Elokuviin perustuvat lisenssipelit ovat meille pelaajille tuttuja niin hyvässä kuin pahassakin. Yhtä N64:lle ilmestynyttä Goldeneyeta, SNES:n True Liesia tai NES:n Batmania vastaan on aina kymmeniä kamaluuksia joita ei voi kutsua laadukkaiksi edes kovimmat ja intohimoisimmat leffafriikit. Yleensä pelikäsittelyn saavat vielä julkaisemattomat ja kovaa hypeä osakseen saavat blockbuster-leffat mutta joskus julkaisijat ovat tarttuneet myös takavuosien suurteoksiin. Likimainkaan kaikki suuren yleisön suosiota nauttineet elokuvat eivät kuitenkaan jostain syystä ole koskaan kiinnostaneen helpon rahan perään kuolaavia pelitaloja joten nyt onkin hyvä aika listailla muutama takavuosien huippuelokuva joka syystä tai toisesta jäi ilman videopeliversiointia. Seuraava lista on siis teille arvon EA, Activision-Blizzard, Nintendo, Capcom ja muut paholaisen kanssa sopimuksen tehneet mieltemme ja vapaa-aikamme turmelijat. Muistakaa lähettää pientä provisiota kassan kilistessä kun kauppa käy kuumana. Tilitiedot saa ihan vaan kysymällä kommenttiosiossa.

Mestarit 2 (D2 The Mighty Ducks – 1993)
80- ja 90-luvun taitteessa NHL-tason jääkiekkoa yritettiin kiivaasti tuoda USA:n lämpimämmälle rannikolle. Lajin megatähti Wayne Gretzky oltiin juuri kaupattu Los Angeles Kingsiin ja San Jose oli saanut oman joukkueensa San Jose Sharksin muodossa. Kolmannelle joukkueelle oli kuitenkin vielä laajan markkina-alueen vuoksi kysyntää ja kaikista maailman tahoista Disney tarttui täkyyn. Yhtiön tuolloinen pomo Michael Eisner oli mies jota saamme kiittää monesta Disneyn kovimmista kultakimpaleista mutta harva muistaa että ilman kyseistä massimiestä Anaheimissa ei pelaisi jääkiekkojoukkuetta. Anaheim Mighty Ducks perustettiin logoineen päivineen nimenomaan Mestarit-elokuvan imussa ja hype oli aikoinaan molempien tuotteiden aikana ylimmillään.
Elokuvan ilmestymisen aikoihin kuumimmillaan oli myös buumi jääkiekkopelien ympärillä. EA Sportsin linjastolla alkunsa saaneet 16-bittisten laitteiden jääkiekkopelit olivat kuuminta hottis niin SNES:llä kuin Mega Drivellakin ja monet muutkin tahot yrittivät päästä apajille nimeämällä lajin suurnimiä peliensä titteleihin. Menestys oli viimeksi mainitulla julkaisumallilla huomattavasti EA:n lätkäsimulaatioita heikompaa ja onkin kummallista että aikansa suosituimman lätkäleffan kylkiäisiksi ei minkäänlaista peliversiota koskaan markkinoille tuotu. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä joten EA Sports voisikin nykyisille laitteille tuoda lätkäpelin jossa lapsuutemme sankarit pelaisivat itsensä uuden sukupolven tietoisuuteen. Hommaa maustettaisiin totta kai leffan tapaan henkilöhahmojen omilla erikoiskyvyillä. Fuller omaisi parhaimmat statsit tappelu- ja myllytyshommissa, Russin omatessa maagisen ”knuckle puck”-lämärin edellyttämän taidon ja näsäviisasta läppää läpi sarjan jokaisen leffan heittävä Averman voisi toimia vaikka pelin tutoriaalin puhujaäänenä. Jääkiekkopeligenre tarvitsee hieman väriä nykypäivän tylsään liukuhihnajulkaisumalliinsa ja kun takavuosina meitä viihdyttivät mm. Mutant League Hockey, NHL Hitz-pelit ja Wayne Gretzky 3D Hockey, olisi jo aika tuoda takaisin hieman rennompaa kiekkoilua ja mikä olisikaan hienointa kuin päästä tekemään se Mestarit-teemalla? Enkä siis nyt puhu Kirkasta, Pavesta, Hectorista ja Pepestä vaan aikojemme parhaasta lätkäelokuvasta.

Forrest Gump (1994)
Robert Zemeckiksen ohjaama Forrest Gump on yksi elokuvamaailman klassikkoja. Kirjaan perustuva leffa kertoo tarinaa pienten aivojensa sijasta suurella sydämellä ajattelevasta Forrest Gumpista jonka kasvutarina vie hahmon läpi maailmanhistorian suurten mullistusten ja ilmiöiden, Gumpin esittäessä yleensä jonkinlaista roolia näissä tapahtumissa joista olemme saaneet historiantunneilla koulussa lukea. Lapsi-ikäinen Forrest mm. opetti erästä nuorta muusikonrenttua tanssimaan lanteita hytkyttäen 50-luvulla, soitti muutamia vuosia myöhemmin vartijat tarkastamaan Watergate-hotellin vieressä sijainneen toimistorakennuksen yöllisiä hämärähommia ja tietämättään keksi siinä sivussa myös ikoniset Smiley-naaman ja ”Shit Happens”-lausahduksen. Elokuva oli hienosti toteutettu ja vaikka se ei ollutkaan samoihin aikoihin ilmestyneen Jurassic Parkin kaltainen erikoistehostespektaakkeli, ovat elokuvan efektit alan kaikkien aikojen parhaimmistoon kuuluvia kaikessa pienessä hienoudessaan. Leffa voitti lukuisia Oscareita ja vaikka jälkikäteen se on joutunutkin elitistikriitikoiden hampaisiin sen ollessa ”liian kevyt elokuva” leffa-alan tärkeimpien palkintojen voittajaksi, on se silti hieno kertomus ja mitä parhainta elokuvaviihdettä.

Forrest Gump oli ilmestymisvuotensa isoimpia ilmiöitä ja se ei suurena rakkaus- ja kasvutarinana ole ehkä maailman soveltuvin aihe videopeliksi mutta rohkenen olla eri mieltä. Elokuvasta saisi nykytekniikalla aikaan huikean pelin joka yhdistelisi näpsäkästi lukuisia eri genrejä. Elokuvassa keskeisiä tapahtumia ja asioita ovat mm. Vietnamin sota (FPS-räiskintä), nuoren Forrestin kouluajat huipputason jenkkifutarina (Madden-sarja), varttuneemman Forrestin ura pingistähtenä (Rockstarin 2008 ilmestynyt pöytätennispeli) sekä koko Forrestin elinajan kestänyt draama nuoruuden lemmittynsä kanssa (Telltalen tarinankerrontaklikkailut) ja käyhän alkuperäislähteenä toimivassa kirjassa Forrest Gump jopa kuussakin (DS:lle aikoinaan ilmestynyt Moon). Siinähän olisi aineksia vaikka kuinka hienoon pelilliseen cocktailiin. Kuten NES-hitit Battletoads ja Vice Project Doom osoittavat, on useamman pelityylin yhdisteleminen taitavasti toteutettuna loistavuutta.

Whiplash (2013)
Olen heikkona leffoihin jotka pyörivät vanhan ärtyneen mestarin ja tämän lahjakkaan mutta aluksi yhteistyökyvyttömän oppipojan ympärillä. Ensimmäinen Men In Black-leffa, Sean Conneryn ja Wesley Snipesin ysärihelmi Nouseva Aurinko, Kevin Costnerin ja Ashton Kutcherin ah niin siirappinen The Guardian… listaa voisi jatkaa vielä kymmenillä tapauksilla. Yksi viime vuosien ihan aikuisten oikeasti laadukkaista genren tuotoksista on jazz-musisoinnin maailmaan sijoittuva Whiplash jossa Miles Tellerin (mm. uusin Fantastic Four-versiointi) esittämä lahjakas rumpalinalku saa runtua J.K. Simmonsin esittämältä jazzkonservatorion opettajalta. Simmons nappasi vakuuttavasta roolistaan sivuosa-Oscarin ja olihan se kyllä kieltämättä outoa nähdä Oz-vankilasarjan vastenmielisen sadistinen uusnatsijohtaja kiittelemässä vaimoaan mirri kaulassa Dolby-teatterin lavalla. Leffa itsessäänkin oli erittäin mainiota tavaraa ja osoitus siitä että aina ei elokuvakokemuksesta nauttiakseen tarvita kerrostalon kokoista valkokangasta ja räjähdyksiä suolenpätkillä höystettynä.

