Cold Waters (Ecco The Dolphin)
PBC:n joulukalenteri suunnistaa tänään syviin vesiin Segan oman pyöriäisen ensimmäisessä pelissä, jossa uskokaa tai älkää, on myös joulukalenterin lumi-/jääkenttien tematiikkaan sopiva osio. Ecco The Dolphin on yksi Mega Driven tunnetuimmista pelinimikkeistä joka muistetaan lähinnä omaperäisestä pähahmostaan (pullonokkadelfiini) ja infernaalisesta vaikeustasostaan. Pelin tarinan keskiössä oleva Ecco, on kohtalon valitsema delfiinimaailman Neo, jonka tehtävänä on pelastaa maailmankaikkeus pahojen avaruuden valloittajien kynsistä. Ei siis sikaria tuprutteleva ja one-linereita heittelevä avaruusmariini taikka mikään muukaan mies+ase-tyylinen stereotypia… vaan jumalauta delfiini! Tämänkin hauskan kuriositeetin nojalla on sanottava että Ecco The Dolphin on vallan mainio peli jonka genreä on hankala lokeroida. Koko peli käydään veden alla uiden ja pelin liikkumiseen tarkoitetut kontrollit ovat näin ollen jokaiseen ilmansuuntaan venyen isometriset, 2D-kuvakulmasta huolimatta. Veden alla ”Esko” ratkoo objektien siirtelyyn nojaavia puzzleja, suoriutuu sokkeloisista vedenalaisista tunneleista (Ecco on kuitenkin nisäkäs ja tarvitsee aika ajoin loikan pinnan yläpuolelle happea varten) ja kurittaa siinä sivussa myös vihollisia (hait, meduusat, avaruusoliot). Pelin juoni ja narratiivi on yllättävänkin syvällistä ja Eccon telepaattinen kyky keskustella muiden faunakavereiden kanssa tulee todella tarpeeseen jos haluaa vinkkejä joskus absurdilta tuntuviin puzzleihin tai muuten vaan janoaa hieman tietoja pelin taustatarinasta.
Ecco The Dolphin on yksi aikansa tunnelmallisimmista peleistä ja sen tarjoama eteerinen fiilis on todella uniikki. Pelaaja tuntee koko pelin olevansa ypöyksin vailla suuntaa minne mennä ja NPC-hahmojen kanssa käydyt keskustelut tulevat todella tarpeeseen. Lisäksi peli tarjoaa jatkuvalla syötöllä pohdiskelua tarjoavia tilanteita joissa pelaajan pitää arpoa että edetäkö kiinnostavalta näyttävään tunneliin hapen loppumisen uhalla vai palatako takaisin vetämään henkeä keuhkoihin? Valtameren todellinen kartoittamattomuus on onnistuttu hienolla tavalla välittämään itse peliin joka on kova suoritus sillä peli on kuitenkin ”vain” vuodelta 1992. Miten sitten PBC:n joulukalenteri liittyy kaikkeen tähän? No siten että pelissä on myös jäätiköllä käytävä ”lumikenttä”. Muut pelin tapahtumamiljööt vaihtelevat aina trooppisista vesistöistä avaruusmörköjen emoalukseen asti ja siinä välissä myös käväistään hieman arktisemmissa maisemissa jossa jääkiteet, kylmyydestä sinertävä vesi ja tietenkin myös jäätikön elikot (mm. miekkavalaat) kertovat pelaajalle omalla kielellään että jää-/lumikenttähän tässä on kyseessä. Koska kyseessä on vieläpä helvetin hyvä peli, on pääsylippu PBC:n joulukalenteriin on siis taattu.
Musiikillisella puolella Ecco tarjoaa eteeristä tunnelmaa kautta linjan. Pelin pääsuunnittelija Ed Annunziata haki audiopuolelle fiilistä peliin kuuntelemalla erittäin paljon Pink Floydia ja koko pelin soundtrack onkin täynnä pitkiä soundilinjoja terävillä kimmokkeilla höystettynä. Mies meni niin pitkälle että nimesi pelin toiseksi viimeisen levelin Pink Floydin kappaleen mukaan joten eiköhän Koji Kondokin laita seuraavaan Zeldaan Matkalla Alabamaan-nimisen musiikkikappaleen? Pelin jääaiheisissa kentissä soiva biisi ei kummemin eroa pelin muista musiikkikappaleista mutta jotain arktisen kylmää siinä kieltämättä on.
Huomenna PBC:n joulukalenterista sitten paljastuukin hieman mäenlaskua. Jos odotat Deluxe Ski Jump-peliä niin arvaapa uudelleen.