Kohta se on täällä… riippuen tietysti siitä että miten juuri sinun käyttämäsi jälleenmyyjä saa arvottua juuri teikäläisen osoitteen sieltä satojen varastosaldon yli menneiden tilausten joukosta mutta eniveis, SNES Classic on kohta täällä ja mikä onkaan hienompaa kuin sivistää ihmisiä laitteen tiimoilta. Jotkut saattavat muistaa PBC:n saitilta muutaman vuoden takaisen Rare Replay-oppaan joka oli läpikäynti tuon Xbox Onen parhaan pelin (onko tämä sitten surullinen vai iloinen asia?) sisältämistä tuotteista joten onkin otollista tehdä nyt samanmoinen tästä kaikkien aikojen parhaan pelikonsolin miniatyyriversiosta ja sen aivan tautisen ihanasta sisällöstä.
Varoitus! Teksti sisältää tästä eteenpäin siirapintäyteistä fiilistelyä ja kirjoittajan sydämen pakahtumista.
Contra 3: The Alien Wars
”Mikä ihme onkaan tämä mystinen run&gun-peli josta en ole ikinä kuullutkaan mutta se näyttää ihan samalta kuin Super Probotector: Alien Rebels?” ..kysyy varmasti moni PAL-alueella pelikasvatuksensa saanut pelikonkari ja ei hätää, samat pelit ovat kyseessä mutta nyt kun vuonna 2017 ei enää Iranin tilanne ole niin kriittisellä tasolla (mitä se nyt ei oikein ollut enää alkuperäisen Contra 3:n julkaisun aikanakaan), voidaan käyttää täällä varovaisuusmantereellakin jo tästä klassikkopelistä sen syntymänimeä.
Kyseessä on kaikin puolin kutkuttavan haastava mutta sitäkin erinomaisempi peli kaikille megaluokan äksöniä kaipaaville. Kolmas Contra-sarjan peli on tosiaankin tunnettu siitä että kun vielä parissa ekassa osassa meno oli edes jotenkuten vakavaa ammuskelua avaruuden örkkimönkiäisiä ja muita vihuja vastaan, veti tämä 16-bittinen nousukas överiysmittarit kaakkoon toimittaen ruudulle mitä absurdimpia mutta niin perhanan siistejä toimintakohtauksia. Tämän pelin myötä Contrassa on ollut arkipäivää hyppiä mm. hävittäjän ampumilta ohjukselta toisella, yhdellä kädellä totta kai sillä toisessa kädessä on täytynyt pidellä konepistoolia jota ei normaali raavas mies jaksaisi nostaa edes kaksin käsin. Ihana peli kaikin puolin ja co-oppina vielä tuplaten hauskaa.
Äijämäisestä machoiluräiskinnästä päästäänkin sitten kätevällä aasinsillalla solmiota käyttävään apinaan.
Donkey Kong Country
Niin loistelias pelikokoelma kuin Xbox Onelle ilmestynyt Rare Replay olikin, puuttui sen valikoimista se monien mielestä Raren kultakauden aloittanut tasoloikkaklassikko ja ihmekös tuo kun jo kyseisen pelin nimessä esiintyy nimi joka nosti Nintendon leluja ja viihdeteknologiaa valmistaneesta japanilaisfirmasta maailman suurimmaksi ja tunnetuimmaksi videopelien valmistajaksi. Mariota on kiittäminen paljosta mutta se syy miksi Nintendo on vuosien aikana tehnyt sitä jälkeä jota voi historiankirjoista lukea, on Donkey Kong. Apina teki loisteliaan paluun aikoinaan SNES:lle oman aikansa suurpeli Donkey Kong Countryn myötä ja tämä peli on totta kai osana myös SNES-kokoelmaa.
Ihmiskunnan ikuisuustaisteluihin lukeutuu helposti myös SNES:n parhaan tasoloikkapelin ympärillä käytävä iänikuinen galakseja repivä vääntö mutta se ei vie mitään pois Donkey Kong Countryn loistavuudesta. Jokainen kenttä tarjoaa jotain uutta aiempaan verrattuna ja kaikkea tätä kekseliästä ja oivaltavaa tasoloikintaa tahdittaa aikansa parhaat audiovisuaalit ja Mario-peleistä tutut veitsenterävät kontrollit. Käytännössä siis juurikin ne ainesosat joita jokaisessa 2D-tasoloikassa pitääkin olla. Tänä päivänäkin DKC onnistuu koukuttamaan pelaajansa vaikka pelikertoja olisi yli 20 vuoden ajalta kertynyt useita tuhansia.
Monkey businessista onkin suht’koht vaivatonta siirtyä japanilaisnäkemykseen jenkkiläisestä postikorttilähiöelämästä.
Earthbound
Vaikka Earthboundilla tuntuu olevan nettikeskustelijoiden perusteella isokin fanikanta, on peli kaikkien uusiojulkaisujensakin jälkeen laskettavissa edelleen kulttipelin asemaan. Kulttipelin status tai ei, on Earthbound silti uskomattoman hieno japsirope joka kuitenkin on kaikkea muuta kuin kyseisen aikakauden miekkaa heiluttavien piikkitukkateinien tähdittämät eepiset maailmanpelastukset. Maailma on toki vaarassa myös Earthboundissa mutta tapahtumapaikkana on jenkkisiirappia pursuava idylli jossa harvinaisen hyvä videopelihuumori kukkii ja pelihahmotkin ovat tuttuja enemmänkin jokapäiväisestä elämästä.
Nessin ja tämän värikkään ystäväkatraan maailmanpelastusoperaatio on kaikin puolin hurmaava pelikokemus jonkalaisia ei enää ilmesty muuta kuin indiepuolella ja sielläkin aniharvakseltaan (mm. loistava Undertale joka ammentaa erittäin paljon Earthboundista). Peli joka sulattaa kovanahkaisimman JRPG-vihaajan sydämet ja peli jonka parissa saa itkeä ja nauraa.
Sitten mennäänkin sujuvasti japsiropesta toiseen.
Final Fantasy VI
Älkää turhaan hieraisko silmiänne. Kansikuvassa on tosiaan roomalainen numeraali ”III” vaikka kyseessä on tosiaan sarjan kuudes osa. Syyttäkäämme jenkkejä ja Trumpia tästäkin sekaannuksesta. Me sivistyneet vanhan mantereen asukkaat emme saaneet SNES-aikoina tätä(kään) Squaresoftin roolipelihuikeutta kauppojemme hyllyille vaan ensimmäistä kertaa päästiin täällä päin maailmaa pelaamaan ns. virallisesti kuudetta Final Fantasy-sarjan osaa PS1:n uusioversion myötä. Tämä on siis käytännössä ensimmäinen virallinen kerta kun PAL-pelaajat pääsevät kokemaan ”fyysisensä versiona” Final Fantasy VI:n loiston siinä alkuperäisessä formaatissaan.
Oli kolmonen tai kuutonen pelin nimessä, on Final Fantasy VI yksi kaikkien aikojen parhaista videopeleistä ihan JRPG-genressä kuin ihan ylipäätään. Se on aivan poskettoman hienon tarinankerronnan ympärille tehty perinteinen japsirope joka valloittaa pelaajansa jokaisella kuviteltavissa olevalla osa-alueella. Musiikit ovat parasta A-luokkaa ja graafinen ilme hivelee nostalgikon silmiä vielä armon vuonna 2017. Jos mitataan miniatyyri-SNES:n pelien tuntimäärää ja laitetaan se vierekkäin laitteen hinnan kanssa, on Final Fantasy VI varmaan jo yksinään koko pienoiskonsolin hinnan arvoinen ja tuohon ei vielä laskettu mukaan edes pelin aikaansaamia tuntemuksia pelaajan itsensä mielessä ja sydämessä.
Eeppisen seikkailun jälkeen onkin hyvä vetää hieman henkeä 600km/h kulkevien kulkuneuvojen kyydissä.
F-Zero
F1… more like F yksi lysti. Autourheilun kuninkuusluokka on parhaimmillaan satoja metrejä maanpinnan yläpuolelle rakennetuilla rataviritelmillä, käännöksiä helpottavilla ilmapuskureilla ja totta kai vauhdilla joka saa F1-auton tuntumaan rollaattorilta. F-Zeron (ja myös laitteen julkaisussa ilmestyneen Pilotwingsin) alkuperäinen tarkoitus oli olla peli joka esittelisi SNES:n uutta graafista vääntöä ja se teki toden totta sen mutta onnistui samalla olemaan yksi laitteen suosituimmista ja erinomaisimmista peleistä.
