E3-veteraanit

Mitä yhteistä on vitsillä ja shokkiarvolla? Molemmat kuluvat käytössä ja tuntuvat aina vaan laimeammilta, mitä useammin niitä käyttää. Sama kaava pätee myös E3-esiintymisiin. Se huuma mikä valtaa kehon kun maailmanensi-iltansa saanut peli lävähtää ensimmäistä kertaa ikinä verkkokalvoille (jos on siis onnistunut välttämään nettivuodot), on juurikin sitä E3-fiilistä parhaimmillaan ja hetki joka saa hypejunan starttaamaan. Vuotta myöhemmin saadaan vihdoin E3-messuilla kunnon pelikuvaa ja lisäinfoa itse pelistä ja hypejuna kiihdyttää täyteen vauhtiinsa ja enää puuttuu vain se horisontissa siintävä julkaisupäivä. Seuraavan vuoden E3-messuilla näytetään vielä hieman lisää ennennäkemätöntä pelikuvaa ja otteita pelin moninpelimuodoista ja… hetkinen!?!? Kolme vuotta on kulunut ja peli ei ole vieläkään ulkona?

Tämän vuoden E3-messuilla nähdään yksinään Sonyn pressissä parikin useita E3-tapahtumia läpikäyneitä sotaratsuja ja mahdollisesti yksi sellainen joka tullaan näkemään vielä useana vuotena tapahtumassa. Insomniacin hämähäkkimäiseen supersankariin keskittyvä lisenssipeli nähtiin ensimmäistä kertaa E3-ohjelmistossa 2016 jonka jälkeen saimme viime vuonna ensimmäistä kertaa silmillemme gameplay-kuvaa ja nyt kun pelille on lyöty lukkoon jo ihan virallinen julkaisupäiväkin (7.9.2018), on tämän vuoden E3-esiintyminen enemmänkin vain kosmetiikkaa ja hypettelyä.  Samaa tahtia kulkee myös maailmanlopun meininkiä kuvaava Days Gone jolle ei kuitenkaan ole tulevasta kolmannesta E3-esiintymisestä kerrottu vielä edes julkaisupäivää.

Muitakin karmivia esimerkkejä löytyy E3-messujen historiasta tukuttain mutta jokainen jotain vastaavaa ikuisuusprojektia messuista toiseen odottava, tietää varmasti mistä puhutaan joten turhaa vääntää veistä sen enempää haavassa. Pointti kuitenkin tällä kaikella on se, että mikä on loppujen lopuksi liikaa asiakontekstiin liittyen? Jaksatko yhä pitää hypeä yllä kun peli vetelee ties kuinka monetta kertaa E3:lla pelikuvaa eetteriin vailla minkäänlaista tietoa tulevaisuudesta vai hylkäätkö odottamasi nimikkeen suosiolla ja siirryt odottamaan seuraavaa? Mikä onkaan se oikea tapa paljastaa ja julkistaa peli?

Valitettava nykytrendi E3-messuilla, on pelien ensiesitykset ilman minkäänlaista pelikuvaa. Joko ruudulle iskeytyy viimeisen päälle hiottu CGI-traileri tai kuten Nintendo viime vuonna osoitti, pelkkä pelin logokin riittää. Samainen firma veti vielä samassa hieman yli puoli tuntia kestäneessä lähetyksessään paremmaksi, ilmoittamalla tulevan Pokémon-pelin kohdalla ihan vaan sen että peliä ollaan tekemässä. Kukin tyylillään mutta silti olisi mukava nähdä peleistä ihan sitä varsinaista materiaalia jota odottaa, sen sijaan että meille syötetään Blizzardin alkuanimaatioiden tasoista animaatiopätkää, joka ei anna mitään kuvaa pelistä itsestään.

Pelikuvaakaan ei voi kuitenkaan esitellä iäisyyksiin asti. Muuan Crackdown 3 on jopa tässä tekstissä mainittuja pelinimikkeitä ”vanhempi” tapaus ja senkin pelikuva on ehtinyt jo kertaalleen vuosien välissä muuttua rankastikin. Peli julkistettiin aikoinaan vuoden 2014 E3-messuilla ja sen jälkeen ollaan nähty rajattoman pilvitallennustilan myötä uskomattomalla tavalla tuhoutuvia ympäristöjä, ja viimeksi viime vuoden messuilla huomattavasti tylsemmän näköistä räjäyttelyä josta ainakin päähenkilön saappaisiin hypännyt Terry Crews saanee kivan keikkaliksan? Toisin sanoen Crackdownin pitkän kehityskaaren aikana esitelty pelikuva ei ole kehittynyt vaan evoluutio on mennyt aivan vastakkaiseen suuntaan pelin kanssa. Ilmiö on hyvin yleinen E3-maailmassa, jossa esimerkiksi juuri PS4:n suureksklu Days Gone, on kärsinyt hieman vastaavanlaisesta tilanteesta. Peliä ollaan esitelty nyt niin monissa E3-tapahtumissa, että pelaava maailma sen ympärillä on kehittynyt, ja nyt aiemmin edes jollain tavoin kiinnostava peli näyttää ihan vaan yhdeltä peliltä muiden joukossa, useimpien pelaajien mielestä ei edes siltä. Devaajien on aina syytä muistaa että E3-messujen välillä on kuitenkin pitkä vuosi ja maailma kehittyy messujen välissä. Se mikä vielä kaksi vuotta sitten näytti ja kuulosti upealta idealta, saattaa olla parinkin vuoden päästä jo arkipäivää pelaajien keskuudessa.

Mikä sitten on ”oikea” tai ”sopiva” määrä E3-esiintymisiä. PBC teki tutkimusmielessä yhteistyötä viimeiset kuukaudet NASA:n ja Scotland Yardin kanssa, ja pääsi seuraavanlaiseen lopputulemaan:

Ihannemalli

Ensimmäinen E3-esiintyminen: CGI-traikku tai pelkkä logo. Pelikuva plussaa.

Toinen E3-esiintyminen: Pelikuvaa, pelin sisällön esittelyä, julkaisupäivän ilmoitus

Ehdoton maksimi

Ensimmäinen E3-esiintyminen: CGI-traikku tai pelkkä logo. Pelikuva plussaa.

Toinen E3-esiintyminen: Varhaista pelikuvaa, julkaisuvuoden ilmoitus

Kolmas E3-esiintyminen: Kunnon lisätiedot pelistä, julkaisupäivän (mahd. lähellä messuja) ilmoitus

Suurteko

Ensimmäinen E3-esiintyminen: Pelin esittely, yleisön suursuosion vastaanotto, samalle vuodelle osuvan julkaisupäivän paljastaminen, mic drop

Katastrofi

Kingdom Hearts III voi kertoa tästä lisää

Tämän vuoden E3-messut ovat kuitenkin toivottavasti ne viimeiset Days Gonelle, Crackdown 3:lle ja muutamalle muulle kokeneelle messukävijälle. Uusia jonottajia on kuitenkin jo näköpiirissä kun Sony on luvannut esitellä Death Strandingia omassa show’ssaan ja me kaikkihan tiedämme että Kojima ei ole kiireen mies. Myös viime vuonna pelkällä logolla massahysteriaa aiheuttanut Metroid Prime 4 saattaa olla vasta E3-uransa alussa mutta toivottavasti nämäkin nimikkeet käyvät vaan tänä vuonna näyttämässä parastaan ja ovat jo ennen vuoden 2019 messuja kauppojen hyllyillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *