Vaikka Andromedan kasvoanimaatiofarssi on noussut meemeineen jo aivan naurettaviin mittasuhteisiin, ei lärvikatastrofeilta olla ennenkään vältytty. Tämän blogitekstin tehtävä on siis toimia pienenä lohdukkeena kiusatulle ja parjatulle Mass Effect Andromedalle. Älä itke ”mässy”, osattiin sitä ennenkin… tai siis nimenomaan ei osattu.
Peli on täyttä timanttia mutta timantissakin voi olla hieman vähemmän laadukkaasti hiottuja kulmia. Goldeneyen tapauksessa nämä hiomattomat kulmat ovat tahattoman koomiset kasvomallinnukset. Vaikka peli on pullollaan agenttimaista hiippailua, joutuu pelaajan ohjastama virtuaali-Bond välillä myös lähietäisyydelle tykinruokana toimivien pahiksien kanssa ja kun näin sattuu pelissä käymään, ryöpsähtää pelaajan verkkokalvoille äärimmäisen groteskit kasvomallinnukset jotka näyttivät enemmänkin mannekiinimuotilta jonka päälle on lätkäisty paperille tulostettu ihmisen kasvokuva. Täytyy muistaa että peliä kuitenkin alettiin kehittää jo SNES-aikoina joten kellään meillä ei ollut syytäkään pelin ilmestymisvuotena (1997) odottaa mitään L.A. Noiren kaltaista kasvomallinnustekniikkaa mutta nämä tönköt naamataulut kun ilmestyvät ruudulle, katkeaa jännittävä agenttifiilis hetkeksi auttamatta kun pelaaja kerää itseään lattialta naurunremakan säestämänä.
Olihan pelissä myös se toinen kuuluisa kasvoihin perustuva ”kämmi” joka löytyy pelin kansitaiteesta.
Ideana oli että pelaajat nappaisivat tuon erittäin alkeellisen kameran kanssa kuvan lärvätsalostaan ja siirtäisivät sen sitten siirtovälineiden kanssa Game Boy Cameran kautta Perfect Dark-peliin. Idea kuitenkin hylättiin koska Nintendolta ilmoitettiin että ei olisi hirveän mukava idea jos perheen pienimmät pelaisivat peliä jossa nämä pääsevät ampumaan vanhempiensa kasvoilla koristeltuja vastustajia. Missään ei mainittu sitä hauskaa seikkaa että omista sukukalleuksistaan kuvia ottamalla olisi saanut aikaan myös mielenkiintoisia hahmoja moninpeliin mutta eiköhän Nintendolla tullut tämäkin seikka mieleen, kunhan jättivät sen mainitsematta.
Urheilupeleissä on 2000-luvun alusta asti saatu myös nauttia hienoista kasvoanimaatioista. Vuosi vuodelta on ollut äärimmäisen hauskaa nähdä miten lempipelaajamme useissa lajeissa saavat vuosi vuodelta tarkemmat kasvonpiirteet samalla tuoden lisää autenttisuutta itse peliin. Myös omien alter egojen luominen urheilupeliin (lajista riippumatta) on aina ollut erittäin mieluisaa oman egon sekä murtuneiden urheiluhaaveiden pönkittämistä. 2K Gamesin loistava NBA 2K-sarja otti suuren askeleen oman hahmon luomistyökalun kanssa kun NBA 2K15-pelissä pelaaja pääsi kuvauttamaan konsolinsa kameralla oman naamavärkkinsä peliin. Tekniikan alalla ensimmäinen yrittäjä on pioneerin asemassa mutta myös tuomittu epäonnistumaan ja näin kävi myös 2K15-pelille.
Pelien kasvoanimaatioita ei myöskään kannata tehdä liian hyvin kuten seuraava esimerkki osoittaa. Rockstarin julkaisema L.A. Noire oli aikoinaan pienehkö ilmiö. Rikosten ratkomiseen keskittynyt peli oli australialaispelitalo Team Bondin käsialaa ja firma käytti pelissään luomaansa huipputyökalua jolla kasvoanimaatioista saataisiin äärimmäisen elävät ja todentuntuiset. Kyseinen ominaisuus oli pelissä tärkeässä osassa sillä pelissä käytävissä kuulusteluissa pelihahmojen pokerinaamaa piti tarkkailla kyselemisen ohessa mahdolliset valheet nähdäkseen. Homma toimi pelissä hyvin siihen pisteeseen asti kunnes joku väkäleuka keksi pysäytyskuvan voiman ja aivan kuin oikeassakin elämässä, spontaanitilanteessa otetut kasvokuvat harvemmin onnistuvat.
Aniharva pystyi enää pelaamaan peliä vakavissaan kun netti oli pullollaan pelissä esiintyvien hahmojen todellisia derppaderp-tason ilmeitä. Olisipa nykykonsolien photo modet keksitty jo tuolloin…
Siinä muutamia pelihahmojen kasvoihin keskittyviä fiaskoja. Jokaista näistä tässä blogissa mainittua peliä yhdistää kuitenkin se että niistä jokainen on kasvoanimaatioihin ja ylipäätään virtuaalikasvoihin kohdistuneista farsseistaan huolimatta infernaalisen kovia ja laadukkaita pelejä. Sinulla ei siis ole mitään huolta Mass Effect Andromeda. Sinut tullaan muistamaan vuosien päästä joko laadustasi, tai sitten siitä että kasvoanimaatiosi olivat aivan helvetin huonot tuotantoarvot huomioon ottaen.