Syyt palata takaisin

Switch-konsoli niittää menestystä ympäri maailmaa ja isoimmat kiitokset laitteesta tuntuvat lähes poikkeuksetta menevän laitteen huikaisevan laadukkaan pelivalikoiman suuntaan. Hieman yli vuoden ikään päässeen hybridilaitoksen ison luokan pelikokoelmaa koristavat mm. sellaiset huippunimikkeet kuin Super Mario Odyssey, Xenoblade Chronicles 2, Mario&Rabbids Kingdom Battle, Splatoon 2, ARMS ja viimeisimpänä laatutekeleenä uusin Kirby-seikkailu lisänimeltään Star Allies. Kuusi peliä hieman yli vuoteen ei nyt ole hirveän paljon mutta kun mukaan lisätään pataljoonallinen pelejä jotka on saatavilla tavalla tai toisella myös Nintendon aiemmalle kotikonsolille, kasvaa määrä huimasti. Mario Kart 8 Deluxe on lisätyistä pelimuodoistaan ja hahmoistaan huolimatta se sama peli mikä jo Nintendon katastrofikonsolilla meitä viihdytti eikä Bayonetta 2 huikaisevasta laadustaan huolimatta säväyttänyt enää Switchillä niin kovin kuin Wii U:lla muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa pelattuna. Tappelupelien puolella Pokkén Tournamentin Switch-versio on saanut uuden elämän Switchin puolella mutta Wii U:lla peliä pelanneet nyt eivät saa mitään uutta muutamaa lisäsisältötaistelijaa ja hahmoa lukuun ottamatta. Horisontissa siintää loistavan tasoloikan, Donkey Kong Country: Tropical Freezen, Zelda-fanien suosiman Hyrule Warriorsin sekä Captain Toadin pulmaseikkailun käännökset Nintendon uutuuslaitteelle joten tulevaisuudessakaan ei versiointijuna ota pysähtyäkseen.

Onko siis enää kohta mitään syytä edes käynnistää Wii U:ta kun kaikki sille ilmestyneet huippupelit ilmestyvät myös Switchille ja Captain Toadin tapauksessa jopa myös 3DS:lle..? Onko olemassa mitään syytä käynnistellä enää mitään takavuosien flopanneita konsoleita koska niiden kovimmat ja tärkeimmät pelit löytyvät jo pelattavina muualta? Tähän kysymykseen vastaa tällä viikolla PBC:n viikkoblogi.

Tähän väliin on hyvä myös muistuttaa että tekstissä mainitut pelit, tai ne puuttuvat pelit, ovat täysin kirjoittajan omiin preferensseihin perustuvia joten jos se oma lemppari jonkun laitteen visual noveleista ei saa mainintaa tai se oma kaikkien aikojen suosikkipeli kyseiselle konsolille jäi mainitsematta, ei muuta kuin kommenttikenttä liekkeihin.

Kun puhutaan flopanneista konsoleista, voidaan ihan hyvin ottaa sanakirja käteen ja katsoa kyseisen termin kohdalla olevaa selitettä PS Vitasta. Laite joka oli teknologisesti ylivertainen kilpailijaansa nähden ja jolla oli kaikki valttikortit käsissään kun kyseinen kilpailija konttasi ja lujaa uransa alkumetreillä. Laite joka käytännössä oli aikoinaan jo Switchin hybridimalliin perustuvaa menestyskonseptia hyödyntävä. Kaikki avaimet annettiin käteen mutta silti vain PS Vita nauttii tänäkin päivänä lähinnä tragikoomista kulttisuosiota ja iso syy tälle on softwaren puute. Laitteelle julkaistiin useita pelejä jotka olivat jo ilmestyneet kotikonsoleille ja kun näissä peleissä ei tehty pelejä laitteen omilla ehdoilla, ei maailmassa ollut montaa ihmistä joka ei olisi hommannut näitä pelejä mieluummin isolta ruudulta pelattavaksi.

Vitan pelivalikoimasta löytyy kuitenkin pelejä joita et muualta löydä. Vaikka konsoli onkin vuosien saatossa ”menettänyt” usean laadukkaan yksinoikeusnimikkeen (mm. Tearaway ja Gravity Rush) pelattavaksi myös muille alustoille, löytyy siltä vielä muutama nimike jonka vuoksi laitetta ei kannata vielä heittää järveen tai asettaa pölyttymään vitriiniin. Laitteen julkaisupeliksi täällä lännessä päätynyt Uncharted: Golden Abyss, oli aikoinaan hieno lupaus siitä millaisia pelejä laitteella voitaisiin tulevaisuudessa nähdä ja jonka myötä laitteen omistaminen olisi ehdottoman suotavaa. Valitettavasti me kaikki tiedämme millaiseksi asian laita todellisuudessa muodostui mutta se ei poista sitä tosiseikkaa että Nathan Draken käsikonsoliseikkailut ovat hemmetin laadukasta Uncharted-seikkailua. Kaikki sarjan peruspiirteet ja tunnetut koukut (pl. nelososassa esitelty koukku… siis se tarttumakoukku) löytyvät pelistä eikä audiovisuaalitkaan antaneet ilmestyessään mitenkään merkittävästi tasoitusta PS3:n ”kartoittamattomille”.

Killzone-sarja nautti kansansuosiota Vitan ilmestymisen aikoihin ja dystopiaräiskyttelijät saivat sarjan myös mukaan koululuentoja häiritsemään Killzone: Mercenaryn myötä. Vaikka Vitalle kovaan ääneen huudeltiinkin ilmestyvän sellaisia FPS-jättiläisiä kuin Call Of Duty ja Bioshock (vieläkin odotellaan!), piti kuitenkin vanha kunnon ”tappoalue” pintansa ja säilyi konsolin parhaana FPS-räiskyttelynä.

Vita voidaan todeta flopiksi jo ihan myyntilukuja katsomalla mutta laitetta edeltänyt Sonyn käsikonsoli, PSP, ei suinkaan ollut myynnillinen floppi vaan kaikkea muuta. Irvileuat voivat sanoa että Monster Hunter+Japani-unelmakombo oli syynä sille että PSP ei jäänyt niin pahasti markkinoilla jyränneen DS:n jalkoihin mutta olihan laitteella myös ihan oikeita ja laadukkaita eksklupelejä joita ei vieläkään olla muilla alustoilla nähty. Laitetaan siis blogitekstin täyttämiseksi myös PSP tälle floppilaitteiden täyttämälle listalle mutta ei tilastoida laitetta todellakaan flopiksi.

Killzone-teema on vahvasti edelleen läsnä ja pelin nimi on Killzone: Liberation. Pelin ilmestymisen aikoihin (2006), ei Killzone ollut vielä ehtinyt synnyttämään numeraalisia jatko-osia joten tätä isometrisestä kuvakulmasta kuvattua käsikonsolipeliä voidaan hyvillä mielin pitää jatko-osana PS2:lla ihastuttaneelle pelisarjan avausosalle.

Jak&Daxter-sarja on valitettavasti jäänyt Naughty Dogin nykyisen, aikuismaisia tarinoita tarjoavan suuntauksen alle. Värikkäästä tasoloikinnasta synkeään dystopiaseikkailuun PS2:lla siirtynyt pelisarja sai myös oman pelinsä PSP:lle, päätähtenään 50% sarjan varsinaisesta nimestä. Daxter oli Ready At Dawn-studion lehtolapsi Sonyn käsikonsolille ja peli itsessään ei kyllä kalpene mitenkään oman aikansa 3D-tasoloikintojen joukossa, konsolialustasta riippumatta. Hekotuttavaa huumoria ja totta kai vastauksia siihen tärkeimpään kysymykseen; mitä tapahtui Daxterille Jak II:n alussa kuluneen parin vuoden aikana?

Final Fantasy on meganimike jolle ei pelimaailmassa löydy montaa haastajaa, ja nuo kaksi F:llä alkavaa taikasanaa ovat myös yksi iso syy palata takaisin PSP:n pariin. Tuolloin vielä niin kauhean erilainen Crisis Core: Final Fantasy VII oli aikoinaan pienoinen shokki kun se ilmestyi isojen konsolien sijaan piskuiselle taskutehokoneelle. Seitsemäs Final Fantasy on pelialalla pyhä asia ja kun se mainitaan missä tahansa kontekstissa, herää aina pelaavan kansan mielenkiinto ja tämä tuntosarvien värinä alkoi myös Crisis Coren tapauksessa. Peli kertoi hienolla tavalla tarinan Zackista, tuosta äärimmäisen tärkeästä palasesta koko FF VII-kaanonissa, ja pelin erinomaisen tarinan myötä yksi tärkeä ja massiivinen osa ”seiskan” tarinasta saatiin koluttua läpi. Gameplay ei kuitenkaan ollut ihan sitä perinteistä japsiropea, vaan ehkä lähempänä noiden aikojen Kingdom Hearts-pelimekaniikkaa joka nykyään on Final Fantasy-sarjan standardi, ainoastaan slot machine-pohjainen erikoisliikevalitsija puuttuu.

Jos haluaa pysyä ensi syksynä muodin harjalla, kannattaa PSP kaivaa kaapista myös Valkyria Chronicles 2:n takia. Segan taktiikkaropeilu saa vihdoin jatkoa ensi syksynä pelisarjan neljännen osan myötä (kolmososasta mitä vähemmän puhutaan, sen parempi) ja usealle vehkeelle, jopa remasteroituna, ilmestynyt ykkösosa, sekä tämä PSP-eksklusiiviksi jäänyt kakkososa, ovat erinomaisia pelejä genressään.

