Jatko-osa on kummallinen asia. Niitä rakastetaan mutta silti vihataan ja samalla kun niitä vihataan, niitä silti toivotaan. Jatko-osia on tosiaan moneen veneeseen, mutta oudoin kasti on ehdottomasti jatko-osat joita ei kukaan muista tai pahimmassa tapauksessa edes tiedä. Joskus kehittäjät yrittävät olla luovia ja jättää sen selkeän numeron pois hienon nimivärssyn tieltä, mutta on olemassa tapauksia kun jopa numeron kanssa jatko-osa jäi sen verran hämärän peittoon, että sen olemassaolon todistamiseen tarvitaan melkeinpä synnyintodistus ja pari poliisia viereen todistamaan. Muistellaanpa hieman näitä hieman pimentoon jääneitä tapauksia.

Jokainen NES-veteraani muistaa taatusti Raren hienon matope… käärmepelin, Snake Rattle ’n’ Rollin. Marble Madnessin estetiikalla höystetty tasoloikinta, jossa pääasiallinen tavoite  oli päästä haastavien tasoloikkakenttien loppuun, ja siellä viimeistään syöttää käärme niin paksuksi että kentän lopussa oleva vaaka päästää pelaajan kohti seuraavaa kenttää. Ei ehkä ihan sitä mitä kärmeksen elämältä voisi luulla, mutta meillä on Snake Pass sitä varten.

Kyseinen peli muodostui eräänlaiseksi kulttisuosikiksi Nintendon harmaalla matolaatikolla ja kuten kaikki enemmän tai vähemmän suositut asiat, oli myös tämän pelin kohtalona saada itselleen ihkaoikea jatko-osa. Missä se jatko-osa sitten on ja miksi sitä ei näy Xbox Onen loistavassa  Rare Replay-kokoelmapaketissa?

Ysärin taitteessa Nintendon megahitiksi noussut Game Boy-käsikonsoli, tarvitsi vetoapua.  Tetris oli laukaissut laitteen myynnit kohti tähtiä, mutta hirveän kauaa ei voinut Nintendon lepäillä laakereillaan ja toivoa että tämä neuvostoaikainen (kirjaimellisesti) palikkapeli jaksaisi kovin kauaa heitellä laitteita kuluttajien käsiin kaupan hyllyltä. Tarvittiin siis pelejä ja mikä parempaa, tuttujen hittipelien nimellä ratsastavia pelejä. Metroid ja Kid Icarus saivat omat jatko-osansa Nintendon harmaalle tiiliskivelle, mutta aniharva muistaa, tai tietää,  että myös Raren käärmekeitos koki uuden tulemisen Game Boyn ankealla ruudulla. Sneaky Snakes oli sitä samaa mitä Snake Rattle ’n’ Roll tarjosi kasibittisellä… paitsi että isometrinen kuvakulma oltiin muutettu kaksiulotteisen tasoloikinnan muottiin, eikä peli ollut oikeastaan mistään kotoisin. Kaikki alkuperäisen pelin huuma ja fiilis oli poissa  kun käytännössä aniharva asia muistutti että tässä pelataan jatko-osaa yhdelle suosituimmista NES-peleistä miesmuistiin. Svengaava kyykaksikko pääsi vielä kokeilemaan taitojaan porttauksen myötä Mega Drivella mutta sittemmin ei näitä lieroja ole näkynyt ja ehkä ihan aiheesta.

Mega Drivesta kun päästiin puhumaan niin eipä voi olla mainitsematta Blaster Masteria. Sunsoftin huippusuosittu metroidvania (ennen termin keksimistä) oli kasibittisen yksi isoimpia hittejä ja tänä päivänäkin peliä palvotaan kuin mäkihyppymontussa kähissyttä kokoomusräppäriä konsanaan. Pelin syystäkin unohdettu numeraalinen jatko-osa, näki päivänvalon vuonna 1993 Mega Drivella. Bittejä oli tuplaten, mutta laatua ei. Peli oli aivan karmaiseva tapaus jonka rinnalla NES-versio näytti taiteelta, ja vaikka BM2 saikin osakseen uudistuksia myös gameplayn puolelle mm. ”kolmannen” pelityylin (tankkiloikinta ja overhead saivat seurakseen 2D-shooterin) muodossa, eivät edes fanit olleet tyytyväisiä.

Blaster Masterin saaga ei kuitenkaan loppunut vielä tähän sillä jopa Playstation sai osansa Sunsoftin jyrkässä alamäessä olleesta sarjasta. Lähinnä huonolta Las Vegas-esitykseltä kuulostava Blaster Master: Blasting Again, myöhästeli sen verran että se julkaistiin aivan ensimmäisen pleikkarin viimeisinä päivinä vuonna 2001, ja mitä vähemmän ihmisiä tietää tämän pelin olemassaolosta, sen parempi. Blaster Masterin tuntemattomammat jatko-osat eivät kuitenkaan ole vielä tässä, sillä palaamme takaisin Game Boyn päiviin melkoisella tarinalla. Ottakaahan tuoli alle sillä tämä on hankala tapaus.

Game Boylle julkaistu Blaster Master Jr. (jenkeissä paremmin tunnettu nimellä Blaster Master Boy) on tyyliltään täysin erilainen kuin muut sarjan pelit. Peli muistuttaa enemmänkin Bomberman-sarjan pelejä ja hyvästä syystä, sillä Blaster Master Jr. on Jaleco-pelitalon NES:lle julkaiseman Robowarrior-pelin jatko-osa, ja Robowarrior on puolestaan synkempi spin-off Bombermanille jonka kehitti Hudson Soft. Ja kuka väitti että pelibisnes oli simppeliä kasarin ja ysärin taitteessa?

Valopyssyilyn yksi suurnimistä, House Of The Dead, on kova nimi pelimaailmassa, ja ei niin kova nimi elokuvien maailmassa. Etenkin House Of The Dead 2, nauttii suursuosiota niin arcade-henkisten pelaajien, kuin ihan kotikonsolikäyttäjienkin keskuudessa, kiitos loistavan arcadepömpelin ja Dreamcast-pelin. House Of The Dead 3 on hieman jo ”tietäjät tietää”-tason kamaa ja House Of The Dead: Overkill kulttikamaa sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta aniharva tietää House Of The Dead 4:n olemassaolosta. Peli oli aikoinaan ensimmäinen Segan upouutta Lindbergh-arcadealustaa käyttävä peli, mutta jäi silti suuren yleisön tutkan ulkopuolelle, vaikka kyseessä ei suinkaan ole genressään mikään täysin susi peli. PS3-versio pelille saatiin myös Move-tuen kera joten mikäli jostain syystä kolmospleikkari on yhä käytössä ja jostain syystä omistat Move-kapulat, ei muuta kuin kokeilemaan.

Bubsy The Bobcat… hei älä sulje välilehteä vielä sillä tämä on oikeasti mielenkiintoinen juttu. Okei oletko rauhoittunut? Hyvä, aloitetaan siis alusta.

Bubsy The Bobcat oli yksi 16-bittisellä aikakaudella vallinneen maskottibuumin kuvottavimmista tuotoksista. Virtuaali-ilveksen eka peli ei kuitenkaan ollut laisinkaan niin huono mitä nimestä voisi päätellä. Bubsy 2 oli sen sijaan se vatsatauti, ja Bubsy 3D oli puolestaan verinen ripulioksennus. Näiden kahden turhakkeen välissä ilmestyi kuitenkin vielä yksi kaksiulotteinen Bubsy-peli, tuttavallisemmin Bubsy In Fractured Furry Tales. Kun olet sanonut tuon nimen kolme kertaa peräkkäin nopeasti, kysyt varmaan itseltäsi että miten ihmeessä et ole ikinä kuullutkaan tästä pelistä? Kaksi sanaa; ”Jaguar” ja ”yksinoikeus”.

Atari tosiaan osti itselleen yksinoikeudet Bubsy-peliin samaan aikaan kun Nintendon alustoilla pelailtiin Super Mario Worldin ja Donkey Kong Countryn kaltaisia klassikoita, ja Mega Drivellakin Sonic 2 teki julkaisualustastaan hetkeksi maailman suosituimman kotikonsolin. Valintojen maailma.

Arvatenkin koko diili oli silkka huti ja eipä Atarin 64-bittinen (älä edes kysy) ihmekonsoli saanut haluamaansa maskottia tästä kaikkien suosikkitasoloikkasankarista. Suosikeista kun  päästiin puhumaan, kuinka moni haluaisi Parappa The Rapperille jatko-osan? Ei siis Um Jammer Lammyn kaltaista spin-offia vaan ihan oikean jatko-osan samoilla hahmoilla ja uusilla hienoilla biiseillä? Ai noin moni. Tiesittekö että sellainen on jo olemassa?

Ylläoleva kuva ei suinkaan ole siitä rakastetusta Playstation-klassikosta, saatikka sen pohjalta tehdystä fanimodista, vaan ihan oikeasta pelistä nimeltään Parappa The Rapper 2. Peli itsessään on sitä samaa vanhaa kunnon Parappaa, uusilla biiseillä totta kai. Vaikka ihan ensimmäisen osan klassikkovetoihin asti ei ylletäkään, ei tässä numeraalisessa, PS2:lle ilmestyneessä jatko-osassa ole biiseissä ole suinkaan mitään vikaa. Samaa hyvää letkeää räppendaalia, vähemmällä ripauksella pelimusiikkiklassikkoa.

On aina hauskaa kuulla miten pelaajat muistelevat lämmöllä ekaa Parappaa sekä Um Jammer Lammya, jatko-osasta haaveillen vaikka tosiaan sellainen on ollut jo vuosia saatavilla, jopa ihan helposti ladattavana asti. Parappan legacy onneksi jatkuu helvetin loistavassa ekan pelin HD-käännöksessä sekä suurta suosiota nauttivassa Playstation All-Stars Battle Royale-sarjassa… eipäs kun?!?!?

Siinä muutama hieman yllättäväkin jatko-osa. Näitä riittäisi vielä pilvin pimein mutta säästetään Sherlock-hommia hieman sinne ruudun toisellekin puolelle.