On taas aika jokavuotisen materiajuhlan. Laita postikortti ystävälle vain tänä tiettynä päivänä vuodessa ja muista parempaa puoliskoa sydämen muotoisella pinkillä suklaarasialla vain ja ainoastaan tänä tiettynä päivänä vuodessa. Wuppi-fucking-duu ja huomenna on muuten taas ihan normaali arkipäivä jolloin kaikki em. kohteliaisuudet voidaankin taas vuodeksi unohtaa koska jopa yksi päivä vuodessa on omistettu ystävyydelle ja rakkaudelle! Itselleni Valentine’s Day on aina merkannut enemmän kaveruuspohjaisia juttuja eikä niinkään romantiikka-aspektia ja mikä olisikaan kaveripohjalta mitattuna bondaavampaa aktiviteettia videopelaamisen saralla kuin moninpelaaminen? Valitettavasti moninpeli on mennyt kauas niistä päivistä jolloin se oli vielä iltapäivän kohokohta koulupäivän jälkeen.

Oli kyseessä sitten kahden, neljän, tai viimeisimmän Smash Bros-pelin myötä jopa kahdeksan hengen voimin yhtä aikaa pelattava videopeli, on moninpeli aina parhaimmillaan samassa tilassa isomman porukan kanssa. Netissä pelattaessa toki massiiviset kymmenien ihmispelaajien väliset sotimiset ovat toimiessaan hyvässä pelissä erittäin mairea pelikokemus mutta näitäkin pelejä on helvetin paljon mukavampi pelata kun sinulla on siinä vieressä joku kommentoimassa tekemisiäsi. On kuitenkin huomattavasti hauskempaa saada suoraa palautetta tai keskustella pelistä tuntemasi henkilön kanssa kuin kuunnella persoonattomasti ämyreistä mikrofonin kohinaa ja totta kai sitä oksettavaa trash talkia joka ylittää yhdeksän kertaa kymmenestä hyvän maun rajat. Olen itse jo vuosia sitten tehnyt sen päätöksen että tuikituntemattomien kanssa en jaksa panostaa missään nettimoninpelissä itselleni mikkiyhteyttä päälle ja en ole päätöstäni katunut tähän päivään asti. Mikrofonin kanssa pelaavat tahot tuntuvat pelissä ottavan touhun hivenen liian vakavasti ja vaikka sosiaaliseksi ihmiseksi itseni laskenkin, en jaksa nyt alkaa jauhaa Trumpin ulkopoliittisista linjauksista jonkun random saksalaisen kanssa kesken kiihkeimmän PES-matsin tai alkaa kertomaan sille jenkille langan toisessa päässä millainen kaupunki Helsinki on kun pitäisi lippua vallata Battlefield 1:n moninpelitaisteluiden. Tähän asti olen saanut paljon peli-iloa ilman mikkiäkin joten miksi vaivautua?

Millainen sitten on moninpelaamisen tulevaisuuden laita?

Offline-moninpelaaminen on jo vuosia tehnyt hidasta laskua ja uskon että kilpapelaamisen ottaessa isompaa jalansijaa pelien maailmassa, tulee saman sohvan moninpelaamisesta entistä harvinaisempaa herkkua joita vain harvat ja valitut jaksavat vaalia. Totta kai tietyt kilpapelaamisen peligenret vaativat sen saman ruudun (vuosittainen tappelupeliturnaus EVO isoimpana esimerkkinä) mutta myös tappelupeleissä on jo pitkään pelin sisäisiä valikkoja selaamalla nähnyt nousevan trendin verkkomoninpeliin panostamisessa. Myös muutkin ns. perinteiset moninpeliklassikot, EA:n urheilupelisarjat etunenässä, ovat vuosi vuodelta laittaneet moninpelifokusta enemmän world wide webin suuntaan mutta tämä on ehkä enemmänkin hyvä uutinen niille lukuisille naisparoille jotka joutuvat joka viikonloppu kestämään äijäporukan mesoamista olohuoneessa pelikonsolin huutaessa kilpaa nousuhumalaisten virtuaalilätkäsankarien edessä.

Entä sitten ne ”verkostoitumista” vastaan taistelevat tahot? Nintendo on tunnetusti ollut jo N64:n päivistä lähtien erittäin vankka offline-moninpelaamisen kannattaja ja meno ei näytä hyytyvän uuden Switch-konsolin myötä. 1-2-Switch on firmalta Wii Sportsin ja Nintendolandin kaltainen bilepelaamiseen keskittyvä paketti jolla esitellä laitteen ominaisuuksia ja ei ole sattumaa että Mario Kart 8 Deluxe oli firmalta aika no brainer julkaisuikkunapelien listaan. Konsolin kaikki markkinointi on tähän asti ollut erittäin vahvasti porukalla samassa tilassa pelaamiseen painottuvaa.

Myös indien puolelta on viime vuosina tullut enemmän ja enemmän apuja kimppapelaamisen pelastamiseksi. Suuriksi hiteiksi nousseet Gang Beasts, Nidhogg, Towerfall tjms. eivät ehkä edusta videopeleinä mitään suuria elämyksiä ja aistiärsykettä tarjoavia massiivisia eepoksia, mutta ajavat asiansa porukalla pelattavana viihteenä varsin mainiosti ja ovat nimenomaan sitä mitä hyvä moninpeli on pohjimmiltaan, hauskanpitoa porukalla. Joissain piireissä myös jotkut sekopäät ovat tituleeranneet striimaamista kaveriporukalla pelaamisen korvikkeeksi mutta tämä on mielestäni täyttä potaskaa. Se että kanssani samalla sohvalla peliä pelaa ja kommentoi kaverit joiden kanssa olen viettänyt aikaani X määrän vuosia ja tulen myös jatkossa viettämään, ei ole sama asia kuin se että toisella puolella maailmaa asuva Drag0n_ZlayeR-96 pitää auki kymmentä eri välilehteä joissa yhdessä sattuu olemaan käynnissä meikäläisen pelistriimi, antaen kerran päivässä ”Hi!”-kommentin striimini kommenttikenttään. Ollaan hyvin kaukana kunnon offline-moninpelaamisviihteestä, sanoivat striimisankarit mitä tahansa.

Isoin syy offline-moninpelin kuihtumiseen on varmasti myös yhteiskunnallinen kehitys ja digitalisaatio. Lapset ja nuoret ovat kasvaneet siinä uskossa että näyttöpäätteen äärellä yksin istuminen ja puhuville nimimerkkipäille mikkiin puhuminen on sosialisointia parhaimmillaan ja tämä ei ole lainkaan huono asia ottaen huomioon sen että tilanne voisi olla pahempikin, nimittäin siellä mikrofonin toisessa päässä ei pahimmillaan koskaan olisi ketään. Tähän muottiin kasvaneille olisikin syytä esitellä vain mahdollisimman hanakasti offline-moninpelaamisen hienoutta jotta tämä hieno moninpelaamisen muoto ei tyystin katoaisi kartalta ja muuttuisi vaan UG-piirien iloksi.