Edessä ehkä loistava tulevaisuus

maxresdefaultNintendon vuosi 2017 on ollut vähintäänkin linjassa koko uskomattoman kovan videopelivuoden kanssa; hittiä ja onnistumista toisensa perään lähes jatkuvalla syötöllä. Nintendon uutuuslaite Switch on kerännyt luonnollisesti ne isoimmat otsikot mutta myös vanha sotaratsu 3DS on ollut kovassa vedossa kun sille on pitkin vuotta julkaistu laatujulkaisua lähes legendaarisen ”Year Of The 3DS”:n (2013) tapaan. Vaikka 3DS onkin kerännyt taas hyviä pelejä kirjastoonsa ja pokannut siinä sivussa mainioita myyntilukuja, on Switchissä tulevaisuus ja tämä hybridilaite tulee olemaan Nintendolle se rahasampo myös tulevina vuosina tämän äärimmäisen menestyksekkään ensimmäisen olemassaolovuoden jälkeen. Vai tuleeko…

accolades_trailer_for_the_legend_of_zelda_breath_of_the_wild

Switchin ensimmäinen vuosi ei tosiaan ole vielä edes edennyt viimeiselle neljännekselle ja laite on jo nyt myynyt lähes enemmän kuin flopannut edeltäjänsä Wii U vaikka Nintendo ei ole edes saanut laitetta kauppoihin niin paljoa kuin haluaisi. Laitteen pelit tähdittävät Metacriticin kärkisijoja ja pari sille julkaistua peliä (Super Mario Odyssey ja BOTW) on jo joissain piireissä ehditty rankata tämän vuosituhannen parhaiksi videopeleiksi. Isoja huippujulkaisuja on tippunut laitteelle kuukausittain ja takavuosien indiehelmistä laitteen sisuksiin on löytänyt tiensä nimenomaan se kirkkain kerma joten hutiosumat ovat merkittävästi vähemmistössä laitteen indievalikoimassa. Melkoinen ensivaikutelma kerrassaan ja kuten aiemmin tuli sanottua, on tätä laitteen ensimmäistä kokonaista myyntivuotta jäljellä vielä kolme ja puoli kuukautta.

Konsolin elinkaari on kuitenkin kuin pitkän matkan juoksumatka. Jos alussa pitää liian kovaa tahtia, iskee jossain vaiheessa loppua kohti mentäessä väsymys kroppaan ja tämä on myös vaarana Switchin tapauksessa.

Switchin ensimmäinen vuosi on ollut sen tason menestys että siitä on kieltämättä enää hankala pistää paremmaksi. Yhtiöllä on toki pienenä jokerikorttina hihassaan ne hitaasti toimineet konsolituotantolinjat joiden liikkumisen normalisoimalla saavat kaupat ympäri maailman, etenkin laitteen kotimaassa sekä jenkkilässä joissa laitteista on huutava pula, hyllyihinsä Switchiä siihen tahtiin että jonot eivät enää olisi monta kymmentä metriä. Konsoleja kuitenkin liikuttaa kaupoista kuluttajille ne pelit ja Nintendon tapauksessa vuosi 2018 on hieman köyhempi kun verrataan tähän laitteen ensiaskelkuukausiin.

maxresdefault (1)

Isossa kuvassa Switchin eka olemassaolovuosi voidaan tiivistää kahteen nimikkeeseen; Zeldaan ja Marioon. Breath Of The Wild rikkoi alkuvuodesta ilmestyessään arvosteluennätyksiä ympäri planeetan pelimedioita ja ei mennyt kuin muutaman viikon verran yli puoli vuotta kun Super Mario Odyssey teki saman tempun. Jos eivät nämä kaksi laatunimikettä olleet vielä tarpeeksi niin Switchille on julkaistu myös muita kovan tason nimikkeitä. Ubisoft sai luvan käyttää Mario-lisenssiä omassa taktiikkaroolipelissään ja lopputuloksena oli hitti. Nintendon tärkein tuliainen ankeilta Wii U-vuosilta, Splatoon, sai jatkoa kesällä Splatoon 2:n muodossa ja lopputuloksena oli hitti. Mario Kart 8 sai Switchille Deluxe-version (kaikki Wii U-version DLC ja hieman lisäsälää vielä päälle) ja lopputuloksena oli ei vain hitti mutta myös Switchin myydyin peli tähän päivään mennessä.

