PBC:n EVO-opas – Myllyt sallittu!

games-collage-wallpapers

Kuten on useaan otteeseen todettu, on kesä pelaajan parasta aikaa. Kesäloman aikana on hyvä aika tyhjentää backlogia tai vaihtoehtoisesti kasvattaa sitä yleensä kesähelteillä päälle jyräävien Steam-alennuspäivien avustuksella. E3-messut saavat aikaan hypeä ja joka kesä järjestettävä viikon ajan suorana striimattava hyväntekeväisyystapahtuma Summer Games Done Quick luo puolestaan oman nimikkomeeminsä mukaista HYPE!:ä. Sitten on tietty myös EVO joka on jokavuotinen viikonlopun kestävä henkinen paratiisi tappelupelien ystäville. Jos ei EVO ole konseptina tuttu niin kannattaa kuunnella viime vuonna lähes näillä samoilla päivämäärillä nauhoitettu PBC-jakso jossa tässä blogitekstissä mietteitään hadoukenien lailla jakelevat virtuaalimyllyttäjät kertovat hieman tapahtuman historiasta sekä puivat viime kesän EVO-turnauksen tapahtumat läpi.

PBC 220: Even more stranger things

Melkoisen mehukas jakso.

evo-2016-carlton-beener-1-1

EVO-turnauksessa on siis kyse maailman tappelupeliparhaimmiston kokoontumisesta yhteen senhetkisten markkinoiden suosituimpien tappelupelien paremmuudesta kilpaillen. Mukana pelivalikoimassa on useiden vuosien kestosuosikkeja mutta yleensä myös aivan uunituoreitakin tapauksia. PBC:n pikselipugilistit kertovat teille nyt omat mietteensä tämän vuoden yhdeksästä ns. pääpelistä. jotta EVO-noviisitkin saisivat hieman esimakua että mitä katsoa ja miksi?

file_12452_tekken-7

Tekken 7 (Namco) – Julkaisu 2015 (arcade) 2017 (PS4, PC, Xbox One)

Norsukampa: Tekken-sarja on yksi EVO:n kivijaloista ja pelisarjan pelien semi-kiivas julkaisutahti on pitänyt homman katsojan kuin turnausosallistujankin kannalta freesinä kun mättäjät eivät pelaa vuodesta toiseen (terkut Meleelle!) esim. sarjan parasta peliä, Tekken Tag Tournamentia. Tekken 7 oli jo viime vuonna turnauksessa mukana vaikka siitä olivat päässeet nauttimaan vain idän ihmeet, ja hekin vain kolikkopelihallien hämyssä, joten tänä vuonna onkin mielenkiintoista nähdä miten pelin maailmanlaajuinen julkaisu on vaikuttanut ns. globaaliin taitokarttaan. Onko korealaisjanarien ylivoima vieläkin päällänsä vai saako esim. viime vuonna urhoollisesti hanttiin laittanut Geesemaster seuraa kärkikahinoihin muista kalpeanaamaisista länkkäreistä?

Mitä kannattaa seurata?
Vaikka viime vuosien Tekkeneissä onkin menestystä niitetty enemmänkin iskemiseen keskittyvillä hahmoilla, on Kingin maksimigrabikombon näkeminen aina hieno hetki ja yleisön reaktiot kyseisen ihmeen sattuessa aina yhtä hienoja.

Drifu: Tekkenin seitsemäs osa on jo kaksi vuotta vanha peli, mutta tämänkertainen EVO-esiintyminen on ainutlaatuinen. Peli on vihdoin saatu pois pelihalleista tavallisen kansan pelilaitteille, ja nyt kaikilla on ollut vapaa pääsy harjoittelemaan Tekkenin saloja. Konsolijulkaisun vaikutuksista on saatu jo maistiaisia alkuvuoden turnauksissa, kun länsimaisilla pelaajilla ei täysin pyyhitty lattiaa korealaisten toimesta, vaan pientä vastustakin on jo alkanut löytymään.

