BOIKOTTI!!!
Tiputetaan tekstin alkuun vielä viime viikon kovin uutispommi joka järisytti maailmaa ja herätti Ctulhun merenpohjasta tuhoamaan ihmiskunta; seuraava Doctor Who on NAINEN. Tähän väliin on hyvä pistää kappalejako sillä kaikki lukijat varmaan tavoittelevat hyperventilaatiopäissään paperipussia tai vähintäänkin ovat jo hypänneet ikkunasta.
Nettikansa flippasi siis aivan täysin nörttikulttuuri-ikonin sukupuolenvaihdoksesta. Kun tähän mennessä legendaarisen tieteishahmon virkaa ovat toimittaneet valkoiset miehet laajalla ikäjakaumalla, on täysin pöyristyttävää ja ennen kaikkea ”vähemmistöjä ja kukkahattuja kosiskelevaa” (lähde: internet ja some) että sarjan nimikkohahmo onkin yhtäkkiä henkilö jonka pitäisi olla pulassa, kiljua vaarojen keskellä tai pitää majapaikkaansa siellä keittiön puolella täytenä statistina.
Allekirjoittanut ei ole koskaan katsonut jaksoakaan Doctor Whon edesottamuksia joten en lähde spekuloimaan siitä mitä ovia tämä kovaa porua herättänyt valinta tulee avaamaan ja sulkemaan mutta videopelejä olen elämäni aikana pelannut ja opiskellut sen verran paljon että voin muistella kanssasi arvon lukija, niitä ikimuistoisia hetkiä jolloin pelaava kansa harkitsi joukkoitsemurhaa samalla kun se repi itselleen uutta peräaukkoa ”suurien vääryyksien” tapahtuessa.
…
