VGMOTY 2018

Kuten viime viikon blogitekstissä lupailtiin, on vuorossa vielä yksi pieni palkitsemistilaisuus vuoden 2018 peleihin liittyen. Pelimusiikki, on vielä näinäkin päivinä sellainen asia, joka saa aivan liian vähän palstatilaa, ja siksi kaikki siihen liittyvä ilakointi ja propsien jakeleminen, on enemmän kuin tarpeen. Tämän tekstin tarkoituksena, on muistuttaa hieman viime vuoden videopeliparhaimmistoa nimenomaan musiikkipuolelta, ja yllättävää kyllä, kaikki listan soundtrackit, ovat liitoksissa myös hyviin peleihin! Mikäli hieman harvinaisempi laatukama kiinnostaa, kannattaa mennä katsomaan PBC:n GOTY-jakson ääniraita, josta löytyy ne hieman pienemmän profiilin huippuveisut.

Tetris Effect (PS4)

Futurismin ja överiksi vedetyn new agen herra ja hidalgo, Tetsuya Mizuguchi, palasi viime vuonna takaisin pelimaailman kartalle omalla näkemyksellään legendaarisesta Tetriksestä. Kuten arvata saattaa, ei luvassa ollut mitään ihan perinteistä neukkulan perukoilta olevaa rivien muodostelua, vaan hommassa oli mukana enemmän neonia ja partikkeliefektiä mitä ihmissilmä kykenee terveyssäädösten rajoissa katsomaan.

Oheinen Youtube-video, ei likimainkaan tee oikeutta Noboru Mutohin psykedeelisen rytmikkäälle soundtrackille, etenkään kun se lähes vaatii myös visuaalisen parituksen, mutta sellaisenaankin se on kaunis kokonaisuus täynnä kaikkia niitä tunnetiloja, joita Tetriksen pelaaminen parhaimmillaan tuottaa.

Celeste (Multi)

Kasibittisen haastava retrotasoloikinta Celeste, ei ollut tämän virkkeen aloittaneesta sanakolmikosta huolimatta vain yksi miljoonasta samanlaisesta indietekeleestä, vaan peli onnistui sielukkuudellaan ja toimivuudellaan nousemaan vuoden parhaiden (indie)pelien joukkoon kuin varkain. Iso osa pelille langetetusta glooriasta, on peruja pelin hienon soundtrackin puolelta. ”Elektroakustinen” on se termi, jolla Celesten erinomaista musiikkipuolta voi kuvailla parhaiten.

Celeste on malliesimerkki pelistä, jonka soundtrack osuu yksi yhteen kaiken ruudulla tapahtuvan kanssa, ja tämä on aina onnistuneen soundtrackin merkki.

Octopath Traveler (Switch)

Octopath Traveler ei kovista ennakko-odotuksista huolimatta onnistunut olemaan se 2000-luvun Chrono Trigger tai Final Fantasy VI, mutta sen soundtrack pääsee erittäin lähelle em. klassikkokaksikon äänimaailmaa. Peli nojaa vahvasti nostalgiaan, ja niin tekee myös sen koko orkesterin voimalla nauhalle pantu soundtrack. Mukana on kaikki genren vakioteemat aina sankarien omista, erittäin hyvin maaliinsa osuvista, teemabiiseistä aina kaupunkien omiin rauhaisiin teemakappaleisiin, jatkuen aina taistelujen sankarimätöstä välianimaatoiden eeppisiin sovitelmiin. Ja kaikki tämä tosiaan MIDI-äänien sijaan oikeilla instrumenteilla nauhoitettuna.

Jos halajat monipuolista ja laadukasta pelisoundtrackia joka tulee pyörimään 5-10 vuoden päästä Youtuben ”Best video game music” -kompilaatiovideoilla, on Octopath Travelerin soundtrack oikea valinta.

Bloodstained: Curse of The Moon (Multi)

Laitetaan perusteluiden helpottamiseksi tieteellinen fakta tiskiin; kaikki tykkäävät Castlevania-musiikista. Nyt kun tämä on kerrottu, on helppo perustella miksi Castlevanian henkinen jälkeläinen, Bloostained: Curse of The Moon sisältää helkkarin hienon soundtrackin. Turboahdettu kasibittinen ääniraita, sisältää hienoja sovituksia ja jollain hienolla tavalla mieleen tulee Sunsoftin NES-kappaleet ja jokainen niitä pelejä pelannut (ja kuunnellut) tietää että tämä oli erittäin iso kehu.

Kickstarter-projektissa pledge goalina ollut Curse of The Moon tulee kyllä jäämään historiaan, yhtenä kaikkien aikojen sivuprojekteista, ja tämä loistavan tunnelmallinen soundtrack tukee tätä teoriaa.

Pokémon Let’s Go Pikachu/Eevee (Switch)

Tämä ja seuraava peli, ovat ehkä pientä huijaista laittaa listalle, sillä ne eivät käytännössä sisällä pelimusaa vuodelta 2018, vaan niiden soundtrackit on tavallaan kuultu jo vuosikausia sitten. Ei käy kuitenkaan kiistäminen etteivätkö näiden kahden pelin soundtrackit olisi tehty suurella rakkaudella ja ammattitaidolla, ja ensimmäisenä kuunteluun kannattaa laittaa Pokémon Let’s Go -peliduon ääniraita. Sitä aina mieli sanoo että ”ennen kaikki oli paremmin” ja ”miksi korjata jotain joka ei ole rikki?”, mutta voi veljet kun tämä soundtrack vetelee ohituskaistalla alkuperäisen ohi ja vilkuttelee vielä ohittaessaan.

On aina äärimmäisen kova saavutus parantaa klassikkostatuksen saaneesta, mutta niin vain Pokémon Let’s Go onnistuu tässä mahdottomassa tehtävässä. Lavender Townin kuuluisa teemabiisi nousi tämän pelin myötä juuri ihan uusille pelotteluleveleille.

Super Smash Bros Ultimate (Switch)

Pahoittelut siitä että kukaan ei ollut vielä ladannut Youtubeen koko Smash Bros Ultimaten soundtrackia yhdellä videolla, mutta toivottavasti tuo upotettu video pelin 110 Mario-biisin kokoelmasta riittää. Tosiaan 110 kappaletta pelkästään Mario-universumista, ja yhteensä reilusti yli 900 musiikkikappaletta (alkuperäisiä ja sovituksia) videopelaamisen tunnetuimmista pelisarjoista. Ei voi enempää pyytää vaikka ei pelimusiikista olisi kummemmin kiinnostunutkaan.

Kuten on joskus tämänkin viikkoblogin aikana tullut todettua, on Smash Bros -sarja kaiken hauskan keskellä myös äärimmäisen sivistävä pelisarja. Ultimaten musiikkilista on kyllä sellaisella laajuudella varustettu, että nämä biisit tietämällä ja niitä hyräilemällä, voit sanoa tuntevasi videopelimusiikkihistoriasi erittäin hyvin.

Siinä hieman sulosointuja pelivuodelta 2018. Muistakaa tänäkin vuonna antaa rispektiä näille pelialan näkymättömille, mutta onneksi kuulluille, superosaajille. Ilman heidän tekemisiään, olisi moni peli vailla sielua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *