Kirbyn sivuduunit

PBC:n Kirby-aiheinen teemaviikko on päässyt täyteen vauhtiin. Aiempien teemaviikkojen (Zelda-sarja, Marion tasoloikat ja Pokémon-sarjan pääpelit) tapaan, myös tämä teemaviikko käy läpi kronologisessa järjestyksessä läpi pitkään ikään päässeen pelisarjan. Kirbyllä kuitenkin on CV sen verran pullollaan peliä jos monenlaista ja tämän johdosta ihan jokaista hahmon tähdittämää sivuosaa ei käyty teemaviikolla läpi joten tämän blogitekstin tehtävänä on kohdistaa parrasvaloa vaaleanpunaisen suursyömärin sivuosille joita ei mainita PBC:n Kirby-teemaviikolla.

Johtuuko sitten Nintendon halusta kirjaimellisesti pomputella Kirbyä genrestä toiseen vai onko kyse vaan hotkimiseen erikoistuneen sankarin fyysisestä preesensistä, on Kirbyn kohtalona erittäin monessa sivuosassaan muuntautua palloksi ja pyöriä menemään koko pelin ajan. Kirby’s Block Ball ei todellakaan ole poikkeus. Vaikka pelin nimestä voisikin päätellä pelin olevan elämäsimulaattori jossa Kirby menee ulos tyttöjen iltaa viettämään ja estelemään kavereitaan vikitteleviä kundeja, on peli kuitenkin täysi Breakout-klooni (tai koska ollaan Game Boylla niin Alleyway-klooni) johon on lisätty sentään edes pientä vaihtelua tasorakenteen monipuolisuuden, ja tietty eeppisen Kirby-juonen, muodossa.

Harmiton ja väritön (see what I did there?) tapaus kaiken kaikkiaan eikä mitään mitä ei kannattaisi jättää kokeilematta jos hintalappu on yli kolmen euron.

Pallomuotoinen Kirby on taas homman nimi kun siirrytään 2000-luvun alkupäiville ja liikkeentunnistuksen ihmeelliseen maailmaan. Kyseessä ei suinkaan ole Wii-peli vaan edelleen ollaan Game Boyn kelkassa ja viimeisiään noina aikoina vedelleelle pelipojalle saatiin tämä innovaatioihme jota ei koskaan täällä vanhalla mantereella edes jostain syystä kaupoissa nähty. Kirby: Tilt’n’Tumble on peli jossa pelaaja ohjastaa pallona ruudulla lyllertävää pinkkiä sankariamme ei suinkaan perinteisin keinoin D-padilla, vaan koko helvetin käsikonsolia kallistelemalla. Pelin kasettimoduuliin asennetun gyroskooppisirun myötä peli tunnistaa kallistelut neljään pääilmansuuntaan, kuin myös rivakan nykäisyn jolla pinkki ahmatti saadaan pelissä hyppäämään. Jokainen voi vain mielessään kuvitella kuinka ”mainiosti” kyseinen innovaatio noina aikoina toimi mutta aivan kuin Virtual Boy ja PSVR hyvin tietävät, jonkun pitää ne ensimmäiset kompastelut tehdä jotta muut voivat kulkea tiellä rauhassa.

Isoin kuriositeetti näinä päivinä tälle pelille onkin enää se että toimiiko se Gamecuben pohjaan liitettävällä Game Boy Player-lisälaitteella?

Kirby Triple Deluxe oli Kirbyn perinteisempää tasoloikintaa edustanut mainio 3DS-peli joka sisälsi myös tukun pienempiä minipelejä. Näistä minipeleistä osa päätyi 3DS:n latauspalveluun osaksi Nintendon Kirby-nimikkeellä rahast… tai no ollaan kilttejä ja sanotaan ihan vaan että 3DS:n eShopiin ilmestyi Triple Deluxen julkaisun jälkeen myös kolme Deluxe-nimellä siunattua tuotosta joista jokainen löytyi jo laitteen Kirby-pääpeleistä (Triple Deluxe ja Planet Robobot).

Kirby Fighters Deluxe oli jo aikoinaan pelaajia SNES:n Kirby Super Starissa ihastuttaneen mätkintäminipelin hieman laajennettu versio. Kirbylle oli mättöhommat tulleet vuosien saatossa tutuksi myös Smash Bros-sarjasta johon verrattuna nämä Kirbyn omista peleistä löytyvät mäiskeet ovat aika heppoisia mutta kivaa värikästä pikkupelattavaa kaikin puolin.

Dedede’s Drum Dash Deluxe on eräänlainen rytmipeli jossa Kirbyn suosikkivihollinen pomppii rytmissä rumpujen päällä ja pelaajan tehtäväksi jää ohjastaa tätä mörssäriä oikeisiin kohtiin ja siinä sivussa painella nappeja. Ei mitään maata mullistavaa ja sen sijaan että kuluttaisit rahasi tähän peliin yksittäisenä, osta mieluummin muutamalla lisäeurolla Triple Deluxe ja saat rahoillesi paremman vastineen.

Team Kirby Clash on puolestaan pomotaisteluita tarjoava Kirby-kokemus joka heittää pinkin pallukan action-RPG:n ihmeelliseen maailmaan. Älä kuitenkaan odota mitään Dark Soulsia tai Monster Hunteria sillä tämä 2D-kuvakulmasta kuvattu värikäs toimintarope, edustaa genreä hyvin löyhästi ja tekee senkin vain tuomalla kehiin numeraalisia statseja aseille ja hyökkäyksille, sekä esittelemään Kirbyn vihollisilta saatuja kykyjä enemmänkin hahmoluokkien muodossa. Peli on ilmaisena ladattavissa eShopista mutta parempi diili on ostaa vaan ihan suoraan Planet Robobot josta tämä peli myös löytyy.

Kirbyn sivusuunnasta kuvatut 2D-seikkailut ovat se instituutio jonka varaan koko hahmon pääpelien jatkumo rakentuu mutta mitenkäs olisi vanhojen Zelda-pelien kaltainen top down-perspektiivistä kuvattu Kirby-seikkailu? Kirby’s Blowout Blast ei nyt ehkä ihan ole mikään lintukuvakulmasta kuvattu epookki mutta ihan mukava pikkupeli jossa pelaaja ohjastaa Kirbyä tekemässä sitä mitä hahmo parhaiten osaa; imemässä vihollisia sisäänsä. Kykyjä ei tällä kertaa ole kuvioissa mukana vaan homma perustuu karkeasti sanoen siihen että Kirby pystyy imemään sisuksiinsa nyt monta vihollista kerrallaan ja mitä enemmän vihollisia on sullottuna Kirbyn suuhun, sitä isompi panos lähtee suusta kun hahmo lopulta juhannusta viettäneen teinin lailla syöksee vatsassa olevat asiat pihalle.

Kirby’s Blowout Blast on ehdottomasti näistä Kirbyn 3DS:lle vain latausmuodoissa julkaistuista, pienemmän profiilin sivuosista se paras joten jos hahmon meno miellyttää ja taskussa on muutama ylimääräinen euro, ei muuta kuin pinkkiä tehoimuria lataukseen.

Kirby-viikon teemaan sopiva blogi on tullut päätökseensä. Kuten teemaviikon jaksoista ja tästä tekstistä hyvin käy ilmi, on Kirby kyllä ehtinyt vaiherikkaan historiansa aikana vaikka millaisiin erilaisiin kommelluksiin mitä eriskummallisimmissa muodoissa. Perjantaina on onneksi Star Alliesin muodossa luvassa sitä perinteisempää Kirbyä joten vielä muutaman päivän kun jaksaa hypejunassa istua niin eiköhän se palkinto, Kirbyn tapauksessa turvallinen 8/10-tason peli, sieltä taas kohdille osu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.