Mitä kannattaa seurata?
Kauneinta katseltavaa korkeatasoisessa Tekkenissä on pelaajien kyky liikkua. Kannattaakin siis kiinnittää huomiota pelihahmojen sulavaan liukumiseen ympäri areenaa, sekä myös hienovaraisempiin pikselintarkkoihin väistöihin.

Hazuki_exe: Nyt kun vihdoinkin uusinta Tekkeniä ovat myös ihan normaalit kuolevaiset päässet pelaamaan, on mukava nähdä miten peli on oikein ottanut tuulta alleen ja että onko meno pelkkää Aasialaisten tykitystä vai pystyvätkö myös kalpeanaamaiset länkkärit näyttämään missä kaappi seisoo. Peli on kuitenkin myös muuttanut muotoaan sitten viime näkemän saaden uusia hahmoja sekä pieniä virityksiä mekaniikkoihinsa joten eiköhän siitä jonkin sortin karkelot saada aikaan.

Mitä kannattaa seurata?
Viime vuonna kärkikahinoissa nähtiin kaksi Korealaista ottamassa yhteen Bryanilla sekä Jackilla mutta kauaksi eivät jääneet Street Fighter ympyröistä tunnettu PoongKo (Akuma) sekä Yhdysvaltoja edustava Geesemaster (Feng). Nyt kun konsoliversio on vihdoin saatu pihalle, kutkuttaa itseäni ajatus siitä että top 8:ssa nähtäisiin jopa useampi länsimaan edustaja.

Screen-Shot-2017-05-25-at-12.11.19-AM

Guilty Gear Xrd Rev2 (Arc System Works) – Julkaisu 2017 (PS4, PS3, Arcade)

Drifu: Tänä vuonna Guilty Gear on EVOssa hieman väliinputoajan asemassa, sillä viime vuoden spektaakkelimainen sunnuntaifinaalipaikka on luovutettu toiselle ArcSys-pelille ja tällä kertaa on tyytyminen toisluokkaiseen lauantaifinaaliin. Tämän vuoksi ei kuitenkaan parane lyödä pillejä pussiin, sillä uuden Rev 2-päivityksen myötä matsit tulevat varmasti tarjoamaan huikeaa värintäyteistä toimintaa.

Mitä kannattaa seurata?
Gearista on hyvin vaikeaa saada selvää ellei pelin mekaniikan ole tiedossa. Kannattaakin lukaista edes hieman tätä Guilty Gearin katsojaopasta, jolloin matseista ehkä saa jotain irti.

Hazuki_exe: Guilty Gear-pelisarja on aina ollut lähellä sydäntäni ja vaikka viimeisimmät päivitykset eivät olekaan tulleet vielä itselleni erityisen tutuiksi, niin tuskin maltan odottaa että pääsen taas näkemään huikean nopeatempoista dash-kikkailua sekä yltiömäisiä ilmakomboja.

Mitä kannattaa seurata?
Luvassa on ehkä ne vauhdikkaimmat setit mitä koko EVOssa tullaan näkemään ja suosittelen jo pelkästään sen takia katsomaan ainankin finaalikahdeksikon kohtaamiset.

Norsukampa: Guilty Gear-sarjaa hakkasin vielä viime konsolisukupolvessa erittäinkin innostuneena mutta viime vuosina huuma on jostain tuntemattomasta syystä (rajallisempi vapaa-aika?) hieman laantunut. Tämän uusimman osan (ja sen turnauksessa pelattavan Super Turbo Hyper-editionin) mekaniikat eivät itselle ole kovin tuttuja joten Guilty Gear tulee tänä(kin) vuonna olemaan itselleni vain highlights-koosteiden kautta tuttu. Japsien ylivoimaahan tämä tulee jälleen kerran olemaan.

Mitä kannattaa seurata?
Guilty Gear on hektisestä presentaatiostaan huolimatta aivan poskettoman kaunis peli joten silmäkarkkia on tarjolla vaikka ei tappelupeleistä ymmärtäisi hölkäsen pöläystäkään. Harmi että pelisarjan loistavat audiopuolen aspektit eivät pääse selostuksen ja yleisön mökän takia oikeuksiinsa.

MeleePic

Super Smash Bros Melee (Nintendo) – Julkaisu 2001 (Gamecube)

Hazuki_exe: Melee….miten ne jaksaa? Niin hauska ja legendaarinen peli kuin se onkin, niin on se rikottu jo niin pirstaleiksi että siinä ei tunnu olevan enää mitään nähtävää ja eivätköhän finaalikuviotkin ole lähes samat kuin viime vuosina.
Melee voisi omasta puolestani jo jäädä historiaan tai vaihtoehtoisesti pysyä Smash-sarjan pelien ympärille rakennetussa Apex-tappelupelitapahtumassa.

Mitä kannattaa seurata?
Finaali on aina kiva katsoa vaikka peli ei kiinnostaisi muuten ollenkaan. Eiköhän siellä loppuottelussa Hungrybox ja Armada ole jälleen…

Norsukampa: Melee se vaan porskuttaa vuodesta toiseen… jopa vähän kyllästymiseen asti. Pelin turnaustasoisten matsien katsominen on nykyään hieman kuin katsoisi Matrix-leffasta tuttua ASCII:n liikkumista ruudulla ja pelissä ei ole käytännössä mitään mitä pelaajat eivät olisi rikkoneet omiin käyttötarpeisiinsa. Silti jokin vetää aina Melee-finaalien pariin ja tänäkin vuonna tulen varmasti hämmästelemään lähinnä virtuaalibalettia lähempänä olevaa tappelupelaamista monttu auki.

Mitä kannattaa seurata?
Hungrybox-nimimerkkiä käyttävä Meleen elävä legenda tulee varmasti jälleen kerran dominoimaan jollain täysin absurdilla hahmovalinnalla. Viime vuonna Jigglypuffilla turnauksen voittaminen oli jo sen tason temppu että on hankala vetää paremmaksi mutta katsotaan mitä mies on tämän vuoden varalle keksinyt?

Drifu: Jostain syystä myös Nintendon partypelejä pelataan EVOssa, mutta ovathan nekin ihan mukavaa katsottavaa. Meleen parhaimpien pelaajien lista tuntuu tosin olevan jo kiveen hakattu, joten ennen aivan viimeisiä matseja mitään erityistä tuskin nähdään. Kun mestarit kuitenkin nappaavat Gamecube-ohjaimen käteensä, nähdään kuvaputkiruudulla täysin eri peli kuin se Super Smash Bros Melee, johon me kaikki olemme tottuneet.

Mitä kannattaa seurata?
Parasta katsottavaa tulee olemaan ehdottomasti finaalit. Top 8:ssa näemme hyvinkin varmasti samat pelaajat kuin jokaisena aiempanakin vuonna, mutta järjestyksestä ei voi koskaan olla varma.

3220015-ultimate_marvel_vs_capcom_3_cast_wallpaper_by_bxb_minamimoto-d4fkkpn

Ultimate Marvel VS Capcom 3 (Capcom) – Julkaisu 2011 (PS4, PS Vita, Xbox 360)

Norsukampa: MvC on Capcomin ”se toinen” legendaarinen tappelupelisarja ja sen kolmannen osan definitiivinen versio on peli joka kelpuutettiin tänä vuonna mukaan yleisöäänten perusteella (voitti niukahkosti äänestyksessä Pokkenin) ja joka tulee ennakkotietojen perusteella pitämään paikkansa EVO:n listoilla sillä onhan tuleva jatko-osa sen verran kökköä kamaa kaikkien sitä pelaamaan päässeiden mielestä että eihän sitä voi päästää tappelupeliturnauksista kauneimman ja suurimman stagelle? ”Mahvel” on myös aina sen tason ADHD-mäiskettä että sen katsominen menee enemmänkin tahattomana komediana mutta se tarjoaa yleensä myös ison osan EVO:n dramaattisimmista comebackeista joten toivottavasti joku sankari tänäkin vuonna vetää viimeisen hahmonsa viimeisillä elinvoiman jämillä komean kolmen hahmon sweepin.

Mitä kannattaa seurata?
Värikästä sarjakuvamaista toimintaa jossa ei yleensä pysy kärryillä jos ei pelisarjan mekaniikat ole tuttuja… kuulostaa kamalalta taviskatsojan näkökulmasta mutta on sitä silti hauska katsoa.

Drifu: Sarjakuvatappelupelien ykkösnimi on tänä vuonna hyvinkin varmasti viimeistä kertaa EVO-rosterissa, joten toivottavasti tämä tullaan näkemään myös matsien laadussa. Noviisille MvC-taistojen seuraaminen voi olla hektisyydestään johtuen hyvinkin vaikeaselkoista, enkä itsekään voi väittää tajuavani paljoakaan siitä mitä ruudulla tapahtuu. Tästä huolimatta ”Mahvel” on silti yksi viihdyttävimmistä peleistä katsoa, etenkin jos selostusduo on yhtä kova kuin viime vuonna.

Mitä kannattaa seurata?
Pitäisin itse silmällä pelaajaa nimeltä RyanLV. Alkuvuoden aikana hän on lähes dominoinut Marvel-turnauksia, joten ehkä tällä kertaa EVOssakin nähdään tämä suhteellisen uusi nimi kärkipäässä.

Hazuki_exe: ”Mahvel” on kyllä ehdottomasti yksi EVO-turnauksen kivijaloista ja vaikka pelistä on aika varmasti lähes kaikki nurkat jo nuohottu, niin uskoisin että jotain uusia kikkakolmosia nähdään tänäkin vuonna. On myös uumoiltu että tämä olisi kolmannen MvC-pelin viimeinen näytös EVOssa joten jo pelkästään sen takia kannattaa virittäytyä taajuudelle.

Mitä kannattaa seurata?
NYChrisG:n Morrigan-hahmolla suoritettava partikkelihelvetti on aina kyllä sellainen show että joka kerta on jännä nähdä miten vastapuolen pelaaja pyrkii pääsemään siitä pakoon. Myös joka vuonna nähtävä tupla-Zerolla suoritettu kulmalukitus (vastustaja ahdistetaan nurkkaan tappioon asti) on ihana nähtävyys.

kof14-dec-promo

The King Of Fighters XIV (SNK) – Julkaisu 2016 (PS4) 2017 (Arcade, PC)

Norsukampa: SNK on yhä tappelupelipiireissä relevantti termi ja hyvä niin sillä firma oli yksi 90-luvun kovimpia tapauksia tappelupelimarkkinoilla. Uusimpaan King Of Fightersiin en ole pientä demoa lukuun ottamatta sen kummemmin tutustunut mutta silti aion vahdata ”koffin” peluuta sillä on erittäin mielenkiintoista miten tässä uusimmassa osassa esitelty Rush-systeemi tulee sekoittamaan pakkaa?

Mitä kannattaa seurata?
King Of Fighters-sarja on erittäin katsojaystävällinen sillä sen presentaatio on erittäin selkeää eikä se sisällä likimainkaan niin paljon ”tietäjät tietää”-tason metatavaraa mekaniikoissaan. Pelin yhteisö on myös äärimmäisen omistautunutta joka näkyy isommissa turnauksissa äärimmäisen tasaisina matseina.

Drifu: Uusin King of Fighters nähdään nyt ensimmäistä kertaa EVOssa ja pelisarja itse palaa kahden vuoden tauolta. Kolmen hahmon tiimit tuovat KoF:iin uniikin fiiliksen, kun jokaisen roundin jälkeen ottaa yhteen uudet hahmot.

Mitä kannattaa seurata?
KoF on tunnetusti kiinalaisten valloittama peli, joten silmällä kannattaa pitää varmastikin Xiao Haita.

Hazuki_exe: KOF 14 on kyllä sellainen peli josta en ole kuullut julkaisun jälkeen oikein mitään muuta kuin että kehittäjät ovat vakavissaan ottaneet kritiikkiä vastaan ja paikkailleet sen ongelmakohtia ihan tosissaan. Se tekee nyt ensiesiintymisensä EVOssa ja koska onhan kuitenkin kyseessä legendaarinen tappelupelisarja, niin kannattaa sitä ainakin sivusilmällä vilkuilla.

Mitä kannattaa seurata?
KOF 13–pelin EVO turnaukset olivat ennen kaikkea poikkeuksellisen aggressiivista ja osittain jopa brutaalin tiukkaa turpakäräjöintiä. Siitä miltä KOF 14 tulee turnaustilanteessa näyttämään en osaa sanoa juuri mitään, mutta itse ainakin toivon että samanlainen tiukka tykitys olisi myös tämän pelin suola.

maxresdefault

Street Fighter V (Capcom) – Julkaisu 2016 (PS4, PC)

Drifu: Street Fighter V on tänäkin vuonna EVOn suurin peli, vaikka pelaajamäärä laski puoleen viime vuoden lukumäärästä. Pelin laadusta voi olla montaa mieltä, mutta yhtä paljoa huipputason pelaajia ei muilla peleillä nähdä, joten kiinnostavia matseja on älytön määrä. EVOssa pelattavien pelien määrä ja SFV:n arvaamattomuus takaavat varmasti mielenkiintoiset tulokset turnaukselle.

Mitä kannattaa seurata?
Suosittelen tarkkailemaan turnausta jo ihan alkuvaiheessa, sillä pelaajia on niin paljon, että siellä tapahtuu osa mielenkiintoisimmista matseista.

Norsukampa:
Capcom-fanipoika-moodi ON!! Street Fighter on luonnollisesti maailman paras tappelupelisarja ja Street Fighter-matsit aina EVO:n ihaninta antia. Vaikka tavisolmit eivät tykänneet kuningaspelin julkaisusta kun ei ollut tuikitärkeää Arcade-pelimuotoa mukana (Zzzz…) niin silti tappelupelien Rolls Royce se vaan porskuttaa kiinnostavuuden ja upeuden aallonharjalla. Tänä vuonna on jälleen mukaan tullut uusia hahmoja joita toivottavasti tullaan näkemään ja totta kai pelaamisen elävä legenda Justin Wong ja miehen menestys kiinnostaa aina. Capcom-fanipoika-moodi OFF!!

Mitä kannattaa seurata?
Totta kai koko Street Fighter V-turnausta koska se on ”se” EVO:n juttu mutta peliin liittyen kannattaa pitää silmällä pelin tulevia DLC-uudistuksia joita aika varmasti esitellään tapahtumassa.

Hazuki_exe: Viime vuonna SFV julkaistiin monien mielestä aivan liian aikaisin juuri EVOn takia.
Sen lisäksi että sen pelilliset seikat olivat vielä hieman hataralla pohjalla, eivät pelaajatkaan olleet vielä ehtineet kunnolla oppimaan pelin saloja. Näin ollen myös silloin käydyt matsit eivät olleet mitään monipuolisuuden riemuvoittoa ja osa oli jopa näin kärkevästi sanottuna hieman tylsiä katsoa juuri tämän seikan vuoksi (Nash siellä, Nash täällä jne).
Viime vuoden Capcom Cupissa taas peli oli muuttunut jo huomattavasti parempaan suuntaan (toki sielläkin Chun-Li sekä R.Mika aivan liiaksi edustettuina) ja nyt vuorostaan pelin ns. kakkoskauden myötä on saatu mukaan lukuisia uusia hahmoja sekä balanssipäivityksiä (niin hyviä kuin myös huonoja), niin tohtisin uskoa että luvassa on ennen kaikkea yllättävät kärkikahinat.

Mitä kannattaa seurata?
Vaikka SFV ei itsessään kiinnostaisi, on sen pelaajakunta kuitenkin ehdottomasti se laajin mitä tappelupeleihin tulee ja näin ollen kannattaa seuraaminen aloittaa jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tohtisin ainakin itse uskoa että yllätyksiä on luvassa mutta se että onko ne hyviä vaiko huonoja onkin sitten täysin eri asia.

injustice-2-listing-thumb-01-ps4-us-06jun16

Injustice 2 (NetherRealm Studios) – Julkaisu 2017 (PS4, Xbox One… ja mobiili)

Hazuki_exe: Valehtelematta voin sanoa että en ole katsonut yhtäkään kokonaista matsia Injustice 2:sta joten en todellakaan tiedä mitä odottaa. Jos meno on vieläkin yhtä kankeaa kuin ensimmäisessä pelissä, niin eipä tämä DC:n Batman vs Superman – The Game juuri finaaleja enempiä kiinnosta.

Mitä kannattaa seurata?
Eiköhän se karvalakkijannu (SonicFox) ole tänäkin vuonna pieksemässä ihan kaikki. Viime vuonna kyseinen herra joutui jo jopa ottamaan lakin pois päästä kun kuumotus kävi liian kovaksi, mutta se miten asioiden laita on tänä vuonna ja tämän pelin kanssa onkin sitten toinen.

Drifu: Länsimaisten tappelupelien ainoa (varteenotettava) edustaja Mortal Kombatin lisäksi tekee tänä vuonna paluun, kun lähes uunituore Injustice 2 saa ensiesiintymisensä EVOssa. Mortal Kombatin tahattoman koomista väkivaltaa ei pelissä nähdä, joten ainakin itse pidän tätä DC-tappelupeliä paljon mielenkiintoisempana seurattavana.

Mitä kannattaa seurata?
SonicFox on tietenkin NetherRealmin pelien kuningas, mutta viime vuonna MKX:n finaalissa Bahrainilainen Tekken Master tuli jo hyvin lähelle voittoa. Kaatuuko SonicFox viimein tänä vuonna?

Norsukampa: NetherRealmin (omaa sukua entinen arcadehallien kuningas Midway) tappelupelit ovat tehneet kyllä hienon nousun tappelupelien eliittiin viime vuosina. Kun aiemmin Mortal Kombatit (ennen nimellistä reboottia) ja muut lafkan tappelupelit keskittyivät toimivuuden sijaan väsyneisiin ja lapsellisiin shokkiarvoihin, en voinut itse sietää yhtiön tappelupelituotoksia mutta niin vain salakavalasti on firma noussut viime vuosina äärimmäisen kovaksi tappelupelien kehittäjäksi. Mortal Kombat on tänä vuonna lepovuorossa ja DC:n sankareita pullollaan oleva Injustice iskee ainakin kaltaiseeni DC:n tuotteiden ystävään, vaikka kovia arvosanoja saanut peli itsessään ei ole valitettavasti tuttu.

Mitä kannattaa seurata?
NetherRealmin tappelupelit ovat Tekkenin ohella ”jugglailun” (puolustuskyvyttömän vastustajan pitäminen ilmassa) nimeen vannovia ja osaavat matsaajat pystyvät parhaimmillaan lopettamaan matseja pelkästään ilmassa pomppivaa vastustajaa mättäen.

blazblue_centralfiction_wallpaper_by_yoink13-d9oi4qv

BlazBlue: Central Fiction (Arc System Works) – Julkaisu 2015 (Arcade) 2016 (PS3, PS4, PC)

Hazuki_exe: En ole itse BlazBlue-sarjan peleihin koskenut sitten ensimmäisen ”osan” ja olen hieman hämilläni että tämän uusinta edes EVOssa pelataan. Viimeksi sitä on kuitenkin EVOssa tahkottu vuonna 2014 ja näin ollen onkin siistiä nähdä että miten se on muuttunut näistä ajoista.

Mitä kannattaa seurata?
Pelaajista ja mahdollisista tyyleistä tai hahmovalinnoista en osaa sanoa mitään mutta koska kyseessä on Arcin tappelupeli, niin suosittelen hommaamaan alustavasti silmätippoja. Myllytys tulee olemaan kuitenkin sen verran räiskyvää sekä nopeatempoista, että on parempi varautua silmäsärkyyn jo ennalta.

Norsukampa: En ole itse ollut ikinä mikään BlazBlue-sarjan fani. Överiouto hahmodesign ja outo pelimekaaninen runko ovat jotenkin aina työntäneen meikäläistä pois sarjan parista eikä kokemukset tästä laadukkaasta sarjasta ole kuin muutaman kokeilukerran mittaisia. Tunnetun kotimaisen tubettajatähden sanoin; ei siitä sen enempää.

Mitä kannattaa seurata:
Koska kyseessä on ASW:in peli, on luvassa luonnollisesti käsinpiirrettyä silmäkarkkia parhaasta mahdollisesta päästä.

Drifu: BlazBluen väitetysti viimeiseksi jäävä Central Fiction -versio saa joutsenlaulunsa isolla lavalla, kun pelin finaali nähdään sunnuntaina Mandalay Bay-areenalla. Guilty Gearin varjoon jäänyt ArcSys-peli tulee tarjoamaan nopeaa toimintaa ja hienoa sprite-animaatiota.

Mitä kannattaa seurata?
Pidä silmällä japanilaisia pelaajia, jotka ilmeisesti ovat matkustamassa suurissa määrin pelaamaan.

super-smash-bros-for-wii-u

Super Smash Bros Wii U (Nintendo) – Julkaisu 2015 (Wii U… no shit Sherlock?!)

Norsukampa: Vaikka taviksen silmiin saattaa näyttää oudolta että kaksi lähes identtistä peliä on osana turnauksen pääpelejä, on näiden kahden Smash Bros-sarjan pelin erot kuin oluella ja siiderillä. Tämä nimihirviöpeli saa yhä niskaansa sylkeä kovimmilta Smash-puristeilta mutta itse tykkään enemmän Wii U-osasta. Vähemmän pelin rikkinäisyyksissä kilpailemista ja enemmän oikeaa tappelupelailua.

Mitä kannattaa seurata?
Smashin Wii U-osa sisältää vielä Meleetäkin monipuolisemman hahmokaartin joten vaikka Sheik onkin viime vuosina pyörinyt turnausmenestyjien hahmovalinnoissa, voi Smashin Wii U-kekkereissä törmätä mihin tahansa hahmoon kärkikahinoissa.

Drifu: Partypelien parhaimmistoa päästään myöskin seuraamaan sunnuntaina. En lähde väittämään tietäväni mitään kilpailullisesta Smash 4:stä eli jätetään tämä tähän.

Mitä kannattaa seurata?
Ei mitään hajua. Ehkä sen Mario Galaxy ämmän persettä? (terkut Pelaajaboard-legenda Partikselle)

Hazuki_exe: Pelaako tätä vielä joku oikeasti kilpailullisesti?

Mitä kannattaa seurata?
Twichin chattia, omaa varjoaan, liikennettä kun ylittää tien ja kelloa.

Siinä oli tämän vuoden EVO-touhuihin pienimuotoinen ”ammattilaisten” opas. Jos ei mainitut tapahtuman pääpelit nappaa niin kannattaa myös kaivaa tapahtuman aikana verkon syövereistä paikan päällä käytäviä ns. ”varjo-EVO:ja” joissa asialle omistautuneet sankarit pelaavat tappelupelejä niin suurella konseptilla että ei perässä meinaa pysyä. Onko ikävä viime vuoden Killer Instinctiä tai Pokkenia? Kiinnostaako nähdä miten uunituore ARMS on otettu tappelupeligurujen toimesta vastaan? Missä on indiehelmet Skullgirls ja Nidhogg tai menneiden vuosien suursuosikit Soul Calibur V tai Virtua Fighter 5? Entä kaikki menneiden vuosien tappelupelit aina 16-bittisten laitteiden tarjontaan asti? Varmasti löytyy kaikista näistä lähetystä kun vain jaksaa etsiä.

Virittäydy siis ihmeessä EVO:n tunnelmaan tänä tulevana viikonloppuna. Olit sitten tappelupelien suuri ystävä tai asiaan täysin vihkiytymätön, saat varmasti hupia irti jo pelkästään striimien ja huippuhetkien seuraamisesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *