PBC:n GOTY-valinnat vuodelle 2022

Jos luulit että pandemian aikana maailma oli päin helvettiä niin 2022:lla on muutama sananen sanottavaan. Maailma tasapainoilee kolmannen maailmansodan narulla yhden Botox-naamaisen pipipään egotrippailun vuoksi, maailman suurin suurvalta on paria poliittista kohua vaille sisällissodassa kun eräskin oranssi kiinteistöoranki on jostain syystä taas hämmentämässä pakkaa, Suomen pääministeri vietti kesälomaa vaikka tämän olisi vuorokauden ympäri (ja muutaman tunnin ylikin) pitänyt ratkoa globaaleja talousasioita ja tästä ei kaikki tykänneet, överirikkaat vajaaälyiset öykkärit ostivat somealustoja koska heistä heitettiin niissä herjaa…

Onneksi tätä maailmanmenosta aiheutuvaa tuskaa oli lievittämässä ympäri vuotta loistavat videopelit, joita ilmestyi taas niin laidasta laitaan kuin vain mahdollista. Kaikkia niitä ei kovinkaan harrastaja tai lajiniilo ehdi pelaamaan, joten PBC:n laatupelien tohtoriksi väitelleet dosentit tulevat taas kerran pelastamaan tilanteen, ja kertomaan niistä kalenterivuoden aikana ilmestyneistä peleistä joita jokaisen tulisi pelata. Ota siis nimet ylös ja suuntaa ostoksille, jos et ole näistä peleistä jo jokaista pelannut!

Osen valinnat

Kunniamaininnat ensin pois alta:

  • Two Point Campus: Loistavaa jatkoa Hospitalille
  • Splatoon 3: Mukavaa mälläystä spruiks
  • Gran Turismo 7: Kahen litran oohoocee/5
  • Tinykin: Pikmin mutta hyvä peli

Sitten GOTY-kolmikko. Kaikki pelit löytyvät Game Passista joten lähetä läski-Phil rahaa!

3. Vampire Survivors

Vuoden isoin yllättäjä. Yhden janarin tekemä, useita eri peligenrejä sekoittava sillisalaatti joka vain toimii ja koukuttaa. Vuosia sitten ”pelasin” paljon monia autoclicker-pelejä ja tässä pelissä on samanlaista addiktoivaa fiilistä pelaamisessa. Mukavan simppeliä mutta yllättävän diippiä pelaamista, kun sitä koittaa kerätä tietyt aseet ja päivitykset ennen kuin aika loppuu. Myös ulkoasu on upea, kiitos tästä menee vanhan koulukunnan Castlevanioista repäistylle tyylille.

2. Pentiment

Obsidian on yksi kaikkien aikojen parhaista tarinankertojista videopelien saralla ja Pentiment on 100% ajasta keskustelua ja lukemista. Aihepiiri on vieläpä kuivaa 1500-luvun uskonnollista ja poliittista melodraamaa. Ääninäyttelykin puuttuu, voi itku!

Monen mielestä tämä voisi olla tylsää mutta minä olin aivan mielissäni koko pelin keston ajan. Huikeita käänteitä ja vaikeita päätöksiä. Suosittelen kaikille seikkailupelien ystäville.

1. Return to Monkey Island

Seikkailupelit kun juuri pääsinkin mainitsemaan…. Maailman parhaaseen point & click-pelisarjaan tuli yllättäen uusi ja mahdollisesti viimeinen osa. Nostalgiaa ja fanipalvelua on ripoteltu sopivasti mukaan, koskaan ei liian paljon. Uusi ulkoasu aiheutti aluksi pientä oksennuksen tapaista liikehdintää trailerien perusteella, mutta onneksi itse pelatessa ulkoasuun tottui nopeasti ja lopulta siitä oppi jopa tykkäämään.

Kauttaaltaan hieno lopetus sarjalle tai vaihtoehtoisesti vähintäänkin kauniit jäähyväiset Gilbertiltä ja muilta veteraaneilta.

Tootsin valinnat

3. F1 22

Valitettavasti pelivuodesta (tai pelimaustani) kertoo aika paljon, että vuoden kolmanneksi paras peli on jokavuotinen lisenssipeli. Tällä kertaa en voi edes rehellisesti sanoa, että Codemasters olisi ottanut selvän askeleen eteenpäin. Oikeista formuloista tutut maaefektiautot ovat saapuneet virtuaalimaailmaan, mutta niiden suurinta uudistusta (vähentynyt “likainen ilma”) on aika vaikea toteuttaa puolisimussa. Ajomallia on kyllä uudistettu, mutta väittäisin ettei siinä ole menty välttämättä parempaan suuntaan. Autot luistelevat kaasua painaessa aivan julmetusti ja Codemasters päätyi päivittämään tuntumaa hieman anteeksiantavammaksi. F1 22 on kuitenkin paras vaihtoehto, jos haluaa ajaa tekoälyä vastaan kilpaa (eli rahkeet ei riitä oikeisiin simuihin), mutta se kertoo enemmän pelisarjan vahvasti pohjasta kuin tämän vuotisen pelin omista ansioista. P.S. Massikeisarit voivat kokeilla iRacing:in lisättyä tämän vuoden mersua, jos haluavat realistisempaa ajokokemusta.

2. God of War Ragnarök

Raknarökki saapui ja koko kansan PS5-ostokset olivat viimein oikeutettuja, kunhan unohtaa kyseessä olevan jälleen crossgen-pasketta. Sitten tätä sureva pelaaja unohtaa konsolisodat, käynnistää pelin ja saa kokea sukupolven ensimmäisen system sellerin. Viime GOW:sta lähes suoraan jatkava peli ei yritä liikaa uudistua, vaan keskittyy kertomaan tarinaa isästä ja pojasta. Tarinan ydin kantaa peliä vaikka välillä se juuttuu sivupoluille hieman liikaa, AI-toverit ratkaisevat puzzlet pelaajan puolesta ja kamera ei tunnu sopivan yhteen taistelumekaniikoiden kanssa. En ole varma jääkö tämä Kratoksen tarinan viimeiseksi episodiksi (tarpeeksi pitkällä aikataululla ei jää), mutta toivottavasti Santa Monica Studio jatkaa samanlaisten tarinapohjaisten toimintapelien luojana.

1. Elden Ring

Ykkönen ei ole tänä vuonna yllätys kenellekään. From Softwaren uusin mestariteos on pohjimmaltaan luotu yksinkertaisista ainesosista: Mitäpä jos tehtäisiin Dark Souls, mutta avoimessa maailmassa? Se ei kuitenkaan tarkoita menestyksen olleen itsestäänselvää, vaan kyllä palkatonta ylityötä on konttorilla painettu ihan kunnolla ja pelissä on löydettävää ja sisältöä yhtä paljon kuin koko Dark Souls-trilogiassa yhteensä. Pelin alussa näkyvä kartta vaikuttaa erittäin laajalta ja se on silti vain murto-osa. Aikaa koko maailman tutkimiseen saisi kulumaan satoja tunteja, keskivertopelaajan läpipeluu on 50-60 tunnin liepeillä. Sekirosta tuttu eksoottinen pelimekaniikka jota hyppäämiseksi kutsutaan ei ole kovin merkittävä uudistus taisteluihin, mutta mitä sitä turhaa täydellisyyttä muuttamaan. Pomotaistelut ovat tuttuun tapaan kiinnostavia ja haastavia, joku voisi toki sanoa ettei samoja pomoja tarvitsisi ihan niin paljon kierrättää. Ei Elden Ring ihan kaikille sovi, mutta yllättyisin jos se ei herättäisi keskustelua vielä kymmenen vuodenkin päästä. Lisäosa(t) ovat varmaan sitten vuoden 2023 GOTY-listalla, sen verran kova on Fromin lähihistoria ollut.


Hakalan valinnat

3. Xenoblade Chronicles 3

Nykymarkkinoiden parhaan JRPG-pelisarjan uusin tuote, joka koukutti taas ensimetreiltään jo yksinään loistavan musiikkinsa ansiosta. Pelimekaniikat lienevät sarjan parhaat koska yhdistävät sarjan aiempien pelien ominaisuuksia uudistaen niitä jonkin verran erilaisten tiimijäsenten muodossa. Tarina on mielestäni sarjan heikoin, mutta silti tarpeeksi kiinnostava että sen halusi nähdä loppuun saakka. Pelimaailma on massiivinen vaikkakaan ei sarjan parhaimmistoa koska maailmasta puuttuu aiemmista peleistä löytyneet maamerkit jotka osui silmään aina kun kameraa pyöräytti mihin tahansa suuntaan. Joka tapauksessa vuoden paras JRPG-peli pienestä nurinasta huolimatta. Allekirjoittanut, Cerker ja Genkku juteltiin pelistä enemmänkin PBC:n jaksossa 448 joten laita kuunteluun mikäli pelin ostamista vielä harkitset.

2. Elden Ring

Uskoisin Drifun, Cerkerin ja Tootsin avanneen tarpeeksi syitä sille miksi tämä GOTY-listalta löytyy PBC-jaksossa 437. Sanottakoon kuitenkin sen verran, että Souls-peleissä kun on aina ollut täydelliset pelimekaniikat ”keskiaikaiseen miekanheilutteluun” niin valtavaan avoimeen maailmaan yhdistettynä saatiin aikaan ikimuistoinen seikkailu jonka ensimmäinen pelikerta on vertaansa vailla.

1. Gran Turismo 7

En muistanut autopelien olevan näin koukuttavia. PS2:n Gran Turismo 4:n jälkeen ei ole tullut juurikaan autopeleihin koskettua koska Xboxin erilaisia Forza-tuotoksia kokeiltuani, olen luullut inhoavani koko genreä. GT7 osoitti kuitenkin itselleni että jos itse peli on tehty hyvin niin kuka tahansa voi parantua Forzan aiheuttamasta genremasennuksesta. PS5:llä peliä pelatessa kaikki toimii kuin ajatus; valikot siistejä ja sujuvia eikä lataustaukoja ole juuri nimeksikään kun hypit valikosta ja kisasta toiseen.

Tietysti myös graafinen ulkoasu ja ajotuntuma ovat täyttä timanttia kuten markkinajohtajan laitteelta voi odottaa. Tämä on muuten ensimmäinen PS5-peli jossa en ole ottanut ohjaimen ja liipaisimien värinöitä pois käytöstä. Vuoden 2022 jouluaatto meni vähän pipariksi, mutta GT7 toi itselleni ja vaimolle iltaa myöden mukavaa joulutunnelmaa valikoissaan tuolloin soivan joulumusiikin myötä. Paras joulumuisto sitten N64:n / Ocarina of Timen / Majoras’s Maskin / Perfect Darkin kääröstään aukaisun jälkeen.


NK:n valinnat

Vaikka kertaakaan en uusien pelien osalta mitään Sonyn konsolia käynnistänyt, ja Xbox Seriesin (totta kai markkinoiden parhaan pelikonsolin eli S-mallin) viimeisin käynnistyskertakin ulottuu johonkin heinäkuun puoliväliin, onnistui pelivuosi 2022 toden teolla viihdyttämään ja yllättämään laadullaan. Hyviä ja myös loistavia pelejä tippui eetteriin pitkin vuotta, eikä pelkästään jonain tiettynä vuosineljänneksenä kuten niin usein on tapana. Pääkolmikon lisäksi fedora nousee päästä sukupolvipeliksi aika varmasti vuosien myötä nousevalle Elden Ringille, lisää vuoden 2021 parasta peliä tarjoilleelle Monster Hunter Risen Sunbreak-lisäpaketille (paitsi post-launch -lisukkeidensa puolelta), Square-Enixille sen kulttuuriteoista Tactics Ogren sekä Front Missionin julkaisujen yhteydessä, Kirbyn upealle 3D-debyytille ja muutamalle muulle jotka pelikelloni perusteella kyllä tietävät keitä he ovat. Objektiivinen, tieteellisin menetelmin valikoitunut, kolmen kärki on kuitenkin vuonna 2022 seuraavanlainen:

3. Splatoon 3

Peli jonka olisi sisältönsä puolesta pitänyt olla Splatoon 2, mainitun kakkososan ollessa hieman enemmän 1.5-osan puolelle kallellaan. Splatoon 3 on todella erinomaista jatkoa Nintendon moderniin superhittisarjaan ja jo ihan vaniljaisena julkaisuversiona, se onnistui tarjoamaan niin paljon erilaista ja monipuolista pelattavaa että oksat maalipurkkiin. Moninpelimaalailu on edelleen se koko kupletin ydin, mutta uudet yksinpelimuodot ja pelitilat, yhdistettynä moninpelipuolen metan muuttamisiin uusin asetyypein ja erikoiskyvyin, ja kaiken päälle vielä tieto siitä että samaa herkkua on tarjolla seuraavat pari vuotta lisää ihan ilmaiseksi (isompi DLC-paketti tulee toki jälleen maksamaan erikseen). Vähemmästäkin pyörii tukisukat jaloissa.

2. Triangle Strategy

Koska aivan käsittämättömän loistavaa Tactics Ogrea ei vanhan pelin uusioversiona saa PBC-lakipykälien mukaan äänestää, laitetaan tähän sitten tällaista ihan uudenkarheaa taktiikkaropeilua. Triangle Strategy jatkaa hienosti Square-Enixin luomaa HD-2D -linjaa, tuomalla tämän retrografiikoita elävöittävän tyylin tällä kertaa Final Fantasy Tacticsin ja Tactics Ogren vuosikausia sitten esittelemään isometriseen presentaatioon. Triangle Strategy kumartaakin isosti noiden kahden mainitun klassikkosarjan suuntaan, mutta seisoo hienosti myös omilla avuillaan.

Pelin nimestä tavallaan löytyvä jippo on pelin moneen eri suuntaan läpipeluun aikana haarautuva tarina, jossa pelaaja joutuu tasapainoilemaan kolmen eri draamankaaren päällä. Erinomainen, hieman Game of Thronesin hyviä kausia mieleen tuova tarina sekä pelimaailma nappaavat pelaajan otteeseensa heti ensisekunneista alkaen, ja kun tämä hieno eepos kuorrutetaan vielä ihan helvetin loistavalla taktiikkaroolipelaamisella, ei tuloksena voi olla kuin timanttia ja sitä Triangle Strategy tosiaan on. Octopath Traveler sai jatkoa niin toivottavasti saamme lähitulevaisuudessa Triangle Strategy 2:n.

1. Tunic

Indiepelit ovat tunnetusti allekirjoittaneen, jos ei nyt ihan kuppi teetä, niin ainakin kuppi visvassa liotettua sappinestettä. Joskus kuitenkin kaikkien taivaankappaleiden ja planeettojen osuessa oikeaan linjaan, satun kiinnostumaan jostain indiepelistä, ja tällä kertaa tämä spotlight osui Tuniciin. Hyvä että osui sillä ”kettupeli” on aivan tautisen hieno videopeli, ja itselleni tämän vuosikymmenen Hollow Knight, Stardew Valley ja mitä näitä kaikkia nyt onkaan..?

Mikä tekee Tunicista niin hienon, on sen tapa yhdistää todella monta videopeleissä toimivaa asiaa. Se on yksi hienoimmista 2D-Zeldoista, samalla kun se on yksi persoonallisimmista soulslikeista, samalla kun se on kivoilla retrohtavilla innovaatioilla varusteltu nykypäivän sydämellinen indietuotos. Likimain täydellisen vaikeustason kanssa pelaajaa pitävät varpaillaan hienon eteerinen pelimaailma ja tunnelmallinen soundtrack, joka kertoo omalla upealla tavallaan kaiken mitä ruudulla tapahtuu, aivan kuten loisteliaan ääniraidan pitääkin. Hienointa Tunicissa on kuitenkin sen tarjoama kinkkisen ihana vaikeustaso, sekä keksimisen ja oivaltamisen riemu. Pelin sisäinen manuaali on täyttä hepreaa mutta loogisella päättelykyvyllä ja nokkeluudella pelaaja saa sen valjastettua tärkeäksi osaksi tämän hienon indieteoksen läpäisemistä. Kiitos Tunicille siitä että se sai taas tämän indiepelien suuntaan nyrpeästi katsovan örmyn hieman heltymään tuota monipuolista pelialan segmenttiä kohtaan.


Andzerxin valinnat

Videopelivuosi 2022 tulee päällimmäisenä jäämään mieleen Elden Ringin vuotena (peli joka jäi itsellä vain testailun puolelle). Kolmannen osapuolen julkaisijoilla ja Xbox-rintamalla ei ollut juuri mitään muuta tarjottavaa tälle vuodelle. Pleikkarilla ja Nintendolla oli taas hyvä vauhti päällä yksinoikeuksien suhteen ja niitä riittikin runsaasti pitkin vuotta.

3. Splatoon 3

Kalmareiden kolmas tuleminen toi maalisotiin toivottuja quality of life -päivityksiä, uusia aseita ja mekaniikkoja, sekä uudisti kunnolla pelin yksinpelikampanjaa monipuolisilla haasteilla. Lisäksi pelin uudet kustomointimahdollisuudet tuovat lisää persoonallisuutta omaan pelaajaprofiiliin ja uusvanhaan hubimaailmaan oli tällä kertaa ympätty niin replay-tiloja, tilastoniiloutta kuin korttipelejäkin.

2. Kirby and the Forgotten Land

Kirby ei ole pelihahmona juuri koskaan säväyttänyt, mutta 3D-tasoloikintojen ystävänä halusin antaa mahdollisuuden pinkin palleron ensimmäiselle kolmiulotteiselle seikkailulle. Peli kuitenkin osoittautui vuoden isoimmaksi yllättäjäksi, sillä monipuolinen kenttäsuunnittelu, Kirbyn lukuisat (joskin 2D-seikkailuja harvemmat) kopiointikyvyt, sekä uusi Mouthful Mode -pelimekaniikka pitivät seikkailun mielenkiintoisena alusta loppuun.

1. God of War: Ragnarök

Sodanjumalan ja kumppaneiden viimeinen seikkailu skandinaavisissa maisemissa tarjosi perusvarmaa toimintaa ja kevyttä ongelmanratkontaa. Vaikka Kratos jäikin tarinassa hieman sivummalle, nautin pelin yleistä menosta ja hahmojen välisistä dialogeista. Pelimaailman tutkiminen ja sivuraiteille eksyminen oli mukavaa ajanvietettä, sillä se ei tuntunut liian överilaajalta ja puuduttavalta verrattuna uuteen Horizoniin.


Lionheadin valinnat

3. Warhammer 40 000: Chaos Gate – Daemonhunters

Jokavuotinen sotavasarakiintiö täyteen tällä pelillä. Ei Daemonhunters aivan esi-isänsä veroinen ollut, mutta hyvin tavoitti samaa tunnelmaa epätoivoisesta taistelusta mikä vaan leviää käsiin. Kaunista W40k-maailmaa, hyvää taktista toimintaa, sekä monipuolista liikkumista. Ainoa isompi miinus on konsoliversion puuttuminen, mille ei tänä päivänä voi oikein antaa hyviä perusteita.

2. Potion Permit

Stardew Valleyn hyvinkin läheisissä jalanjäljissä kulkeva ”pottujen” tekemiseen keskittyvä peli. Oikein mainio ja tiukka paketti, jonka parissa ei kauaa pelaaja vanhene. Pirtsakka ulkoasu, Tetriksen ympärille rakennettu core-mekaniikka, ja totta munassa kylillä humppaaminen virtuaalipetikumppanin kanssa. Suurimmat ja ainoat itkunsekaiset tunteet tuli tämän hienon pelin kanssa koettua ainoastaan julkaisun aikaan bugien takia. On näemmä peleihin vaikeaa tehdä julkaisuversioon pikamatkustus, joka vie kohteeseen eikä jätä johonkin pöheikköön jumiin?

1. Call of Duty: Modern Warfare 2

Pidin kahden pelin verran taukoa tästä vuosipäivityssarjasta ja kyllä kannatti. Vuoden kovinta huumetta on tämä uusivanha Modern Warfare 2 ollut ja tulee varmasti olemaankin. Käytännössä kolme peliä yksissä kansissa, joista toki kaksi on F2P-pohjaisia. Peruspelin gunplay toimii vihdoin sillä tasolla ettei tarvitse pelata aiempien CoD-pelien lailla HC-asetuksilla. Nerokas DMZ tuo vaihtelua vuosien saatossa tutuiksi tulleisiin pelimuotoihin. Kai sitä vaan tullut vanhaksi (lue: debiiliksi) kun pitää välillä lampailla tällaisten kapitalistitalojen normoshootterien parissa.


Hazukin valinnat

Taas on yksi pelivuosi nähty ja eipä voi kyllä sanoa, että tämä olisi millään tavalla jättänyt kylmäksi, mutta ei tämä pelivuosi 2022 loppujen lopuksi mikään totaalinen ihmeidentekijäkään ollut. Pelejä tuli taas ihan jopa enemmän kuin tarpeeksi ja läheskään kaikkea mikä kiinnostaisi ei ole ehtinyt edes testata. Tässä kuitenkin pieni pala niitä parhaimpia minkä maailmoihin itse eksyin lukuisiksi ja taas lukuisiksi hetkiksi.

3. Vampire Survivors

Valehtelematta tänä vuonna kolmannen sijan valitseminen oli oikeasti se vaikein tehtävä. Tittelin kun olisi voinut antaa niin isolle yllättäjälle (Sonic Frontiers), todella mainiolle klassikkohahmon 3D-siirtymälle (Kirby and the Forgotten Land) taikka vaikkapa mitä parhaimmalle kung-fu -mähinälle (Sifu). Itse päädyin nyt kuitenkin katsomaan asiaa hieman laatikon ulkopuolelta ja antaa tittelin sellaiselle pelille joka sen oikeasti ansaitsee. Vampire Survivors oli alunperin yhden euron (nykyisin jopa neljän euron OMG!) hintalapulla koristeltu pikkupeli, joka lainaa “jokseenkin” paljon taustaelementtejä Castlevania-pelisarjasta ja muodostaa niistä täysin omannäköisensä, aika paljon Robotronin suuntaan kumartavan klassikkopelin. Tämä kaikki toki on tehty täysin nollabudjetilla kirjaimellisena viikonloppuprojektina, joka tarkoittaa sitä että ulkoasu on lähinnä kasa spritejä äärimmäisen yksinkertaisilla taustoilla yläkuvakulmasta kuvattuna ja pelaaminenkin koostuu käytännössä pelkästään hahmon liikuttamisesta ruudulla.

Mutta se mitä tämä simppeli tapaus kätkee sisälleen, onkin vuorostaan se videopelaamisen leipä ja voi; Peliä on oikeasti todella hauska pelata. Vampire Survivors on yksinkertaista mähinää, jossa katsotaan miten pitkään pelaaja selviytyy karuissa maisemissa lukuisten ja taas lukuisten mörököllien ympäröimänä erinäisissä kentissä, keräten samalla sellaista varustusta jonka parhaiten uskoo soveltuvan näiden möllien tuhoamiseen. Aina joskus vähemmän on vaan enemmän.

2. Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder’s Revenge

No tämän nyt ei vuorostaan sitten pitäisi yllättää ketään. Turtles on itselleni yksi rakkaimpia ysärin tuotenimikkeitä ja beat ‘em up on peligenrenä yksi sydäntäni lähellä olevien arcadepelien tukipilareita, joten totta kai näiden kahden instanssin ympärille äärimmäiselle rakkaudella rakennettu nostalgiapärinä iskee itseeni kuin salama johtimeen.

Shredder’s Revenge on vaan jotain niin sellaista mitä en tohtinut edes unelmoida, koska se valehtelematta jopa ylittää ne alkuperäiset Konamin asettamat standardit ja tekee sen vieläpä vuoden 2022 mittareille sopivana. Pelinä se on äärimmäisen nätti, ruudulla pyörivään kaaoksen nähden hämmentävän hyvin toimiva ja ohjaukseltaan aivan jumalainen tapaus. Fanserviceä pelistä löytyy myös enemmän kuin tarpeeksi ja ylipäätänsä peliä pelatessa on vaan koko ajan hymy kasvoilla. Mitä muuta sitä sopisi ja voisi peliltä toivoa?

1. Elden Ring

Tarvitseeko tätä oikeasti tässä vaiheessa enää edes isommin perustella? Elden Ring on yksi niitä pelejä, jota tullaan muistelemaan vuosia ja taas vuosia koska se on puhtaasti yksi niitä virstanpylväitä, joista muiden videopelien tulisi ottaa oppia. Se ei tavallaan tee mitään uutta, mutta on se kerää kaikki hyvät elementit muista Fromin omista, sekä myös muiden tekemistä videopeleistä ja koostaa siinä sivussa ne lähes täydelliseksi paketiksi. Se on moderni klassikko, mestariteos sekä vuoden 2022 paras videopeli, mutta mikä tärkeintä; Elden Ring on aidosti oikea seikkailu.


Drifun valinnat

3. Dome Keeper

Pelillisesti kahteen osaan jaettu roguelite tarjoaa vuoden addiktoivimman pelikokemuksen. Dome Keeper tarjoaa hieman Minecraft-tyylistä resurssinkeräystä yhdistettynä inventoriohallintaan ja torninpuolustukseen. Pelissä on hieno itseään ruokkiva kehä resurssinkeräyksessä, koska resursseja voi käyttää hahmon parantamiseen, jolloin keräät resursseja aina vain nopeammin ja nopeammin. Tämä onkin tärkeää, koska mitä syvemmältä joudut resursseja kaivamaan, sen hankalammaksi se muuttuu ja keräysreissuista tulee riskialttiimpia, koska seuraava torninpuolustusvaihe on aina odottamassa ja vastaan tulevat viholliset muuttuvan joka kerta vahvemmiksi. Kun tämä vielä yhdistetään high score -pelitilaan, jossa resursseja on uhrattava myös pistelaskurille, on kasassa täydellinen resepti.

2. Pokémon Scarlet/Violet

Pokémon-pelien laatu on ollut jyrkässä alamäessä jo vuosia, mutta tilanteeseen saatiin vihdoin muutos. Scarlet ja Violet ovat tuulahdus tuoreita ideoita pelisarjalle yhdistettynä vanhojen pelien seikkailuntunteeseen, joka uusissa peleistä oltiin karsittu pois silkalla kädestäpitelyllä. Avoimessa maailmassa liikkumisessa on vapautta ja se on tehty pelillisesti uskomattoman käteväksi. Tämän lisäksi Metroidvania-tyyppinen kykyjen avaaminen tahdittaa eri alueiden tutkimista todella hyvin. Koska Pokémon-kaavassa ei muuten ikinä ongelmia oikeastaan ollut, niin tämä kädestäpitelyn vaihtaminen pelilliseen vapauteen korjasi oikeastaan kaiken, mikä moderneissa Pokémoneissa on ollut vikana.

1. Elden Ring

Helpompaa valintaa ei ole tarvinnut näillä listoilla tehdä. Miyazaki tiimeineen loi lähes täydellisen pelin, joka vaivattomasti välttää kaikki avoimen maailman pelien ongelmat hyvillä design-päätöksillä. Elden Ringin vaikuttavin puoli on juuri se, että se oli tekijöidensä ensiaskel avoimen maailman peleihin, mutta samalla se on kuitenkin parhaiten tehty genrensä peli. Pelkäsin Sekiron jälkeen, että Souls-peleistä tuttu tappelusysteemi tuntuisi jo hieman väsähtäneeltä, mutta uudessa ympäristössä se oli kuitenkin yllättävän freesin tuntuinen. Tarpeeksi kehuja Elden Ringille on mahdotonta antaa, joten en sitä tässäkään lähde yrittämään. Vuoden peli, vuosikymmenen peli, ehkä jopa paras peli mitä on ikinä tehty.


Teman valinnat

3. Pokémon Scarlet/Violet

Vuosi 2022 oli itselleni pitkästä aikaa vuosi, jolloin tuli pelattua runsaasti uusiakin pelejä. Siksi onkin mielestäni yllättävää, miten niinkin monella tapaa rikkinäinen vauvapeli kuin Pokémon Violet pääsee listalleni. Teknisistä ongelmista on jauhettu jo tarpeeksi, joten tyydyn vain sanomaan uuden Pokémonin olevan erittäin hauskaa ja koukuttavaa pelattavaa. Se onnistui herättämään sammuksissa olleen Pokémon-kipinäni lähes vuosikymmenen tauon jälkeen. Avoimempi maailma ja lukuisat muut uudistukset istuvat sarjaan vallan mainiosti ja uusien Pokémonien designonnistumisprosentti on korkeammalla kuin aikoihin. Tästä on todellakin hyvä jatkaa ja kehittää. Kunhan se tekninen puolikin saataisiin jotenkin kondikseen…

2. Elden Ring

Tuskin pystyn tästä sanomaan mitään, mitä ei ole vuoden 2022 aikana sanottu. Ykköspaikka omalla listallani lipsui pois lähinnä liiallisen sisältökierrätyksen takia, mutta muuten kyseessä on ehtaa ykkösluokan From Software -laatua. Mutta ehkä seuraavaksi taas sellainen tiiviimmin ohjattu peli, kiitos?

1. Return to Monkey Island

Jos joku olisi vielä vuosi aiemmin yrittänyt vakavalla naamalla väittää Ron Gilbertin työskentelevän uuden Monkey Island -pelin parissa, olisin vain nauranut räkäisesti. Mutta niin siinä vain kävi ja Monkey Island 2, yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni, sai jatko-osan vuosikymmenten jälkeen. Ja minkälaisen! Return to Monkey Island on täydellinen nostalgiapläjäys, muttei todellakaan luota pelkästään muistojen voimaan. Pelisarjan huumori toimii edelleen ja Dominic Armato loistaa Guybrushina kenties jopa värikkäämmin kuin koskaan aiemmin. Lukuisat quality of life -parannukset tekevät pelin pelaamisesta mukavaa ja toimivaa myös Switchillä ja kyseessä onkin klikkailua lukuunottamatta puhdasta klassista point&clickiä.

Täydellinen peli ei ehkä ole ja osa pelin aikana tutkittavista saarista on melko pintapuolisia kokemuksia. Siltikin, Return to Monkey Islandin jokaisesta osa-alueesta paistaa rakkaus ja kunnioitus pelisarjaa ja sen perintöä kohtaan. Myös se joidenkin vierastama graafinen ulkoasu on liikkeessä ja isolta ruudulta aivan jumalaisen kaunis. Rakastin tätä peliä joka sekunnin ajan ja siksi se ansaitsee paikkansa oman listani ykkösenä.


Cerkerin valinnat

Vuosi 2022 on nyt viimein kasassa ja onhan tämäkin ollut taas vuosi. Maailma on avautunut ja ihmiset päässeet vapaiksi luolistaan, joten mikäs sen parempi aika linnoittautua sisälle ja pelata videopelejä. Tai no näin olisin toivonut voivani tehdä, mutta koulu ja työt ovat pukanneet sen tielle, joten tältäkin vuodelta on jäänyt varmasti useita mahtavia pelejä pelaamatta. Ensi vuoden puolella sitten, jollei vuosi 2023 alkaisi näyttää yhdeltä 2000-luvun parhaista. Mutta nyt listaan.

3. Splatoon 3

Splatoon 2 kertoi jo aikoinaan, että koukkuun ei saanut jäädä, mutta kolmosen julkkarin aikaan tuli tätä 2.5-versiota hakattua vähän liikaakin. Mustekalalasten musteleikit imaisivat mukaansa kuin Halo Infiniten julkkari viime vuonna, ja hauskaa tuli pidettyä niin nettimoninpelin puolella kuin yllättävän loistavan yksinpelinkin, joka otti mallia kakkososan mahtavasta Octo Expansion -lisäristä. Yksinpelin ainoaksi ongelmaksi jäi sen vähyys. Tätä paikatakseen Nintendo on viisaasti leikannut palasen pelistä pois ja laittaa sen myyntiin seuraavana vuonna. Ostoon se menee, en valehtele, mutta häpeän.

Moninpeli on taas sitten sitä tuttua ja vanhaa Splatoonia. Ammu lattiaa, ammu vihollista, joskus tee jotain muuta riippuen pelimuodosta, repeat. Kuten alussa sanoin, Splatoon 2.5. Mutta sitä jotain tässä kuitenkin on, mitä ei vaan kakkosessa kuitenkaan ollut. Ovatko kontrollit paremmat? Auttaako lobby, missä saa harjoitella ja lämmitellä matsien välissä, seuraavan matsin odotukseen? Onko Salmon Runin jatkuva aukiolo loisto muutos? Auttavatko uudistetut Splatfestit elävöittämään meininkiä? Ovatko uudet aseet mielenkiintoiset? Ainoastaan viimeiseen on vastaus ei, mutta muuten Splatoon 3 tuntuu paremmalta peliltä kuin kakkonen, ja siksi sen pariin loikkaa aina vähän väliä, kun mieli tekee jotain rentoa moninpeli räiskintää, ilman suuria panoksia tai hikisiä fiiliksiä. Bonusta Splatoon 3 saa myös hyvästä, mutta myös pirullisen vaikeasta korttipelimuodosta. Kaiken kaikkiaan Splatoon 3 oli minulle tämän vuoden paras moninpeli, minkä vuoksi se on myös numero kolme tällä listalla.

2. Pokemon Scarlet/Violet

Uusi vuosi, uusi Pokémon. Paitsi tänä vuonna tulikin kaksi Pokémonia, ja molemmat lupailivat jotain mitä fanit ovat pitkään halunneet, mutta saaneet odottaa. Avointa maailmaa ja saumatonta taskumonsteritaistelua. Sitten Pokémon Arceus julkaistiin, ja vaikka se pyörikin vähän huonosti ja varsinaiset taistelut olivat pelissä mitä olivat, oli Arceus silti ihan hauska peli sivuosaksi. Ei mikään maailman paras, mutta se loi hypeä tulevaa Scarlettia ja Violetia kohtaan.

Ehti vierähtää melkein vuosi, ja sitten olikin jo uusi, oikea Pokémon ovella. Ennakkotiedot olivat karmaisevia. Bugeja täynnä oleva ja graafiselta puoleltaan PS2 pelin tasoinen Pokémon, joka ei ollutkaan niin avoimen maailman peli mitä oli toivottu. Ennakkotietojen perusteella kyseessä piti olla Pokémon-peli, joka kannattaisi skipata, ihan kuten Sword ja Shield muutamaa vuotta aiemmin. Silti päätin pelin käydä hakemassa julkkarina, sillä halusin kuumeisesti toivoa pelin olevan hyvä. Sanotaan nyt heti alkuun, että Pokémon Scarlet/Violet on helposti teknisesti huonoin poksupeli. Peli ei pyöri edes tasaisella 20 freimin sekuntitahdilla, Pokémonien pop-in on niin karsea, että yleensä maailmassa liikkuessa olet jo taskumonsun päällä kun se latautuu näkyviin, ja rumempia grafiikoita saa hakea jopa 2017 julkaistun Switchin alkupään pelivalikoimasta saakka. Mutta tuon ruosteisen ulkokuoren alla sykkii ehkäpä paras Pokémon-peli ikinä. Avoin maailma tuntuu avoimelta, vaikka jonkinlainen ohjattu reitti siinä onkin, avoimesta maailmasta siirtyminen taisteluun on sulavaa, taskuhirviöiden kehittäminen ei ole enää puuduttavaa automaattibattlen ansiosta, haastetta pelistä löytyy (oikeasti!), hahmokavalkadi on sopivan värikäs ja koko ajan mukana juonessa, uusien Pokémonien design on loistavaa, Arceuksessa toimivaksi havaitut QoL-muutokset kuten iskujen ja nimien vaihtaminen lennosta, jne. jne. jne. Enkä ole vielä edes päässyt puhumaan uusista Poké-saleista, raideista, titaani-Pokémoneista taikka pelisarjan metaa kivasti ravistelevasta Terastalisoinnista.

Graafista puolta lukuunottamatta, Pokémon Scarletissa/Violetissa on ainoastaan muutamia pieniä vikoja. XP share on pakosta päällä, joten oma tiimi saattaa ylileveloitua helposti, mikä korjaantuu tiimin tasaisella pyörittämisellä useiden Pokémonien kesken, ja joskus silloin tällöin peli saattaa kaatua, mutta onneksi autosave on nyt myös asia Pokémonissa, joten useiden tuntien taakse joutumista ei tarvitse pelätä. Jollei tekninen toteutus olisi niin kuraa kuin se on, olisi uusin Pokémon saattanut päästä jopa kilpailemaan ykköspaikasta.

1. Elden Ring

Elden Ring tuli ja jopa ylitti kaikki odotukset mitä minulla oli sitä kohtaan. Avoimessa maailmassa on tutkittavaa joka nurkan takana, pelin bossit ovat laadultaan mahtavia (yleistä Marikan suvun ADHD:ta lukuunottamatta), pelissä on karmiva määrä aseita ja loitsuja mitä käyttää, sekä graafinen puoli joka näyttää ja kuulostaa loistavalta.

Elden Ringistä voisi latoa tähän tekstiä vaikka kuinka, mutta miksi kirjoittaa kun te voitte kuunnella. Kaikki tarpeellinen on sanottu Elden Ring pelikerhossa.

1 thought on “PBC:n GOTY-valinnat vuodelle 2022

  1. Päivitysilmoitus: 2022 Video Game Awards Season - Tracking And Discussion Thread (latest: More Than 400 Awards Tracked! Elden Ring Now The Highest Awarded Game Ever!) News - Entertainment » USA_WEB_STORIES

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *