Turhat E3-toiveet

E3-hypejuna on täydessä vauhdissaan ja matkan varrella näkyy useita pressitilaisuuksien sisältöä ennakoivia artikkeleita. Hyvät analyyttiset veikkaukset ja täysin mututuntumalla kovaan ääneen huudetut clickbaitit, täyttävät interwebsin tänä pelaajien omana joulusesonkina, ja onkin aina yhtä mielenkiintoista nähdä miten moni näistä ”pomminvarmoista lähteistä kuulluista tiedoista” menee sittenkin reisille.

PBC:n E3-kuumetta poteva viikkoblogi kääntää homman ihan päälaelleen ja kertoo tällä viikolla nimenomaan mitä EI kannata messujen pressitilaisuuksissa odottaa. Toivottavasti tämä helpottaa odottamisen tuskaa ja karsii pois pressitilaisuuden aikaansaamaa pettymystä kun se odotettu nimike jäikin taas kerran täysin näkemättä.

EA

Vanhan kunnon Electronic Arts on pitänyt messupressinsä viime vuosina yllättävänkin maltillisina. Mitään megaluokan jytkyjä ei olla viime vuosina firman toimesta nähty kun kaikki nimikkeet ovat joko ihan maalaisjärjellä pääteltävissä (vuosittaiset urheilut), tai sitten ilmoitettu jo hyvissä ajoin, tarkoituksella tai vahingossa, ennen messuja.

Tämän vuoden EA-vetonaulana, toimii ehdottomasti ensimmäiset kunnolliset pelikuvansa saava massiivimoninpeli Anthem. Biowaren uusi IP sai viime vuoden tapahtumassa innostuneen vastaanoton yleisöltä, ja tänä vuonna onkin sitten aika alkaa lunastelemaan noita odotuksia. Tämän ovat kuitenkin unohtaneet jotkut netissä uuden Mass Effectin perään itkeneet tahot, ja heille onkin valitettavaa ilmoittaa että ei sitten minkäänlaista jakoa. Mass Effect-sarja koki melkoisen mahalaskun Andromedan myötä ja katastrofaalisen vastaanoton myötä EA itsekin myönsi sarjan pitävän mahdollisesti hieman pidemmän breikin. Lisäksi kun Biowaresta iso siivu tekee tosiaan parhaillaan pitkää päivää Anthemin parissa, on erittäin epätodennäköistä että EA:lla olisi näyttää edes logoa, tulevasta Mass Effectistä (jos sellaista ikinä on tullakseen?) tämän vuoden tapahtumassa. Jättäkää siis kosteusvoiteet laatikkoon Shepard-fantasioissanne. Ei tule tapahtumaan tänä vuonna.

Microsoft

Microsoftilla on tämän vuoden messuilla jättimäinen näytön paikka. Vaikka Xbox One X myykin jenkkilässä ihan mukiinmenevällä tahdilla, on pelaajisto ympäri maailmaa jo teroittanut talikoitaan ja sytytelleet soihtujaan pidemmän aikaa, johtuen firman mitäänsanomattomasta asenteesta yksinoikeuspuolen peleihin. Nyt jos koskaan on Phil Spencerin kaivettava E3-lavalla taas ne kovat panokset esiiin ja se tekeekin Microsoftin pressistä yhden messujen mielenkiintoisimmista ja vaikeimmin ennustettavista.

Tuleeko sieltä sitten uusi Halo vai Gears Of War? Onko viime vuoden Forzan 7:n jälkeen Forza Horizonin vuoro yrittää? Yksi asia on kuitenkin varmaa ja se on se että Conker ei tee comebackia tässäkään Microsoftin E3-pressissä. Vaikka Rare onkin saanut valmiiksi pitkään tekeillä olleen merirosvoepookkinsa, ei Microsoftilla ole pienintäkään ajatusta tuoda takaisin Conkeria, saatikka mitään muutakaan Raren vanhaa klassikko-IP:tä. Pelaajat saivat Rare Replayn myötä kaikki vanhojen aikojen perään ruinaavat toiveensa läpi ja Microsoft on osoittanut että sen yksinoikeuskirjastossa ei ole tilaa kuin tietyn demograafin peleille. Unohtakaa ihmiset ne turhat toiveet ja ostakaa se Rare Replay. Siellä on Conkeria ja paljon muutakin loistavaa, yhdessä pienessä ja halvassa paketissa.

Bethesda

Joku voi väittää Bethesdan pressitilaisuuden olevan tylsä pelien osalta, mutta harva voi kiistää sitä tosiseikkaa etteikö firman E3-häppeningeissä olisi erinomainen tahti pelitykityksen osalta. Pelikuvaa tarjoillaan yleensä enemmän kuin Sonyn ja Microsoftin tilaisuuksissa yhteensä, ja turha paskanjauhanta on jätetty isommille kun peliä puskee ruutuun hengästyttävällä tahdilla. Tämän vuoden isoksi vetonaulaksi on puskaradiotietolähteiden mukaan suunniteltu uutta Elder Scrollsia (jospa vihdoin ihan uusi engine!!) mutta tähän ei usko kukaan ennen kuin omin silmin näkee.

Yksi asia on kuitenkin varmaa. Uutta Dishonoredia odottavat joutuvat pettymään. Bethesdan aika tulee tulevina vuosina menemään pitkältikin joko sen uuden Elder Scrollsin tai Falloutin (uusi engine jee!!) kanssa ja parin vuoden takaiselle Doomillekin pitäisi kehitellä jatkoa, jonka johdosta pienemmillä myyntiluvuilla toikkaroinut hiiviskelypelisarja saa odottaa vuoroaan vaihtopenkin puolella. Ei siis uutta Dishonoredia näillä messuilla mutta hei, ehkä saadaan vihdoin uusi engine Falloutiin tai Elder Scrollsiin!

Devolver Digital

DD panosti viime vuonna meemeilyyn ja hassutteluun. On siis aika varmaa että tänäkään vuonna EI kannata poppoon E3-esiintymiseltä odottaa hauskuutta.

Square-Enix

”Neliö-Enix” on tänä vuonna kovin hypetetty tapaus. Juuri sopivan kauan kehityksessä ollut Kingdom Hearts 3, on vihdoin realisoitunut pelattavaksi asti, ja tämän vuoden messuilla saatetaan nähdä jopa lisää pelikuvaa ja paljastuksia tuosta yllättävän nopealla aikataululla valmistuvasta pelistä? Lisäksi kansa janoaa uudesta Tomb Raiderista pelikuvaa ja tulevat sitä myös erittäin suurella todennäköisyydellä saamaan, kuin myös viimeisimmät infopläjäykset tulevasta Dragon Questin länsijulkaisusta. Jännä on myös nähdä että onko Octopath Traveler säästetty vain Nintendon show’n vetonaulaksi, vai saako S-E esitellä peliä myös omassa tapahtumassaan, näin päivää ennen Nintendon lähetystä?

Entäs sitten se Final Fantasy VII:n remake? Jos oikein hyvä tuuri käy, tähdet ovat juuri oikeassa asennossa ja aamun horoskooppi oli kohdillaan 11.6., voi hyvinkin olla että saamme pällisteltäväksemme jonkun siloitellun CGI-trailerin. Pelikuvaa on aivan turha odottaa.

Ubisoft

Ranskalaisfirma julkisti viime viikolla omat messupelinsä jotka ovat messualueella myös rahvaan kokeiltavissa. Division 2, Beyond Good&Evil 2 (hankala uskoa että tämän voi sanoa ääneen), Skull&Bones, For Honorin uudet metkut sekä viime vuonna esitellyt, hieman pienemmän profiilin Starlink ja Transference. Kaikki nämä ovat messuilla kätesi ulottuvilla, jos vaan jaksat lentää paikan päälle, maksaa ihan helvetin kalliin pääsylipun ja tuhota kaikki aistisi sekä ruumiinosasi jonottamalla metelin ja hienhajun keskellä puoli vuorokautta.

Ubisoft on totta kai luvannut myös ihan oikeitakin uusia julkistuksia esiteltäväksi pressitilaisuuteensa, mutta yhtä sankaria ei kannata mestoille odottaa. Raajatonta sankaria nimenomaan. Rayman on viettänyt hiljaiseloa onnistuneen comebackinsa jälkeen ja koska Michel Ancel on kiireinen parin muun projektinsa kanssa, ei ”sädemies” tule tänä vuonna saamaan maailmanensi-iltaan uutta tasoloikkapeliään. Huhujen perusteella Rayman ei kuitenkaan jäisi tyystin ilman E3-esiintymistä mutta tästä toivottavasti lisää Nintendon E3-tapahtumassa ja tarkemmin sanoen heidän Smash Bros-esittelyssään.

PC Gaming Show

Tältä tapahtumalta nyt voi odottaa mitä tahansa. Pelataan kuitenkin varman päälle ja sanotaan että ei varmasti tässä show’ssa tulla näkemään Zeldaa, Mariota, Unchartedia tai Metroidia. Jos joku haluaa lyödä asiasta vetoa niin kommenttikenttään panosta ja tilitietoja.

Sony

Nykymuodin mukaisesti, on Sonykin kiltisti ilmoittanut että mitkä pelit tulevat saamaan isointa valokeilaa messujen aikana. Syksyllä ilmestyvä Spider-Man, Sucker Punchin tuleva samuraiseikkailu Ghost Of Tsushima, The Last Of Us 2 ja Kojiman ensimmäinen Konamin ulkopuolinen projekti Death Stranding, tulevat olemaan Sonyn oma suosikkinelikko tämän vuoden messuilla. Viimeksi mainittu pääsee myös osaksi blogin pääaihetta.

Kojima on viime viikot somessa kertonut ahkerasti työstävänsä E3:lle Death Strandingin traileria ja nimenomaan traileria. Pelistä ei olla vieläkään nähty mitään konkreettista pelikuvaa, saatikka saatu tietoon edes pelin konseptia, ja Kojiman verkkaisen työtahdin tuntien ei taideta CGI-traikkua enempää saada nytkään? Saa nähdä että saadaanko pelin genrestä tai mistään muustakaan vieläkään selkoa!?!?

Nintendo

Nintendon ensimmäinen puolisko pelivuodelle 2018, ei ehkä ole ollut ihan sellaista ilotulitusta mihin Switchin ensimmäisenä olemassaolovuotena saivat pelaajat tottua. Talvi ja kevät ovat olleet Switch-pelaajille enemmänkin Wii U-käännösten aikaa, Kirby: Star Alliesin ollessa likimain ainoa isomman kokoluokan uutuus. Lähitulevaisuudessa häämöttävät Mario Tennis Aces ja Octopath Traveler, joten Nintendon pelkästään vuonna 2018 ilmestyville peleille pyhitetty (ihan kuin viime vuodenkin pelkästään vuonna 2017 ilmestyville peleille…) E3-presentaatio, onkin ison tehtävän edessä. Miten saada buustia siihen firman asettamaan 20 miljoonan myydyn konsolin (tällä tilikaudella) tavoitteeseen hiljaisen alkuvuoden jälkeen.

Huhuja on monenlaisia pyörinyt ympäri nettiä, osa realistisempia ja osa utopistisempia. Onneksi Nintendon tapauksessa yhteen, tai oikeastaan kahteen, asiaan voi aina luottaa. Mother 3:n länsikäännöstä ei tulla edelleenkään näkemään ja F-Zero loistaa edelleen poissaolollaan. Varmaa tietoa.

Toivottavasti tämä auttoi hieman messupettymyksen aikaansaamaan masennukseen. Jos kaikki nämä veikkaukset menivät pitkin metsiä, voitte sitten lukijat tulla asiasta kiltisti kertomaan tuohon kommenttikenttään. Ette pettyneet E3-messuja katsellessanne ja pääsette ehkä myös korjaamaan blogissa esitettyjä vääriä veikkauksia. Kaikki voittaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *