PBC:n GOTY-valinnat vuodelle 2020

Vanha kunnon 2020. Australia paloi melkein poroksi, jenkeissä myllytettiin siihen malliin että piti tarkistaa mitä Rodney King nykyään touhuaa, kotimaassa pääministerit vaihtuivat yllättävänkin väkivallattomasti, vanha velmu D.Trump otti vaalitappionsa juurikin niin suotuisasti kuin oletettiin, ja olihan siellä tietty se koronapandemiakin. Luojan kiitos se on nyt ohi, mutta onneksi laadukkaat videopelit eivät tästä kauhujen vuodesta pahemmin kärsineet.

Jos siis olet juuri ottamassa puheeksi uusimman Paper Marion, Sackboyn viimeisimmän tasoloikkailun, ensimmäisen ihkaoikean Half-Lifen sitten miesmuistiin, tai vaikka PS4:n pelityökalu Dreamsin… heitä ne roskiin kaikki sillä tässä ovat ne pelit jotka ovat oikeasti niitä vuoden parhaita.

Lue loppuun

PBC 405: GOTY 2020

Luojan kiitos kaikella huonolla tavalla ikimuistoinen vuosi 2020 on lopuillaan, ja loppu ovat myös PBC-tyyppien akut tältä vuodelta. Vielä kuitenkin olisi yksi jakso puristettava elimistöstä ulos, ja onneksi se kertoo kaiken niistä harvoista asioista, jotka tänä vuonna antoivat aihetta riemuun. Vuoden ei-parhaita ja parhaita pelejä tämän vuoden GOTY-jaksossa, olkaa hyvät.

00:21:58 Sony
01:05:30 Nintendo
01:38:27 Microsoft
02:09:04 3rd partyt

02:58:57 Edellinen kahden viikon kysymys:
Mikä on vuoden 2020 paras videopeli?

Musiikit:
Ace Attorney – It´s Detective Gumshoe
Demon’s Souls Remake – Old King Allant
Final Fantasy VII Remake – The Promised Land
Sackboy: A Big Adventure – Vex Victorious
Paper Mario: The Origami King – Thrills at Night
Animal Crossing: New Horizons – 3PM
Super Wrestlemania – Hulk Hogan Theme
Ori And The Will Of The Wisps – Main Theme
Microsoft Flight Simulator 2020 – Menu Music Color 1
Streets of Rage 4 – Funky HQ
Cyberpunk 2077 – Main Menu
Hades – The King and the Bull
Pikmin 3 – Staff Credits

Kahden viikon kysymys:
Mitä vuodelle 2021 luvattua tai sinä vuonna varmasti ilmestyvää peliä odotat eniten?

PBC 404: PBC5 Series X

Talvirajoitukset ovat tien päällä jo voimassa, mutta PBC:n karavaania ne ei hidasta edelleenkään. Luvassa on jälleen kaiken jouluriemun kuulijaltaan imevää proosaa videopeleistä ja niiden vierestä, joten varaudu kuulemaan läppää ainakin uuden sukupolven PS5:n julkaisupeleistä, Mega Man 8:sta, F1:stä, PS5:n myynneistä, Pokémon-korteista tai vaikkapa hittisarja Mandalorianista. Kuuntele tai anna joululahjaksi läheiselle.

01:10:43 Uutiset:
PS5 lentää verkkokauppojen hyllyiltä
SNK möi sielunsa itse paholaiselle
Tänäkään vuonna ei päästä ottamaan lisää kuppia
Kadabra on viimein vapaa!
Pitkästä aikaa Avengers-tuote joka ei tee rahaa

01:46:33 Pelikerho:
Uudet pelikonsolit

03:01:19 Edellinen kahden viikon kysymys:
Mitä ominaisuutta et ikipäivänä haluaisi nähdä pelikonsolissa?

Musiikit:
Wild ARMs: Alter Code F – Adlehyde
Mega Man 8 – Stage Select
Sackboy: A Big Adventure – The Journey… Begins
Star Fox 64 – Boss E
WWF Superstars Game Boy Hulk Hogan theme
The Dark Queen’s Battleship – Battletoads (Arcade)
Ghostbusters II – Main Theme
Turok 2 – Jungle Stage
Hyrule Warriors: Age of Calamity – Credits

Kahden viikon kysymys:
Mikä on vuoden 2020 paras videopeli?

PBC 400: 400 jaksoa

Virstanpylväs saavutettu ja sehän oli ihan piece of cake.
400 jaksoa on tullut tuutista ulos ja mitä kaikkea sinä aikana onkaan tapahtunut?
Niin, mitä kaikkea sitä onkaan sinä aikana tapahtunut? Tämän kaiken kuulet tässä juhlajaksossa, jossa siis muisteloiden ja ikäkriisien lisäksi kuulet kuulijoidemme terveisiä ja niiden palkitsemisia.

Kiitos kaikille kuulijoille kuluneista vuosista ja jatkakaa sporttaamista sekä ennen kaikkea näinä aikoina… pysykää terveinä!

00:01:41 Muistelot osa 1:
Mitä kuuluu Demppa?
GTA V
Hearthstone
Nintendo 3DS
Dark Souls
Twitch
GDQ
Konami vs Kojima

01:35:27 Muistelot osa 2:
Flopit – PSVita ja Wii U
E3 Sony 2015
Minecraft
Kickstarter / Star Citizen
Xbox One – katastrofista konsoliksi
Pokemon GO
Gamergate

02:59:55 Muistelot osa 3:
Nintendo Switch julkistus vs julkaisu + BOTW
Battle Royale
Esport
Iwatan kuolema

04:17:30 Kahden viikon kysymys ja loppusanat

Musiikit:
Super Smash Bros. Ultimate – The Legend of Zelda –  Overworld Theme
Super Mario 64 – File Select All-Star
Final Fantasy IV (SNES) – Overworld
Sonic Adventure 2 – Escape From Smash Mouth
Dragon Quest IV: Chapters of the Chosen – Homeland
Donkey Kong 64 – DK Rap (Unused Version)
The Legend of Zelda: Breath of The Wild – Tarrey Town (Rito Invited)
Mario Paint Composer – Smash Mouth – All Star – 

Kahden viikon kysymys:
Mikä on oman elinaikasi isoin peliaiheinen asia/tapahtuma?

Pressicast 16.09.2020 PlayStation 5 Showcase

Tervetuloa pressicastien maailmaan.

Näissä jaksoissa tulemme läpikäymään pelimaailman tapahtumia aina kun jotain suurempaa presentaatiota verkon syövereihin ilmestyy.

Nyt on vuorossa otsikon mukainen 16.09.2020 lähetetty PlayStation 5 Showcase.

Musiikit:
Super Mario Bros 2 – Title (genesis mix)
Phoenix Wright: Ace Attorney – Turnabout Sisters’ Theme 2001
Super Mario World – Ending Theme Cover by Game & Sound

Pressicast 23.07.2020 Xbox Games Showcase

Tervetuloa pressicastien maailmaan.

Näissä jaksoissa tulemme läpikäymään pelimaailman tapahtumia aina kun jotain suurempaa presentaatiota verkon syövereihin ilmestyy.

Nyt on vuorossa otsikon mukainen 23.07.2020 lähetetty Xbox Games Showcase.

Musiikit:
Super Mario Bros 2 – Title (genesis mix)
Phoenix Wright: Ace Attorney – Turnabout Sisters’ Theme 2001
Super Mario World – Ending Theme Cover by Game & Sound

PBC 392: Puolivälin Pökäleet 2020 Edition

Aurinko porottaa, asfaltti polttaa ja PBC säräyttää ääniaaltoja.
Tässä jaksossa Lionhead kertoo itärajalle sijoittuvista peleistä, Tootsi on jälleen japsiropejen kimpussa ja Hazuki leikkii haita.
Mukana myös viimeisimpien E3 -korviketapahtumien satoa sekä puolivuosikatsausta tänä vuonna julkaistuista peleistä.

00:59:23 Uutiset:
Skate rullaa takaisin apajille
Star Wars lentelyä tulossa pian
Crash Bandicootin seuraava seikkailu vuoti julki
Huhu: Xbox Lockhart on puolta halvempi kuin series X
New Pokemon Snap on totisinta totta
WB on myymässä pelipuolensa pois
Cyberpunk 2077 myöhästyy jälleen

01:55:35 Viikon pääaihe:
Puolivälin pökäleet 2020

02:57:31 Edellinen kahden viikon kysymys:
Milloin on PS5-julkistus?

Musiikit:
Project X Zone 2 Brave New World – Go Straight (Streets of Rage 2)
Guilty Gear Isuka – Sheep Will Sleep(If You Become Fatigued)
Under Night In-Birth Exe:Late[cl-r] – Icefield White Night
Kick Master – Sector 1 – The Witches’ Forest
Boogie Wings – Attract Mode / Select
YU-NO – Ayumi
Akumajou Densetsu (FC VRC6) – Beginning
Hyper Light Drifter – The Midnight Wood
Scarlet Weather Rhapsody – Dancing Water Spray

Kahden viikon kysymys:
Onko vuoden 2020 pahempi puoli jo koettu?

PBC 388: Pessimisti ei pety Remake

Eristystoimet senkun vaan jatkuvat mutta sehän ei PBC:tä estä puhumasta tälläkään kertaa videopeleistä. Uusi jakso on siis täällä taas ja kolmen pekan (Phazuki, Pandzerx, Ptootsi) voimin katsastamme pelimaailman kuulumiset sekä isoimmat pelitapaukset.
Luvassa on asiaa mm. Resident Evil kolmosen uudelleenlämmittelystä, Valorantin betasta, tietokoneiden kasaamisesta simulaatioympäristössä, Nintendo tilien salauksien pettämisestä sekä ummet ja lammet Final Fantasy seiskan remakesta.

01:05:35 Uutiset:
Jason Schreier vaihtoi lafkaa
Bäfä femman taru päättyy jo nyt
Crash Bandicoot palasi….mobiilipelinä
FF7 Remake käy kaupaksi
Mario Maker kakkosen taru päättyy jo nyt
Nipan suojaus petti
WWE julkisti että WWE 2K21 -peliä ei tule tänä vuonna

01:44:29 Pelikerho:
Final Fantasy VII Remake

03:16:48 Edellinen kahden viikon kysymys:
Minkä pelin jatko-osaan olet positiivisesti eniten yllättynyt?

03:34:09 Aftercast:
Final Fantasy VII Remake -spoileriosio

Musiikit:
Final Fantasy VII Remake – Wall Market – The City That Never Sleeps
Final Fantasy VII Advent Children – Those who Fight (Piano Version)
Final Fantasy VII – Under the Rotting Pizza
Final Fantasy VII Dirge of Cerberus – Ninja Girl of Wutai
Final Fantasy VII – Victory Fanfare
Final Fantasy VII Remake – Hollow Skies
Final Fantasy VII Remake – High Five
Final Fantasy VII Crisis Core – Compensation for Freedom
Final Fantasy VII Remake – Flying High
Final Fantasy VII Remake – Anxiety
Final Fantasy VII Remake – Aerith’s Theme – Home Again

Kahden viikon kysymys:
Minkä pelin tarinaa haluaisit muokata ja miten?

PBC 381: Ultra Hype HD 2K20

Arki on täällä taas ja tällä kertaa se jysähtää päin kasvoja kovempaa kuin koskaan.
Hazuki myöri ulos kolostaan ja huusi Vaihun ja Tootsin paikalle puhumaan videopeleistä, niiden pelaamisesta sekä niiden tulevaisuudesta.
Jaksossa avauduttiin myös pitkät pätkät Octopath travellerin ongelmista, myöhästyneistä peleistä, Nipan päättömistä touhuista, alligaattorien salapoliisiseikkailuista, Valkyria Chronicles nelosen tankkikontrolleista, nopista sekä vuoden 2020 pelikattauksesta.
Ota jakso kuunteluun taikka mörökölli sinut vieköön.

01:19:25 Uutiset:
Sony jättää E3-messut taas väliin
FF VII Remake myöhästyy kuukaudella
Marvel’s Avengers myöhästyy syksyyn
Pokemon saa lisäsisältöä
Epic jatkaa voittokulkuaan ja jatkaa pelien jakamista
Pokemon Go teki vuonna 2019 enemmän rahaa kuin koskaan ennen
Cyberpunk 2077 myöhästyy lähes puolivuotta mutta ei välty crunchilta
Sakurai iski jälleen
Horizon Zero Dawn tietokoneille?

02:14:21 Pääaihe:
Vuoden 2020 pelikattaus

03:29:02 Edellinen kahden viikon kysymys:
Mitä peliä odotat eniten vuodelta 2020?

Musiikit:
The Legend of Zelda: Breath of The Wild – Tarrey Town
Metal Gear 2 – Wavelet
Breath Of Fire III – To A Distant Place
Disco Elysium – Joyce
WWF Royal Rumble – Hulk Hogan’s Theme
Animal Crossing City Folk – 8 PM
Super Smash Bros. Brawl – Seven Rings In Hand
Super Smash Bros. Melee – Menu 2
Super C (NES) – Ending Theme

Kahden viikon kysymys:
Kumpi myy tämän kalenterivuoden puolella enemmän?
Xbox Series X vai PS5?

PBC 360: Guud inaff

PBC:n paluu normijärjestykseen epäonnistuu kauheasti tässä pääaiheettomassa jaksossa.
Oulu-osaston kaksi urhoa, Tootsi ja Cerker viettivät iltansa puhelussa istuen ja videopelejä ajatellen.
Keskustelua syntyy mm. naisten jalkapallosta, avainkaupoista ja VR-laseista, sekä selviää mikä vuoden 2019 peli onkin sittenkin peräisin vuodelta 2009.
Kuuntele jakso ja pety visailun puutteesta.

00:52:57 Uutiset:
Sony pohtii studioiden ostamista
G2An käyttö on kehittäjän mukaan pahempaa kuin piratismi
Metal Wolf Chaos sai julkaisupäivän
Naiset eivät juokse pallon perässä tulevassa PESissä

01:29:24 Edellisen viikon kysymys:
Onko striimaaminen pelaamisen tulevaisuus?

Musiikit:
Danganronpa 2: Goodbye Despair – Beautiful Ruin
Battle Garegga Rev.2016 – Underwater Rampart (Stage 2 – Plateau)
Deus Ex: Mankind Divided – Adam’s Apartment
Digimon World 2 – Save Mode
SimAnt (SNES) – Saving Theme
Ninja Blade – Mission Preparation
The World Ends With You: Final Remix – Calling

Viikon kysymys:
Miten päätät, mistä ostat pelisi?