Jos eilinen joulukalenterin luukku sisälsi tuotenimikkeen jonka nimellä on tehty kuluttajille ostettavaksi kaikkea aina kalsareista kahvikuppeihin, ei tämän päivän kalenteriluukusta ulos tupsahtava tuotenimike jää kovinkaan kauas. Pokémon on ollut pelaajien ilona (joskus myös suruna) ja lompakoiden suruna jo kohta kahdenkymmenen vuoden ajan ja pelisarja on vuosien aikana kokenut jos minkälaista inkarnaatiota osakseen. Ne oikeat ”truehardcorefuckcasualsihatethem”-Pokéilijat kuitenkin sporttaavat enimmäkseen pääsarjan pelejä jotka noudattavat brändin alkuperäistä ideologiaa. Kevyeltä näyttävää mutta syvyydessään helvetin monisäkeistä roolipelailua rahat pois… eipäs kun siis kaikki kerätään-periaatteella. Sarjan pääpeleissä on myös seikkailtu jos monenmoisissa maisemissa ja lumi- tai jäämaisemat eivät todellakaan ole tälle pelisarjalle mikään vieras asia. Pääpelisarjan toisesta osasta (Gold/Silver/Crystal) lähtien lähes jokaisessa Poké-seikkailussa on taivallettu talvisissa maisemissa ja viimeisin, ja samalla ehkä se talvisin, on Snowbelle City.
Lumi- ja jääkenttien hienoin aspekti on luonnollisesti myös hieno musiikki ja tällä osa-alueella Snowbelle City loistaa. Dramaattiselta kuulostava kappale luo oudon eteerisen ilmapiirin joka yhdistettynä alati pelitaivaalta tupruttavaan lumituiskuun, on omiaan luomaan kuva hämyisestä syrjäkylästä jossa keskeinen teema nimenomaan on lumi ja kylmyys. Hieno musiikkikappale kaikin puolin ja yksi pieni osoitus siitä kuinka helvetin hyvä peli Pokémon X/Y oikein onkaan.
Huomenna PBC:n joulukalenteri söpöileekin sitten oikein urakalla lankamaailmassa.

Pakko antaa palautetta joulukalenterista. Loistavaa matskua kaikin puolin. Helppo lukaista nopeasti läpi ja herkistellä hieman nostalgiamuistojen keskellä hyvää musaa kuunnellen. Plussaa myös siitä että mukana on pelejä laidasta laitaan ja monelta eri aikakaudelta. Täytyypä ottaa enemmän jaksoja kuunteluun jos meno on sielläkin yhtä asiantuntevaa.