PBC 545: Party like it’s 2001


Ihan ei vielä sitten kuitenkaan päästy pelikerhorytäkkään asti käsiksi, mutta sen sijaan saatiinkin kyllä muuten varsinainen hullun mylly kyllä pyörimään.
Jaksossa kun kuitenkin oli pitkästä aikaa jopa neljä(!) osallistujaa (Hazuki, Tootsi, Oselot Andzerx), kaksi isompaa laitejulkaisijan videopelitarjontakoosteen läpikäyntiä, muistelua vuodesta 2001 ja sen parhaista peleistä ja puhetta niistä itse peleistä niin maan pirusti.
Tootsi oli tutustunut toiseen nollaryhmään Star Wars Zero Company:n avulla, Andzerx oli jatkanut retroilua niin vanhempien Pokemonien, Metal Gearin kuin Tony Haukankin kanssa kun taas Ose oli pelaillut vähän kauhuelokuvapelejä (Directive 8020) sekä kauhistuttavia pelejä (Donkey Kong 64) ja Hazuki vuorostaan oli tutustunut Namcon vanhempiin ihmeohjaimiin sekä seikkaillut animeavaruudessa Orbitalsin voimin.
Kyllä tällä yhden työpäivän saa kulumaan joten luurit päähän ja raita rahisemaan. 

01:56:40 Uutiset:
State of Play more like State of Playstation
Nintendo Direct Double Trouble 08.09 & 09.09

03:08:33 Top 3:
Vuoden 2001 parhaat pelit

04:37:03 Edellinen kahden viikon kysymys:
Päräyttikö nähdyt GTA VI -matskut?

Musiikit:
Final Fantasy X – Wandering
ORBITALS – Accelerating Destiny
Famicom Detective Club: The Missing Heir – Investigation
Rushing Beat (SFC) – The Beginning
Rogue Flight – Takeoff
The Legend of Zelda: Ocarina of Time – Zora’s Domain
Batman – Return of the Joker (NES) – Stage 3
Gran Turismo 4 – My Home/Home
AM2R – Credits

Kahden viikon kysymys:
Mitä peliä pelasit kun 9.11 tapahtui?

PBC 543: Party like it’s 2014


Aika menee niin julmetonta vauhtia, että on aika jälleen ottaa pieni paussi ja hypätä ihmettelemään vanhoja.
Tämän kertaisessa episodissa juhlimme ja muistelemme kovin kummoisia aikoja, kun yleisön pyynnössä ihmettelimme vuoden 2014 pelitarjontaa ja erityisen ihmeellisen tästä tietenkin tekee se fakta, että PBC on silloin kuitenkin ollut myös käynnissä ja ainakin melkein jopa myös kuunneltavassa muodossa.
Löytyy jaksosta toki myös sitä astetta perinteisempääkin meininkiä kun Tootsi saapui kertomaan kuumimmat Halo -kuulumiset sekä mietteet klassikkopeleistä Bioshock sekä System Shock 2, kun taas Lionhead oli vuorostaan pitänyt merirosvojen päämajaa Corsair Coven rannoilla sekä leikkinyt tykkimiestä IRON NEST: Heavy Turret Simulatorin kanssa ja Hazuki palasi vielä kerran Star Foxin pariin Zeron muodossa ja oli sekä oikeasti ostanut lasten demohetkessä esillä olleen pelin ja pelannut sen myös läpi (Kusan: City of Wolves).

01:41:46 Uutiset:
Neljäs sodan aamunkoitto siirtyy jouluun
EA on myyty
GTA VI trailer 3 – Eksklusiivisesti Netflixissä..ainakin hetken

02:12:13 Top 3:
Vuoden 2014 parhaat pelit

03:43:38 Edellinen kahden viikon kysymys:
Mistä pelivuodesta pitäisi tehdä Top 3 -jakso?

Musiikit:
VA-11 Hall-A – Welcome to Valhalla
Kusan: City of Wolves – Move Faster
Resonance of Fate – Ebel city
OC ReMix #5052: Dark Souls III – ”The End of Fire” [Soul of Cinder] by PerksJFP
Ratchet and Clank 2 (Going Commando) – Megacorp Store
Puzzle & Dragons Z – A Star in the Night
OC ReMix #5037: Star Fox – ”Arwing Dreams” [Corneria] by bLiNd
King’s Field IV – Dark Reality
OC ReMix #5039: Mega Man 3 – ”Magnet Man Sonata” [Magnet Man Stage] by MkVaff

Kahden viikon kysymys:
Mikä oli vuoden 2014 paras peli?

PBC 542: Jakso täynnä kettuja

Uusin PBC-jakso on täynnä viihdettä ja eksotiikkaa. Jaksossa kuullaan tuttuja ääniä vuosien tauon jälkeen, sekä vähän löpinää mm. Buzz-ohjaimista, Splatoon Raidersista, Cyberpunk 2077:sta, vanhoista Xbox-peleistä ja monesta muusta todella mielenkiintoisesta. Pääosiossa pelikerhoillaan uuden Star Fox -pelin parissa. Eihän tätä jaksoa voi edes olla kuuntelematta?!?

00:57:34 Uutiset:
Palaa takaisin aikaan kun Xboxilla oli vielä pelejä
Pleikkarit pimenevät vihaisten fanien toimesta
God of Waria tulee ihan kohta ja lisää myöhemmin

01:19:09 Pelikerho:
Star Fox (2026)

02:49:46 Edellinen kahden viikon kysymys:
Mikä on youtubettaja Vulpes Arctosin paras video?

Musiikit:
DK Bananza – Resort Layer
Resident Evil: Dead Aim – Save Room
de Blob – Blissful
Star Fox – Corneria
Star Fox (2026) – Main Menu
Star Fox (2026) – Aquas
Mario Kart World – SMB Map Medley
Sonic The Hedgehog 3 – Ending

Kahden viikon kysymys:
Mistä pelivuodesta pitäisi tehdä Top 3 -jakso?

PBC 541: Hiiriä ja ihmisiä


Jos helteet painavat päälle, auttaa siihen uusin PBC-jakso koska jakso sisältää kolme viileintä kaveria mitä planeetta päällään kantaa.
Tällä kertaa juttua piisaa mm. Mortal Kombat X:stä, Final Fantasy VIII:sta, Esoteric Ebbistä, Sonic Galactic -fanipelistä sekä Sonyn ja Microsoftin aiheuttamista ihanan positiivisista peliaiheisista uutisista. Pääosio on tällä kertaa pyhitetty uuden pelihiiren testaamiseen joten kuuntele jakso niin tiedät enemmän!

01:21:52 Uutiset:
Sony lopettaa fyysiset pelit
Sony lopettaa vanhat digikauppapaikat
Mikkis lopettaa 20% Xbox työpaikoista

02:13:44 Pelikerho:
Mina the Hollower

03:32:41 Edellinen kahden viikon kysymys:
Mikä oli sinulle se kiinnostavin julkistus kesän pelijulkistuksista?

Musiikit:
Final Fantasy V (SNES) – Town Theme
Under Night In-Birth II [Sys:Celes] – Tearing Bullet
Xenoblade Chronicles 3 – City: Daytime
Mina the Hollower – Intro
Pro Evolution Soccer 6 – Sunday Afternoon
Mina the Hollower – A Sinking Feeling
Mina the Hollower – Gator Gallop
Mina the Hollower – My Sunken Heart
Mina the Hollower – At Last We Rest
ROMEO IS A DEADMAN – First Rotter
Kuro no Kiseki – In the Dawn
Mina the Hollower – Ending

Kahden viikon kysymys:
Mikä on youtubettaja Vulpes Arctosin paras video?

PBC 540: Puolivälin pökäleet 2026


”Hei hei kesäkuu” sanoisi Niilo, mutta ”vielä on kesää jäljellä” sanoisi Mamba.
PBC ei sano tämän asian tiimoilta yhtään mitään, vaan pistää verhot kiinni ja jatkaa pelaamista entiseen malliin.
Tässä jaksossa käydään perinteikkäästi läpi jo kulunutta vuotta ja ihmetellään mitä kaikkea pelattavaa sitä maailmaan onkaan sinä aikana putkahtanut.
Perinteisten pelailujen sarallakin oli tapahtunut vaikka ja mitä kun Lionhead oli päässyt leikkimään rapua (Everything is Crab) sekä leikkimään mahtavaa taikasankaria (Heroes of Might and Magic: Olden Era), Andzerx oli vuorostaan päätynyt skeittaamaan maan alle (Tony Hawk’s Underground) sekä jatkanut Pokemonneilua vetten äärellä (Pokémon Sapphire) ja Hazuki puolestaan oli leikkinyt salaista agenttia (007 First Light) sekä voittamatonta (Invincible VS) ja pelannut taas aimo annoksen Steamin demohetkistä löytyneitä tapauksia.
Tätä ja paljon muuta on taas tämäkin jakso pullollaan.

(01:31:14) Uutiset:
GTA VI:n julkaisupäivä lyötiin lukkoon
Bungie laittoi väkeä pihalle
Höyry vehje sai hinnan ja siitähän se poru syntyi

(01:55:55) Puolivälin pökäleet 2026

(03:21:59) Edellinen kahden viikon kysymys?
Mikä vuoden ensimmäisen puolikkaan (1.1.-30.6.) ilmestynyt peli on ollut eniten mieleesi?

Musiikit:
Chrono Trigger Resurrection – Corridors of Time
Gravity Circuit 2 – Opening Stage
Dark Souls – Souls of Fire
Tetris (CD-i) – Level 5
The Mask (Snes) – Map
Trauma Team – Resurgam First Care
Marvel vs Capcom 3 –  Character Select
The Wolf Among Us – Bigby’s Apartment
Gitaroo Man – The Legendary Theme

Kahden viikon kysymys:
Mikä oli sinulle se kiinnostavin julkistus kesän pelijulkistuksista?

PBC3-Spesiaali 2026

PBC 538: Niin paljon kysymyksiä


Kesä, kesäiset pelifestivaalit sekä kuumat aallot lähestyvät huolestuttavalla tahdilla, mutta ei huolta koska PBC on täällä taas jäähdyttämässä kelejä ja tunteita. Tämänkertaisessa jaksossa oltiinkin varsin jännän äärellä, koska perinteisten pelaamisten ja uutisten lisäksi tänään päästiin vastaamaan erinäisiin kysymyksiin ja huolella. Luvassa on siis hirmuista tykitystä ”About me” -pelilistojen tyylillä toteutettuna ja kenties joku näistä tiedonjyväsistä jopa oppii jotain. Perinteisien osioiden aiheita olivat vuorostaan Lost Judgment, Cronos: The New Dawn, Slay the Spire 2, Vampire Crawlers, Starfoxin paluu sekä suurta polemiikkia pitkin internettiä aiheuttanut Mixtape.

01:38:48 Uutiset:
Star fox (64) on täällä taas
Twilight Princess purettiin ja puettiin uuteen uskoon
Harada sai oman pelistudion SNKn ja Saudien alaisuudesta

02:01:01 About me – kyselytuokio

03:55:40 Edellinen kahden viikon kysymys:
Mikä auto tai automalli, olisi pelastanut Vince Zampellan kuolonkolariltaan?

Musiikit:
Blasphemous – The Sleeping Canvases
Sonic Racing CrossWorlds – Market Street
Pokemon Legends Z-A – Lumiose City Night Time
Crawlco Block Knockers – Let’s Get Knockin
Circus Charlie – Track 5
Chrono Trigger – Secret of the Forest
Chrono Trigger – At the Bottom of Night
Tetris The Grand Master – Happy Happy
Famicom Club Detective: The Girl Who Stands Behind – Investigation
Chrono Ark – True Ending Credits

Kahden viikon kysymys:
Star Fox; Fuck, Marry, Kill? 

PBC 536: Pokopistinen ajatus


PBC:n ääniaalloilla tapahtuu jälleen kummia kun parin jakson tauon jälkeen paikalle saatiin jopa kolmen ihmisen kopla, kun Hazukin johdolla Norsukampa sekä Takapölkyltä lainattu Qlaos päätyivät samaan digitaaliseen palaverihuoneeseen.
Vuodesta on nähty vasta yksi kolmannes sekä hyviä pelejä tuppaa tulemaan jo ihan jonoksi asti ja monesta niistä päästään kuulemaan tässäkin episodissa.
Norsukampa oli päässyt arvostelemaan Capcomin uusimman Pragmatan sekä Mega Man Star Force kokoelman, Qlaos oli tykitellyt tunnin jos toisenkin Slay the Spire kakkoseen kun taas Hazuki oli vuorostaan jälleen hypännyt indiepelien syvään päätyyn Lost and Found Co. sekä Tangy TD:n kanssa.
Pääosion pelikerhossa toki sitten puhuttiin hieman enemmän jokaisen panelistin pelaamasta Pokémon Pokopiasta.
Laita siis Dittomainen hymy kasvoille sekä luurit korville ja anna paukkua.

00:57:36 Uutiset:
Bitmap Books julkaisee kirjan Fatal Furyn taustoista
Sony haluaa omistaa pelaajansa
Warhammer pelejä on paljon; Kohta niitä vielä enemmän pelattavissa

01:24:22 Pelikerho:
Pokémon Pokopia

03:29:47 Edellinen kahden viikon kysymys:
Mistä pelisarjasta tai lisenssistä pitäisi luoda elämä/rakentelusimulaattori?

Musiikit:
Star Fox 64 – Aquas
Leisure Suit Larry 3 – Nontoonyt Casino
Mega Man StarForce – Echo Ridge
Pokemon Fire Red and Leaf Green – Fuchsia City
Pokémon Pokopia – Cloud Island
Pokémon Pokopia – Bleak Beach
Pokémon Pokopia – Rocky Ridges
Pokémon Diamond, Pearl & Platinum – Champion Cynthia Battle
Street Fighter 6 – Alex Theme – Jazzy NYC SF6 Arrange
Pokémon Pokopia – Ending Credits

Kahden viikon kysymys:
Mikä oli vuoden 2007 paras peli?

PBC 533: Pepsodent Evil

Kevättä rinnassa ja PBC:tä korvissa. Ei ole ihmisen elämässä mitään parempaa, paitsi ehkä 4772095 jotain muuta asiaa mutta kuitenkin. Tässä uusimmassa taideteoksessa pääsette kuulemaan analyyttista keskustelua mm. lukuisista Steam-demoista, Mario Tennis Feveristä, Pokémon FireRedistä, Fletcher’s Questistä, Xbox-pomojen alasajosta, Pokémon-Directin sisällöstä ja monesta muusta aurinkoisesta

01:03:24 Uutiset:
Pokémon täytti pyöreitä ja paljasteli asioita
R.I.P. eli Rest In Phil
Lause ei enää pääty siniseen pisteeseen

01:44:18 Top 3:
Resident Evil -pelit

03:00:01 Edellinen kahden viikon kysymys:
Kenestä olisi pitänyt tulla Suomen uusi sosiaali- ja ter­veys­mi­nis­te­ri?

Musiikit:
Lion King (SNES) – Credits
Pokémon FR/LG – Lavender Town
Donkey Kong Bananza – Lagoon Layer
Resident Evil: Deadly Silence – Save Room
Resident Evil Remake – Save Room
Resident Evil Gaiden – Battle Theme
Backyard Baseball 97 – Main Menu
Goonies II – Ending

Kahden viikon kysymys:
Mikä on huonoin KAIKISTA Resident Evil -peleistä?

PBC 532: HyperHybridi


Talvipakkaset paukkaa, suksi vetää ja pulkka kulkee, mutta PBC on ja pysyy.
Uuttakin uudemmassa jaksossa on taas luvassa varsin paljon kaikenmoista, kun yhtä jaksoa varten on kutsuttu paikalla joka kaksi erillistä tiimiä (Hazuki, Lionhead, Cerker sekä Norsukampa, Drifu, Qlaos) ja aiheet liitävät laidasta toiseen.
Uutiskentällä leikitään jälleen pressicastiä, pääosiossa visaillaan Pokemon tietäjän arvonimestä Triple Threat -visailuformaatilla ja alkuosissa pääsevät pojat pois kahleistaan puhumaan viimeisistä vajaasta kolmen kuukauden aikaisista pelailuistaan.
Cerker oli Sudaillut menemään Romeo is a Dead Mania, risteyttänyt Lionheadin kanssa kissoja Mewgenicsissä sekä hieman kiipeillyt Cairnin kanssa vuorilla. Lionhead vuorostaan ihmetteli Hazukin kanssa Quarantine Zone: The Last Check -pelin logiikkaa sekä oli pelaillut niin Outer Worlds kakkosta kuin myös High on Life kakkosta. Kaiken kukkuraksi Hazuki oli tutustunut Virtual Boyn NSO pelitarjontaan, kauhistellut Resident Evil 2 remaken tunnelmia sekä etsinyt Mauri Mursun kanssa pulloja.
Tätä ja paljon muuta on jälleen tämäkin jakso täynnä.

01:52:43 Uutiset:
State of Play 13.02.2026

02:56:10 Visailu:
Pokémon Triple Threat

03:50:37 Edellinen kahden viikon kysymys:
Kenen tunnetun suomalaishenkilön toivot löytyvän Epstein-tiedostoista?

Musiikit:
Dredge – The Restless Town
Hello Kitty Island Adventure – Metal Ways for Stressful Days
Clair Obscur: Expedition 33 – In Lumière’s Name
Street Fighter 6 –  Alex’s Theme – Go! Alex! Hope is Born! by JAM Project
Megabonk – Bonking in the forest
Pokémon Heart Gold & Soul Silver – Route 47
Magical Tetris Challenge – Minnie’s Theme
Front Mission 3 – Network
Neon Genesis Evangelion (N64) – Komm, süsser Tod

Kahden viikon kysymys:
Kenestä olisi pitänyt tulla Suomen uusi sosiaali- ja ter­veys­mi­nis­te­ri?

Scroll to Top