On taas se aika vuodesta kun saadaan pelikauppoihin uutta Call Of Dutya. Perkeleesti myynyt pelisarja on mm. luonut konsolinettiräiskintöjen standardeja uusiksi ja tarjonnut useita muitakin ilon- ja riemunkiljahduksia mutta samalla myös uinut syvissä vesissä joidenkin mitäänsanomattomien osiensa myötä. Kappas keppanaa siellähän on näköjään kauppoihin iskeytymässä uutta Metroidiakin! Sarja joka ei ole ehkä myynyt pitkästä iästään huolimatta satoja miljardeja mutta jonka nimen tietää likimain jokainen videopelejä pelaava: Metroidillakin on toki ne omat sudenkuoppansa joten ihan mikään puhdas pulmunen ei sekään ole. Myös Dead Rising 4 ilmestyy joulukuun alussa vuoden odottelun jälkeen PS4:lle. Kymmenen vuoden ikään päässyt Capcomin lellikkilapsi on epätasaista tietä kulkenut niin myyntimääriä kuin arvostelupisteitäkin tarkastellessa.
Mutta miksi ihmeessä kenenkään pitäisi pelata näitä pelisarjoja kun tarjolla on paljon laadukkampaakin kamaa tarjoavia kokonaisuuksia? Ja ei, nyt ei puhuta niistä iänikuisista Marion tasoloikista tai GTA-peleistä. Nyt puhutaan huippuluokan laatua tarjoavia pelisarjoja joita ei yleensä näe myyntitilastojen kärjessä taikka pelilehtien etusivuja koristamassa. Tässä on muutama erinomainen pelisarja jotka läpikotaisin pelaamalla saat useita kymmeniä tunteja loistokasta pelattavaa ja pääset vieläpä pätemään kavereille löydöilläsi. Disclaimerina sanottakoot että lista on tehty länkkärinäkökulmasta Make America Great Again-lippis päässä joten ei kannata hieraista silmiään jos et löydä Yakuza-sarjaa tai Dragon Quest-pelejä jotka ovat kuitenkin emämaassaan samassa ylimysasemassa mitä Bilteman kuvasto täällä härmässä. Pelisarjassa olisi myös hyvä olla enemmän kuin kaksi peliä jotta voidaan ihan oikeasti puhua pelisarjasta.
Kirby-pelit (ns. pääsarja)
Nykyisin enemmänkin Smash Bros-sarjan luojana tunnetun Masahiro Sakurain vaaleanpunainen ensiluomus Kirby, on läpi vuosien totuttu näkemään ties minkälaisissa seikkailuissa. Ahmatin repertuaarista löytyy lähes yhtä laaja skaala peliesiintymisiä kuin Nintendon tunnetuimmalla pelihahmollakin mutta aivan kuin putkimiehelläkin, on myös Kirbyn se kovin juttu nimenomaan hahmon omat tasoloikkapelit. ”Kööpi” on tähdittänyt omia tasoloikintojaan 2D- ja 2,5D-muodossa jo auvoisista Game Boy-ajoista asti ja mikä hienointa, erittäin tasaisen suorittamisen säestämänä. Vaikka pinkin palleron edesottamukset eivät olekaan luoneet genren standardeja uusiksi, ovat ne silti ”huonoimmillaankin” olleet erittäinkin hyviä tasoloikintoja. Onkin siis erittäin harmi että Nintendon laadukkaista tasoloikkapeleistä puhuttaessa otetaan käsittelyyn aina Marion touhut tai kaivetaan hihasta jopa Donkey Kong Country-sarjan pelit. Kirbyä mainitsee aniharva ja se on sääli.
Miten sitten pääset käsiksi ”kirpun” seikkailuihin? Nintendon konsoleista Wii U:n ja 3DS:n omistamalla olet aika hyvillä vesillä. Kyseisten laitteiden latauspalveluista saat konsolisi sisuksiin tukun nimenomaan niitä parhaita Kirby-pelejä eikä hinta kertaakaan kohoa yli kahdenkymmenen euron per peli. Käy siis ihmeessä imaisemassa Kirbyn lailla nämä laatutasoloikat konsoliisi ja nauti pirtsakasta tasoloikasta jonka laatu on tasaista kuin kuolleen ihmisen sydänkäyrä.
Turrican-pelit
80- ja 90-luvun taite oli täynnä run&gun-genren pelejä ja tänä päivänä ihmisten mieliin on noilta ajoilta syöpynyt Konamin lehtolapsi Contra. Contra piti pelimaailman wannabe-ramboilijat varpaillaan läpi useamman konsolisukupolven mutta aniharva muistaa että etenkin kotitietokoneilla kovaa jälkeä teki eräs toinen sarja joka sai myös osakseen monta osaa ja näiden osien kokonaisvaltainen laatukäyrä on huomattavasti Contran vastaavaan korkeammalla. Tämä peli ja pelisarja on nimeltään Turrican.
Turrican tuli allekirjoittaneelle naskali-iässä tutuksi etenkin Commodore- ja Amiga-versioidensa myötä. Pelisarjan tarina on hieman Konamin synnyttämää virkaveljeä syvällisempi ja vaikeustaso ei myöskään Turrican-peleissä ole niin armoton kuin Contra-peleissä joissa yksikin luoti on perustilanteessa liikaa pelihahmon terveydentilalle. Audiovisuaalien puolella Turrican-pelit myös kyykyttävät Contra-sarjaa melkeinpä osa osalta. Onkin perin ihmeellistä miten Contra-sarjalla on niinkin vahva jalansija tämän genren kirkkaimmassa folkloressa vaikka Factor 5:n kulttiklassikon statusta nauttiva sarja on melkein joka osa-alueella virkaveljeään edellä.
Turrican ei valitettavasti omaa sen vertaa mediaseksikkyyttä että siitä olisi olemassa kovinkaan paljoa uusiojulkaisuja. Wiin Virtual Consolessa on saatavilla Turrican-saagan myöhempiä osia mutta jos haluaa kokea näitä hienoja räiskyttelypelejä, pitää alkaa retroilemaan oikein urakalla.
Shantae-pelit
WayForward on pelitalo jolla on äärimmäisen kova rekordi etenkin 2D-peleissä. Pelitalo on tunnettu lukuisista projekteistaan joita se tekee isommille tahoille mittatilaustyönä mutta on pelitalolla myös ihan omiakin omistuksia ja näistä nimikkeistä se tunnetuin, vaikkakaan ei ison maailman silmissä, on Shantae. Ensimmäinen Shantae jäi aikoinaan monelta pelaajalta kokematta lähinnä siitä syystä että se ilmestyi Game Boy Colorille melkein vuosi sen jälkeen kun Game Boy Advance oli jo aloittanut maailmanvalloituksensa. Laadukas 2D-tasoloikka tunnetaan tänä päivänä yhtenä Game Boy Colorin parhaista peleistä mutta aniharva siitä tiesi ennen kuin vuosia myöhemmin näki nimen nettiin koostetuista Best Of-listoista. Useita vuosia myöhemmin teki Shantae pienten piirien iloksi paluun mutta julkaisualusta oli jälleen hieman ”niche” kun peli sai julkaisun DSi-konsolin (DS:n myöhäisin versio) nettikauppapaikka DSiWaressa. Peli oli kaikin puolin edeltäjäänsä laadukkaampi ja genrekin vaihtui siinä sivussa suoraviivaisemmasta hyppelystä enemmän metroidvanian suuntaan. Seuraavaa peliä ei tarvinnut onneksi odottaa ihan niin kauaa kun vuonna 2014 sai julkaisunsa Shantae and the Pirate’s Curse. Edelleenkin WayForward vältteli fyysistä julkaisua 3DS:llä ja Wii U:lla mutta onneksi tuolloin olivat jo pelikonsolien digikauppapaikat ja niiden käyttö yleistyneet jo sen verran että edes ne aniharvat Shantae-fanit eivät kokeneet tämän 2D-helmen hankkimista ylitsepääsemättömän vaikeana.
Sittemmin tämä loistava pelisarja on saanut jo neljännenkin osansa ja nykypäivänä se tunnetaankin lähinnä erittäin laadukkaana latauspelien sarjana. Valitettavan harvassa ovat silti pelaajat jotka ovat sarjaa pelanneet ja tämä on tosiaan sääli sillä pelisarja on ensimmäisestä osasta aina tähän viime vuonna ilmestyneeseen uusimpaan tulokkaaseen saakka äärimmäisen kirkasta timangia jolle soisi reilusti enemmän yleisöä.
Onneksi kuitenkin Shantaet ovat pelaajien ulottuvissa erittäinkin vaivattomasti. GBC:lle ilmestynyt ykkösosakin on näppärästi ostettavissa 3DS:n eShopista, ja myöhemmätkin osat löytyvät nykykonsolien latauspaikoilta vaivatta. Myös PC-pelaajille on tämän mainion sarjan kolme viimeisintä peliä tehty erittäin iisisti löydettäviksi…laillisin menetelmin siis. Ostakaa ihmeessä ja osoittakaa näin ollen hyvä pelimakunne ja tukenne tätä hienoa sarjaa ja hienoa kehittäjää kohtaan.
Timesplitters-trilogia
Vuosia ennen kuin Team Fortress 2 ja Overwatch häärivät sarjakuvamaisten moninpeliräiskintöjen tunkion kukkoina, oli lajityypin ainoa edustaja klassisen Goldeneyen ja Perfect Darkin entisistä tekijätiimeistä koostetun Free Radical Designsin Timesplitters-pelit. Alun alkujaan PS2-yksinoikeuspelinä alkanut trilogia oli aikansa outolintu sillä yksinpelifokuksen sijaan pelin pääpaino oli moninpelissä. Jatko-osissa saatin mukaan sitten myös hieman ”diipimpää” yksinpelikokemustakin mutta silti vaakakuppi oli osa osalta vankemmin moninpelin ja sen lukuisien pelimuotojen puolella. Pelattavien hahmojen katraasta löytyi kolmannen osan myötä niin värikäs kaarti erilaisia hahmoja että ARMS ja Overwatch voisivat vaan kateellisena katsella vierestä. Mukana oli totta kai myös jokaiseen moninpeliräiskintään omasta mielestäni kuuluvat ankka, dinosaurus ja apina. Toivottavasti moinen trio nähdään jo seuraavassa Battlefield-sarjan pelissä.
Timesplitters jäi uransa alkutaipaleilla Half-Lifen ja Halon suursuosioiden varjoon ja jälkimmäiset kaksi osaa, multiplattaristatuksestaan huolimatta, jäivät lopulta suht’koht pienten piirien huviksi. Sääli sinänsä sillä etenkin kakkos- ja kolmososa ovat etenkin konsolipuolella aivan poskettoman laadukkaita ja ennen kaikkea hauskoja moninpeliräiskyttelyitä. Jatkoa on huhuiltu eri lähteiden toimesta usean vuoden ajan mutta tähän päivään mennessä ovat pelisarjan harvat fanit joutuneet elämään kuulopuheiden ja tornarihuhujen varassa.
Timesplittersit jos haluaa kokea niin paras, ja ainoa, tapa on hommata ne vaan kaikki niiden alkuperäisessä muodossa PS2:lle, Gamecubelle tai Xboxille. Muista hommata samalla myös kolme ylimääräistä ohjainta (PS2:lla tulee tarpeeseen myös Multitap-lisälaite) ja kolme kaveria sillä nämä pelit on parhaimmillaan porukalla.
Unohda siis ne jokavuotiset Call Of Dutyt ja änärit ja muut väsyneisyydet ja keskitä voimavarasi mieluummin pelisarjoihin jotka tarjoavat osa osalta taattua laatua.