PBC 179: Blowcast

PBC 179 on nyt meidän tuhansien fanien kuunneltavissa! Tootsitonta castia ette todellakaan saaneet kun cs-poju jopa hostaili uusimman tuotoksen. Onneksi Norsukampa, Oselot ja Drifu koittivat pelastaa tätä totaalista katastrofia. Puhetta oli runsaasti MGS Vitosesta kuten myös kuumista peliuutisista!

01:13:15 Uutiset
Brutaali Dark Souls III sai julkaisupäivän Japanissa
Ubisoft lupaa: Rainbow Six Siegeen vain ilmaisia lisäsisältökarttoja
Huhu: Metal Gear Solid V:n pelimoottorin isä jätti Konamin, yhtiö käytännössä luopuu AAA-peleistä
Yli kuuden vuoden odotus on päättymässä: The Witness sai vihdoin julkaisupäivän

02:00:30 Boardit
Offtopic
Wii U

02:24:07 Edellisen viikon kysymys
Kumpi on parempi: Änäri vai Minecraft?

Musiikit:
Streets Of Rage – Slow Moon
Air Zonk – Title Theme
Neo Bowser City – Mario Kart
Mega Man 6 – Flame Man
MGS V – Has Come To
Ghost Trick – 4 Minutes Before Death
Super Mario Maker – Title Screen
Chrono Trigger – To Far Away Times

Viikon kysymys:
Mikä on paras Metal Gear -sarjan peli?

PBC 179: Blowcast
Ganon Era

 
 
00:00 / 02:59:15
 
1X
 

7 thoughts on “PBC 179: Blowcast

  1. Näin alkuun tunnustetaan, että en ole koskaan ollut pahemmin mgs-pelien fani. Toki pelannut MGS 1-4 läpi sekä Risingin, lisäksi pw jäi kesken loppupuolella kun ei vaan enää jaksanut. Siitä huolimatta MGS4 oli jopa itelle todella kova tekele minkä pelaamisesta todella nautin ja samalla se paras MG-peli. MGS 1-3:n kontrollit ja pelattavuus on jättänyt niin syvät arvet, että niitä en enää itse halua pelata ollenkaan. Sen sijaan tykkään kattoa sivusta kun joku pelaa jotain sarjan peliä (esim. Arvekarin läpipeluuvideot). MGS4:ssä oli kuitenkin sen verran toimiva pelattavuus (vihdoinkin!), että sen pelaaminen oli viihdyttävää ja mukavaa. Ja meni jopa pieni pala kurkkuun loppuvideoissa! Vastaus siis MGS 4.

    Metal Gear Rising meneekin sitten muiden MG-pelien edelle(sori nyt vaan!), ihan vaan näin häkkensläspelien suurena

    Phantom Painia en kyllä aio hankkia ainakaan vuoteen, siinä on sellaisia pelillisiä ratkaisuja, mitkä vaan vähentänyt paljonkin ostohalua. Varmasti hyvä peli, mutta kun ei vaan sytytä. ”Perinteisimpi” MGS olisi kiinnostanut enemmän.

  2. Kyllä paras metalli keari on se Snake Eater. Tätä viimeisintä en ole vielä ehtinyt pelaamaan mutta vaikka se on ylistystä saanut niin on siellä joukossa tosi paljon pelistä vikoja löytäneitäkin kun taas Snake Eaterista harvoin kuulee mitään pahaa.

    Koska saadaan taas kuunnella Vulpesin suloista ääntä casteissa?

  3. Salam aleikum! Heti alkuun iso hatunnosto Norsukamman Super Mario Maker -kentille, jotka kuulostivat suurelta kunnianosoitukselta maailman rauhallisimmalle uskonnolle sekä maailman parhaimmalle pop-kulttuurikriitikolle. Vaikka patriarkaalisen moderoinnin tuomio oli lopulta haram, tiedä että minun sydämmessäni tuollaiset kentät ovat aina halal. Allahu akbar!

    Itse kysymykseen. MGS5 tulee korkattua vasta parin viikon kuluttua, joten sen vaikutus omaan arviointiin jää näkemättä. Tällä hetkellä kuitenkin oman listani kärjessä on MGS3 Snake Eater. Pelin kylmänsodan aikainen Bond-vivahteinen 60-luku vei jalat alta kuin Ahmed suomalaiselta naiselta. Pelin maailma tuntui todella elävältä otuksineen ja peltisine laitteineen sekä avoimen maailman illuusio oli hyvä rajatuista kentistä huolimatta. Metsästäminen ja syöminen oli hieno lisä, joskin vaatteiden vaihtaminen alkoi pidemmän päälle tuntua pakkopullalta.

    Jokainen pomo jäi elävästi mieleen, vaikka juonellisesti vain Volginilla, Ocelotilla ja The Bossilla oli merkitystä. Pomotaisteluista The End on mielestäni koko sarjan paras ja sitä ensimmäisen kerran kahden tunnin väijymissessiota on hankala unohtaa. Tarinallisesti peli oli eheä kokonaisuus sekopäisen MGS2:n jälkeen, mutta silti pelissä riitti aivan yhtä hyvin mahtipontisuutta ja melkein yhtä paljon juonenkäänteitä, että tarina tuntui elämää suuremmalta. Soundtrack oli myös rautaa. MGS3 oli kokonaisuutena aivan jäätävän rautainen peli, joka sai oudolla tavalla tuntemaan nostalgiaa aikakaudesta, jota en ole edes elänyt.

    P.S. missä castin kiimaisin mies Hakala?
    T: Fani

  4. Metal Gear Solid 3 Snake Eater on mun suosikki metal gear peleistä varsinkin ps2 version ape escape snake vs monkey parodiaminipelistä sai makeat naurut :D

  5. Täällä lippu liehuu vahvasti kakkosen suuntaan. Ja kyseessä ei nyt ole mikään hikinen solidi, vaan toinen osa metallirattaista, Metal Gear 2: Solid Snake. Tämä vetää pidemmän korren karvan verran ensimmäiseltä Solidilta sillä kyseinen peli lainailee tältä teokselta paljon ideoita. Pelasin pelit peräkkäin lävitse, eikä sitä nostalgiapärinää löydy ensimmäistä Snaken 3D-tissienheiluttelua kohtaan, joten ehkä siksikin se jää nyt toiselle sijalle. Niin ja ensimmäiseen Geariin verrattuna pelattavuus omasta mielestä hitusen parempaa ja juontakin alkaa olla jo mukavasti (enemmän kuin tässä pantomissa).

    Niin ja mitä tässä Sneik iidör pelin läpipeluuta on ehtinyt katselemaan, niin saattaisi sekin nousta vielä omaksi koko sarjan suosikiksi, mutta tosiaan tämä 3 ja 4 osa ovat kokonaan itseltä pelaamisen osalta menneet ohi, joten ei niitä sitten rankata Nih vou.

    Juu eli Metal Gear 2 vastaus ja pelille 4/5,5 arvioksi. Millon Vulppesi kastikkeeseen höpisemään mario makerista? Miestä on niin ikävä yhyy, mutta tottahan se ero poikaystävästä ottaa aikansa, kuten jossain jaksossa mainitsittekin. Miehelle jaksamisia ja kastiketta hämmentäville oikein hermaisia lauantai-illan jatkoja.

  6. Parhaan Metal Gear pelin valitseminen on kuin joutuisi valitsemaan omista lapsistaan sen rakkaamman. Kaikissa on jotain hyvää, jotain parannettavaa ja kehitettävää mutta kaikenkaikkiaan kaikki ovat sydämessä rakkaita.

    Mutta se niistä lapsiin sekoamisista, mennäänpä peleihin ettei lähde ihan tangentille.

    Parhaat muistot ovat ehdottomasti PS ykkösen Metal Gear Solidista. Se uskomaton grafiikka ja kaikki yksityiskohdat sekä henkilöhahmot ja juonikuviot olivat aikanaan jotain ihan mieletöntä. Kaikki muistavat legendaariset pomotappelut, varsinkin Mantiksen kanssa ohjainporttien vaihdot. Lisäksi pienet asiat kuten kylmässä höyryävä hengitys ja lumeen jäävät askeleet saivat tälläisen konsolijonnepuristin suun loksahtamaan auki ja kiinnostuivatpa vartijatkin, jos jäljet tai äänet vesilätäköistä tai lumesta bongasivat. Tämä oli niin uutta ja ihmeellistä ja muistan käyttäneeni tuntikausia ensimmäisissä ”kentissä” ihan vain vartijoita kiusaten. Lisäksi tarina kaikkine käänteineen piti tiukasti kiinni loppuun saakka. Vielä nykypäivänäkin ehdottoman loistava peli.

    Melkein samalle viivalle kuitenkin nostaisin PS2:sen Metal Gear Solid 3: Snake Eaterin, joka taas oli aikakautenaan pelattavuudeltaan rautaa (tatilla pyöritettävä kamera Subsistence versiossa) ja peli oli täynnä klassikkokohtauksia alusta loppuun, päättyen lopulta taisteluun Bossin kanssa kukkakedolla. Lisäksi pidin viidakkomeiningistä yhdistettynä Bond -maiseen teemaan ja huikeaan soundtrackiin. Peli oli myös haastavampi kartan puutteen vuoksi.

    Metal Gear Solid 2 taas jätti itselle niin karvaat muistot etten tähän hätään keksi mitään pahempaa pettymystä. Alku oli täydellinen Snaken noustessa laivaan vesisateen saattelemana. Lähdet hiippailemaan laivalla uskomattoman yksityiskohtaisen grafiikan saattelemana ja kaikki on täydellistä kunnes parin tunnin tankkeriosuuden jälkeen päähahmo, jonka olet tottunut tuntemaan vuosien saatossa vaihdetaan silmänkäänteessä uuteen neverhöörd nyyppäteinivalittajaan, jolla sitten rallatetaankin KOKO HELVETIN LOPPUPELI. Snakea nähdän vain välipätkissä vilaukselta. Kojiman paskin idea. Myöskään bossitaistelut eivät ole mitään ihmeellisiä. Tarinakin vedettiin tangentille mutta jotain tolkkua on saanut vuosien varrella.

    MGS 4 taas on tarinallinen tyydyttävä päätös, jota olisi tehnyt mieli vain katsella eikä oikeastaan pelata ollenkaan. Pelattavaa oli kuitenkin suhteessa niin vähän, että mielellään olisi vain katsonut välipätkät. Lopun paluu Shadow Moses Islandille sai kyllä kyyneleet valumaan poskille. Tämä oli tunnerikas peli mutta ei nouse kuitenkaan haastamaan kärkeä.

    MGS 5 on vielä pelaamatta, joten siitä ei arvosanaa. Vanhemmista ja ”välipeleistä” en myöskään jaksa nyt kirjoitella kun tämä postaus venyi jo näinkin pitkäksi.

    Kiitos ja anteeksi.

  7. Phantom Pain oli ensimmäiset tunnit ylivoimaisesti sarjan paras peli… mutta sitten Tootsin viime jakson kertomukset kävivät valitettavan toteen ja metsään mentiin. Pelin juoni jätti, ettenkö sanoisi, ”Lostmaisen” maun suuhun nimenomaan sillä väärällä tavalla minkä kyseinen telkkarisarjakin jätti. Kas kun koko peli ei sentään ollut vain Big Bossin unta…

    Tämän johdosta Snake Eater pitää paikkansa sarjan parhaana pelinä. Huikeaa stealth-actionia huikealla juonella ja erinomaisella ulkoasulla höystettynä. Ei ole sarjassa parempaa, eikä näillä näkymin enää tulekaan ellei sitten Kojiman lähtö ole sarjalle enemmänkin siunaus? Pelatkaa siis Snake Eateriä (ei 3DS-versiota) niin huomaatte miksi sarjalla on niinkin HC-faneja että puolustelevat jopa Portable Opsia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.