Hallituksen koronarajoitusten keventämisohjelmassa oli yhtenä kohtana myös PBC-jaksojen julkaisu, ja nyt kun homma vapautettiin niin julkaisimme tosiaan uuden jakson. Mukana on jälleen asiaa videopeleistä ja niiden vierestä. Tässä jaksossa jutellaan mm. Balan Wonderworldista, yhdeksännestä Final Fantasysta, Werewolfista, Luigi’s Mansion 3:sta ja monesta muusta asiasta josta olet varmasti halunnut kuulla jo usean viikon ajan. Pääaihe-osiossa listaillaan paskimpia pelejä jotka täysin vastoin PBC-standardeja, on pelattu ihan läpi asti, ja onhan jaksossa myös iloisia vauvauutisia!
Kuuntele ja järkyty.
01:24:32 Uutiset
Minecraft haluaa pelastaa maailman
Viikottaiset ”mitä v***ua Sonylla tapahtuu” -läpikäynnit
Vieläkin lisää Resident Eviliä, mutta ei vieläkään President Eviliä
01:53:57 Top 3:
Paskimmat läpipelatut pelit
03:06:58 Edellinen kahden viikon kysymys:
Kuka on videopelien kovin kaksikko?
Musiikit:
Blaster Master Zero 2 – Divido Dungeon
Pac-Man 99 – Top 10
Metroid Fusion – Sector 4 (AQA)
WWF WrestleMania (NES) – Million Dollar Man
8-Bit Tunes: MacGyver Theme
Valheim – Meadows
Loop Hero – Wheel of Faith
Pokémon Conquest – Grass Battle
TMNT: The Hyperstone Heist – End Credits
Kahden viikon kysymys:
Mikä on paras peli, jota et ole ikinä mennyt läpi?
Hävettää myöntää mutta en ikinä ole kumpaakaan Mega Man Legendsiä mennyt läpi. Ei ne nyt mitään maailman parhaita pelejä kumpikaan ole mutta kulttisuosiossa mitattuna ehkä maailman yksiä parhaita pelejä. Nyt olen häpäissyt oman nimimerkkini ja shokeerannut NK:n mielen ikuisiksi ajoiksi.
Castelvania: Symphony of the Night ja Mega Man 2 alotettu moneen kertaan, mutta koskaan en pääse puolta tuntia pidemmälle. Mega Man menis eteen päin jos jaksais vaan opetella mut ei oikein kiinnosta tarpeeks.
Castelvania taas tuntuu liian sokkelilta. Sitä pitäis kyllä yrittää vielä jatkaa, koska metroidvaniat kiinnostaa tosi paljon mut silti ahistaa jo valmiiks. Plus hirveen vanha peli, hyi vittu
Harvoin minulla pelit jää kesken. Ei siksi, että olisin taitava kuten Tootsi. Ei siksi, ettenkö olisi tarkka pelivehkeistäni toisin kuten NK. Eikä siksi, että olisin suvaitsevainen kuten Lionhead. Vaan siksi, että olen uskomattoman sitkeä kuten Hazuki. Olemme Hazukin kanssa kuin Piikkiönä Turun lihassa. Olemme kasvimaan rikkaruohot ja vanha liima häpykarvoissa.
Pari vuotta sitten tämä syyhypunkki kohtasi kuitenkin saippuansa. Paljon hehkutettu Persona 5, tai pikemmin Persena 5, oli ulkona ja päätin antaa sille mahdollisuuden. Peli näytti juustoiselta hikikomorin itkurunkkupeliltä, mutta sen täytyi olla loistava kaiken suitsutuksen takia.
Olihan se loistava, puolet ajasta. Käyttöliittymä oli sulava, taistelusysteemi oli toimiva ja musiikitkin välillä rokkasi. Se toinen puoli oli taas puuduttavampaa kuin arvonlisäveron käsittely kolmikantakaupassa. Toinen toistaan puuduttavampia hahmoja… korjaan: toinen toistaan ÄRSYTTÄVÄMPIÄ hahmoja lätisemässä toisilleen tyhjänpäiväisyyksiä. Tunti tunnilta kärsivällisyys mureni palasiksi ja tekstien lukeminen alkoi muuttua X:n sarjarämpytykseksi.
60 tunnin kohdalla olin lopussa. Pelissä ei ollut sen sijaan loppua näkyvissä. Oikein mitään ei ollut edes tapahtunut. Ärsyttävien hahmojen katras oli kasvanut, mutta se ei kuljettanut juonta yhtään mihinkään. Yhden pelikerran jälkeen sen sitten päätin: Tuohon en vittu koske enää. Lopetin vastaanpyristelyn ja annoin pesuveden viedä itseni viemäriin kuolleen ihon ja ties minkä karvojen kanssa.