Ensi vuosi näyttääkin sitten vielä näin marraskuun puolivälin tiedoilla hieman ”huterammalta”. Vuodelle 2018 on laitteelle varmuudella luvattu ilmestyvän uudet pelit Yoshin ja Kirbyn runkopelisarjoihin ja spekulaatiot käyvät kiivaina No More Heros-sarjan uutukaisesta, Square-Enixin retrohtavasta roolipelieepos Project Octopath Travelerista (työnimike) sekä jo Switchin julkistamistilaisuudessa mainitusta Switchin omasta Fire Emblemistä. E3-messuilla netin sekaisin saanut Metroid Prime 4 saatikka Switchille tekeillä oleva Pokémon-pääsarjan peli ovat vielä sen verran faktapitoista haavetta että monet hatut menee ruokapöydälle jos ne jollain ihmeellä vuoden 2018 aikana ilmestyvät. Switchin vuoden 2017 tykitykseen tottuneilla saattaa mennä alkuvuodesta hetki aikaa totutella hieman laihempiin julkaisuikkunoihin kun käytännössä koko tammi-maaliskuu huutaa tyhjyyttään edes vähääkään isojen nimien osalta. Kirby ja Yoshi ovat pidettyjä nimikkeitä firman massiivisesta pelikirjastosta mutta ne eivät kuitenkaan ole Mario saatikka Zelda. Odyssey ja Breath Of The Wild ovat kuitenkin tulevina vuosina ne Switch-julkaisuiden mittatikkuja ja vaikka Yoshin ja Kirbyn tulevat pelinimikkeet keräisivät Metacriticissä hurjat pistemäärät, eivät ne kaiken rehellisyyden nimissä tule ikinä yltämään em. superkaksikon saavutuksiin.

AnimalCrossing_wallpaper_1920x1200-B

Nintendo käytti Switchin alkukuukausina käytännössä ne isoimmat kansaa liikuttavat nimikkeensä. Zelda ei ole ikinä ollut firmalle mikään rahaa printtaava kultakaivos vaan tarjonnut kuluttajille kuriositeettia enemmänkin laatunsa puolelta. Mario Kart sen sijaan on aina ollut konsolille ”se” isoin peli jolla liikuttaa laitteita koteihin niin yksin- kuin moninpelaajillekin ja sama näyttää toistuvan jopa uusiojulkaisu Mario Kart 8 Deluxen kanssa. Marion tasoloikat ovat puolestaan tarjonneet hieman molempien em. pelien aspekteja eli mukaan on saatu timanttista laatua joka kuitenkin on helppo kenen tahansa aloittaa pelaamaan. Ensi vuodeksi ei siis ole vielä näkyvissä niitä pelisarjoja joiden luulisi etukäteen paperilla houkuttelemaan isoja massoja ostamaan konsolia, bundlella tai ilman. Pokémon on totta kai aivan oma lukunsa ja se tulee sitten joskus ilmestyessään liikuttamaan Switchejä kahdeksannumeroisin lukemin mutta realistisesti ensi vuoden puolella voi Nintendo yllättää ainoastaan uusilla osilla megasuosituille Animal Crossing- ja Super Smash Bros-sarjoihin. Kummastakaan ei olla vielä edes pihaistu Nintendon puolelta joten melkoinen ihme saa tapahtua jos kumpaakaan nähdään ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla tai ensi vuonna ollenkaan.

