Vuoden ensimmäiseen PBC-nauhoitteluun raahautuivat mukaan ne jotka eivät joulupyhinä joutuneet syystä tai toisesta putkaan.
Jaksossa tuli kristallipalloille, Tarot-korteille ja eläinten sisäelimille käyttöä, kun ukot ennustivat vuoden 2021 pelejä ja pelialan kiemuroita.
Kuuntele jakso jo ihan vaan siitä syystä, että voit sitten loppuvuodesta naureskella miten väärässä nämä neropatit tänä vuonna taas olivatkaan.
(00:06:51) Sony (00:37:32) Microsoft (01:10:28) Nintendo (01:38:40) 3rd partyt
(02:18:48) Edellinen kahden viikon kysymys: Mitä vuodelle 2021 luvattua tai sinä vuonna varmasti ilmestyvää peliä odotat eniten?
Vanha kunnon 2020. Australia paloi melkein poroksi, jenkeissä myllytettiin siihen malliin että piti tarkistaa mitä Rodney King nykyään touhuaa, kotimaassa pääministerit vaihtuivat yllättävänkin väkivallattomasti, vanha velmu D.Trump otti vaalitappionsa juurikin niin suotuisasti kuin oletettiin, ja olihan siellä tietty se koronapandemiakin. Luojan kiitos se on nyt ohi, mutta onneksi laadukkaat videopelit eivät tästä kauhujen vuodesta pahemmin kärsineet.
Jos siis olet juuri ottamassa puheeksi uusimman Paper Marion, Sackboyn viimeisimmän tasoloikkailun, ensimmäisen ihkaoikean Half-Lifen sitten miesmuistiin, tai vaikka PS4:n pelityökalu Dreamsin… heitä ne roskiin kaikki sillä tässä ovat ne pelit jotka ovat oikeasti niitä vuoden parhaita.
Siinä missä talvi yllätti autoilijat ja uusien konsolien julkaisu yllätti kuluttajat, niin PBC ei yllätä ketään vaan jatkaa samaa katkokävelyään kohti auringonlaskua.
Jaksossa kuullaan taas paljon puhetta videopeleistä ja niihin lukeutuvat mm. vanha änäri, Saturnin seikkailupeli nimeltä Torico, suomalainen Overlord-klooni Undead Horde sekä näppärästi nimetty void tRrLM(); //Void Terrarium.
Kuullaan jaksossa puhetta myös Blade Runnerista, Hearthstonen uudesta kaudesta, Capcomin vuodoista, parhaista konsolien ominaisuuksista sekä tottakai uusista konsoleista…tai ainakin niiden ohjaimista.
401!
PBC:n komeimmat ja fiksuimmat urokset tekivät jälleen parhaan podcastin ikinä. Keskustelua oli mm. Luigis Mansion 3:sta, Genshin Impactista ja kaikesta mitä Lionhead ulostaakaan ikinä suustaan.
HUOM: Drifun äänenlaatu on hieman ailahteleva koska Skype joten sori siitä.
Uutta jaksoa pukkaa halusitte te sitä taikka ette.
Luvassa on kahden Pekan (Lionhead ja Cerker) täytejaksoa joten lupa on odottaa taattua laatua ja syytettä valtion virkamiehiltä.
Pojat puhuivat peleistä varsin tykittäen ja paukkuihin lukeutuivat mm. Ghost of Tsushima, Mortal Shell, Nexomon sekä alkuperäinen Link’s Awakening.
Ota siis jakso kuunteluun ja ihmettele.
Mitä tapahtuu kun PBC-vakionaamat heitetään menemään ja päästetään erikoismiehet Cerker, lionhead ja Mohantis ääneen?
Puhetta syntyy mm. Controlista ja Remedy Cinematic Universestä, isojen korporaatioiden sodista, julkaisupeleistä, tippuvista äijistä sekä kaikesta muusta mitä mieleen juolahtaa.
Pistä siis jakso kuunteluun ja ihmettele.
Aurinko porottaa, asfaltti polttaa ja PBC säräyttää ääniaaltoja.
Tässä jaksossa Lionhead kertoo itärajalle sijoittuvista peleistä, Tootsi on jälleen japsiropejen kimpussa ja Hazuki leikkii haita.
Mukana myös viimeisimpien E3 -korviketapahtumien satoa sekä puolivuosikatsausta tänä vuonna julkaistuista peleistä.
Vaikka maailman tilanne alkaa jo pikkuhiljaa olemaan parempaan päin, niin ei anneta sen häiritä koska PBC on täällä jälleen.
Tämänkertaisessa jaksossa kuullaan kummia kun jo perinteeksi muodostuneen kolmen ääneen sijaan kuullaankin neljää, koska Hakala on tullut taas kerran takaisin Hazukin, Osen sekä Lionheadin riemuksi.
Tälläkin kertaa puhetta piisasi videopeleistä enemmän kuin tarpeeksi ja aiheissa pyöri mm. Dreams, Exit the Gungeon, Yakuza Kiwami, Terminator Resistance, Persona 5, Ghostrunner sekä uudet pelijulkistukset.
Kaiku kajahtaa karanteenista kun uusi viikko lyö päälle ja PBC hyökkää tärykalvoille siinä samassa rytäkässä.
Uudessa episodissa kuullaan fiiliksia Animal Crossingin munaviikoista, Puolan arcadehalleista, Sonyn tulevan konsolin uudesta ohjaimesta sekä Panzer Dragoon remaken laadusta.
Jaksossa myöskin listallaan pettäneimpiä jatko-osia ja saadaan vanha vakionaama takaisin ruotuun.
Vaikka pelejä tuntuikin tulevan pilvin pimein pitkin vuotta, niin harva niistä oikeasti tuntui todella uudelta kokemukselta. Onneksi meillä täällä Suomessa on edes muutama taivaanrannanmaalari, jotka eivät tyydy siihen perinteisen videopelikokemuksen luomiseen. Näin ollen meillä onkin siis käsillämme Baba Is You. Se on äärimmäisen yksinkertainen mutta samalla tajunnanräjäyttävän vaikea puzzlepeli joka ei tunne pelaajaa kohtaa pienintäkään armoa. Kentät pohjautuvat yksinkertaisiin ehtolausekkeisiin sekä niiden manipulointiin ja niillä sitten voidaan muokata koko pelimaailman asioita lukuisilla eri tavoilla.
Baba Is You on kaikessa nerokkuudessaan huikea videopeli ja vieläpä täysin ajaton kokonaisuus joka olisi voitu julkaista jo yli 30 vuotta sitten, mutta vielä vuonna 2019 onnistuu yllättämään aivot solmuun taitavasti laittavilla pulmillaan.
2. Control
Torille!!! Suomi mainittu… jo toistamiseen. Remedy on aina ollut kotimaisen pelikehityksen kulmakivi ja vaikka viime vuodet ovatkin menneet miten ovat menneet, niin aina sitä on vähän sivusilmällä vilkuillut miten kyseisen lafkan väellä menee ja samalla hieman toivonut että jo seuraava peli olisi omaankin makuun sopiva.
Alkufiilikset toki Controlista olivat itselläkin varsin kaksijakoiset. Vaikka peli näyttikin graafisesti upealta ja tarina kuulosti vähintäänkin kutkuttavalta, niin sen konttoriympäristö, superkalliiden näyttelijöiden käyttö ja muutenkin liiallinen samankaltaisuus Quantum Breakin kanssa eivät myyneet peliä itselleni alkuunkaan. Positiivisten revikoiden ilmestyttyä alkoi kuitenkin kutkutus käydä itsellenikin liiaksi ja olihan peli sitten pakko lunastaa ja korkata ihan itse. Ja onneksi näin myös tein.
Control on todellakin kaikkea mitä se lupaa olevansa. Se on mystistä tarinankerrontaa sisällään pitävä kolmannen persoonan seikkailuräiskyttely metroidvaniamaisilla piirteillä, ääreensä hienoilla audiovisuaaleilla höystettynä. Toki täydellinen peli Control ei ole, koska tekniset ongelmat tuntuivat vaivaavan peliä vähän kaikilla alustoilla ja näyttely lievästi puisevine dialogeineen ei aina osunut maaliinsa, mutta siitä huolimatta sitä oli äärimmäinen ilo pelata ja tuskin maltan odottaa että tulevat DLC-paketit tuovat jatkoa pelin maailman tapahtumiin.
1. Devil May Cry 5
DMC 5 oli toinen eniten odottamistani peleistäni vuodelle 2019 ja vaikka pelin lunastinkin jo lähes heti julkaisussa, niin vasta joulukuussa uskalsin oikeasti aloittaa pelin pelaamisen. Olin nimittäin ennen pelin julkaisua testannut pelin demoa ja ihan suoraan sanottuna olin varsin pettynyt näkemääni. Peli tuntui liian helpolta, Nero ei kaikessa nerokkuudessaan (see what I did there?) sitten kuitenkaan lunastanut paikkaa sydämessäni eikä pelin toiminta muutenkaan oikein tuntunut nappaavan mukaansa. Mutta koska lopullinen peli sai kuitenkin niin kovaa suitsutusta osakseen, niin pakko sekin oli kokea sitten ihan itse. Ja noin ensimmäisen neljänneksen aikana mieleni ei edes muuttunut. Olin oikeasti lievästi pettynyt kokemaani enkä kyennyt käsittämään miksi peli oli saanut niin kovia kehuja.
Onneksi kuitenkin jatkoin tarpomista eteenpäin ja heti kun peli vaihtoi toiseen vaihteen silmään V -nimisen hahmon muodossa, aloin oikeasti nähdä pelin laadukkaan puolen. Viimeistään sitten Danten avauduttua pelattavaksi hahmoksi olin täysin myyty. Danten ja V:n puolella nimittäin pelistä tuli paljon monipuolisempi. Se alkoi myös oikeasti laittamaan hieman kampoihin (toki DMC-veteraanin näkövinkkelistä katsottuna aivan liian vähän vieläkin) ja näin ollen pelaamisesta tuli yksinkertaisesti mielyttävämpää koska siihen piti oikeasti vähän panostaa.
Mutta kuten sanottua; Vaikka DMC 5 onkin minun GOTY-valintani, on siinä siltikin omat ongelmansa. Ympäristöt ovat perinteiseen DMC-tyyliin varsin kolkkoja ja yksivärisiä. Musiikkipuoli ei pelin tunnusbiisiä, Devil Triggeriä, lukuun ottamatta juurikaan loista. Nerolla alkupäässä pelaaminen on vähän liiankin rajoitettua ja tarinakin tuntuu olevan aika DMC-huttua.
Toki sen verran tarinaa pitää kehua, että tämä viides osa on ensimmäinen sarjan peli, joka oikeasti siteeraa pelisarjan pohjalta tehtyjä novelleja ja ylipäätänsä hyödyntää niissä rakennettua lorea. Kaiken kaikkiaan DMC 5 ei siis ole täydellinen peli, etenkään sen liian helpon ja hitaan alun vuoksi, mutta se on helvetin hyvä peli heti kun sen alkaa laittaa kampoihin.
…
