Cupheadin edeltäjät

s7kt4vmq-1396412167

Viime viikolla tapahtui kummia kun Xbox Onelle julkaistiin ihan oikea konsolieksklu ja vieläpä peli jonka viivästyminen meni melkein jo tahattoman koomisiin mittasuhteisiin. Cuphead tuli, näki ja valloitti pelaajat ja pelimedian ympäri maailmaa ja pitkä odotus palkittiin erittäinkin toimivalla pelillä. Cupheadin isoin koukku ja myyntivaltti on ollut sen julkistamisesta asti pelin audiovisuaalinen anti joka ammentaa ilmeensä Tex Averyn klassikkopiirretyistä. Itse pelikuvan katsominen on jo itsessään positiivisella tavalla hämmentävä kokemus mutta se isoin pientä kulkijaa hämmästyttävä ja kummastuttava kokemus iskee takaraivoon viimeistään siinä vaiheessa kun peliä pääsee pelaamaan ja näkemään että pelin käsin animoitu nimikkohahmohan tekee kaiken sen mitä ohjaimen kautta käsketään.

PBC 279: The Animated series

Uutta jaksoa pukkaa ja meno oli tällä kertaa varsin selväjärkistä sekä ytimekästä.
Ei siis yhtään PBC:n tapaista…
Keskusteluissa pyörivät vihdoinkin pihalle saatu Cuphead, Snes Mini Classicin metsästys, Mahvel sekä videopeleihin pohjautuvat animaatiosarjat.
Jaksossa lanseerattiin myös KILPAILU jossa on mahdollisuus voittaa Cuphead -videopelin Steam -versio.
Kilpailuun osallistuaksesi sinun tarvitsee vain vastata alla olevaan viikon kysymykseen ja toivoa parasta.

(01:06:03) Uutiset:
RIP Wii Shop Channel
Ataribox onkin vain Linuxbox

(01:23:06) Viikon pääaihe:
Videopeleihin pohjautuvat animaatiosarjat

(02:05:04) Edellisen viikon kysymys:
Kummassa paikassa tehdään paremmat videopelit; lännessä vai Japanissa?

Musiikit:
Kirby Super Star- Float Islands
Final Fantasy III – Boss Battle
Super Castlevania 4 – Beginning
F-Zero – Mute City
Star Fox – Asteroid, Venom Orbital
Street Fighter II Turbo – Ken Stage
Donkey Kong Country – DK Island Swing
Secret Of Mana – Spirit Of The Night

Viikon kysymys:
Mikä on paras piirrossarja (ei anime!) ?

Tarjoiluehdotus SNES Classicille

H2x1_NintendoClassicMiniSNES

Kohta se on täällä… riippuen tietysti siitä että miten juuri sinun käyttämäsi jälleenmyyjä saa arvottua juuri teikäläisen osoitteen sieltä satojen varastosaldon yli menneiden tilausten joukosta mutta eniveis, SNES Classic on kohta täällä ja mikä onkaan hienompaa kuin sivistää ihmisiä laitteen tiimoilta. Jotkut saattavat muistaa PBC:n saitilta muutaman vuoden takaisen Rare Replay-oppaan joka oli läpikäynti tuon Xbox Onen parhaan pelin (onko tämä sitten surullinen vai iloinen asia?) sisältämistä tuotteista joten onkin otollista tehdä nyt samanmoinen tästä kaikkien aikojen parhaan pelikonsolin miniatyyriversiosta ja sen aivan tautisen ihanasta sisällöstä.

Varoitus! Teksti sisältää tästä eteenpäin siirapintäyteistä fiilistelyä ja kirjoittajan sydämen pakahtumista.

PBC 278: Nega Man X

Tässä jaksossa NK kertoo pelanneensa PC:llä ja nauttineensa siitä, Dyna mehuilee PS Vitan visual novel -pelistä ja Lionhead ei ole pelannut pelkkää paskaa.
Mitä täällä oikein tapahtuu?!?
Kuuntele jakso, niin saat vastauksen… ehkä.
Lisää kummallisuuksia kauan odotetussa(?!) pääaiheosiossa.

(00:50:55) Uutiset:
PBC:n anti-nega happy mega joy-joy TGS-katsaus
Resident Evil 7 saa joulukuussa kellertävää kiiltoa kaikenkattavan Gold Editionin muodossa
Minecraftin uusi päivitys yhdistää autistit alustoista riippumatta

(01:13:48) Viikon pääaihe:
Oddworld

(02:39:52) Edellisen viikon kysymys:
Onko Knack 2 kaikkien aikojen paras peli?

Musiikit:
Danganronpa: Trigger Happy Havoc – Beautiful Dead
Raw Danger – Disaster
Chroma Squad – Lights, Camera, Chromatize
Shatter – Granular Extractor
Oddworld: Abe’s Oddysee – Scrabania
Oddworld: Stranger’s Wrath – Attract
Inner World – The Bar
Deep Fear – Visitation  

Viikon kysymys:
Kummassa paikassa tehdään paremmat videopelit; lännessä vai Japanissa?

Tärinän tärkeys

Vibrator

Älä turhaan hiero silmiäsi tai ala putsaamaan näyttöäsi pienten likahiukkasten vuoksi sillä viikkoblogin otsikko on ihan oikein. Tarina on totta kai myös joissain peleissä tärkeässä osassa mutta Uuno Turhapuron lailla nappaamme kaksi kappaletta I:n pisteitä ja pisteet yhdestä Ö:stä ja saamme tarinasta aikaan tärinän, tuon videopelien unohdetun sankarin joka saa aivan liian vähän kiitosta osakseen näinä pikselien, resoluutioiden ja Michael Bay-tyylin toimintakohtausten päivinä.

Ohjaimessa esiintyvä tärinä on käytännössä ainoa fyysisen immersion väline videopelin ja pelaajan välillä sillä käsissä oleva ohjain, oli se sitten ratti+polkimet-yhdistelmä tai padi, on se jolla annetaan komennot jotka sitten ruudulla näkyvässä pelissä tapahtuvat. Interaktio on siis jatkuvaa ja lähes poikkeuksetta sataprosenttista (kyllä, jopa kävelysimulaattoreissa…) ja korvien kautta kuultava immersio on jatkuvaa (jos sattuu pitämään ääniä päällä) mutta fyysinen immersio on pelkästään käsissä tuntuvaa tärinää. Kuulostaa erittäin pieneltä ja mitättömältä mutta eipä tule mieleen tänä päivänä että edes sitä kämmenissä tuntuvaa kutittelua ei olisi olemassa.

PBC 277: Cernyn kosto

Samus Returns kuin myös PBC! Uudessa PBC-jaksossa käsitellään mm. kaikkien aikojen paras videopeli ikinä missään ja kuullaan juttua myös Left 4 Dead-pelailuista armon vuonna 2017, Monster Hunter-kevytroolipelistä, uudesta Metroidista, Applen tulevista pelitouhuista ja myös Mario Kart-visailua on ääniaalloilla.

(01:04:02) Uutiset:
Nintendolta kerrankin fiksu bisnespäätös
Lohikäärmekruunu asetetaan PS4:n päähän
Apple pääsi taivaaseen

(01:25:10) Viikon pääaihe:
Mario Kart äänivisa

(02:14:32) Edellisen viikon kysymys:
Kenen peliarvostelijan arvioista tykkäät vähiten?

Musiikit:
Metroid: Samus Returns – Surface of SR388
Duck Game – Main Theme
The Sims – Building Mode 3
Sonic Mania – Press Garden Act 2
Mario Kart: Double Dash – Title
Ninja Gaiden – 4-2
Destiny 2 – Journey
Mega Man 9 – Ending Theme

Viikon kysymys:
Onko Knack 2 kaikkien aikojen paras peli?

Pressicast 14.09.2017 Nintendo Direct

Tervetuloa pressicastien maailmaan.

Näissä jaksoissa tulemme läpikäymään pelimaailman tapahtumia aina kun jotain suurempaa presentaatiota verkon syövereihin ilmestyy.

Nyt on vuorossa otsikon mukainen 14.09.2017 lähetetty Nintendo Direct.

Musiikit:
Super Mario Bros 2 – Title (genesis mix)
Phoenix Wright: Ace Attorney – Turnabout Sisters’ Theme 2001
Super Mario World – Ending Theme Cover by Game & Sound

Scroll to Top