Mihin menet Hideo Kojima?

maxresdefault Kalenterivuoden 2015 isoin peliaiheinen uutinen ei suinkaan ollut Halo 5:n julkaisu, Fallout 4:n julkistaminen, Nintendon uudet konsolisuunnitelmat tai edes uuden Project Zeron länsimaissa tapahtunut sensurointi (vaikka pervoimpien pelaajien itkusta päätellen kyseessä oli Neuvostoliiton hajoamiseen verrattavissa oleva uutisjytky). Pelimaailma kohisi eniten välirikosta, jonka todellista tilannetta kukaan ei ole periaatteessa vieläkään saanut selville. Puhun nimenomaan Konamin ja Hideo Kojiman yhteisen taipaleen päättymisestä.

Quantum Break… more like make or break

Remedy_Entertainment_logo.svg Kotimaisessa pelibisneksessä ollaan 2000-luvun puolella annettu aihetta torilla tapaamiseen enemmän kuin kesän mansikat konsanaan. Angry Birds toki oli globaali ilmiö joka lenteli myös pelipesänsä ulkopuolelle kahvipakettien kylkeen ja kalsarien takapuolia koristamaan ja Clash of Clans koukutti pelaajia ympäri planeettaa kuin huume. Myös kalenteria aiempiin vuosiin selaamalla voidaan löytää vaikka minkälaista aihetta riemuun. Helsingistä ponnistavan Housemarquen Super Stardust HD nosti vanhan tutun tuotenimikkeen kaikkien huulille 21 vuotta alkuperäisen julkaisunsa jälkeen ja olihan firma tätä ennen jo dominoinut pelimedian lellikin valtaistuinta Supreme- ja Transworld Snowboarding-peleillään. Ehkä se isoin paukku kuitenkin koettiin 2000-luvun alussa kun legendaarisella Death Rally-pelillään mainetta luonut Remedy julkisti vihdoin ja viimein erittäin pitkään odotetun ja hypetetyn toimintapelinsä jossa suomalaishenkinen juro jenkkipoliisi koki kovia ja paineli siinä samassa vihollisia menemään peleissä ennennäkemättömän tyylikkään ja autenttisen toiminnan antaessa puitteet. Tuo peli oli Max Payne ja pelin julkaisun aikana jokainen videopelejä pelaava vaivaantui ottamaan selvää että mikä ja missä on Suomi.

Mainonnan uhrit

mainonnanuhrinnaama

Parisen viikkoa sitten olin lentää perseelleni nettiä selaillessani. Syynä ei ollut tällä kertaa Youtube-käyttäjä Vulpes Arctosin luokaton video saatikka mikään muukaan shokkiarvoa omaava törkypätkä vaan kotimaista tuotantoa oleva videopelimainos. Lattiaan tippunut leuka otti entistä enemmän osumaa paria päivää myöhemmin kun kuulin että kyseinen mainos pyörii kotimaisessa televisioverkossakin ihan prime time-slotissa. Kyseessä on huikea kulttuuriteko ottaen huomioon sen että ei nyt aivan äkkiseltään muistu mieleen viime kertaa jolloin kotimaisella alkuperäistuotannolla oltaisiin tehty ihan noinkin laajaan levitykseen tehty peliaiheinen mainos. Harmi kuitenkin että mainos itsessään ei ole kovinkaan hyödyllinen.

Tervetuloa takaisin yksinpeli!

will-ferrell-video-gamer Otetaanpas elämän VHS-nauha (nuorimmat lukijat, kysykää vanhemmiltanne) ja kelaillaan hieman. Kelataan taaksepäin aina 90-luvun ensimmäiselle puoliskolle jolloin 16-bittiset JRPG-klassikot veivät satoja tunteja vapaa-ajastamme ja hieman myös kouluajasta siinä sopivan paikan tullen, kivuliaan haastavat tasoloikat raastoivat hermoja niin vaikeustasojensa kuin aina vain rasittavammaksi käyvien maskottiensa kanssa ja SHMUP-pelit olivat se pelaamisen ”kuka kukin on”-genre. Kaikkia näitä pelejä pelattiin yksin. Pikakelataan nauhaa muutamalla vuodella eteenpäin ja huomataan että koko seitsenhenkinen perhe koirineen pelaa olohuoneessa liikkeentunnistusta käyttävää bilepeliä, FPS-räiskinnöissä huudetaan kamaluuksia vastapelaajan äidistä toiselle puolelle maapalloa sadan muun pelaajan tukkiessa samaa serveriä ja jopa 2D-tasoloikat ovat kaoottista sekoilua kun neljä pelaajaa rymyää läpi ahtaiden kenttien. Miten helvetissä tässä näin pääsi käymään!?! Missä on minun yksinpelini jonka haluan vain fiilistellä läpi omissa oloissani??

Vapaus sanoa kivasti ja rakentavasti

Consoles-as-Friends

Blogin kirjoitushetken aamuna rysähti kotimaisen median saralla jytkyyn verrattavissa oleva pommi kun HS:n Nyt-liitteen kommentointiosio otettiin pariksi viikoksi pois käytöstä. Pari viikkoa nyt on ihmisen elinajasta vain pieni murto-osa mutta vakituisen nettikommentoijan näkökulmasta se on kuin ikuisuus. Minne nyt mennä purkamaan nimettömänä pahaa oloaan ja sanomaan asioita joita ei koskaan uskaltaisi omalla nimellä ja naamalla sanoa toiselle ihmiselle saatikka julkisesti? Otteet tosiaan kovenevat sananvapauden maailmassa ja siitä saavat kiittää ihmiset aivan itseään sillä HS:n uutispäällikkö Juuso Pullinen perusteli kommentointivaihtoehdon poistoa juuri sillä verukkeella joka on varmasti käynyt meille jokaiselle näkökyvyn ja lukutaidon omaavalle käynyt selväksi; valitettavan iso osa ihmisistä on aivan helvetillisen typerää porukkaa.

Vuoden pelikanava… miksi?

tubeconlogo

Viime viikonloppuna järjestettiin Helsingin jaffahallissa järjestyksessään toiset Tubecon-kinkerit. Kyseinen proggis on siis kotimaisten Youtube-hahmojen/henkilöiden oma messu, jossa nämä pääsevät esittelemään taitojaan liveyleisölle, tapaamaan fanejaan ja siinä samalla totta kai tekemään hieman mainosta omille projekteilleen. Tapahtuman taustalla on täysi amatööriporukka mitä tulee tapahtumajärjestämiseen (erotus on vähän sama kuin PBC:n ja ammattimaisen audioviihteen tekemisen välillä) joten tapahtuma oli edelleen camp-huumorimaisen kömpelö mitä tulee organisointiin ja sulavuuteen mutta kyseessä oli lajissaan ”vasta” toinen tapahtuma joten vielä lapsukset antaa anteeksi ja vaikka ne kuuluisat ”heitterit” ja kateelliset kuinka mölyäisivät mitä, on tapahtuma kuitenkin loppupeleissä plussan puolelle menevä sillä jos edes päivän verran noinkin nuoret ihmiset tekevät jotain muuta kuin potkivat vanhuksia kaduilla tai ryöstelevät karkkia kaupasta, on jotain tehty oikein. Mitä puolestaan ei olla tehty oikein, on kotimainen videopeliviihde Youtuben puolella.

Norsukamman Rare Replay-opas

RarewareLogoOld

Kuten allekirjoittaneen pelimausta ja preferensseistä saattaa päätellä, on omalla kohdalla Rare Replay yksi kovimpia pelivuoden nimikkeitä. Brittistudion pelit ovat läpi vuosien olleet täynnä laatua, kivoja ideoita ja ennen kaikkea sitä videopelaamisen ”essenceä” ja mikä olisikaan hienompaa kuin saada iso osa näistä klassikoista yhteen kätevään pakettiin ja vieläpä pilkkahintaan. Tämän vuoden E3-messuilla näihin rukouksiin saatiin jostain ylempää vastaus kun tämä hieno kokoelmapaketti julkistettiin ja näitä kyseisiä helmiä pelannut kansa oli lähestulkoon polvillaan näyttöpäätteidensä edessä.

30 peliä on valtaisa määrä pelattavaa jopa kovimmille ohjainsankareille joten PBC:n retrofiili Norsukampa tarjoaa tässä pienen läpileikkuun kokoelman peleihin ja kertoo mitä kannattaa pelata siltä kuuluisalta ”yhdeltä istumalta” ja mitä kannattaa jättää niihin aivan tylsimpiin iltoihin.

Let’s go!

Satoru Iwata – Ainoa oikea tosipelaaja

630x Parin päivän ajan, on koko pelaava maailma ottanut osaa Nintendon pääjohtajan, Satoru Iwatan, poismenon johdosta. Vastaavanlaista tunnevyöryä aniharvoin on pelimaailmassa nähty vaikka alan suurmiehiä on sosiaalisen median aikana niin lopettanut alalla kuin myös päättänyt maallisen taivalluksensa ja jopa tavalliset tallaajat joille herra Iwata ei ollut kovin tuttu, ovat ottaneet osaa tämän pelialan suurmiehen poismenosta.

Ensimmäinen kerta – The Witcher: Enhanced Edition

Olen kaikkien pelivuosieni varrella kuluttanut satoja euroja peleihin jotka ovat päätyneet suoraan pelihyllyyn tai latauskansioon ilman minkäänlaista testausta. Suurin ongelma suoraan hyllyyn joutumisessa on se, että sitä huijaa itseään ajattelemalla ”aloitan pelin kunhan saan sille sopivaa aikaa”. Tämän seurauksena hyllystä tuntuu olevan koko ajan hankalampaa ottaa vanhoja, ennen pelaamattomia pelejä enää kokeiltavaksi, kun jatkuvalla syötöllä täytyy olla hankkimassa uudempia ja ostohetkellä kiinnostavampia pelejä. Olen pidemmän aikaa miettinyt, että mistä saisin innostusta pelaamaan kiistattoman hyviä mutta itseltäni ohi menneitä pelejä ja tästä syystä ajattelin, että voisin saada uutta intoa kun alkaisin hieman jäsennellä tekstimuotoon ajatuksia joita pelit ensimmäisten tuntien aikana herättävät. Näistä mietteistä nyt saakin alkunsa osio nimeltään ”Ensimmäinen kerta”. …

Scroll to Top