Joulukalenteri, Luukku 8

Pokémon ORAS

Uutiskynnykset ovat taas tänä vuonna ylittyneet ympäri maailmaa kun uutiset uuden Pokémon-pelin myyntiluvut ovat ”yllättäen” rikkoneet ennätyksiä. Tämän vuoden Poké-pelit ovat vuoden 2014 trendien mukaisesti uusioversioita mutta tällä kertaa ei onneksi ole kyse Last of Usin tai Tomb Raiderin kaltaisesta pikselinviilaamisesta vaan ihan täydestä remakesta. Riskit ovat suuret sillä Omega Ruby ja Alpha Sapphire ovat nimensä mukaisesti versioinnit siitä fanien ehkä eniten rakastamasta Pokémon-sukupolvesta joten Game Freakilla on varmasti ollut kova työ pitää fanit tyytyväisinä ja samalla tehdä peli joka olisi ihan aito ja oikea remake. Lopputuloksen varmaan kaikki arvaattekin?

oras2

Ensimmäinen asia jonka sarjaa tai alkuperäisiä Rubya ja Sapphirea pelanneet huomaavat, on pelin graafinen ulkoasu joka on erittäin lähellä viime vuoden X:ssä ja Y:ssä nähtyä sarjalle overhaulin tehnyttä engineä. Täyteen kolmiulotteisuuteen ei kuitenkaan tällä kertaa päästä mutta parannus on luonnollisesti melkoinen melkein kymmenen vuotta vanhoista alkuperäisversioista. Parannusta on totta kai raudan mahdollistamana myös äänipuolella ja jokainen tuttu biisi on päivitetty mahtavasti uudelle sukupolvelle eikä minkäänlaista pyhäinhäväistystä pääse vahingossakaan käymään. Myös pelin tuttuun juoneen on tuotu pieniä jippoja jotka pääasiassa ovat pelissä vain sen vuoksi että pelaaja saisi käyttöönsä alkuperäisten jälkeen ilmestyneissä Pokémon-peleissä esiintyneitä esineitä ja kykyjä.

oras3

Isoimmat muutokset alkuperäisiin nähdään nimenomaan ajan saatossa mukaan tulleiden uudistusten, tai sitte kosmeettisten kikkojen myötä. Uudet Pokémon-tyypit (Fairy) ja TM:t ovat mukana kuin myös viime genissä esitellyt jalostustoiminnot Pokémonin treenauttamisesta virtuaalilemmikkimäiseen silittelyyn asti. Myös viime genissä mukaan tuotu 3DS:n alaruutua hyödyntävät moninpelitoiminnot ovat jälleen mukana ja toimivat epä-Nintendomaiseen tapaan erinomaisesti myös tekniseltä kantilta. Kosmeettisista uudistuksista puhuttaessa ei voida olla mainitsematta ennakkoon kovasti hypeä herättäneeseen mahdollisuuteen käyttää aiemmista peleistä tuttua Fly-toimintoa ns. reaaliajassa. Kun pelaaja ensi kerran istuu taskuhirviönsä selässä liitäen pitkin tuttuja aroja, on herkimmille nostalgikoille tarvetta jopa nessuille. Pieni nyanssi mutta uskomattoman fiiliksen tuottava eli siis täydellistä nostalgiaa.

oras4

Pokémon ORAS on yksi 3DS:n pelivuoden kirkkaimpia helmiä. Laitteen pelitarjonta ei ehkä aivan ole samalla tasolla vuoden 2013 megatykityksen kanssa mutta kovassa seurassa uusin Pokémon silti on ja pärjää vallan mainiosti. Se on sarjan veteraaneille sitä samaa potenssiin kaksi (uusioversio ja sitä rataa) mutta tämä tarkoittaa tässä tapauksessa myös laatua potenssiin kaksi. Tällaisia kaikkien uusioversioiden pitäisi olla eikä mitään yhden pikselin parannuksia joita kotikonsoleilla näkee nykyään valitettavan usein.

oras5

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *