Watch_Dogs
Moni varmaan muistaa miten Ubisoftin lähitulevaisuuteen sijoittuva Watch_Dogs räjäytti pankkeja vuoden 2012 E3-messuilla. Jo ensinnäkin se tosiseikka että peli oli hyvältä näyttävä uusi IP kaavoihinsa kangistuneelta Ubisoftilta, oli merkittävä juttu mutta peli vielä tuolloin esitteli uudenlaista peli-ideaa jossa pelaaja pystyisi kontrolloimaan ympäristöä luoden pelin hiekkalaatikkomaailmasta todellisen leikkikenttänsä lukuisilla eri lähestymistavoilla pelin annettuihin tehtäviin. Peli viivästyi alkuperäisestä ja siitä alettii muovaamaan uuden konsolisukupolven pelaajille esittelevää suurpeliä joka tulisi olemaan Ubisoftille firman toisen megasarjan, Assassin’s Creedin, kaltainen jättimenestys. Nämä odotukset menivät aika lailla hukkaan mutta se ei tarkoita sitä etteikö Watch_Dogs olisi hyvä peli.
Watch_Dogsin tarina vie pelaajan keskelle kostoretkeä suurvaltaa vastaan. Pelaajan siskontytön lahdanneet tahot ovat totta kai yhteiskunnan ravintoketjun huipulla ja pelaajan pitää pienen apujoukkonsa kanssa kivuta tätä via dolorosaa pitkin saadakseen vääryydet korjattua ja muutamia totuuksia siinä samalla paljastettua. Ei mitään uutta taivaan alla siis dramaturgian osalta. Kontrollit tuovat mieleen ensimmäiset Assassin’s Creedit ja kaupunkimallinnus lainaa hyvin paljon parin uusimman GTA-pelin visuaalista ilmettä. Watch_Dogs pääsee vihdoin kuitenkin omilleen pelin isoimman koukun, pelaajan hahmon omistaman matkapuhelimen myötä. Jos nykypäivän puhelimet ovat täynnä jos jonkinlaista sovellusta ja hyötyohjelmaa, on Watch_Dogsin ykköstähden valikoissa jotain vieläkin hyödyllisempää, nimittäin kyky manipuloida lähes kaikkea joka on kyktöksissä tietoliikenneverkkoon. Jos ruuhkassa punaisena palava liikennevalo nyppii, napinpainallus ja valo onkin taas vihreä ja pelti on valmis rytisemään. Pääsykoodia vaativa ovikin on vain muodollinen este kun yleisavaimena toimii oma kännykkä. Kyseinen toiminto on Watch_Dogsin todellinen herkku ja tähti. Sen käyttö ei ole aivan niin monipuolista ja universaalia kuin voisi olettaa mutta tällaisenaankin se antaa oivat puitteet monille eri lähestymistavoille pelin tehtävissä ja tämä on seikka joka erottaa Watch_Dogsin muista hiekkalaatikkokollegoistaan. GTA-peleissä kun tehtävät ja niiden läpäisy yleensä on yhden tai maksimissaan kahden suoritusvariaation varassa, tarjoaa Watch_Dogs niitä useampia.
Täydellinen ei Ubisoftin peli kuitenkaan ole. Kontrollit ovat hieman kömpelöt, ajomallinnus tuo mieleen PS2-aikakauden kamalat True Crime-pelit, ampuminen on hieman tönkköä jne. Peli sisältää myös verkkomoninpelin joka ei kuitenkaan ole sekään sieltä aivan terävimmästä kärjestä. Vioistaan huolimattakin Watch_Dogs on ehdottomasti mainettaan parempi peli. Se on omanlaisensa vapaan maailman rellestyspeli jonka kantava idea kantaa peliä loppuun asti vaikkakin puolivälin krouvin jälkeen hieman haparoiden. Toivotaan että horisontissa siintävä jatko-osa korjaa ensimmäisen pelin ongelmat, vähän kuin Assassin’s Creedinkin tapauksessa ja kaikkihan me tiedämme miten kovaan maineeseen se sarja nousi toisen osansa myötä.
