Miksi rakastan Monster Hunteria

monster-hunter-4-2587

PBC:n vakiokuuntelijat ovat itse castiin osallistuvien kanssa varmasti usein pyöritelleen päätään kun kuulevat vakiojäsen Tootsin CS:GO-pelitunnit. Lukemat ovat yleensä epäinhimillisissä lukemissa ja allekirjoittanutkin on yleensä monttu auki vaikka olen kuitenkin elänyt läpi 90-luvun ja kavereiden luona yökylässä suoritetut vuorokauden pituiset pelisessiot. Nykypelien ollessa mitä ovat, on erittäin harvinaista että nykypäivänä enää löytyisi peliä tai pelisarjaa mikä veisi oman psyykeeni transsiin ja laittaisi minut unohtamaan ympäristön ja käsitteet ajasta. PC:lle vuosittain ilmestyvän Football Manager-sarjan lisäksi on olemassa vain yksi pelisarja joka tähän pystyy ja kerronpa teille miksi.

Monster-Hunter-3-Tri-Wii-U-Screenshot-3

Monster Hunter-pelisarja sai alkunsa 2000-luvun puolivälissä. Capcom julkaisi pelin hyvin vähällä hypellä jopa kotimaassaan ja täällä vanhalla mantereella rummutus oli vieläkin hiljaisempaa. Peli jäi lopulta hyvin vähäisille myynneille ja vasta PSP:lle ilmestynyt terästetty versio antoi sarjalle suosiota sen emämaassa. PSP:lle ilmestyi myös jatko-osa joka sitten räjäyttikin virallisesti pankin. Peli möi kuin jäätelö kesällä ja se käytännössä pelasti PSP:n sillä laite oli jäänyt markkinoilla Nintendon uuden käsikonsolin, DS:n, varjoon vaikka sen piti olla tehoillaan käsikonsolien uusi kuningas. Peli saavutti myös suurta suosiota jenkkilän suunnalla ja vaikka menestys ei ollut likimainkaan Japanin vastaavissa lukemissa, saavutti peli kohtalaisen kokoisen fanikannan, etenkin pelimedian edustajien keskuudessa.

Nintendo haistoi menestyspäissään (Wii ja DS menivät kaupaksi paremmin kuin kukaan osasi villeimmissä unelmissaan odottaa) rahan ja osti eräänlaisen yksinoikeussopimuksen sarjan peleille. Sopimus kattaa pääasiassa sarjan numeraaliset pääsarjan osat eli muilla alustoilla (Sonyn alustat) nähdään lähestulkoon samat pelit mutta numeroa niiden nimissä ei ole. Lisäksi nousevan maan ulkopuolella näitä ei pahemmin olla nähty joten ehkä on helpointa ajatella sarjaa Nintendon eräänlaisena yksinoikeutena? Sarjan kolmas osa jatkoi kakkososan menestyskaavaa ja viimeistään pelkästään 3DS:lle julkaistu neljäs osa johdatti sarjan suurmenestykseen myös Japanin ulkopuolella.

Monster_Hunter_4_Ultimate_Test__1_-pc-games

Monster Hunteria on hankala selittää pelaajalle joka ei sitä ole pelannut. Se on nimensä mukaisesti hirviöiden metsästystä mutta ei siten miten sen videopelimuotoon kuvittelisi. Juonet ovat pelisarjassa ohuita kehyksiä itse pelaamiselle joka puolestaan koostuu loputtomasta määrästä grindaamista ja toistoa. Vaikka peleissä onkin löyhää juonenkuljetusta, on pelien päätarkoitus oman hahmon kehittäminen mahdollisimman voimakkaaksi tappokoneeksi. Hahmo aloittaa täysin tusinavarusteilla mutta kaikesta pelimaailmasta löytyvästä krääsästä hahmoa ja sen varusteita pystyy vahvistamaan. Pelimaailma ei suinkaan ole mikään open world-hiekkalaatikko vaan hyvin pelkistetty keskushubilla varustettu leikkikenttä. Pelin toisistaan eroavat levelit ovat numeroituihin alueisiin eroteltuja temmellyskenttiä joissa kohdataan niin isoja kuin pieniäkin hirviöitä ja suoritetaan questeja joko yksin tai pelisarjan parhaassa asiassa, moninpelissä muiden ihmispelaajien kanssa. Ase-/hahmoluokkia on viimeisimmässä osassa reilusti yli kymmenen aina perinteikkäästä miekkaa ja kilpeä heiluttelevasta soturista, etäisyyden turvaamana jousipyssyllä vihuja lahtaavan Legolas-wannaben kautta aina isompia lyömäaseita heiluttaviin mörssäreihin. Itse olen suosinut aina iskukomboja hyödyntävään lähitaisteluun nojaavia kaksoisteriä joiden käyttö tarjoaa sopivan sekoituksen hallittua kaaosta ja taitoa. Pelin kovimmat ja pahimmat monsterit ovat hankalia kukistaa yksin mutta kun pelaaja saa ympärilleen maksimissaan kolme osaavaa ihmispelaajaa jotka kaikki pelaavat eri hahmoluokalla, on touhu helpompaa ja huomattavasti hauskempaa.

