Sodanjumalan seuraava peliliike

3079116-screen+shot+2016-06-13+at+7.21.48+pmViime viikot ovat olleet pelimaailmassa enemmän kuin mielenkiintoisia. Saimme uuden pelikonsolin markkinoille ja vastaanotto sille on ollut melkoisen hyvää. Saimme myös kaksi hienoa avoimen maailman yksinoikeuspeliä jotka tulevat varmasti olemaan vahvasti esillä kun vuoden lopulla aletaan miettimään pelivuoden parhaimmistoa. Samaan aikaan kun näistä toinen, Breath Of The Wild, rikkoi kaikki mahdolliset arvosteluennätykset ja määritteli joiltain osin uusiksi tapaa jolla ajattelemme open world-pelimekaanikoita tulevaisuudessa, on myös Horizon: Zero Dawnilla luultavasti vahva vaikutus tulevaisuuteen. Etenkin erään toisen Sonyn lähitulevaisuudessa nähtävän Playstation-eksklusiivin tulevaisuuteen.
god-of-war-kratos-norse-thorViime vuoden E3-messuilla yhdeksi harvoista superyllätyksistä nousi Sonyn oman Santa Monica Studion kehitysvaiheessa oleva God Of War. Nykypäivän neogaffien ja muiden syväkurkkufoorumeiden aikana, todelliset yllärit pelimessuilla ja pelitapahtumissa ovat valitettavan harvassa mitä isoihin pelinimikkeisiin tulee mutta tämä uuden sukupolven God Of War pääsi yllättämään todellakin sen kuuluisan puskan takaa sillä kukaan ei arvannut että kyseinen nimike olisi edes valmistuksessaan päässyt esiteltävään muotoon (vaikka pelistä oltiin mainittu jo ensimmäisen kerran vuonna 2014), puhumattakaan siitä miltä esitelty pelimateriaali näyttäisi.

God Of War-sarjan kaikki tunnusmerkit (uskomattoman sulava ja hurmeinen kolmannen persoonan kuvakulmasta esitetty toimintamättö) olivat poissa kun pelaava kansa tuijotti monttu auki raukeaa pelimaailmaa jossa seesteinen ja vanhentunut Kratos seuraili poikaansa komeissa metsikkömaisemissa vapaasti liikuteltavan kameran tarjotessa lisää hienoja näkymiä. Ei muinaisten petojen silmämunien repimistä. Ei kevytkenkäisten antiikin ajan naikkosten tissejä. Ei QTE-mekaniikalla höystettyjä verisiä väkivaltabaletteja. Ei mitään mikä muistuttaisi peliä God Of War-sarjasta. Eniten mieleen usealle tuli nähdystä pelikuvasta eräs toinen Sonyn mahtava yksinoikeuspeli The Last Of Us.
god-of-war-screen-01-ps4-us-13jun16Tulevasta God Of Warista ei olla kuultu mitään sen jälkeen eikä varmaan kuullakaan ennen ensi kesän E3-messuja. Asiasta ei pidä olla huolissaan sillä Sony painotti nimenomaan viime vuoden tapahtumassa että nähty pelikuva oli erittäin varhaista matskua joten messutapahtumien välissä oleva aika on varmasti paiskittu Tyynenmeren rannoilla töitä kuin veritimanttikaivoksilla konsanaan. Viime vuoden E3-messujen jälkeen on kuitenkin aikaa kulunut ja pelejä ilmestynyt niin kauppojen hyllyille kuin myös hypejunan vaunutarjontaan ja tämä ei ole tehnyt hyvää tulevalle God Of Warille.

Kuten tuli jo aiemmin todettua, toi God Of Warin esitelty materiaali vahvasti mieleen Naughty Dogin modernin klassikon The Last Of Usin. Käytetty kamerakulma, pelimekaaniset ratkaisut, tunnelma, miljöö sekä päähahmon suhde tämän kanssa ruudulla peeloilleeseen sivuhahmoon. Vielä tuolloin tämä tuntui tervetulleelta ratkaisulta sillä Naughty Dog ei ollut paljastanut suunnitelmiaan Last Of Usin jatkoa ajatellen mutta nyt kun tiedämme pelin saavan jatkoa (joka ei varmaankaan tule olemaan mitenkään suuresti edeltäjästään eroavaa), tuntuuko kenties liki samanlainen God Of War enää niin kiinnostavalta?
god-of-war-screen-03-ps4-us-13jun16Miten sitten God Of Warin tuleva inkarnaatio voisi erottua kaivatusta Naughty Dogin uutukaisesta? Tekemällä kaiken tietenkin isommin ja laajemmin open world-tyyliin. Ainoa ongelma on se että Horizon: Zero Dawn ilmestyi ja onnistui tekemään kyseisen aspektin ns. naulan kantaan ja mikä hassuinta, Guerrilla Gamesin uutukaista pelatessa syntyi myös vahvat yhtäläisyyden tunteet nähtyä God Of War-materiaalia kohtaan luontomaisemineen ja jousipyssyillä ampumisineen. Tuntuu siis että God Of War on tavallaan umpikujassa sillä se joutuu olemaan riittävästi erilainen jotta pelaajat eivät näe sitä vain Last Of Usina johon on Joelin ja Ellien tilalle on vaihdettu Kratos ja tämän (oppi)poika (etenkin kun jatko-osa on jo varmistettu) ja se joutuu mahdolliseen open world-altaaseen hypätessään olemaan aivan tautisen laadukas tekele jotta se onnistuu olemaan edes lähellä Horizon: Zero Dawnin laatua. Onko Sony itse tästä dilemmasta tietoinen, mene ja tiedä mutta tulee olemaan mielenkiintoista nähdä että mihin suuntaan vaakakuppi kääntyy kun seuraavat materiaalit God Of Warista tullaan esittelemään..?
god-of-warjpg-6aaca2_1280w

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *