90-luvun maskottitasoloikkabuumi (terkut äidinkielenopettajille ympäri maan!) oli kuin nykypäivän indiepelitarjonta. Niin paljon tavaraa oli tarjolla että kaiken mitäänsanomattoman paskan joukosta oli hankala erottaa ne todelliset kultakimpaleet. Jokaista Sparksteria vastasi vähintään kolme Aero The Acrobatia tai Chester The Cheetahia joten oli syystäkin turvallista pysyä Sonicin ja Marion kelkassa. Sonic-pelit olivat siis tuolloin vielä aivan tajuttoman laadukkaita jos joku nuorempi lukija ihmetteli että miten ihmeessä joku voi edes puolitosissaan kehua Sonic-pelejä? Yksi näistä ”piilotetuista helmistä” oli juurikin Sonicin luojien tasoloikkapeli Ristar, jossa pelaaja ohjasti pyrstötähteä joka läpi vaihtuvien 2D-maisemien, kävi läpi pelasturetkeä saadakseen pahuuden kynsistä oman henkilökohtaisen sankarinsa, Legendary Heron. Ei siis ihan mitään Shakespearen tasoista kamaa mutta 2D-tasoloikkapeleissä se juoni ei ole ikinä ollutkaan se kaikkein tärkein aspekti vaan se pelattavuus. Vaikka Ristar onkin Sonic Teamin tekosia, on pelimekaniikka tyystin eri kuin sinisen siilin tähdittämissä vauhdikkaissa loikinnoissa. Ristarin käytetyin koukku on staran kyky tarttua erinäisiin objekteihin ja käyttää tarttumapintoja myös sukkelampaan liikkumiseen. Jos hämmennyit niin ajattele Bionic Commandoa mutta söpömmällä ulkoasulla.
PBC:n joulukalenteri jatkaa huomenna tasoloikkalinjalla mutta kaksiulotteisuus vaihtuu kolmiulotteiseen ja konsolisukupolviakin edetään useampia.