PBC 261: PBC Tactics

Kevään varmin merkki on uusi PBC-jakso ja tämä jakso on kuin sulaneen hangen alta esiin pilkottava koiranjätös.
Analyytikkokolmikko pohti tällä kertaa syvällisiä mm. Preystä, Fire Emblem Echoesista, taktiikkaroolipeleistä, kotimaisista eSports-kohuista, ARMS:sta, Just Cause 3:sta sekä uusimmasta Quakesta.
Kuuntele jakso ja tunne kuinka kevätaurinko lämmittää

(01:12:00) Uutiset
Noiturista Netflixiin
Arms saa oman testijakson
Esport more like Salkkarit

(01:43:27) Viikon pääaihe
Taktiset roolipelit

(02:40:08) Edellisen viikon kysymys:
Mikä saisi sinut ostamaan VR-laitteen?

Musiikit:
Mario Kart 8 – GCN Yoshi Circuit
Super Double Dragon – Double Dragon Theme
Super Smash Bros. for Wii U – Dr. Wily Stage 1 & 2 (Mega Man 2)
Front Mission 3 – VS in Unit
FF Tactics A2 – Front And Back
Fire Emblem Fates – The Water Maiden
Gran Turismo 4 – My Home
Gradius V – Staff Roll

Viikon kysymys:
Mikä on paras taktiikkarope?

13 ajatusta aiheesta “PBC 261: PBC Tactics”

  1. Pikku pirihuora

    Lol sille että xcom olisi joku japsihihhulipeli. En vastaa mitään kun en oo pelannut genren pelejä

  2. RottenHarvester

    Wasteland 2 tällä hetkellä työn alla ja on kyllä kolahtanut todella kovaa vanhaan Fallouttien ryppyreikää imailevaan herrasmieheen kuin Tootsin vauvapippeli äitinsä poveen. Sepä siis olkoon tälläkertaa vastaukseni tähän ihan pyllynkarvojakin hivelevään kysymykseenne. Muistakaa rakastaa toisianne piis & luv <3 :3

  3. taktiikkarope mikä vittu.. no mieleen tulee lähinnä fallout ja baldurs gatet toisaalta nykyään last of us ja call of duty varmasti menevät tohon samaan genreen

  4. ps noi fire emblemit on sellasta lasten anime hörhöilyä että ei niitä voi tosissaan pelata

  5. Uusi kuuntelija ilmoittautuu! Laatusettiä vedätte kyl. Oletteko aikeissa tehdä enemmän tubeen pelivideoita?

    Kysymykseen vastaan Fire Emblem. En ole varmaan ikinä muita taktisia roolipelejä pelannut.

  6. Homobaarin kanta-asiakas

    Kyllähän se niin on että Final Fantasy Tactics Advance on se paras TRPG mitä on maailma nähnyt. Kunniamaininta Valkyrie Chroniclesille.

  7. Omat kokemukseni taktiikkaropeista ovat pitkälti vain ja ainoastaan Fire Emblemin maailmasta. Suosikkini on varmaankin ihka ensimmäinen länsimaissa julkaistu Fire Emblem: Fire Emblem.

  8. En ole yhteenkään taktiikkaropeen koskenut.. FFT Kyl saattas kiinnostaa, miksei Advance Warssitkin..

  9. Perse-Arska

    Lähdetäänpä purkamaan vähän tätä paskaa.

    – Vinosilmäihkuilua piikkitukilla ja fantsupantsulla
    – Pelaaminen hitaampaa kuin Tootsin järjenjuoksu
    – Vaikeustaso epäreilumpaa kuin toivoa PBC:ltä hyvää jaksoa

    Ja silti tämän genren pelejä tykkää pelata. Tosimiesten peligenre ja sen paras on tietty Front Mission 3 tai UFO Enemy Unknown. Call Of Duty-jonnet, visual novel-hihhulit ja trophyhuorat älkööt vaivautuko tämän hienon genren pariin ettei tule pissaa vaippaan.

  10. Paras taktiikkarope on XCOM: Enemy Unknown. Alkuperäistä UFO:a pelasin jonneiässä, mutta olin liian tyhmä saadakseeni aikaiseksi muuta kuin omia sotilaita ruumispusseihin. Nyt olen vanhempi, mutten hirveästi fiksumpi, joten XCOM hieman virtaviivaisempana tarjosi minulle optimaalisen pelikokemuksen.

    P.S. Mitä Tootsi sanoi rakentaessa supertietokonetta romuosista samalla kun yritti iskeä naisia nasaaliäänellä?

    I’ve got 99 problems but bits ain’t one.

  11. Ensimmäinen ajatukseni oli vastata, että totta kai XCOM: Enemy Unknown, koska juuri muita taktiikkaropelluksia en mielestäni ollut pelannut. Tarkemmat perustelut voi kuunnella vaikka MoonTV:lle tehdystä Gamer-arviojaksosta muutaman vuoden takaa.

    Vaan kun NK mainitsi jaksossa Ultima III:n, avasi se uusia vastausmahdollisuuksia. Näin ollen vastaan tälläkin kertaa: Ultima IV: Quest Of The Avatar. Kyseessä on oman aikakautensa ehkä massiivisin roolipeli, jossa pelkän overworldin koko oli huimat 256 kertaa 256 eli yhteensä 65 536 ruutua. Tuohon päälle lasketaan vielä jokainen kylä, kaupunki ja luolasto, jotka toimivat omilla kartoillaan ja muzakeillaan. Peli haukkasikin C64:llä kaksi kaksipuolista lerppua. (Jonneille tiedoksi: lerput olivat sellaisia 5,25 tuuman ”pehmeitä” diskettejä, jota piti fyysisesti kääntää, jos dataa halusi lukea myös levyn toiselta puolelta.)

    Taktiikka-etuliite tulee mukaan sitten niistä taisteluista. Jos vihamielisen olennon kanssa päätyy samaan ruutuun, siirrytään erilliselle taistelutantereelle. Nirriä koetetaan saada pois vuoroissa ruutu kerrallaan liikkuen. Avatarin seurueessa voi olla itse pääjeesuksen lisäksi kahdeksan opetuslasta, joista jokaisella on omat aseet, varusteet ja kykynsä. Turpaan vedetään yleensä ihan viereiseen ruutuun hivuttautumalla, mutta myös pitkän matkan aseita ja taikoja on valikoimassa. Saattaapa kähinöissä käydä niinkin, että monsut lähtevät alakynteen jouduttuaan käpälämäkeen. Hyvä ja oikeamielinen Avatar saa pisteitä (muistaakseni) kunniallisuuteensa, jos antaa haavoittuneiden vihulaisten luikkia karkuun. Lootti jää tuolloin toki saamatta.

    Ultima IV:stä parhaan taktiikkaropeilun tekee silti sen koko tarina ja juonikuvio. Keskiössa on tuo täydelliseksi ihmiseksi pyrkivä Avatar, joka tavoittelee kahdeksaa hyvettä, jotka puolestaan liittyvät kolmeen pääprinsiippiin – rakkauteen, totuuteen ja rohkeuteen. ”Diippii shittii” sanoisi nykypäivän pelaaja. Joka tapauksessa U4 oli itselleni niin vaikuttava juttu, että väitän sen määritelleen pitkälti sen, millaiseksi ihmiseksi halusin itsekin kasvaa.

    PS. Vaikkei SSI:n vanhoja kunnon AD&D-kultalaatikkopelejä jaksossa mainittu, voisi nekin vähintään löyhästi laskea TRPG-genreen. Samanlaista vuoropohjaista taistelua ruudukolla niissäkin oli, mutta omat hahmot eivät tainneet pysyvästi sentään kuolla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top