Kaikki tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu tässä sisältöä tulvillaan olevassa pelisarjassa. Pelit sisältävät nykyisin niin paljon erilaista tehtävää ja ihmeteltävää että on hämmentävää miten jotkut pelaajat voivat sanoa löytäneensä pelistä kaiken löytämisen arvoisen, etenkin kun kehittäjätalo Capcom tukee aina sarjan uusinta peliä säännöllisesti ilmestyvällä, ilmaisella, DLC:llä.

Mikä sitten tässä loputtomaan grindaamiseen ja toistoon nojaavassa, hieman karultakin käsikonsolin ruudulta näyttävässä, pelisarjassa viehättää? Listaan tähän syyt miksi itse olen sarjan uusinta osaa ehtinyt julkaisupäivästä asti (neljä päivää sitten) pelata jo reilusti kaksinumeroisia tuntimääriä:

monster-hunter-g

1. Reilu haaste

Nykypäivän videopelit ovat suurimmaksi osaksi pullamössöltä maistuvia läpihuutojuttuja ja reilua haastetta tarjoavat pelit erottuvat poikkeuksetta edukseen joukosta. Monster Hunter-pelit eivät ole kovinkaan otollisia pelejä aloittaa videopelien pelaaminen mutta pelisarja tarjoaa ennen kaikkea reilua haastavuutta pelaajalleen. Hirviöiltä 100-0 pataan ottaminen johtuu yleensä joko laiskasta pelaamisesta tai huonosta ennakkovalmistelusta. Vaikeimmat ja haastavimmat hirviötyypit ovat kuin loputtomalta tuntuva pomotaistelu jossa kärsivällinen ja keskittynyt pelaaminen palkitaan ja eräs pelimaailman suurimpia kiksejä onkin nähdä aina yhtä ihanalta tuntuva ”QUEST CLEARED”-teksti ruudulla yli 30min vääntämisen jälkeen. Taistelut ovat kuin klassisesta Punch-Out-sarjasta tuttuja vastustajan opettelua pullollaan olevia shakkiotteluita joissa virheistä opitaan ja voiton hetkellä tunne on mitä mahtavin.

MH4U Field monster

2. Pelisarjan maailma ja lore

Monster Hunter-pelejä verrataan tänä päivänä useasti Souls-sarjan peleihin ja vaikka pelisarjat eroavatkin toisistaan kuin yö ja päivä, on niissä huomattavasti enemmän yhtäläisyyksiä kuin samanlainen taistelumekaniikka. Isoin yhdistävä tekijä on molempien selittelemätön asenne ja pelaajan aliarvioinnin puute. Pelaajaa opastetaan hyvin vähän ja usea pelimekaaninen asia pitää oppia joko kantapään kautta, kokeilemalla tai NPC-hahmojen kanssa jutustelemalla ja pelimaailmaa tutkimalla. Myös pelien erittäin laaja hirviökavalkadi on maininnan arvoinen. Pelien promokuvia ja markkinointimateriaaleja katsomalla voisi luulla että pelisarjan pääotukset ovat vain persoonattomia lohikäärmeitä eri skineillä mutta asia ei todellakaan ole näin. Värikkäässä kaartissa on mukana kädellisiä, käärmemäisiä otuksia, lentäviä siivekkäitä, hyönteismäisiä öttiäisiä ja monia muita persoonallisia päänvaivoja. Hirviöiden taustat on myös perusteellisesti nivottu kunkin pelin tarinaan joten peli ei tunnu pelkältä esteradalta tai tehtävälistalta ja voipa pelisarjan epävirallisia maskotteja, Rathalosia ja Rathiania, kutsua pelisarjan eräänlaisiksi Keniksi ja Ryuksi, onhan kyseessä kuitenkin Capcomin peli.

