Valiant Hearts: The Great War

Valiant Hearts: The Great War – Koska toinen maailmansota on jo niiiiiin nähty

Ensimmäinen maailmansota on planeettamme kahdesta suuren luokan myllystä se vähemmän dokumentoitu ja romantisoitu mutta jokainen joka on aiheeseen perehtynyt, voi yhtyä mielipiteeseen että kyseisen sodan kauheudet saavat toisen maailmansodan näyttämään lähinnä pikkupoikien vesipyssysodalta. Näistä harmittavan tuntemattomista tapahtumista ammentaa taustatarinansa Ubisoftin latauspeli Valiant Hearts joka osoittautuu firman toiseksi oivaksi latauspeliksi lyhyen ajan sisään Child Of Lightin vanavedessä.
valiant_hearts_logo


Tuntematon sotilas

Kun pelin tapahtumamiljöönä on suuri maailmansota tai muu konflikti, on oletusarvona aina FPS-räiskyttely jo vuosia sitten vanhaksi menneillä pelimoottoreilla. Valiant Hearts on kaikkea muuta sillä se on sidescrollerin lailla toimiva 2D-seikkailu jonka visuaalinen ilme on lähempänä piirroselokuvaa kiitos Ubisoftin uusimmista Rayman-peleistä tutun UbiArt-pelimoottorin. Sodan julmuudet iskeytyvät pelaajien verkkokalvoille kaikessa kauheudessaan mutta samalla pelin lämminhenkinen taidetyyli poistaa mielestä painajaismaisimmat fiilikset ja tämä hassu tunteiden cocktail on ehdottomasti yksi pelin vahvoista puolista.

Pelin tarina pohjautuu todellisiin tapahtumiin ja hahmojen on kerrottu saaneen esikuvansa sotakirjeiden riveillä seikkailleista oikean elämän henkilöistä. Pelin neljä päähahmoa (plus se pakollinen sotakoira joka kulkee pelaajan mukana tarinan ajan) kulkevat jokainen omat tarinansa lävitse ja totta kai kaikki nämä neljä tarinaa nivoutuvat yhteen pelin myöhemmissä vaiheissa antaen juonelle tarkoituksen ja päämäärän. Jokainen pelin neljästä päähahmosta on ominaisuuksiltaan uniikki ja eroavaisuudet eivät korostu typerinä stereotypioina, jotka olisivat ehdottomasti olleet tämän näköisessä pelissä se helpoin ratkaisu tuoda hahmoille persoonaa. Ainoa pelin enemmän hölmön suuntaan nojaava hahmo on pelin pääpahis Baron Von Dorf jonka performanssi on täynnä Disney-pahiksen manöövereitä. Kun muu peli on täynnä vakavaa ja kaunista tarinankerrontaa yhdistettynä jopa aika inhottavaan sotakuvaukseen, on Gangs Of New York-tyylinen överipahis hieman outo näky joka laskee aina ne isoimmat tarinasta saadut fiilarit takaisin alas.

ValiantHeartspumpum


Elämää juoksuhaudoissa

Valiant Heartsin pelaaminen tuo pitkältikin mieleen takavuosien indiehelmen Limbon. Kontrollit tuntuvat aika ajoin samoilta tämän mustavalkoklassikon kanssa ja pelin puzzleissa on hyvinkin paljon samankaltaisia ratkaisumekanismeja. Pelin puzzlet ovat valitettavasti kuitenkin myös pelin yksi miinuksista sillä ne eivät tarjoa kovinkaan suurta vaivaa pelaajalle ja se suuri oivaltamisen tunne jää hyvin pitkälti vajavaiseksi pelin parissa. Kun pelaajalla on hallussaan aina maksimissaan se yksi esine, joka on aina sen käsillä olevan puzzlen ratkaisu, ei aivojumppaa päästä harrastamaan toivotunlaisella tavalla. Puzzlet ovat kuitenkin sen verran vaihtelevia erilaisten hahmomekaanikkojen myötä, että ne tuntuvat helppoudestaan huolimatta raikkailta läpi pelin.

Kuten varmasti kaikki kahta uusinta Rayman-peliä sekä Child Of Lightia pelanneet varmaan jo arvasivatkin, on Valiant Hearts graafisesti uskomattoman kaunis peli. Sodan julmuudet ja alakulot saadaan piirrettyä komeasti ruudulle koskettavalla tavalla, johon ei yksikään ison luokan FPS-paukuttelun yksinpelikampanja ole tähän päivään asti pystynyt. Tähän silmäkarkkiin kun lisätään vielä erittäin toimiva soundtrack niin voidaan puhua jo erittäin onnistuneesta audiovisuaalisesta suorituksesta joka saa kuitenkin sen saman tunteen takaraivoon kuin Ubisoftin aiempi latauspeli Child Of Lightkin sai; kuinka mukava olisi saada tämä peli täysimittaisena videopelinä pienemmän luokan latauspelin sijaan?

Valiant_Hearts_koira


Kohti toista maailmansotaa

Valiant Hearts on ehdottomasti tutustumisen arvoinen latauspeli. Sen kesto on aika lailla passeli hintalappuun nähden ja se tarjoaa sotatarinan joka on parempi kuin yhdessäkään sotaa käsittelevässä isomman budjetin räiskintäpelissä (kyllä, jopa parempi kuin Spec Ops: The Linen vastaava, there I said it!) ja vielä siihen päälle mukavalla tasolla toimivaa pelattavaa. Liian helpot puzzlet ja ajoittaiset immersion särkymiset tarinankerronnallisten ja pelillisten kompromissien myötä kuitenkin laskevat hieman loppupisteitä jotka näistä pikkuvioista huolimatta jäävät reilusti plussalle. Seuraavaksi sitten vain jatko-osaa kiitos ja vaikka siitä toisesta maailmansodasta..?


Miksi hankkia: Jos olet kova sotaromantikko ja jos tykkäät UbiArt-ulkoasusta ja laadukkaan tarinan sisältävistä peleistä.

Miksi ei hankkia: Jos kaipaat peleiltäsi pitkää kestoa sekä haastetta ja tykkäät mieluummin räiskiä kuin miettiä tiesi sotatantereiden lävitse.

Norsukampa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.