Whiplashin mahdollinen, toivon mukaan tuleva, peliversio on aika no-brainer. Rock Band- tai Guitar Hero-rumpusetille saadaan vihdoin parempaa käyttöä tarinallisessa pelissä kun pelaaja jazzailee menemään lisensoituja jazz- ja blues-klassikoita Johnny Coltranesta aina B.B. Kingiin asti. Hommaa vaikeuttaa tietty J.K. Simmonsin ääninäyttelemän opettajan solvaukset jotka voisivat perustua pelaajan pelin alussa syöttämiin tietoihin joihin mm. pitää syöttää vanhempien nimet ja ekan lemmikkisi nimi. Pelin career-pelitilassa peli alkaisi luonnollisesti pelihahmon lapsuudesta jolloin Nintendon laitteilla peliä pelaavat aloittaisivat pelin Gamecuben Donkey Konga-pelin mukana tulleiden bongorumpujen kanssa, josta sitten pelin edetessä tietysti hahmon varttuessa vaihdettaisiin bändipelien rumpuihin. Saataisiinpa näillekin pölyä keränneille oheistuotteille hieman käyttöä.

Esa & Vesa – Auringonlaskun Ratsastajat (1994)
Luulitte varmaan että tässä tekstissä unohdettaisiin suomifilmin kirkkain edustajisto kokonaan? Asia ei todellakaan ole näin sillä kaikkien aikojen laadukkaimpiin kotimaisiin elokuviin lukeutuva Esa & Vesa – Auringonlaskun Ratsastajat on kuin tehty videopeliversiota silmällä pitäen. Kotimaisen toimintaelokuvagenren suurteos (luitte oikein) kertoo tarinan leffan nimessä esiintyvän parivaljakon (esittäjinään Santeri Kinnunen ja Juha Veijonen) edesottamuksista rikoksen maailmassa, jossa ei petollisia kaunottaria, korneja one-linereita ja ennen kaikkea Max Paynemaisia hidastuksia säästellä. Sanoinko Max Paynemaiset hidastukset? Moiseen namedroppailuun on erittäin validi syy.

Koska Esa & Vesa on kotimainen toimintaelokuva, on aika luonnollista että pelin kehittäisi kotimainen toimintapeleillä mainetta niittänyt pelitalo. Remedy Entertainment loi aikoinaan maineensa Max Payne-peleillä ja on tekemässä mahdollisesti uutta historiaa Quantum Break-pelinsä kanssa joten moisien ulkomaan seikkailujen jälkeen olisikin hienoa nähdä firma tekemässä 90-luvun alun lama-suomeen sijoittuvaa toimintarymistelyä. Kuten viime konsolisukupolvessa ihastuttaneet (ja keskinkertaisuutensa vuoksi vihastuttaneet) Army Of Two- sekä Kane&Lynch-pelit todistivat, voi kolmannen persoonan kuvakulmaa käyttävän toimintapelin tehdä myös toimivalla co-opilla höystettynä. Näin ollen olisikin luontevinta rakentaa Esa & Vesa-lisenssipelistä yhteystyöhön painottava toimintapeli. Remedykään ei ole ennen moista mekaniikkaa peleihinsä laittanut joten kyseessä olisi varmasti myös firmalle itselleen tervetullutta haastetta. Pelin myydessä kuin häkä, olisi jatko-osakin helppo laittaa tulille Esa & Vesa-leffan henkisen esiosan, Romanovin Kivien, lisenssillä.

Super Mario Bros (1993)
Super Mario Bros-elokuvalla on iso rooli siinä miten videopeleihin pohjautuvia elokuvia nykypäivänä ihmismielemme käsittelee. Elokuva oli ilmestymisaikanaan erittäinkin haluttua kamaa, olihan kyseessä jopa Mikki Hiirtäkin tunnetumpi ja suositumpi hahmo. Muistan vieläkin kun esikouluikäisenä nysänä tavasin Nintendo-lehdestä ja Super Powerista leffan ennakkohehkutuksia ja tekstien perusteella kyseessä olisi yksi kaikkien aikojen elokuvatapauksista. Jälkiviisaus on paras viisaus ja leffa oli kuin olikin aivan kamalaa roskaa jossa Super Mariosta muistuttivat lähinnä tuttujen hahmojen nimet sekä yhdessä ainoassa kohtauksessa näkyvä Bob-Omb. Kaikki muu elokuvassa oli kaikkea sitä jota yksikään Super Mario-peli EI tuona aikana edustanut, saatikka nykypäivänä. Takavuosina kävi itseä lähinnä sääliksi leffan ajaessa karille, olihan elokuva ollut ensimmäinen ennakkohypeä omassa kropassa aikaan saanut valkokangastuote. Myöhemmin tämä itsesääli muuttui myötätunnoksi näyttelijäpoloisia kohtaan jotka eivät ole ikinä kyseistä elokuvan irvikuvaa kovinkaan lämmöllä muistelleet. Edesmenneet legendat, Bob Hoskins ja Dennis Hopper, eivät tainneet kunnolla edes muistaa että moista roskaa olivat tehneetkään ja Hollywood-uraansa kunnolla aloitellut John Leguizamokin jumiutui vuosiksi rooleihin jossa kaverin esittämän Luigin överiksi vedetty Brooklynin aksentti veisi huomion joka leffaroolissa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö Super Mario Bros-leffasta saisi aikaan mainiota lisenssipeliä. Vuosia ovat innokkaat Nintendo-fanit toivoneet firmalta hieman ns. ”edgympää” otetta videopelituotteidensa kanssa ja teemoiltaan yllättävänkin synkkä Mario-elokuva antaisi tähän loistavat kehykset. Pimeään futuristiseen dystopiaan sijoittuva Super Mario-peli jossa Mario, uskokaa tai älkää, jopa äityisi ammuskelemaan ja ajamaan virkavaltaa pakoon ajoneuvoilla parhaaseen GTA-tyyliin, minne laitan ennakkotilaukseni? PS2-ajan loistava Jak&Daxter-sarja kävi aikoinaan läpi samanlaisen tyylimuutoksen kun värikkään ensimmäisen osan jälkeen meno muuttui synkäksi open world-räiskinnäksi joten miksi ei sama toimisi maailman kuuluisimman LVI-asiantuntijan seikkailuissa? Tapahtumapaikkana voisi vaikka toimia Mario Kart 7:stä tuttu Neo Bowser City joka oli juuri teemaan sopivan synkeän sateinen ja futuristinen. Entä pelin otsikko? Totta kai mallia otettaisiin eräästä toisesta pelielokuvakatastrofista jota muuan Jean-Claude Van Damme tähditti pari vuotta myöhemmin. Super Mario Bros The Movie The Game on kehittäjää ja julkaisijaa vaille tosiasia. Toivottavasti näitä kumpaakaan ei ikinä pelille löydy.

Nämä mainitut leffat olivat vasta se kuuluisa jäävuoren huippu. Maailmassa on vielä satoja elokuvia joista emme onneksi tai valitettavasti ole videopelikäännöksiä vieläkään saaneet joten kerro ihmeessä kommenteissa että mistä takavuosien elokuvasta tahtoisit saada videopelin ja ennen kaikkea millaisen?