PBC on tullut kypsään ikään jonka vuoksi päädyimme muistelemaan vanhoja hyviä aikoja videopelipressien muodossa. Tällä kertaa luvassa on Microsoftin 2013 vuoden E3 Lehdistötilaisuus jossa keskityttiin ”TV, TV, Sport,Sports” esityksestä oppineena niihin itse peleihin. Mukana ovat Norsukampa, Tootsi sekä Hazuki_exe.
PBC on antanut kenkää kaiken maailman nipalapsille ja sonyponeille ja tästä lähtien puhutaan vain aikuisten miesten peleistä.
Jakson kuuntelemalla pääset kuulemaan Tootsin flexit uudesta tietokoneesta, Drifun uudesta rahareiästä ja siitä miten ketään ei kiinnosta Microsoftin uusimmat vuodot.
Pääosiossa keskitytään kehumaan Baldur’s Gate 3:a.Kuuntele jakso ja ymmärrä miksi Sinunkin pitäisi pelata Baldur’s Gate 3.
PBC:n oma kolmivoima repäisee eetteriin vielä yhden jakso täyttä videopeliasiaa, ennen pienelle juhannustauolle siirtymistä.
Lomille siirrytään kuitenkin tyylillä, sillä luvassa on pääaiheellisen verran uusinta Zelda-videopeliä, plus siihen päälle muutakin löpinää peleistä.
Jaksossa paljastetaan myös palkintoskaban voittaja, joten virittäydy mukaan tälle audioviihteen elämysmatkalle!
Kesä, lämpö ja valo lähestyvät pikkuhiljaa uhkaavasti kohti pelaavaa kansaa, mutta onneksi PBC on täällä taas tuomassa tasapainoa tällaisiin hullutuksiin.
Luvassa onkin varsin eriskummallinnen jakso kun pääosiossa visaillaan täysin eri podcastin väen kanssa, mutta kyllä jaksosta sitä perinteistäkin menoa piisaa.
Tootsi tuli kertomaan tuoreimmat kuulumiset formulapelien maailmasta, Tema päivitti työtilannettaan ja kertoi myös kokemuksistaan SWAT-ryhmässä toimimisesta Ready or Not -pelissä ja Hazuki taas oli pelanut vähän kaikkea sekä sieltä ja täältä (Bayonetta Origins: Cereza and the Lost Demon, Lil gator game, Mr Prepper yms.).
Ota siis jakso kuunteluun ja ihmettele.
On taas se aika kun PBC:ssä vietetään fillerikautta, ja jakso ja sen sisältö on sen mukainen.
Nimittäin tootsi ja Cerker pureutuvat politiikan syvimpään sisustaan (videopeleissä), sekä keskustelevat samalla mm. Divinity OS 2:sta, Dead Spacen Remakesta että Metroid Primestä.
Ota jakso kuunteluun nyt heti!
(01:57:47) Edellinen kahden viikon kysymys:
Nioh sijoittui 1600-luvun Japaniin ja Wo Long 184-204 vuosien Kiinaan, niin mihin aikaan ja paikkaan seuraava Souls-peli pitäisi sitoa?
Taas kuullaan ääniä, mutta valitettevasti vaan omia.
Tässä jaksossa Tootsi,Dyna ja Hazuki_exe katsastavat taas julkaisuvuotensa tuoreimmat pelitapaukset eivätkä missään nimessä eksy tästä kaavasta missään vaiheessa.
Dyna oli pelannut Dead Spacen remakea sekä RE4 remaken demoa.
Tootsi oli vuorostaan kiukkunen Halolle ja pelannut sen vuoksi BattleBit Remasteredia sekä loogisesti myös Divinity: Original Sin kakkosta. Hazuki veti taas täysin ränttäliksi ja kehui Pepsimania, oli pelannut Kunio-kun sarjan kauniimpaa versiota sekä leikkinyt etsivää BROK the InvestiGator -beat ’em up/point &click hybridissä.
Jaksossa myös visailtiin jo toistamiseen putkeen joten laita kuulokkeet päähän, laita jakso rullaamaan ja mieti mitä tekisitkään ilman PBC:tä
”Miltäs se teidän maanantai maistuu?”.
No kiva kun kysyit Taneli Mäkelä, sillä se maistuu uudelta PBC-jaksolta.
Tässä jaksossa otetaan taas Mario-pelien pomotaisteluiden ”rule of three” käyttöön kun kolme osallistujaa käsittelee omia top kolmosiaan jakson kolmannessa osiossa. Mukana myös Directin läpikäyntiä, sekä juttua mm. sellaisista peleistä kuin Goldeneye, Witcher 3, Vengeful Guardian: Moonrider ja monta muuta vanhaa tuttua.
Kuuntele jakso, se parantaa tutkimusten mukaan huoneen happitasoa.
(01:07:30) Uutiset:
Nintendo Direct 08.02.2023 pressicast
(02:17:10) Top 3: Henkilökohtaiset hyödyttömimmät videopelinippelitiedot
(03:04:37) Edellinen kahden viikon kysymys:
Mikä on sellainen peli jota olet ainoana oman pelikuplasi sisällä pelannut eikä moni muukaan siitä tunnu ikinä puhuvan?
Jos luulit että pandemian aikana maailma oli päin helvettiä niin 2022:lla on muutama sananen sanottavaan. Maailma tasapainoilee kolmannen maailmansodan narulla yhden Botox-naamaisen pipipään egotrippailun vuoksi, maailman suurin suurvalta on paria poliittista kohua vaille sisällissodassa kun eräskin oranssi kiinteistöoranki on jostain syystä taas hämmentämässä pakkaa, Suomen pääministeri vietti kesälomaa vaikka tämän olisi vuorokauden ympäri (ja muutaman tunnin ylikin) pitänyt ratkoa globaaleja talousasioita ja tästä ei kaikki tykänneet, överirikkaat vajaaälyiset öykkärit ostivat somealustoja koska heistä heitettiin niissä herjaa…
Onneksi tätä maailmanmenosta aiheutuvaa tuskaa oli lievittämässä ympäri vuotta loistavat videopelit, joita ilmestyi taas niin laidasta laitaan kuin vain mahdollista. Kaikkia niitä ei kovinkaan harrastaja tai lajiniilo ehdi pelaamaan, joten PBC:n laatupelien tohtoriksi väitelleet dosentit tulevat taas kerran pelastamaan tilanteen, ja kertomaan niistä kalenterivuoden aikana ilmestyneistä peleistä joita jokaisen tulisi pelata. Ota siis nimet ylös ja suuntaa ostoksille, jos et ole näistä peleistä jo jokaista pelannut!