Sitten se tämän blogitekstin isoin inspiraationlähde. Wii U oli Nintendon yksi suurimmista kämmeistä sitten… ikinä, ja vaikka laite omasikin helvetin kovia eksklupelejä, oli sen kohtalo sinetöity jo lähestulkoon julkaisupäivästä asti. Konsolin laadukkaimmat nimikkeet tekevät vääjäämättä tuloaan ”hieman paremmin” myyvälle Nintendon laitteelle mutta kirjoitushetkellä on konsolin valikoimassa vielä jäljellä nimikkeitä joiden takia kannattaa konsoli säästää SER-laatikkoon donkkaamiselta.

Ennen viime vuoden hittipeli Super Mario Odysseyn saapumista taivaista keskuuteemme, oli Super Mario 3D World se Marion tasoloikkapeli joka sai eniten glooriaa osakseen sitten Super Mario Galaxyn. Pelaajat ympäri planeettaa olivat pelin julkistamisen aikana hieman näreissään sillä Galaxy 3-huhut pyörivät ja pomppivat tuolloin ympäri nettiä kuin superpalllo pesukoneessa konsanaan. Kun ennakkotrailerin myötä ruuduilla näkyikin ”vain” jatkoa 3DS:n Super Mario 3D Landille, oli kansa yhtä pettynyt kuin Donkey Kong Country: Tropical Freezenkin tapauksessa. Ihan samalla lailla kuin kädellistenkin seikkailut, oli myös putkimiehen 3D-maailmoissa seikkailut aivan huikaisevan hienoa videopelaamista. Jotenkin hämähäkkivaistoni kertoo että peli tullaan näkemään tulevaisuudessa myös Switchillä mutta tällä hetkellä ei yhdestä Marion parhaista tasoloikista päästä nauttimaan kuin vain Wii U:n käynnistämällä.

Vaikka Pikmin 3 onkin aika lailla sitä samaa mitä kaksi sarjan aiempaa peliä Gamecubella (ja uusilla kontrolleilla höystettynä Wiillä) tarjosivatkin, voi pelin mainita ihan hyvin myös tällä listalla sen loisteliaan control schemen takia. Kosketusnäyttökontrollit on kuin tehty Pikminin pelaamista varten eikä pelissä itsessäänkään ole mitään vikaa. Peli sisältää myös pelihistorian hienoimmiten mallinnetut hedelmät joten mitä vielä odotat, käy ostamassa se Wii U ja tämä peli niin kuin olisi jo!

Wii U:n digikauppapaikalla löytyy myös äärimmäisen hienoa kamaa ja tämän timanttikasan isoimpana kimaltelijana toimii Affordable Space Adventures, joka on yksi Wii U:n kontrolleja parhaiten hyödyntävistä peleistä tämän planeetan päällä. Maksimissaan kolmen pelaajan moninpeli-ilakointia tarjoava pienpeli on uskomaton co-op-kokemus jossa jokainen pelaaja omaksuu omilla kontrolleillaan erilaiset roolit pienen aluksen ohjastamisessa läpi erilaisten vaaratilanteiden. Ehdottomasti suositeltava tapaus ja tavallaan aika harmi että muilla laitteilla ei peliä tulla sen kaikessa loistossa näkemään.

Entäs sitten Nintendon toiseksi tunnetuin floppikonsoli Virtual Boy…

….
…..

No niin ja tähän onkin hyvä lopettaa tämän viikon viikkoblogi. Kuten huomaatte, ei niitä kovasti mahalaskun tehneitä konsoleita kannata heitellä noin vaan roskiin sillä niilläkin löytyy pelejä joita ei muualla ole tarjolla.

2 vastausta artikkeliin ”Syyt palata takaisin

  1. Yksi kovimmista peleistä ikinä on kuitenkin vielä saatavilla vain Wii U:lla, nimittäin Super Mario Maker (3DS versio on susi).

  2. Muille alustoille portatuista Wii U-ekskluista muutama on sellaisia minkä peluu alkuperäisalustalla täppäriohjaimen tuomien kikkojen avulla antaa vähän enemmän, mitä peruskapuloille sovitetuissa porttauksissa.
    Zombi U, Rayman Legends ja Lego City Undercover nyt ensin tulee mieleen, ja puolesta puhuu myös se, että käyettynä näitä löytää jo aika halvalla.

    Sitten tulee myös tämä Guilty pleasure-kategoria, eli ei suoranaisesti hyvä syy pelata Wii U:lla, nimittäin keskinkertaista kolmannen persoonan räiskintää ja ”niin huonoa, että hyvää hyvää” ö-luokan toimintaelokuvajuonta tarjoava Devils Third. Taaksepäin yhteensopivuus Wii-pelien kanssa on myös ihan varteenotettava plussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.