original

3. Pelisarja ei käy tylsäksi

Vaikka pelisarja ei olekaan kovin paljoa kehitysaskelia ottanut yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneen debyyttinsä jälkeen, on se silti kehittynyt joka osalta. Isoimmat muutokset näkyvät usein pelimekaniikassa. Kun sarjan aiemmissa peleissä hirviöitä myllytettiin enemmän tai vähemmän tasaisilla taistelukentillä, mentiin kolmannessa osassa painottomaan tilaan veden alle ja uusimmissa osissa taistelun tuoksinnassa pääsee jo kiipeilemään pitkin maastoa ja suorittamaan ylempää uhkarohkeita loikkia vihollishirviöiden niskaan. Myös hirviöt oppivat uusia jippoja jokaisessa sarjan pelissä ja on aina hauskaa pelata pelisarjan uutta osaa ja kohdata vanha tuttu hirviö, vain huomatakseen että sehän on perkele oppinut pari uutta ja ovelaa iskua jonka vuoksi keräätkin nyt konsolin palasia lattialta kun tappiosta turhautuneena heitit sen seinään palasiksi.

monster_hunter_g_wall_3

4. Jokainen pelikokemus on erilainen

Kuten on tullut sanottua, ovat Monster Hunter-pelit äärimmäisen laajoja kokonaisuuksia ja aniharvoin pelitunnit jäävät alle sadan tunnin per pelisarjan osa. Pelityylejä on niin monta kuin on pelaajiakin ja yhteistyölliseen moninpeliin painottava pelimekaniikka antaa tilaa yksilöiden kikkailulle ja eroavaisuuksien korostamiselle. Yksin pelatessa joku saattaa pitää enemmän rauhallisemmista tehtävistä joissa pitää noutaa X määrä pelin sisäistä loottia parhaiten tarjoavalle taholle kun taas jotkut rientävät suoraa päätä vahvimpien mörköjen kimppuun sen toivossa että saavat näistä irti osia parempiin aseisiin ja panssareihin. Näiden kokemusten jakaminen nettifoorumeilla ja kaveriporukassa muodostaa hienoja metsästystarinoita joissa ei kalavalheiltakaan vältytä.

monster-hunter-3-ultimate-506e8c6b25940

5. Äärimmäisen koukuttava ja toimiva moninpeli

Koska Monster Hunter on nykyään Nintendon eräänlaista yksinoikeusomaisuutta, voisi luulla että nettipuoli sarjan peleissä on Nintendomaiseen tapaan vasurilla hoidettu. Näin ei kuitenkaan ole vaan Capcom on saanut pelin nettikoodin toimimaan uskomattoman sulavasti. Isoin nillityksen aihe moninpelissä on nykyisin voice chatin puute mutta tämän pienen epäkohdan ei kannata antaa haitata sillä pelin sisäinen kommunikaatiotyökalu toimittaa kaikilla tarvittavilla osa-alueilla. Peli on aivan yhtä hauska niin kavereiden kuin täysin tuntemattomienkin kanssa pelatessa ja on aina hienoa kokea toimivaa tiimityötä kun neljä erilaista hahmoluokkaa toimii ryhmänä toistensa puutteita täydentäen.

Bonus. Se on Capcomin peli

What can I say? Olen Capcomin suhteen lähes sokea fanipoika ja tämä pelisarja on täyden kympin veroinen jo itsessään, mutta tämän ihanan pelitalon logo pelikotelossa antaa sille sen papukaijamerkin vielä päälle.

monster-hunter-2nd-g-wall-1-4-3

Toivottavasti tämä teksti selitti hieman syitä miksi Monster Hunter on huikein pelisarja jota kukaan ei pelaa tai tunne. Se on ehkä eniten pelaajaansa palkitseva pelisarja mitä markkinoilla tänä päivänä on ja se on myös laadullisesti yksi tasaisinta jälkeä markkinoilla tekevistä pelisarjoista. Nyt suokaa anteeksi, en ole pelannut sarjan uusinta uutukaista, Monster Hunter Generationsia, ainakaan tuntiin joten siirrynpä tästä taistelutoverieni kanssa metsästysmaille.

One thought on “Miksi rakastan Monster Hunteria

  1. Päivitysilmoitus: Videopelien pöllölaakso | PBC

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *