Olen kaikkien pelivuosieni varrella kuluttanut satoja euroja peleihin jotka ovat päätyneet suoraan pelihyllyyn tai latauskansioon ilman minkäänlaista testausta. Suurin ongelma suoraan hyllyyn joutumisessa on se, että sitä huijaa itseään ajattelemalla ”aloitan pelin kunhan saan sille sopivaa aikaa”. Tämän seurauksena hyllystä tuntuu olevan koko ajan hankalampaa ottaa vanhoja, ennen pelaamattomia pelejä enää kokeiltavaksi, kun jatkuvalla syötöllä täytyy olla hankkimassa uudempia ja ostohetkellä kiinnostavampia pelejä. Olen pidemmän aikaa miettinyt, että mistä saisin innostusta pelaamaan kiistattoman hyviä mutta itseltäni ohi menneitä pelejä ja tästä syystä ajattelin, että voisin saada uutta intoa kun alkaisin hieman jäsennellä tekstimuotoon ajatuksia joita pelit ensimmäisten tuntien aikana herättävät. Näistä mietteistä nyt saakin alkunsa osio nimeltään ”Ensimmäinen kerta”.

The Witcher 3: Wild Huntin ilmoitettu julkaisupäivä on kirjoitushetkellä 19.5.2015. Itseäni kyseinen peli kiinnostaa hävyttömän paljon mutta tiedostan, että en pääsisi peliin sisään niin hyvin kuin tahtoisin, koska en ole koskenut yhteenkään pelisarjan peliin missään elämänvaiheessa. Osallistuin PBC-jakson 152 äänitykseen jossa hieman harmittelevaan sävyyn pohdiskelin miten vaikealta tuntuu aloittaa mitään peliä josta tietää, että pelin läpipeluu tulee kestämään 50-100 tuntia. Seuraavana päivänä kuitenkin vilkaisin Steam-kirjastoani ja hieman hullunkurisesti päätin laittaa ensimmäisen Witcherin lataukseen. Itsenikin yllättäen päädyin painamaan Pelaa-nappia ja tässä hieman ensitunnelmia tästä ehkä jopa pieneen kulttimaineeseen päätyneestä pelistä.

Valkoinen susi

The Witcher alkaa varsin kiehtovalla alkunäytöksellä jossa saadaan hyvin kuvaa millaista noitureiden elämäntapa on; taikajuomia naamaan, aseistus kuntoon ja rumaa hirviötä mättämään joka aamun sarastaessa paljastuukin varsin sulavalinjaiseksi punatukkaiseksi kaunottareksi. Hieman myöhemmin paljastuukin kaunottaren olevan kuninkaan tytär jonka päälle asetetusta Striga-kirouksesta noiturimme onnistuu tytön vapauttamaan.

Prologi

Alkunäytöksen jälkeen pääsemme itse peliin joka alkaa kun noiturimme Geraltin ystävät löytävät tiedottoman sankarimme pellolta ja kuljettavat tämän Kaer Morhen-linnoitukseen – paikkaan jossa myös Geralt on kasvanut. Alkuasetelmana muistinmenetyksestä kärsivä päähahmo on kliseinen mutta tässä tapauksessa varsin toimiva. Myöhemmin pelissä tulee välillä jopa hulvattomaksi yltyvää dialogia Geraltin vanhojen tuttujen inttäessä miten tämä tuntuu olevan jostain menneestä asiasta vihoissaan vaikka todellisuudessa Geraltia ei vain kiinnosta koska tämä ei muista mitään.

Itse Kaer Morhenin linnoitus toimii pelin tutoriaalina ja samalla myös esinäytöksenä jossa pohjustetaan koko pelin tarina ja lähtökohdat. Linnaan syöksyy vihollisia joita vastaan taistellessa opetellaan käyttämään kolmea erilaista taistelutyyliä joita pystyy vaihtamaan lennosta sen mukaan millaista vihollista vastaan on käymässä taistelua. Hidas mutta voimakas tyyli sopii väkivahvoja örmyjä vastaan, nopea tyyli samoajia ja ryhmätyyli kun kaikki iskevät kimppuun yhtä aikaa. Itse taistelu ei ole pelkkää aivotonta hiiren klikkailua vaan hyökkäysnappia täytyy klikkailla ruudulla olevan osoittimen välkähtäessä jolloin taistelu tuntuu saavan omanlaistansa rytmiä taistelutyylistä riippuen. Peliä pystyy pelaamaan kolmesta eri näkymästä mutta itse huomasin käyttökelpoisimmaksi pyöritellä kameraa hahmon takana ja liikkua WASD-näppäimillä. Myös pelkkä hiirellä liikkuminen on mahdollista sitä haluaville.

Esinäytöksen lopuksi päädytään Salamanteri-järjestön kannoille näiden varastaessa erittäin tärkeitä ja huippusalaisia mutageenejä joita noiturit ovat linnassaan säilyttäneet vuosisatojen ajan. Ennen ystävyksien eri teille lähtemistä hoidetaan kuitenkin oleellisimmat asiat ensin. Käydään painamassa Trissiä.

Pano ei pakollinen

Ensimmäinen jakso

Geralt päätyy ensimmäisen jakson ajaksi Viziman kaupungin liepeille jossa tuntuu olevan yllin kyllin omia ongelmia. Hukuksijat (drowner) häiritsevät kaupantekoa, gullit (ghoul) heiluvat hautakammioissa ja kaiken kukkuraksi tulisena leiskuva Hurtta (The Beast) tappaa kylän asukkaita mielensä mukaan. Sattuipa sopivasti että kaikki nämä ovat noiturille perusarkipäivää.

Viziman laitakaupunki on alueena pieni mutta iso. Tällä tarkoitan sitä, että paikassa ei ole montaa kiinnostavaa paikkaa mutta kaikki paikat ovat liian etäällä toisistaan. Tämä aiheuttaa liiallista pitkien matkojen edestakaisin juoksemista ja vaikka päivällä matkoissa ei kauaa kestä, ovat yöt täysin eri asia kun Hurtan kätyrit hyökkäävät parin minuutin välein kimppuun. Edestakaisin juoksemista pystyisi teoriassa vähentämään melko paljonkin, mutta ensimmäinen Witcher on kuuluisa valikoidensa epäselvyydestä ja tehtävälistan epäloogisuudesta. Näiden summana on minkäänlainen tehtävien järkevä niputtaminen kartan eri osa-alueille ainakin omalle päälleni melko haastavaa.

Kartta Viziman laitakaupungista

Tämä ensimmäinen varsinainen pelialue osoittautuu monille peliä aloittaville syystä taikka toisesta hyvin nihkeäksi pelattavaksi. Itsekin turhauduin alueen tehtäviin ja siihen, miten jokainen tehtävä tuntui vaativan että juoksen kartan reunalta toiselle vain päästäkseni takaisin lähtöpisteeseen. Jokin pelissä silti alkoi kiehtomaan mitä pidemmälle jaksoin tehtäviä pelata ja mitä kiinnostavammaksi NPC-hahmojen keskinäinen kemia alkoi muotoutua. Hahmo joka vaikutti täysin pyyteettömältä alkoikin saamaan ikävämpiä piirteitä toisen kyläläisen kanssa keskusteltuani. Eräästäkään vartijasta en olisi voinut kuvitella niinkään pimeää puolta, että tämä olisi raiskannut tyttöystävänsä jonka jälkeen neitonen on karannut hautakammioon vain riistääkseen henkensä myrkyttämällä itsensä. Myös muilla hahmoilla on pimeitä salaisuuksia jotka suosittelen kaikkia selvittämään itse.

Mitä mielessä?

Itse vietin Viziman laitakaupungissa noin kymmenen tuntia. Kuuden tunnin ajan olin varsin epätoivoinen enkä uskonut että jaksaisin enää seuraavana päivänä palata pelin pariin mutta hyvin nukutun yön jälkeen yllätin jälleen itseni kun käynnistin pelin uudestaan ja se tuntui ehkä jopa hieman raikkaalta. Pelissä on asioita joita voisi parantaa vaikkapa tiivistämällä aluetta ja tekemällä pieniä korjauksia sinne tänne mutta kun peliteknisille asioille antaa hieman löysempää köyttä, alkaa pinnan alta paljastumaan syvällisempi teos joka käsittelee melko rankkojakin aiheita.

Tällä hetkellä pelikello näyttää 15 tuntia. Olen nyt pelaamassa toista jaksoa, Viziman kaupunkia, ja jälleen tuntuu että pelialue on laajempi kuin sen tarvitsisi olla mutta enää en anna sen seikan häiritä niin kovasti. Odotan vain innolla mitä seuraavaksi tapahtuu ja millaisia aiheita tulevat NPC:t tulevat käsittelemään.

Suosittelen roolipeleistä pitäviä kokeilemaan peliä. Aluksi mielen saattaa täyttää pieni epätoivo mutta kokeile nukkua hieman, jatka seuraavana päivänä ja saatat sinäkin yllättää itsesi. Witcher 2 tulee olemaan kuulemani mukaan kaikin tavoin parempi kuin ensimmäinen peli (lukuunottamatta noppapokeria), joten itse saatan pelata ensimmäisen pelin läpi pelkästään ajatuksella paremmasta. Vaikka kyllä tämäkin tuntuu riittävän hyvältä pitääkseen itseni mukana loppuun asti.

-mika.hakala