Videopelien pääsiäispuput

Pääsiäismunat, eli easter eggit, ovat läsnä likimain jokaisessa videopelissä. Pääsiäisen toinen kapitalismin ja kulutuksen symboli, pääsiäispupu, on jäänyt videopeleissä sen sijaan hieman vähäisemmälle roolille, joten PBC:n viikkoblogin tehtävänä on tällä viikolla nostaa tämä korvakas elukka hetkeksi parrasvaloihin.

Pahoittelut kaikille meemeilijöille. Tämä kohta ei tule sisältämään yhden ainoaa barrel rolliin liittyvää vitsiä. Nyt kun tuo disclaimer on saatu pois alta, voidaan keskittyä videopelikanien grand old maniin, Peppyyn. Peppy, sukunimeltään Hare, on Star Fox -poppoon veteraani, joka paineli menemään pitkin taivaita jo sarjan päähahmo Foxin isäukon kanssa. Sittemmin, kunhan vaan on ilmestynyt uusi Star Fox -peli joka vie sarjan juonijatkumoa eteenpäin remaken sijaan, papparainen on siirtynyt enemmänkin taustajoukkoihin sen sijaan että toimisi eläintoveriensa siipimiehenä keskellä taistelutannerta.

Peppy palasi parrasvaloihin muutaman vuoden tauon jälkeen viime vuonna ilmestyneessä Star Fo… ei kun siis Starlink-pelissä. Switch-versiossa olleen Star Fox -sisällön myötä. Vaari ei ollut menettänyt otettaan, ja isälliset neuvot muille Star Fox -ryhmän jäsenille tulivat kuin luonnostaan. Ottaen huomioon Star Fox -pelien äärimmäisen väljän julkaisutahdin, on kuitenkin aika turvallista sanoa että Peppyä ei nähdä uudessa pelissä ihan hetkeen. Mahdollisuudet tälle ovat kuin ampuisi pistoolilla kalaa pyöreässä tynnyrissä samalla kun tämä tynnyri pyöris… helvetti sentään siinä se barrel roll -referenssi tuli!!!!

Jänikset ovat yleensä populäärikulttuurissa kuvailtu sympaattisina, joskin hieman ressukkamaisina söpöliineinä. Ei siis mitenkään sopiva hahmo tappelupeliin vai mitä? Eighting-pelitalo ja Alice Tsukagami -nimeä totteleva hahmo eivät tosiaankaan ole samaa mieltä, ja Alice the Rabbit onkin yksi Bloody Roar -mättöpelisarjan päähahmoista. Joo joo tiedetään, Alice-niminen hahmo joka on jänis. Siellä ollaan Lewis Carrollin merkkiteosta luettu ja ahkeraan.

Alice oli Bloody Roarin oma Chun-Li tai Sonya Blade, hahmon ollessa sarjan ensimmäisessä pelissä lähes ainoa naisoletettu. Kuten tappelupelien perussääntöihin kuuluu, on naispuolisen hahmon oltava luonnollisesti mieshahmoja vähemmän lämää tekevä, mutta totta kai nopeampi kuin aataminomenan omaavilla kollegoillaan. Kun hahmo muuttaa muotoaan eläinformiinsa (pelisarjan se THE juttu), on meno sitten huomattavasti rankempaa, ja hahmo muuttuu vahvaksi kuin raavainkin äijänköriläs. Hahmo on myös ainoa joka omaa tappelupeleissä tärkeän ilmassa heittämisen jalon taidon. Ihan niin kuin se eräskin isoreisinen tappelupelin naisikoni.

Tuli ylempänä mainittua jäniksien sopimattomuus muuhun kuin söpöilyyn ja lutuisena olemiseen, joten mikä olisikaan parempaa kuin antaa jänöjussille hieman kättä pidempää, ysärin maskottiasennetta, ja kruunata koko homma vielä ikonisella Rambo-rätillä. Jazz Jackrabbit, on Gears Of Warilla maailmanmaineeseen nousseen, nykyisin netissä noin about kaikesta pillittävän, Cliffy B:n luomus, jota tituleerattiin kulta-aikoinaan jopa PC-puolen vastineeksi Mariolle ja Sonicille. Sarjan kaksi peliä eivät ehkä ihan em. superkaksikolle pärjää laadussa, mutta ovat ehdottomasti paremmasta päästä, kyseisen aikakauden PC-tasoloikintojen unohdettavassa rosterissa.

Ensimmäisessä pelissä ”Jaska” seikkaili vielä soolona, mutta toisessa pelissä mukaan saatiin lisää jäniksiä entistä villeimmillä persoonilla varustettuna. Nyt kun Epic Games on yksi maailman puhutuimmista ja suurimmista asioista videopelien maailmassa, voisiko Jazzin paluu olla ajankohtainen? Juuri ja juuri ehkä Fortnitessa jonkinlaisena easter egginä. Kas näin saatiin myös toinen pääsiäissymboli mukaan tähän tekstiin!

Säästetään se huonoin ja kamalin viimeiseksi. Rabbidsit ovat juurikin niitä asioita, jotka tekivät samoja asioita hermosynapseillemme, mitä Minionit tekevät tänä päivänä. Rasittavia mukahauskoja mölykoneita, joiden läsnäolo ja näkeminen laittaa verenpainetta luvattoman ylös. Hahmot esiintyivät kaikelle kansalle ensimmäistä kertaa minipelikokoelmassa, jota myytiin vielä Raymanin nimellä. Sittemmin nämä rasitteet ottivat vallan koko minipelisarjasta. Ihan kuin kunnon loiset aina tekevät.

Rabbidsit onneksi jäivät hieman pimentoon vuosikymmenen puolivälin tienoilla, mutta tekivät jälleen vuonna 2017 paluun, tällä kertaa Marion siivellä. Lopputuloksena oli erinomainen peli, jota pelatessa kuitenkin pelaaja ajatteli jatkuvasti että voiko tästä oikeasti pitää kun nämä maanvaivat pyörivät ruudulla?

Videopelijäniksiä löytyy myös monia muita, joten ei muuta kuin pääsiäisen kunniaksi etsimään. Bucky O’Hare ja Oswald The Rabbit ovat luonnollisesti poissa laskuista, heidän ollessa alun alkujaan muissa medioissa esiintyneitä kaniineja. Onneksi esimerkiksi uusimmissa Marion 3D-tasoloikinnoissa on jäniksien etsiminen ihan oleellinen osa peliä, joten suuntaa katseesi vaikka niiden suuntaan pääsiäishuumassasi. Tai sitten voit valmistaa suussa sulavaa jänispataa oikean elämän jänöjusseista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *