Onko työelämässä mitään siistimpää kuin ylittää itsensä toden teolla? Saat valmisteltua vaikean Powerpoint-presentaation viimeisen päivän intensiivisellä usean tunnin työskentelysessiolla tai saatte työmaalla pitkän rakennusprojektin ajoissa valmiiksi tekemällä viikon verran aiempaa kovemmin töitä. Helpottunut fiilis tiiviin työputken jälkeen on aina hienoa mutta tavallaan myös turhaa. Miksi ihmeessä nähdä ylimääräistä vaivaa vasta työprojektin lopussa kun hyvällä aikatauluttamisella taakkaa olisi saanut jaettua tasaisemmin koko projektin pituudelle? Tämä on etenkin pelialalla erittäin isoksi muodostunut ongelma.
…
Kevättä on myös PBC:n rinnassa ja siitä todisteena tämä uunituore jakso.
Ukkelit puhuivat pehmoisia mm. kahdesta eri pelistä joilla on kuitenkin sama nimi (God Of War), Never Stop Sneakingistä, Segan hullutteluviikosta, SNES Minin piratisoinnista, Vanquishista, myöhästyneestä Dark Soulsista ja monesta muusta mukavasta.
Jaksossa myös väitellään debaattiosion mukaisesti.
HUOM. Nyt voit kuunnella jakson myös Youtuben puolelta halutessasi.
Jäät alkavat vihdoin sulaa ympäri takatalven kourissa ollutta maatamme, joten onkin hyvä aika heittää se pilkkihaalari komeroon ja kaivaa esiin kalastustarvikkeet. Pelkällä onkimisella ei kuitenkaan elantoaan itselleen tee kuin aniharva joten keskitytään tässä blogitekstissä kalastukseen pelkästään harrastuspohjalta. Sivutoimena tai jopa ”side questina”.
Kalastuspelit ovat olleet pitkään jo ihan oma genrensä videopelien maailmassa. Jokainen vähänkään enemmän pelimaailman kuvitteellisen laarin pohjalta kaivanut, tietää varmasti Reel Fishingit sekä Rapala Pro Fishingit, unohtamatta tietenkään genren suurnimeä, Sega Bass Fishingiä onkiohjaimineen. Mutta entä sitten kalastaminen ihan vaan siinä sivussa? Videopeleissä on jo pitkään nähty eeppisten maailmanpelastusoperaatioiden sivussa hieman siimaleikkejä ja tämän viikon viikkoblogissa käydäänkin alkavan kalastussesongin kunniaksi läpi hieman kalastusminipelien parhaimmistoa. Ei muuta siis kuin viehelaatikko (tai matopurkki) mukaan ja katsomaan minkälaisia laadukkaita saaliita Ahti meille tänään tarjoaa?
…
Puolentoista viikon päästä pelialalla rytisee ja ei, nyt ei ole kyse sodanjumala Kratosin tulevista örmyilyistä ja raakuuksista vaan peleistä joita voi pelata pahvilla. Nintendon uusi aluevaltaus, Labo, on pitkän odotuksen jälkeen vihdoin todellisuutta kuluvan kuun 20.pvä ja tämä mielenkiintoinen uutuus on saanut meidät pelaajat elämään niitä kuuluisia mielenkiintoisia aikoja. Vaikka pelaajat ympäri maailmaa ovatkin isoksi osin oksennelleet ja yökkäilleet nämä ”pikkulasten lelut” nähdessään mutta Nintendo kovaan ääneen on rauhoitellut pelaavaa kansaa ilmoittamalla että Labo on ihan oma juttunsa ja kehitysyksikkönsä, eikä mitään resursseja tulla pahvi-ihmeen nojalla viemään varsinaisesta pelidevauksesta. Oli totuus sitten lopulta mikä tahansa, on Labo kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen tapaus joka vaatii ehdottomasti pientä lisätutkiskelua osakseen.
…
Toisin kuin kevät, ei PBC ole myöhässä tälläkään viikolla.
Uusin jakso sisältää juttua mm. Far Cry 5:stä, pelailusta lentokoneessa, Rollercoaster Tycoonista, Kirby Star Alliesista, Spyron paluusta sekä Lawbreakersista.
Jaksossa kuullaan myös yllättävän diipiksi menevä Top3-osio.
HUOM. Nyt voit kuunnella jakson myös Youtuben puolelta halutessasi.
Pitelin ensimmäistä kertaa peliohjainta (NES) kädessäni parivuotiaana vaippataaperona. Sain ensimmäisen pelikonsolini (NES) kolmen vuoden kypsässä iässä. Pistin tietoisesti ensimmäistä kertaa pelikonsolin (NES) päälle aikomuksenani pelata sen sisällä ollutta peliä (Mega Man 2) nelivuotiaana. Läpäisin ensimmäisen pelini (Super Mario Bros) ihan alusta loppuun viisivuotiaana.
Olen siitä asti pelannut pelejä aika paljon ja hieman yli kymmenen vuoden iässä ihan tosissaan alkanut ammentamaan alasta kaikkialta mistä vain pystyi peleistä tietoa saamaan. Olen työskennellyt pelialalla ja huomiohuor… kirjoitellut peleistä ympäri ämpäri verkko- ja printtimediaa läpi vuosien. Omistan jokaisen mainstream-pelikonsolin, ja muutaman hieman pienemmän profiilin laitteen, joka on julkaistu vuoden 1985 jälkeen ja pelejä on vuosien aikana kokoelmiin kertynyt nelinumeroinen määrä.
Voisi siis luulla että olen pelannut erittäin paljon ja se on totta. En ole kuitenkaan pelannut kaikkea. On olemassa oikeinkin suosittuja ja suuria pelisarjoja joihin en ole koskaan hipaissutkaan ja tämän viikon blogiteksti toimikoot ripittäytymiskoppinani. Jotkut mainituista pelisarjoista tullaan myös raiskaamaan tekstimuodossa toimestani sillä en omaa tyyliin gameplay-pätkien tai screenshottien katselemista enempää kokemusta näistä mistään. Pahoittelut siis etukäteen.
…
Meni v*tuiksi kuin PBC:n pääsiäinen ja siitä todisteena tämä tuorein podcastinkuvotus. Jaksossa kuullaan mm. ensimmäinen (yllättävänkin säyseä ja sopuisa) Kissa Pöydälle-osio sekä juttua mm. For Honorista, Snake Passista, A Way Outista, John Cenasta ja merirosvoista. Jakso kelpaa kuunneltavaksi vaikka ristillä roikkuessa.
HUOM. Nyt voit kuunnella jakson myös Youtuben puolelta halutessasi.
Ridley, Tiny The Tiger, Meta Knight… kaikki kovia vihollisia omissa pelisarjoissaan ja armeijarankeilla mitattuna nämä mainitut kaverit ovat statukseltaan enemmänkin bossien tai mid-bossien kategoriaa. Armeijassa myös opetettiin että se kuuluisa KSE, ”Koulutuksen Suoma Etu”, antaa sinulle erivapauksia niistä etovimmista paskaduuneista joita on sitten helpompi jaella alempiarvoisille jääkäreille sekä tykkimiehille. Samanlainen arvojärjestys on valloillaan myös videopelien maailmassa. Aniharvoin, jos koskaan Metroid-pelissä ensimmäinen vastaan tuleva vihollinen on Ridley, tuo avaruuspiraateista viheliäisin (Super Metroidissa kyllä mutta tiedätte varmaan mitä tässä haetaan) ja yleensä se ensimmäinen tykinruoka joka Samusin tykin eteen tulee, on helposti atomeiksi pamautettava rivivihollinen. Nämä riviviholliset ovat nimenomaan niitä näkymättömiä duunareita, jotka tekevät sitä tärkeintä työtä peleissä pelaajan varpaillaan pitämisen kannalta. Koskaan eivät ne saa sitä isointa kiitosta ja aina ne ohitetaan kahvipöytäkeskusteluissa mutta onneksi viime vuosina myös rivikörmyt ovat alkaneet saamaan kaipaamansa arvostusta myös pelaajien keskuudessa. Tutustutaanpa hieman muutamaan työn raskaaseen raatajaan.
Switch-konsoli niittää menestystä ympäri maailmaa ja isoimmat kiitokset laitteesta tuntuvat lähes poikkeuksetta menevän laitteen huikaisevan laadukkaan pelivalikoiman suuntaan. Hieman yli vuoden ikään päässeen hybridilaitoksen ison luokan pelikokoelmaa koristavat mm. sellaiset huippunimikkeet kuin Super Mario Odyssey, Xenoblade Chronicles 2, Mario&Rabbids Kingdom Battle, Splatoon 2, ARMS ja viimeisimpänä laatutekeleenä uusin Kirby-seikkailu lisänimeltään Star Allies. Kuusi peliä hieman yli vuoteen ei nyt ole hirveän paljon mutta kun mukaan lisätään pataljoonallinen pelejä jotka on saatavilla tavalla tai toisella myös Nintendon aiemmalle kotikonsolille, kasvaa määrä huimasti. Mario Kart 8 Deluxe on lisätyistä pelimuodoistaan ja hahmoistaan huolimatta se sama peli mikä jo Nintendon katastrofikonsolilla meitä viihdytti eikä Bayonetta 2 huikaisevasta laadustaan huolimatta säväyttänyt enää Switchillä niin kovin kuin Wii U:lla muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa pelattuna. Tappelupelien puolella Pokkén Tournamentin Switch-versio on saanut uuden elämän Switchin puolella mutta Wii U:lla peliä pelanneet nyt eivät saa mitään uutta muutamaa lisäsisältötaistelijaa ja hahmoa lukuun ottamatta. Horisontissa siintää loistavan tasoloikan, Donkey Kong Country: Tropical Freezen, Zelda-fanien suosiman Hyrule Warriorsin sekä Captain Toadin pulmaseikkailun käännökset Nintendon uutuuslaitteelle joten tulevaisuudessakaan ei versiointijuna ota pysähtyäkseen.
Onko siis enää kohta mitään syytä edes käynnistää Wii U:ta kun kaikki sille ilmestyneet huippupelit ilmestyvät myös Switchille ja Captain Toadin tapauksessa jopa myös 3DS:lle..? Onko olemassa mitään syytä käynnistellä enää mitään takavuosien flopanneita konsoleita koska niiden kovimmat ja tärkeimmät pelit löytyvät jo pelattavina muualta? Tähän kysymykseen vastaa tällä viikolla PBC:n viikkoblogi.
…