Nintendo siis tarvitsee AAA-puolelta jonkun suosikkinimikkeistään nimenomaan lennättämään konsolia hyllyiltä kuluttajille vuonna 2018 mutta tällä hetkellä näyttää aika huolestuttavalta mediaseksikkäimpien nimikkeiden kannalta.

rocketleagueswitch-1280-1490719561825_1280w

Switchin yksi kiitellyimmistä asioista on ollut laitteen indiepuoli joka on tarjonnut vanhaa mutta laadukasta hupia pelaajille ja erittäin suurta iloa näitä klassikoita julkaisseille tahoille joista moni on julkisesti avautunut siitä kuinka hyvin Switch-versiot vanhoista indienimikkeistä ovat myyneet. Vaikka useita takavuosien indiesuuruuksia onkin jo tiensä Nintendon hybridilaitteelle löytänyt, on siellä vielä takavuosilta sen verran laatukamaa jota laitteelle voi julkaista, vaikka se voikin tuntua siltä että jälkijunassa tullaan.

Voiko indienimikkeillä sitten myydä kokonaisia pelikonsoleita? Riippuu totta kai hieman indiepelin suosiosta mutta esimerkiksi vielä tämän vuoden puolella laitteelle julkaistava megasuperhypersuosittu Rocket League ei auta paljoa ensi vuoden myyntilukuihin ja kukaan ei vielä tiedä että auttaako kyseinen melkein kolme vuotta vanha peli edes tämän vuoden myyntilukuihin? Jotta Switch voisi paikata hieman laimeampaa AAA-pelien julkaisutahtia ensi vuonna, olisi sille lottovoitto saada valikoimiinsa joku massiivisen suosion saava indienimike jota ei voi pelata muulla alustalla. Tämä kaava puolestaan taitaa olla hieman vaikea Nintendon insinöörien ratkaistavaksi joten indiepuolelta ei taida ensi vuodeksi Switchille tulla sellaista vetoapua joka saisi ihmiset ostamaan konsolin.

Nintendo-Switch-Price-DROP-Buy-new-games-console-for-under-200-saving-80-638144

Mitenkäs sitten ei-pelilliset ratkaisut? Switchin markkinahinta pyörii tällä hetkellä 300-400€ haarukassa riippuen siitä mistä päin planeettaa konsolinsa ostaa ja se on nykyisistä pelikonsoleista, tai siis niiden perusversioista, ehdottomasti kallein. PS4 irtoaa yleensä jopa pelibundlella kaupoista alle kolmellasadalla ja sama pätee karvalakkimallin Xbox Oneen. Kumpikin näistä laitteista on Prosta ja X:stä huolimatta ohittanut jo reilusti sen korkeimman myynti- ja tarvepiikkinsä kuluttajien keskuudessa joten Switchillä on siinä suhteessa etulyöntiasema ainakin seuraavaksi vuodeksi ja ehkä toiseksikin. Hinta kuitenkin saattaa vielä tuntua peruskuluttajan silmiin hieman liian korkealta ja Nintendon sekä hyvien myyntilukujen yhteissumma on läpi vuosien ollut siihen suuntaan nojaava että hintaa ei ainakaan tulla pudottamaan ennen kuin laitteet alkavat keräämään varastoilla hometta.

MW-FR094_ninten_20170726154238_ZH

Aika näyttää miten käy Switchin voittokulun sen toisena myyntivuotena mutta suoraan sanoen, ei luvassa varmaan ole ihan yhtä jyrkkänä nousevia myynti- ja markkinakäyriä. Toivotaan kuitenkin että ne käyrät menevät yhtä jyrkällä nousulla yläsuuntaan ja kuluttajathan voittavat jos ne käyrät laitetaan nousuun niillä loistavilla peleillä.

Tähän loppuun vielä se pakollinen: JULKISTAKAA SE UUSI ANIMAL CROSSING JO!!!!!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *