Kesäolympialaiset, futiksen EM-kisat, USA:n vaalit, Cheekin massiivinen jäähallikiertue, PBC:n kahdessadas (200!!) jakso. Kaikki nämä vuonna 2016 tapahtuvat suurtapahtumat ovat aivan paperia kun niitä verrataan vuoden 2016 pelitarjontaan joka näin tammikuun puolivälissä tarkasteltuna näyttää timanttisen kovalta. Koska apinoillekin annetaan tiedemielessä kokeiltavaksi kynää ja paperia, listaavat myös osa PBC:n vakiokaartilaisista nyt omat odotetuimmat pelinimikkeensä pelivuodelle 2016.
PBC palasi talvitauolta ja nauhoitti tuhansien teknisten ongelmien säestämänä viime vuoden parhaita pelejä käsitelleen kuukautisjakson. Pojat oli selkeästikin pienessä talviruosteessa sillä jakso sisältää enemmän lapsellisuuksia kuin koskaan joten pahoittelut jo etukäteen.
Nyt kun tuo Avointen Pelimaailmojen vuosi 2015 on saatu päätökseensä, on viimein aika katsoa hieman ajassa taaksepäin ja pohtia mitkä olivatkaan ne tärkeimmät pelit jotka muovasivat tuosta vuodesta sen joksi se lopulta muodostui.
Käydään aluksi läpi vuoden kiinnostavimmat julkaisut ja lopuksi tiivistetään mitkä oikeastaan olivat ne aidosti parhaat pelit vuonna 2015 PBC-porukan mielestä.
Jouluyö… juhlayö… jouluyö… uniin… tai jotain siihen suuntaan. NiGHTS Into Dreams on Sega Saturnin yksi ikimuistoisimpia pelejä ja se on fanien kesken lämmöllä muisteltu kulttiklassikko. Aikansa näyttävimpiin peleihin lukeutunut tekele, oli Sonic Teamin ja etenkin sen johtajan, Yuji Nakan, yritys luoda Sonicin rinnalle Segalle suuren yleisön pitämä maskottihahmo. Ihan siilin saatikka putkimiehen urotekoihin ei androgyyni NiGHTS-hahmo yltänyt mutta se ei vie mitään pois pelin legacysta joka on kantanut tähän päivään asti. Peliin liittyy myös monenmoista mielenkiintoista taustatarinaa joista ikimuistoisin on varmasti Steven Spielbergiin liittyvä stoori. Ohjaajasuuruus oli vieraillut Segan toimistolla ja päätynyt olemaan ensimmäinen henkilö tuotantotiimin ulkopuolelta joka ikinä peliä pääsisi kokeilemaan. Mies laitettiin pelaamaan peliä varta vasten pelin julkaisua silmällä pitäen tehdyllä ohjaimella (ensimmäinen analogiohjain konsoleilla) joka myöhemmin nimettiin leikkisästi ”Spielberg controlleriksi”. Tarinoita riittäisi vielä huomiselle asti mutta tämän joulukalenterin luukun tehtävä on kertoa pelistä nimeltä Christmas NiGHTS Into Dreams. Peli oli siis periaatteessa NiGHTS mutta kahdella jouluaiheisella lisälevelillä ja peliä sai vain muutamien Segan 1st party-nimikkeiden kanssa bundlattuna, japseissa Saturnin jouluksi markkinoille tulleen konsolibundlen kanssa tai parin pelilehden kylkiäisenä.
…
Nuorimmat PBC:n joulukalenterin lukijat, olkaa hyvät ja ottakaa tuoli alle sillä nyt tulee juttua joka saattaa kuulostaa oudolta. 90-luvun kovin ja isoin juttu olivat ninjat jotka olivat mutantteja (kilipkonnan ja ihmisen sekoitus) ja kaiken lisäksi vieläpä teini-ikäisiä. I know right, huikeaa tavaraa mutta täysin faktapohjaista. Tuttavallisemmin nimellä Turtles tunnettu tuotemerkki oli aivan kaikkialla. Elokuvat, pelit, sarjikset (tuotenimikkeen alkuperäislähde), lelut, verhot, pastatuotteet, hupparit, rintaliivit… aivan kaikkialla. Sittemmin sarjan suosio on hiipunut ja meno on nykyään enää lähinnä nostalgiaan nojaavaa mutta silti sitä ysärin lapset höristävät korviaan joka kerta kun brändin tiimoilta jotain tehdään… siitäkin huolimatta vaikka kyseessä olisi Michael Bayn tuottama elokuva aiheen tiimoilta. Pelien saralla ”turttelit” elivät 80- ja 90-luvun taitteessa kultakauttaan. SNES:n Turtles In Time on ajaton klassikko ja konsoleille julkaistu ensimmäinen Turtles-peli nauttii myös jonkinlaista kulttisuosiota lähinnä infernaalisen epäreilusta vaikeustasostaan johtuen. Toinen konsoleille, tarkemmin sanoen NES:lle, julkaistu Turtles-peli oli kotikonsolikäännös 80-luvun lopulla kolikkopelinä julkaistusta Turtles-pelistä. Graafisesti peliä jouduttiin karsimaan aika lailla johtuen NES:n vajavaisesta teknologiasta ja mm. suurta glooriaa nauttinut neljän pelaajan moninpeli jouduttiin pilkkomaan ”vain” kahden pelaajan co-opiksi. Tough luck mutta Konami paikkaili hieman tilannetta laittamalla peliin kaksi kenttää joita ei arcadekabinetilla päästy pelaamaan. Toinen näistä kentistä oli talviaiheinen.
…
Super Mario 64 oli kaikin puolin käänteentekevä peli niin tasoloikkagenressä, kuin videopelien saralla ylipäätäänkin. Ilman Super Mario 64:n innovaatioita, voisivat pelit olla nykypäivänä sangen erilaisia ja peli onkin paikkansa ansainnut pelihistoriassa. Se ei kuitenkaan ole julkaisualustansa paras 3D-tasoloikka. Raren kultasormista pelaajien iloksi aikoinaan saapunut Banjo-Kazooie (jatko-osineen) mielletään usein N64:n parhaaksi tasoloikkapeliksi ja perusteet moiselle ylistykselle ovat kyllä täysin aiheelliset sekä validit. Peli jalostaa Super Mario 64:n ideat vielä paremmiksi, tuoden mukaan hieman omaa laadukasta tatsiaan tarjoten näin ollen kokonaispakettina toimivamman ja yhtenäisemmän pelikokemuksen jonka pariin uusiojulkaisujen (XBLA-julkaisut sekä Rare Replay-pelikokoelma) myötä luojan kiitos yhä useampi pelaaja on vuosien aikana päässyt. Ketään ei varmasti yllätä tosiseikka että peli kaikkien tasoloikkapelien kirjoittamattomien sääntöjen valossa, sisältää myös lumi-/jääaiheisen kentän. Freezeezy Peak on paikan nimi ja se antaa kerrassaan mahtavat mittapuitteet huippuluokan tasoloikinnalle.
…
Tällä hetkellä kun julkaistavista peleistä joka toisesta löytyy enemmän tai vähemmän hyvin tehty avoin maailma, tulee välillä niin valtava ähky kaiken sen naamalle läpsyteltävän tekemisen ohessa että sitä tahtoo ottaa aika ajoin hieman rennommin ja pelata jotain joka ei puske jatkuvalla syötöllä tehtävää tiskiin. Kun aloin kuulemaan eri väyliä pitkin hehkutusta Life is Strangesta, päädyin ostamaan pelin Season Passin kun sen viidestä episodista oli jo neljä julkaistu.
Life is Strange on ranskalaisen pelistudion Dontnod Entertainmentin toinen peli, ensimmäisen ollessa hyvistä puolistaan huolimatta melko keskinkertainen Remember Me. Uutukaisessa otetaan 20-vuotiaan valokuvausopiskelija Maxine Caulfieldin rooli, tavoitteenaan selvitä perinteisistä opiskeluelämän ongelmista kuten opintotöiden palautuksista ja opiskelijakommuunissa elämisestä. Pelin lähtökohdat itsessään eivät kuulosta varsinaisen vakuuttavilta mutta kun mukaan heitetään kadonneen tytön mysteeri, murha sekä kyky kelata aikaa taaksepäin, alkoi ainakin oma vasemmalla ohimollani sijaitseva kulmakarvani nousemaan puolittaisen kiinnostuksen johdosta.
Moni PBC:n joulukalenteria lukenut (ne kaikki neljä henkilöä siis) ovat varmasti arvanneet jo ekasta luukusta asti että tämä oli tulossa. Kun joulukalenterin idea on fiilistellä pelien lumisia/jäisiä kenttiä yhdistettynä hyvään soundtrackiin, saa olla aika tavallisen kujalla jos ei tämä klassikko tule ensimmäisten joukossa mieleen. Kolmannen Sonic-pelin Ice Cap Zone on yksi 2D-tasoloikkapelien lumikenttien kulmakivistä ja se sisältää kaikki oleelliset elementit mitä hyvään lumiaiheiseen kenttään kuuluu. Pelin muista kentistä eroavaa pelattavuutta, uskomattoman kovan musiikkiraidan, nousevan haastekäyrän ja sokerina pohjalla, mahdollisimman vähän ice physics-pelleilyä. Hienoa duunia Sega! Moni pelaaja onkin jälkikäteen harmitellut että Ice Cap Zone ei ollut missään muotoa mukana Sonicin huippuvuosia läpikäyneessä, viimeisessä hyvässä Sonic-pelissä, Sonic Generationsissa jossa siis usea takavuosien klassinen Sonic-pelin kenttä sai kasvojenkohotuksen. Onneksi voidaan kuitenkin fiilistellä alkuperäisen klassikon kanssa ja samalla muistella aikaa jolloin Sonic ei ollut pelimaailmassa yleinen vitsi.
…
Wave Race 64 on teemoiltaan enemmänkin kesän jokaisen pelaajan mieleen tuova. Pirtsakka soundtrack, värikylläinen presentaatio ja totta kai vesiskootterilla päristely, ovat asioita jotka jokainen meistä assosioi enemmänkin kesään. Wave Race 64 sisältää kuitenkin myös lumi-/jääaiheisen radan joten paikka joulukalenterissa on taattu. Wave Race 64 oli N64:n ensimmäisen aallon… … tuo oli tahatonta… peli joka jäi mainstream-suosiossa maailmaa järisyttäneen Super Mario 64:n jalkoihin mutta tietäjät tietää että kyseessä on yksi aikamme kovimmista ajopeleistä. Vesiskootteriajelu ei ole ihan sieltä yleisimmästä päästä ajopelien alagenrekirjossa ja lajin mallintaminen vähintäänkin siedettävään ja ennen kaikkea pelattavaan muotoon on nykytekniikallakin haasteellista. Nintendo oli siis ottamassa isoa riskiä armon vuonna 1996 uudella N64-konsolillaan. Lopputulos on kuitenkin loistava. Eipä tule mieleen kovinkaan monta peliä näin lähes 20 vuotta Wave Race 64:n julkaisunkaan jälkeen, jossa vesi ja sen massa sekä liike, olisi saatu luotua videopeliin yhtä mallikkaasti kuin ”veivarissa”. Olisi riittänyt yksinään että Nintendo suorituu mainituista laatuaspekteista kunnialla mutta kun peli itsessäänkin on täyttä timanttia. Peli on yksi aniharvoista ajopeleistä ajopelien historiassa jossa kuminauhaefekti loistaa poissaolollaan ja ratojen design on erittäin hyvällä mallilla. Pelitiloja löytyy useita ja pelin voi huoletta pistää päälle tänäkin päivänä ja se toimii edelleen kuin rasvattu.
…
