Viime viikolla PS+-palveluun ilmestyi God Of War- ja Twisted Metal-peleillä mainetta luoneen David Jaffen uusin tuotos Drawn To Death. Omaperäiseen graafiseen presentaatioon nojaava verkkoräiskintä oli sen verran karmaisevaa kuraa että mielellään siitä puhuminen jääkööt minimiin. Jo alkuvalikoista lähtien peli on äärimmäisen luotaantyöntävää sontaa ja nimenomaan nämä alkuvalikot saivat allekirjoittaneen muistelemaan aikoja parempia. Aikoja jolloin pelien valikot olivat yhtäkkiä tyylin ja huippudesignin koteja. Tässä muutama esimerkki pelien valikoista jotka ovat jääneet mieleeni erittäin positiivisella tavalla selkeinä, simppeleinä mutta ennen kaikkea tyylikkäinä.

Pesäpallon jälkeen meidän härmäläisten kansallisurheilun virkaa toimittava ralli, on maalaisromanttinen urheilulaji jossa paska roiskuu ja ukot on murteineen ja tyyleineen juroja kuin puukkojunkkarien aikaan konsanaan. Edesmenneen rallisuuruuden, Colin McRaen, nimikkosarjassa meno oli yllätyshitiksi nousseessa ekassa osassa juurikin sitä rallimeininkiä parhaimmillaan. Rokki pauhasi valikoissa ja peli ei erottunut millään lailla kyseisten aikojen ralleiluista (V-Rally, Sega Rally jne.)

Rallikansalle tämä ei kuitenkaan riittänyt ja ensimmäisen osan seuraajaksi saatinkin Colin McRae Rally 2.0, joka ei ollut läpeensä stailattu vain yltiötyylikkään nimensä (ei siis 2 vaan 2.0) puolesta vaan peli oli täyttä pelkistettyä tyylittelyä ja klubimusaa joka sai laittamaan tukan piikille ja puuhelmet kaulaan… kyllä, olemme kaikki olleet joskus nuoria.

Jotenkin tämä kaikki oli aivan älyttömässä vastakontekstissa nimenomaan rallin räkäisyyden ja likaisuuden kanssa ja tämä pieni mutta alati pelaajan verkkokalvoilla oleva detalji on kyllä pelin isoin mieleen syöpyvä asia näin vuosia ilmestymisensä jälkeenkin.

Koko valikkotyylittely oli kuitenkin alkanut jo paria vuotta aikaisemmin.

Yksi iso syy Sonyn ensimmäisen pelikonsolin, Playstationin, suurmenestykseen oli se että se tavoitti aivan uuden kuluttaja-ja ostajakunnan mitä muut videopelit ja pelikonsolit olivat tavoittaneet aiempina vuosina ja ehkä jopa myös mihin videopeliala oli edes kunnolla tähdännyt. Aikuiset nuoret ikähaarukalta 20-27 repivät uutuuskonsolia kilpaa kauppojen hyllyiltä ympäri maailmaa ja pelaamisesta oli yhtäkkiä muodostunut muodikas ajanvietetapa yltiötyylikkäine ja aikuismaisine tuotteineen. Kolikkopelihalleista tuttu Ridge Racer ja multiplattaripeli Wipeout (ei mitään kytköstä siihen kamalaan telkkarikilvoitteluun) olivat ne pelit jotka olivat eturintamassa tässä videopelien muodikkaassa tulemisessa. Wipeout kosiskeli kansaa tyylitellyllä ulkoasulla ja klubimusalla kun taas Ridge Racer keskittyi presentaatiossaan eräänlaiseen aikuismaiseen rentouteen.

Vuonna 1998 ilmestynyt Ridge Racer Type 4 uudisti hieman pelisarjan presentaatiota nimenomaan valikoiden suhteen. Pelkistetyn isolla fontilla ja simppeleillä layoutilla sekä pelin tunnusväriä (keltainen jos lukijoiden joukossa on värisokeita) suorastaan kiljuvalla esillepanolla saatiin aikaan siistin pelkistetty valikkonäkymä joka toden teolla erosi noiden vuosien peleistä suuresti. Kun pelimaailma oli graafisen vallankumouksen kourissa polygoni- ja 3D-grafiikan jyrätessä vanhat hyvät ajat alleen, oli RR Type 4 äärimmäisen freesi tuulahdus joka tulisi kuitenkin olemaan vuoden päästä aivan paperia mitä tyylikkyyteen tulee.
Trendsetterin virkaa videopelivallankumouksessa toimittanut Wipeout oli siirtynyt multiplattarisarjasta Sonyn omaksi yksinoikeusnimikkeeksi ja sarjan kolmas peli näkisi päivänvalon vuosituhannen vaihteen kynnyksellä. Pelilehdet alkoivat pelin julkaisun lähetessä olla täynnä outoja piirrosmaisia kuvioita ja erittäin futuristisella designilla kirjoitettuja mainoslauseita. Kolmannen Wipeoutin (tuttavallisemmin Wip3out) koko olemus perustui jo mainoksista asti äärimmäiseen tyylitajuun ja less is more-ajatteluun. Peli oli kauttaaltaan sen oloinen ja näköinen että se olisi itsessään jo jostain 2100-luvulta ja tämä ratkaisu nosti Wipeoutin viimeistään sinne viileyden ja tyylikkyyden taivaspaikoille.
Kolmannen Wipeoutin menuissa oli kerrassaan kiehtovaa ihan vaan päättömästi selailla eri valikoita loistavan teknobiitin hakatessa tahtia. Wip3out oli ainakin itselle se ensimmäinen peli jota mielellään esitteli vielä itseäkin vanhemmille ihmisille ja muistan kun aikoinaan äitini AD:na eräässäkin tuolloin isossa kotimaisessa firmassa työskennellyt ikätoveri, oli häkeltynyt siitä että niinkin kamala ja lapsellinen asia kuin videopeli, saattoi näyttää niinkin tyylikkäältä ja hyvin suunnitellulta… valikoidensa puolesta siis. Tämän jälkeen Wipeout-pelit ovat ehkä vähän vetäneet jarrua överityylittelyn suhteen mutta toivottavasti kesäkuussa julkaistava Wipeout-pienoiskokoelma ottaa vähän enemmän askelia loisteliaan kolmannen osan suuntaan.

Näiden pelien (hassua että kaikki ovat myös ajopelejä) jälkeen on videopeliala aikuistunut jo niinkin paljon että nykypäivänä on ihan arkipäivää että tekstissä mainittua tyylittelyä näkee peleissä mutta 2000-luvun taitteessa tekivät nämä valikot jo itsessään suuren vaikutuksen pelaajiin mikä on erittäin kova suoritus sillä ovathan kyseiset pelit itsessäänkin ihan poskettoman kovia. Toivottavasti tämä blogi sai sinut unohtamaan Drawn To Deathin valikoiden kauheuden. Minulle se ainakin sai aikaan hyvää fiilistä.