F-Zero ei häikäise kovin monella osa-alueella mutta niissä asioissa jotka ajopelien pitää menestyäkseen handlata (ajotuntuma ja audiovisuaalit sekä haaste), se kiitää ylväästi kärjessä ja vailla mitään vastaväitteitä. Erinomainen peli kaiken kaikkiaan ja silmillekin hieman ystävällisempi kuin pelisarjan kaksi seuraavaa osaa.
Vauhdin huumasta onkin hyvä ottaa hetki hieman henkeä huomattavasti hidastempoisemman urheilulajin parissa.
Kirby’s Dream Course
Kirby, tuo Nintendon oma koekaniini, on taipunut vuosien aikana niin moneen erilaiseen pelimuottiin että kukaan ei varmaan ole enää aikoihin pysynyt kärryillä. Kirby’s Dream Course on yksi ensimmäisiä kokeiluja pinkin palleron parissa ja tällä kertaa kyseessä on eräänlainen näkemys herrasmieslaji golfista. Pallon muodossa olevaa Kirbyä pääsee mäiskimään täynnä esteitä ja haasteita olevia ratoja Marble Madnessin ja Sonic 3D:n kaltaisen graafisen ilmeen antaessa koko touhulle kehykset.
Yksinpelinä voi Kirbyn mäiskiminen olla hieman pliisu kokemus mutta kaksinpelinä tämä peli nousee aivan uusiin sfääreihin, kuten monet vasta Game Grumpsin videoiden myötä pelin löytäneet ovat saaneet todeta. Kirby’s Dream Course on kokonaislaadultaan ehkä SNES Classicin heikoin peli mutta kertoo paljon kokoelman tasosta että se on silti erittäin viihdyttävä ja huolella tehty laadukas videopeli.
Lisää Kirbyä luvassa heti tähän perään.
Kirby Super Star
Hämmästyttävää ajatella että kokoelman ”nuorin” peli ilmestyi meillä täällä PAL-alueella vuoden 1997 alussa. Kansa oli siis jo päässyt melkein kahden vuoden ajan pelailemaan Saturnilla ja Playstationilla ja N64 oli aloittanut kolmiulotteisien pelimaailmojen esiinmarssin mutta silti vain Kirby porskutti menemään ja vieläpä aivan hemmetin kovalla pelillä. Pelillä joka oli enemmänkin läpileikkaus Nintendon kulttimaskotin edesottamuksista.
Kirby Super Star on käytännössä 8 peliä sisältävä highlights-kooste jossa löytyy kaikkea mihin sivulta kuvattu Kirby vaan pystyy. On kilpajuoksua esteradoilla, on kevyttä tappelupeliä, on remasteroituja versioita vanhoista Kirby-klassikoista, on kaikkea mitä tuohon mennessä Kirbyltä vaan haluttiin. Kirbyn ystäville tämä paketti on ollut läpi vuosien se kovin hahmon tiimoilta ilmestynyt julkaisu ja ihan aiheesta. Se on käytännössä se peli josta jokaisen Kirbyyn tutustumattoman kannattaa suhteensa pinkkiin palluraan aloittaa ja viihtyvyystakuu on taattu.
Supertähdistä voidaankin sitten siirtyä niin legendaariseen peliin että sen nimessäkin on jo sana ”legenda”.
The Legend Of Zelda: Link To The Past
Maailmassa on muutamia pelejä joista on vuosien aikana sanottu jo kaikki sanottava ja Zelda-sarjan yksi kulmakivistä, Link To The Past, on yksi näistä peleistä. Vuosikausia pelimaailman ”Kaikkien aikojen parhaat pelit”-listauksia tähdittänyt klassikko loi tähän legendaariseen pelisarjaan muotin jossa pelisarja pysyi aina vuoteen 2017 saakka ja rikkoi siinä välissä arvosteluennätyksiä vasemmalta ja oikealta.
Miltä tämä kolmas Zelda-sarjan peli sitten tuntuu näin yli neljännesvuosisata julkaisunsa jälkeen? Taianomaiselta ja loistavalta. Pelin ajaton graafinen ilme ja ääniraita iskee makunystyröihin tänäkin päivänä kuin tuhat volttia ja aina pelin käynnistäessään on kuin palaisi takaisin kotiin. Peli saattaa olla ”vain” 16-bittisellä grafiikalla tehty top down-kuvakulmaa hyödyntävä seikkailupeli mutta se tuntuu silti suuremmalta seikkailulta kuin useat nykypäivän massiivisilla pelimaailmoilla kilpavarustellut suuret roolipelit. Legenda jo syntyessään ja pelaamisen yleissivistykseen kuuluva kultakimpale… kuten moni muukin tämän hienon pelikokoelman peleistä by the way.
Muinaisesta Hyrulen valtakunnasta siirrytään nyt kauas tulevaisuuteen vuoteen 21XX.
Mega Man X
Koska allekirjoittanut on ehkä maan kovin Capcom- ja Mega Man-fanipoika, on tuleva tekstinpätkä kirjoitettu alahuulta purren jotta tekstistä ei paistaisi läpi liiallinen fanitus ja tunteid… ketä minä huijaan MEGA MAN X ON AIVAN H***ETIN KOVA PELI!!!!!!
Mega Man X oli aikoinaan Nintendon vastaus Segan aikuismaisen synkistelevälle pelilinjastolle jossa tummanpuhuvat tieteisammuskelut keräsivät kiitosta hieman varttuneemmalta pelaajakannalta. Mittatilaustyönä SNES:lle tehty uusi osa Mega Man-hahmon historiaan osoittautui jättipotiksi ja se loikin aivan uuden luvun Capcomin noina vuosina huippuvuosiaan viettäneen hahmon hienoon tarinaan tarjoten samalla pelin joka ei ole vanhentunut tippaakaan vuosien aikana eikä sitä paremmaksi ole genressä päässyt kuin pari pelisarjan muuta osaa, Kickstarter-miljoonista ja idean alkuperäisestä luojasta huolimatta (poistuisitko elämästäni Mighty No.9…). Mega Man X on kaikin puolin loistelias peli joka toimii ilahduttavan monelle assosiaationa koko SNES-konsolille ja ainoa harmi sitä pelatessa on vain se että miksi Capcom ei tee mitään fiksua hahmon kanssa?
On kulunut liian kauan kun ollaan puhuttu tässä blogissa japsiropeista joten korjataas tilanne ikiklassikolla.
Secret Of Mana
Aloitetaan sillä oleellisimmalla; Secret Of Manan box art on yksi kaikkien aikojen hienoimmista, ellei jopa se hienoin. Nyt kun se tärkein on saatu pois alta niin voidaan varmaan mainita myös ne itsestäänselvyydet että Secret Of Mana on aivan tolkuttoman hyvä toimintaroolipeli ja se edustaa yhtä kirkkaimmista helmistä Squaresoftin SNES-aikakauden roolipeleistä joita tässä minikokoisessa SNES:ssä on useampikin kappale ja oli varaa jättää monen mielestä ehkä se paras jopa kokoelman ulkopuolelle.
Secret Of Mana on siitä erikoinen peli genressään että se toimii totta kai loistavasti yksinpelinä mutta myös kahdestaan pelattuna. Toki pelin hienosta tarinasta saa paljon enemmän irti kun sitä fiilistelee yksinään mutta haastavahkon pelin läpäiseminen luonnistuu helpommin kun vieressä on osaavaa peliseuraa. Hieno peli kaikin puolin ja soundtrackille erityismaininta sillä se on sitä samaa timangia mitä Squaresoftin jokainen SNES-peli pitää sisällään.
Puolivälin krouvi on ylitetty ja on aika ampaista tähtiin turrien parissa.
Star Fox
Star Fox, Starwing… rakkaalla lapsella on lisenssisyistä monta nimeä. Monta on myös versiointia tästä klassisesta avaruusseikkailusta sillä tämä on nimenomaan se peli johon perustuu niin N64:n kuin Wii U:nkin versiot Star Foxista ja tämä oli myös se peli joka esitteli SNES:n pelikasetteihin tungetun FX-sirun voimia kun ruutu oli täynnä polygoneja jotka aikoinaan tiputtivat leukaperiä lattioille ympäri maailmaa mutta tänä päivänä ovat kieltämättä aika karun näköisiä.
Vanhentuneesta ulkoasustaan huolimatta on alkuperäinen Star Fox edelleen hieno pelikokemus jota ei kannata ohittaa vain sen vuoksi että silmät vuotavat verta ekan vartin jälkeen. Foxin ja tämän elikkokumppaneiden matka läpi galaksin on hieno ja viihdyttävä kokemus kaikin puolin.
Seuraavaksi siirrytäänkin sitten tämän kokoelmalaitteen myötä julkaisunsa saavaan peliin.
Star Fox 2
Yllä näkyvä box art ei ole pelin virallinen box art koska peliä ei koskaan virallisesti julkaistu missään. Nintendo veti aikoinaan Star Foxin jatko-osalta piuhat pois seinästä koska se halusi keskittää kaikki tähtikettuvoimansa mieluummin uutuuttaan kiiltelevään N64-versioon mutta koska kakkososaa (kuin myös FX-sirun) kehittänyt Argonaut Software oli saanut pelin jo 99,99% valmiiksi, jäi pelin valmis koodi pöytälaatikkoon odottamaan päiviä auvoisempia. Jos ei vuosia sitten nettiin livahtanutta ROM-versiota lasketa, on tuo mainittu auvoisempi päivä nyt kun Star Fox 2 saa vihdoin virallisen julkaisunsa.
Star Fox 2 laajentaa ykkösosan elikkokokoelmaa muutamalla uudella hahmolla kuin myös tuo mukaan uuden tukun pelillisiä osuuksia jotka tosin on meille pelaajille jo tuttuja myöhemmistä Star Fox-sarjan peleistä. Emulaatioversio oli aika lailla pelikelvoton takkuilevan ruudunpäivityksensä kanssa joten toivon mukaan Nintendon koodivelhot on tehneet taikojaan koodin kanssa ja peli pyörisi hieman epävirallista julkaisuaan pehmoisemmin tässä minikokoisessa Super Nintendossa.
Tähdistä laskeudutaankin sitten kaduille tappelemaan.
Street Fighter II Turbo: Hyper Fighting
Nimihirviö on kuitenkin tässä tapauksessa pelillinen kaunotar kun se ehkä jopa paras 16-bittinen versiointi legendaarisesta Street Fighter II:sta iskeytyy myös minikokoisen SNES:n sisuksiin. Street Fighterista ei varmaan tarvitse kertoa sen enempää taustoja sillä eiköhän jokainen tekstiä lukeva ole joskus pitänyt silmiään auki?
Äärimmäisen hieno ja ajaton tappelupeli ja on hienoa päästä pitkästä aikaa jälleen virtuaalimäiskimään SNES-ohjaimella.
Jos olet ihmetellyt että missä ovat kaikki kokoelman kauhistelupelit niin seuraava peli täyttäkööt tämän tyhjiön.
Super Castlevania IV
Aniharva sitä tietää mutta Super Castlevania IV on nimessään esiintyvästä numerosta huolimatta uusioversiointi nimenomaan ensimmäisestä Castlevaniasta. Ja voi veljet kuinka hyvä uusioversiointi se onkaan. Ensimmäistä NES:lle Castlevaniaa ilmestynyttä Castlevaniaa joutuu kieltämättä tänä päivänä hieman silittelemään nostalgiahansikkailla ennen sen käsittelyä mutta tilanne on aivan eri Super-version kanssa joka potkii jopa vuonna 2017 kuin tuhat vauhkoa heppaa Bruce Lee ohjaksissaan.
Super Castlevania IV ei ole vain loistava toimintatasoloikka vaan se on samalla erinomainen opas kaikkiin niihin teknisiin jippoihin joita SNES kykeni tekemään muihin konsoleihin verrattaessa. Kaikin puolin se on hieno teos ja ns. perinteisen Castlevania-pelailun kruununjalokivi.
Jatketaan kauhuelementeillä ja vaihdetaan ruoska hieman monipuolisempaan varustukseen.
Super Ghouls ’n Ghosts
Alkuperäinen Ghosts ’n Goblins NES:lle on tänä päivänäkin tunnettu kimurantista vaikeustasostaan joka valitettavan usein koetaan pelistä puhuttaessa negaationa. SNES:n Super-versiointi muuttaa tätä ajattelutapaa hieman tarjoten enemmän alkuperäistä kolikkopeliä lähempänä olevan kokemuksen.
NES-klassikkoon verrattaessa niinkin pieneltä tuntuvat asiat kuin tuplahyppy ja laajempi asevalikoima, muuttavat pelin metaa niin jyrkästi että voidaan melkein puhua kahdesta aivan eri puusta veistetystä pelistä. Tämä SNES-versiointi on kuitenkin kaikin puolin nautittavampi pelikokemus ja mukavan erilainen lisä SNES-kokoelmapakettiin.
Mörköjen täyttämistä pelimaailmoista onkin hyvä vaihtaa keveämmälle vaihteelle mikroautoilun parissa.
Super Mario Kart
On vaikea kuvitella aikaa jolloin Mario pelkästään tasohyppeli eikä tehnyt mitään muuta oheistoimintaa kuten vaikka kilpa-ajelua, golfia tai tennistä. Super Mario Kart oli kuitenkin peli joka käynnisti Mario-klaanin sivupelien haaraosaston joka nykyään kattaa varmaan kaiken mahdollisen vapaa-ajan harrastemuodon (geokätköilyä ei taida vielä olla Mario-teemalla… vielä). Super Mario Kart on siitä myös historiallinen peli että se käytännössä synnytti ns. kart-genren joka räjähti melkein käsistä Super Mario Kartin julkaisun myötä ja porskutti menemään erilaisilla teemoilla läpi 90-luvun.
Pelinä Super Mario Kart edustaa sitä samaa klassista Mario Kart-kamaa mistä peli tänä päivänäkin tunnetaan. Kaikki Mario Kart-elementit löytyvät aina eri vaikeustasoin varustellusta yksinpelistä aina moninpelihupailuun joko ajelun tai Battle Moden kanssa. Hieman on ajan hammas Marion mikroautoilu-uran ensimmäistä osaa järsinyt mutta kaikesta huolimatta peli on edelleen suurta hupia moninpelinä.
Vaihdetaanpas mikroautoilu japsiropeilun puolelle mutta pysytään kuitenkin samassa teemassa.
Super Mario RPG: Legend of the Seven Stars
Squaresoftilla ja Nintendolla pyyhki vielä ysärin puolivälin tienoilla niin hyvin keskenään että Nintendo antoi roolipeleistään tunnetulle lafkalle käyttöönsä Mario-universumin hahmot. Roolipelihän sieltä vähemmän yllättäen syntyi ja mukavan erilainen ja ennen kaikkea laadukas sellainen.
Super Mario RPG on mukavan perinteinen japsirope hieman erilaisella otteella mihin oltiin Squaresoftin 16-bittisellä kulta-ajalla totuttu. Peli säilyttää hienolla tavalla niin tekijätiiminsä JRPG-fiiliksen kuin Mario-pelienkin leppoisan kevyen tunnelman ja se onkin yksi sanalla sanoen mukavimmista peleistä tässä SNES-kokoelmassa.
Seuraavaksi onkin sitten luvassa hieman itsestäänselvyyttä SNES:n tunnetuimman pelin myötä.
Super Mario World
SNES:n julkaisupeli ja monien mielestä kaikkien aikojen paras Mario-peli, paras tasoloikkapeli, paras videopeli ja mitä kaikkia näitä ylisanoja nyt onkaan? Super Mario World kuuluu monen tässä SNES Classicissa olevan pelin lailla näiden ajasta ikuisuuteen kestävien klassikkopelien listaan jotka eivät vanhene vuosikymmenienkään vieriessä ja pelialan jatkuvasti muuttuessa.
Super Mario World on synonyymi koko SNES-konsolille ja sen paikka tämän miniversion sisäisen muistin sisuksissa on täysi selviö. Ei voi valittaa tästä selvyydestä sillä peli on todellakin 2D-tasoloikkien magnum opus. Ikiklassikko vailla vertaa joten suositeltavaa on että jos olet SNES Classicia hommaamassa, pelaa tämä peli ensin läpi ennen kun kokeilet muita.
Sitten käsittelyyn jälleen kerran yksi Mario-peli mutta tällä kertaa Mario on aika pienessä osassa.
Super Mario World 2: Yoshi’s Island
Vaikka Yoshi’s Island onkin tämän pelin enemmän tunnettu nimi, löytyy sieltä tittelistä kuitenkin tuo Super Mario Worldin jatko-osaan viittaava rimpsu. Tämä hienon hieno peli oli eräänlainen joutsenlaulu SNES:lle ja se oli tässäkin kokoelmassa löytyvän Kirby Super Starin kanssa konsolin viimeisiä ns. isoja julkaisuja. Se oli samalla myös Miyamoton tietynlainen kuittaus Rarelle joka oli DKC-sarjallaan elvistellyt sitä miten hienoa jälkeä SNES:llä saakaan aikaan joten Miyamoto päätti pistää inan verran paremmaksi.
Leikkimielinen kilpailutilanne tuotti selkeästikin hedelmää sillä Yoshi’s Island on yksi rakastetuimpia SNES-klassikoita ja monet (allekirjoittanut mukaan tähän joukkoon laskettuna) rankkaavat sen tasoloikkatouhuissa jopa putkimiehen ja gorillan edesottamusten edelle. Se on valloittava peli jonka audiovisuaalinen puoli edustaa julkaisualustansa kirkkainta kärkeä ja se tarjoaa söpön ulkokuorensa sisällä kutkuttavan haastavan tasoloikkapelin jossa ei tule vastaan yhtään tylsää hetkeä.
Yltiösöpöilystä siirrytäänkin sulavasti synkän tieteisseikkailun uumeniin.
Super Metroid
Harvakseltaan läsnäolollaan meitä tavallisia pulliaisia siunaava Metroid-sarja (ette te Federation Force ja Other M! Menkää pois!) kävi SNES:llä laatukäyrän korkeimmalla kohdalla kun Super Metroid tuli, näki ja valloitti. Tänä päivänäkin vielä massiivista arvostusta osakseen keräävä peli ei ole menettänyt muruakaan viehätysvoimastaan ja pelin rytmitys on edelleen sellaista josta nykypelit Uncharted-sarja etunenässään saisi ottaa mallia. Koskaan ei oltu tehty yhtä hienosti suvantovaiheita ja niiden jälkeisiä toimintakohtauksia, eikä olla muuten tehty sen jälkeenkään.
Super Metroid on todellinen helmi joka kestää aikaa sukupolvelta toiselle. Jos haluaa kokea miltä Metroidvania tuntuu peligenrenä silloin kun se on hiottu täydellisyyteen asti, on Super Metroid sinun valintasi ja jos haluat pelata muuten vaan yhtä kaikkien aikojen kovimmista videopeleistä tai sait Metroid-huuman päälle 3DS:lle vast’ikään ilmestyneen Samus Returnsin myötä, ei muuta kuin Super Metroid tulille. Et kadu sekuntiakaan.
Sitten vielä viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä, hieman nyrkkeilyä.
Super Punch-Out!!
NES-klassikon loistelias jatko-osa tarjoaa sitä samaa puzzle-, rytmi- ja nyrkkeilypelin hybridiä mihin matolaatikon hienossa ikisuosikissa totuttiin ja tällä kertaa entistä hienommilla grafiikoilla ja lähestulkoon yhtä hauskoilla kansalaisuusstereotypioilla. Myös alkuperäisen pelin armoton vaikeustaso on yhä läsnä mikä on sangen miellyttävää.
Super Punch-Out!! on kaikin puolin hurmaava peli jota yleensä alkaa pelaamaan vain sen kuuluisan pienen hetken mutta parin tovin päästä sitä huomaakin olevansa taas aivan koukussa. Erinomaisen pelin merkki ja sitä tämä hieno lisä Nintendon yhteen kulttisarjoista tosiaankin on.
Siinä sitä olisi. Loistavan konsolin loistavan miniatyyriversion loistavaakin loistavampi pelikokoelma. Toivottavasti kaikki halukkaat saavat ennen pitkää omat laitetilauksensa normaalein hinnoin haltuunsa sillä tämä laite on sellainen jota pelaamalla pystyy sivistämään itseään niin paljon pelien maailmasta että sitä pelatessa voi laittaa monokkelin silmälle ja silinterihatun päähän jos sille päälle sattuu. Tästä ei pelikokoelma parane joten jos ei SNES Classic tietänsä kokoelmiisi löydä niin pidä huolta että hommaat nämä pelit sitten vaikka latausversioina Nintendon erinäisille laitteille.