Watch Dogs – Next-genin ensiesiintyminenkö?

Siitä tuntuu olevan ikuisuus kun Watch Dogs sai massat yllättäneen maailmanensi-iltansa vuoden 2012 E3-messuilla. Peli oli tuolloin onnistunut välttämään messuja edeltäneet nettivuodot ja se onnistui vakuuttamaan yleisön ei vain ulkoasunsa ja ideoidensa, mutta myös uuden IP:n tarjoaman uutuudentunteen avulla. Kun pelin myöhemmin ilmoitettiin tulevan myös next-gen-alustoille, alkoi omassa pääkopassani lippujen varaaminen hypejunaan. Watch Dogs on peli joka on ollut minulle mielessäni se ensimmäinen next-gen-peli joka antaa syyn sille että olen nämä tähän asti pettäneet uudenkarheat konsolit hankkinut. Nyt kun peli on pelattu läpi niin fiilikset ovat ristiriitaiset.

Dog eat dog

Watch Dogs on siis Ubisoftille ensimmäistä kertaa vuosiin harppaus uusiin ympyröihin värikkäiden tanssijasiluettien, valkoisiin pukeutuvan historiallisen salamurhaajan tai vaikkapa loisteliaan comebackin parrasvaloihin tehneen raajattoman tasoloikkasankarin kanssa pakerrettujen vuosien jälkeen. Uusi IP jota markkinoidaan isolla rahalla on nykypäivän peliteollisuudessa aina kiinnostava asia ja tämä on ehdottomasti ollut Watch Dogsin kehityssyklin yksi kulmakivistä. Kun peli on kiinnostava jo ennen julkaisuaan ja ennakkomateriaaleissaan tarjoaa nätiltä näyttävää videopelaamista niin asiat ovat hyvin ennakkohypeä ajatellen.

Watch-Dogs-1

Ensimmäinen asia mikä Watch Dogsissa pistää silmään on sen tapahtumamiljöö ja etenkin sen synkkyys. Windy City on muuttunut ranskalaisfirman käsittelyssä Dark Cityksi ja kun silmät ovat tottuneet viime aikoina lähinnä pirtsakkaan Los Santosiin GTA V:ssä sekä next-gen-teknologian aikaansaamaan vakuuttavaan Seattleen, on ensituntuma Watch Dogsin open world-maailmaan lähinnä pieni pettymys. Tämä on kuitenkin vain ensituntuma sillä mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän alkaa tämä detaljirikas hiekkalaatikko avautua. Tämä on nimenomaan sitä mitä ollaan tältä uudelta sukupolvelta ja sen kehittäjien käyttöön annetuilta kehitystyökaluilta odotettu. Isoja eläväisiä maailmoja täynnä pikkuisia yksityiskohtia ja tekemistä, juuri sitä mitä tämän genren pelissä pitääkin olla. Ja jos joku oli nyt huolissaan siitä että peli on pelkkää synkillä kaduilla keikarointia, nähdään pelissä myös auringonpaistetta ja se näyttää jumalaisen hienolta. Toistaiseksi siis alussa mainitsemani next-gen-odotukset ollaan lunastettu. Ehkä kaiken maailman Knackit ja last-genin uusioversioinnit olivatkin vaan kömpelöä alkua?

Wag the dog

Open world-pelien yksi iso ongelma on juonen pitäminen kasassa siten että se oikeasti tuntuu juonelta eikä vain hiekkalaatikkoon sijoitetuilta tehtävärasteilta joista osa aktivoi pidemmän välianimaation kuin toinen. Watch Dogs astuu juuri tähän sudenkuoppaan tarjoten erittäin tylsän ja ennalta-arvattavan kostotarinan joka ei tarjoa naurettavan stereotyyppisen henkilögalleriansa (miksi tietokoneita käyttävien naisten pitää aina olla lävistettyjä ja goottimaisia tai pahiksilla olla naurettavan typerä nimi?) minkäänlaisia tunnekoukkuja pelaajalle. Juoni pysyy kasassa tasan tarkkaan siihen asti kun pelaaja pelaa orjallisesti läpi vain pääjuonen tehtäviä mutta kun tekemistä tarjoillaan yllin kyllin, ajautuu pelaaja yleensä suorittelemaan lukuisia sivutehtäviä ja hauskuutuksia, joka puolestaan johtaa siihen että juonenkuljetukseen saattaa jäädä pidempiäkin aukkoja. Nämä nyt ovat täysin immersioasioita mutta on aina sangen rasittavaa kun pelihahmo seuraa pääjuonta mutta kuin koira joka näkee pallon heitettävän, siirtyykin muina miehinä suorittelemaan aivan muita asioita syrjemmälle pääjuonesta.

watchdogs2
Onneksi nämä mainitut sivutehtävät ovat kuitenkin pelin tasokkainta antia ja ne antavat pelille erittäin paljon lisää elinkaarta sekä pitävät pelaajan virkeystilaa yllä meh-tason juonen ohella. Tilanne on aika lailla sama kuin aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä inFamous: Second Sonissa joka kärsi myös umpitylsästä juonesta mutta loisti kaiken ylimääräisen tekemisensä kanssa huikeasti toteutetussa oikean elämän hiekkalaatikkokaupungissa. Next-gen-mittari on siis tältä osa-alueelta aika lailla heilumassa mittarin keskivaiheilla.

Snoop Dogg

Ilkeimmät foorumisankarit tuomitsivat aikoinaan Watch Dogsin Assassin’s Creediksi joka vain tapahtuu pääosin lähitulevaisuuden Chicagossa. Ubisoft olisi voinut mennä sieltä mistä aita on matalin ja laittaa pelimekaniikan identtiseksi salamurhaajasarjansa kanssa mutta onneksi näin ei ole asian laita. Watch Dogsin pelaaminen tuntuu huomattavasti ”fyysisemmältä” kuin pelitalon toisen megasrajan vastaava ja pelillismekaaniset ratkaisutkin tuntuvat enemmän omiltaan. Päähahmo Aiden tuntuu enemmän oikealta ihmishahmolta kuin virtuaalimenneisyydessä uskomattomia suoritteita vuodesta toiseen suorittavat eri aikakausien kollegansa. Tulitaistelut ovat myös sangen hyvin toteutettuja eikä liiallisiin John Woo-kikkailuihin sorruta. Pääosan kuitenkin varastaa Aidenin aseista se tuhoisin, nykyajan nuorien käsissäkin pelkoa ja kauhua alati kylvävä matkapuhelin. Kännykkä toimii pelin tärkeimpänä yksittäisenä elementtinä ja sillä suoritetaan pelin lähestulkoon kaikki etenemiseen tarvittavat jipot ja temput. Haluatko jumahduttaa autollisen täynnä eliminoinnin kohteena olevia konnia paikalleen? Helppoa, hakkeroi vain liikennevalot sinulle otolliseksi. Aiheuttaako suojan takana sinua tulittava vihollisjoukko ongelmia? Helppoa, hakkeroi vain ryhmän johtajalla oleva räjähde räjähtämään vihujoukon pomon vyöllä. Kännykkä ja sen avulla suoritettava hakkerointi antaa jokaiseen pelin tehtävään enemmän strategista lähestymistapaa ja pelin tehtävien suorittamisesta tulee erittäin positiivisella tavalla mieleen Hitman-sarjan kulta-ajat jolloin jokaiseen pelissä nähtyyn tehtävään oli useita erilaisia ratkaisumalleja. Watch Dogsin erona vain on se että näitä ratkaisumalleja tuputetaan pelaajan tehtäväksi hieman liiankin paljon mutta parempi sekin kuin ei mitään. Ainoa pieni ongelma tässä kivassa systeemissä on se että hakkerointi tapahtuu samaa toimintanappia käyttämällä jolloin itse törmäsin muutaman kerran aivan päinvastaiseen hakkerointitoimintoon jota olin aiemmin yrittänyt aktivoida, aiheuttaen tehtävän epäonnistumisen. Pieni mutta tapahtuessaan melko turhauttava lapsus.

watchdogs3

Valitettavasti pelistä löytyy niitä peligenrelle tyypillisiä seurantatehtäviä ja jo kliseeksi laskettavia ”mene, tapa ja pakene”-tyylisiä jo GTA San Andreaksen aikoina kuluneilta tuntuvia tehtävämalleja. Kun nämä ns. perinteisemmät open world-tehtävät yhdistetään erittäin kulmikkaaseen ja monotoniseen ajomalliin, ei voida puhua onnistuneesta osa-alueesta vaan enemmänkin viime konsolisukupolven muinaisjäänteestä. Peli tuo tällä osa-alueella enemmänkin mieleen keskinkertaiset True Crime-pelit ja se on sääli sillä open world-peleissä nimenomaan ajoneuvoihin ja niiden käyttäytymiseen tulisi panostaa erittäin paljon, niin tärkeä osa-alue se on tämän genren peleissä, ellei kyseessä ole sitten Prototypen tai inFamousin kaltainen supervoimiin panostava peli jossa ajoneuvoja ei tarvitse. Kuten aiemmin sanottua, tuntuu tehtävärakenne ja ajoneuvojen käyttäytyminen menneeltä vuosikymmeneltä joten next-gen-mittari ei värähdä.

Dog’s life

Yksinpelikampanjan läpäisemiseen menee Watch Dogsissa (yllätys yllätys) vajaat kymmenisen tuntia. Sivutehtäviä jos alkaa suorittamaan niin saa tuon ajan helposti tuplattua. Verkkomoninpeliä en valitettavasti päässyt testaamaan sillä muita pelaajia ei ennen julkkaria tapahtuneen pelaamisen vuoksi ollut muutamaan jenkkiarvostelijaa lukuun ottamatta. Uudelleenpeluuarvoa pelissä ei liiemmin ole joten kun 100% lukee läpäisymittareissa, ei pelistä pahemmin löydy muuta viihdykettä kuin moninpeli.
watch-dogs-reflections-04Onko Watch Dogs sitten sellainen next-genin esittelijä jollaiseksi minä, ja moni muu kanssapelaaja, sen uskoimme olevan? Vastaus on kaksijakoinen. Pelissä on kohtia jotka saavat pelaajan haukkomaan henkeään positiivisessa mielessä ja etenkin graafiset näkymät auringon kyllästämässä Chicagossa ovat uusien konsolien versioiden isointa herkkua. Se ei ole peli jonka vuoksi kannattaisi uutuuskonsolit mennä kaupasta aamuvarhaisella ostamaan mutta se ei ole myöskään mikään täysi floppi. Hyvistä videopeleistä pitäville se on kuitenkin yksi tämän pelivuoden oleellisia hankintoja.

Miksi hankkia: Hyvä videopeli joka parhaimmillaan on jotain jollaista ei olla vielä tämän genren peleissä nähty

Miksi ei hankkia: Vähäinen uudelleenpeluuarvo sekä iänikuiset genren kliseet jotka puuduttavat pelikokemusta

Norsukampa

Yksi vastaus artikkeliin ”Watch Dogs – Next-genin ensiesiintyminenkö?

  1. Kuuma peruna onkin nyt, onko Watch Dogs parempi, kuin Sleeping Dogs? Entäpä miten Kane & Lynchin Dog Days suhtautuu tähän kaikkeen? Tiedä häntä, erittäin pätevä arvio.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.