Joulukalenteri, Luukku 17

FIFA 15

Jalkapallo, tuo urheilulajeista kaunein. Kuningaslaji on maailman pelatuin ja harrastetuin urheilulaji ja se on täynnä tarinoita, romantiikkaa ja legendoja, jotka ovat kulkeutuneet sukupolvelta toiselle, kannalta toiselle kannattajalle, henkilöltä toiselle… ja vielä ei päästy puhumaan edes Ultimate Teamin virtuaalikorttipakkojen avaamisista! FIFA-sarja jo muutaman vuoden paistatellut virtuaalifutiksen kärjessä. Konamin sorruttua omaan näppäryyteensä viime konsolisukupolven aikana, nousi EA:n klassikkosarja omin neuvoin ohi lajipuristien palvomasta PES-sarjasta ja vaikka huipulla on tuullut, on FIFA-pelisarja säilyttänyt vuosittain laatunsa, tuoden aina lisää pieniä parannuksia jo valmiiksi sangen pätevään kaavaan. Kuten oikeassakin urheilussa, on uusi kausi aina arvaamaton ja kun Konami on taas tänä vuonna kirittämässä entistä tiukemmin, miten käy kuningaslajin kuninkaan?

fifa15

FIFA 15, on ensimmäinen varta vasten uuden sukupolven konsoleille työstetty sarjan peli ja tämä näkyy ennen kaikkea graafisessa ulkoasussa, jota on vedetty pykälän verran kohti sitä kuuluisaa yhtätoista. Pelaajamallit eivät vieläkään pääse japanilaiskilpailijan vastaaviin mutta pelin yleisilme stadioneiden, säätilojen, äänien sekä yhä enemmän kohti televisiolähetystä siirtyvä presentaatiotyyli ovat asioita jotka porautuvat heti pelaajan silmään ja nämä ovatkin aika lailla ainoita asioita jotka tuovat peliin sen kaivatun next-gen-fiiliksen. Pelillisesti peli on yhä sitä tuttua FIFA-laatua josta olemme viime vuosina päässeet nauttimaan. Pallon ja pelaajien välinen fysiikka ja liike on hitusen eläväisempää kuin viime vuoden versiossa ja parissa viime FIFA:ssa rasittamaan päässyt one touch-tekniikka on pyritty muuttamaan hivenen realistisemmaksi eikä näin ollen sumusaarten ylipainoinen divarijyrä kykene Fabregasmaisiin ykköskosketuksiin pallon kanssa.

fifa152

Tämän vuoden inkarnaatio sisältää samat tutut pelimuodot kuin aiemmatkin inkarnaatiot. Verkossa pääsee yhä mittelemään taitojaan kausiluontoisesti ja ragequittaajat saavat yhä rangaistuksensa virtuaalipisteiden menetyksen muodossa jos/kun konsoli sammuu viimeisellä peliminuutilla kun ollessasi 6-0-johdossa. Nettikoodi on sulavaa vaikka matsihaussa on ajoittaisia viiveitä.

Suursuosittu Ultimate Team-pelimuoto on jälleen mukana ja kaikille keräilyvimmaisille on luvassa hekumalliset (tai ankeat, riippuu ihan siitä paljonko rahaa on pankkitilillä) ajat sillä pelaajakorttien kerääminen on, jos mahdollista, jopa viime vuosien versioita koukuttavampaa puuhaa. Rahalla toki jälleen kerran saa ja sillä samalla tutulla hevosella pääsee mutta se on pelin henki tänä päivänä oikeassakin futiksessa joten eräänlaista realismia tämäkin seikka on.

fifatactics

FIFA 15 tarjoaa tänäkin vuonna rautaista virtuaalipalloilua joka miellyttää jokaista sitä pelaavaa. Se on säätömahdollisuuksineen passelia kamaa noviiseille ja rautaisille FIFA-superpelaajille se on yhä sitä samaa tuttua vihreän virtuaaliveran shakkia kuin sarjan osat vuodesta 2010 eteenpäin ovat olleet. Next-geniys on vahvasti läsnä pelin audivisuaalisessa ilmeessä joten myös uusille konsoleille futispeliään odottaneet saavat silmilleen iloa ja lämpöä. Sarjan kehityksen kanssa ollaan kuitenkin niillä rajoilla että pitäisi jälleen ottaa sellainen hieman isompi askel joka pitäisi homman freesinä ja tuoreena mutta sen aika olkoot vaikka ensi vuonna. Nyt voimme sitä ennen kaikki nauttia markkinoiden parhaasta futispelistä.

fifa153

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.