Poliittista peliä

maxresdefault

Viime viikolla käytyjen Gamescom-messujen yksi kovimmista vetonauloista oli se tosiseikka että tilaisuuden virallisena avaajana toimi saksalaisten oma versio rautarouva Margaret Thatcheristä, Angela Merkel. Maapallomme ehkä vaikutusvaltaisin naishenkilö on pelaamiseen yhtä lailla sidoksissa kuin Aristoteleen pohdinnat Facebookin maahanmuuttovastaisten profiilien seinillä joten olikin mielenkiintoista nähdä valokuvia arvon rouva liittokanslerista pelaamassa Farming Simulatoria ja Minecraftia.

Angela-Merkel-Farming-Simulator-Gamescom

Videopelit eivät massiivisesti parin viime vuosikymmenen aikana kasvaneesta valtavirtastatuksestaan huolimatta, ole vieläkään aivan täysin salonkikelpoinen ajanviettotapa ja kuten tekniikassa ylipäätäänkin, vanhemmat sukupolvet katsovat pelaamista ja videopelikulttuuria edelleenkin hieman otsaryppyjään entistä enemmän rypistäen. Lisäksi ammatillinen imago on yleensä hieman esteenä pelaamiselle ja vaikka esimerkiksi Barack Obama kuinka rento jantteri olikin ulospäin, en usko että tämä hieno mies olisi missään vaiheessa voinut myöntää pelaavansa sunnuntaisin kollarit jalassa Call Of Dutyn moninpeliä ilman että presidentin virkaan kuuluva jäyhä suoraselkäisyys (asia jota ei siis USA:n tällä hetkellä vallassa olevalla kiinteistömogulilla ole) olisi ottanut osumaa kansan keskuudessa.

Historia kuitenkin on täynnä erinäisiä tapauksia jossa korkeankin profiilin ammattilaiset ovat astuneet ulos kaapista ja kertoneet hieman videopelitaustastaan. Tässä muutama esimerkki siitä että ”ne vanhat kalkkiksetkin” on pelaavaa kansaa.

houseinsession

Intialainen aktivisti ja vaikuttaja Salman Rushdie on ehkä se klassisin esimerkki siitä miten videopelit voivat esiintyä yllättävissäkin konteksteissa. Erittäin provosoivilla maailmanparannusnäkemyksillään alituiseen kohahduttanut mies tökki 80-90-lukujen taitteessa sen verran rankasti ampiaispesää että maanpako ja kartalta totaalisesti katoaminen oli enää vaihtoehtona. Iranin tuolloinen ajatollah Ruhollah Khomeini otti sen verran lämpöä Rushdien erittäin kriittisesti Islaminuskoa käsitelleestä kirjasta että tuomitsi tekemänsä Fatwan (Islamilaisessa kulttuurissa suoritettava poliittinen ”käsky”) myötä Rushdien vaatimattomasti kuolemaan ja laittoi vieläpä asiaankuuluvat etsintäkuulutukset miehen päästä liikenteeseen. Länsimaat eivät Rushdielle halunneet esitellä Islamin versiota viikatemiehestä joten miestä liikuteltiin usean vuoden ajan ympäri maita ja kaupunkeja ties millä salanimellä milloinkin esiintyen ja kansan keskuudessa liikkumista minimoiden. Miten mies sitten sai aikansa kulumaan kun ei joskus jopa päiviin tai viikkoihin saanut astua silloisesta turvapaikastaan ulos? No tietty pelaamalla Super Nintendoa kuinkas muuten!

Rushdie on muisteloissaan ja haastatteluissa usein kiitellyt eritoten Super Mario Worldia siitä että järki säilyi noina rankkoina aikoina ja aivot saivat kirjallisuuden pänttäämisen lisäksi jotain muutakin ärsykettä. Alla oleva teksti on ote Salman Rushdien ”alter egon” Joseph Antonin (salanimi jota mies käytti eläessään maanpaossa) kirjoittamasta elämänkertateoksesta jossa mies peilaa omaa elämäänsä noina aikoina kolmannen persoonan kertomana.

C5PpOqfVYAA79Q-

Myös kotimaisessa politiikassa on ”kuohunut” jo auvoisina aikoina kun pelaaminen ei ollut vielä ihan näin coolia mitä se tänä päivänä on. 2000-luvun alkupuolella veteraanipoliitikko Osmo Soininvaara kertoi julkisesti että työkoneelta löytyy hyötyohjelmien ja pitkien kirjoitettujen puheiden/artikkelien lisäksi asennettuna totta kai myös Sid Meierin kehittämä strategiahelmi Civilization II. Sittemmin kyseinen kissa on ollut useaan otteeseen pöydällä ja onpahan Helsingin Sanomat tehnyt ihan kunnon jutunkin aiheesta.

”Tähänkö ne meidän verorahat menee”, huutaa satavarmasti kiukkuinen äänestäjä kun poliitikot eivät ajakaan hänen asioitaan eduskunnassa läpi vuorokauden ympäri 365 päivää vuodessa mutta onpahan myös isossa maailmassa asiat aivan yhtä rempallaan. Tästä todisteena on takavuosien kohuotsikointi brittiparlamentaarikko Nigel Millsistä joka kesken kokousistunnon suoritti taidokkaasti Candy Crushissa. Maksoikohan mies pelin sisältämät mikromaksut valtion kassasta tai jos sattui omia varantojaan käyttämään niin verottikohan ukko ne vuoden päätteeksi takaisin?

23E1702800000578-2864911-image-a-11_1418070857627

Ikä on yleensä se syy miksi esimerkiksi tässäkin blogitekstissä mainitut tahot ovat enemmänkin ihmetyksen aihe kun he mainitsevat pelaamisestaan (tai jäävät siitä kiinni valokuvan muodossa kesken tärkeän tapahtuman) mutta nyt kun politiikan pelikenttä alkaa olemaan ympäri maailmaa kokemassa hidasta sukupolvenvaihdosta, alkavat myös videopelien kultakauden kokeneet nuoremmat vaikuttajat olemaan entistä yleisempi ilmiö. Jenkkipoliitikko Ted Cruz (s.1970) on avoimesti puhunut videopelaamisestaan ja miten nuorempana Atarin ja Nintendon parissa vietetyt ajat ovat tänä päivänäkin vahvasti osa miehen vapaa-aikaa. Sen tarkempia nimikkeitä ei mies luonnollisesti maininnut mutta vaaliehdokkaanakin useaan otteeseen operoinut mies on enemmän kuin helppo kuvitella pelaamassa Manhuntia tai Hatredia pimeässä man cavessaan. Mies on toki useaan otteeseen painottanut että ei nykyisin löydä aikaa pelaamiselle mutta c’mon, kaikki poliitikot valehtelevat jatkuvasti joten eiköhän siellä ole kämppä täynnä pelilaitteita ja käsikonsolitkin vielä pikkutakin povarissa.

CGTJp_VWcAA33FP

Videopelit ovat valtavirtaistumisestaan huolimatta vielä kuitenkin sen verran validi politiikan pelinappula että vaikutusvaltaisimmissa piireissä niistä ei tykätä pahemmin puhua mutta toivottavasti Merkelin viime viikon Gamescom-esiintyminen saa aikaan edes muutoksen siemenen tähän ”tabuun”. Kohta voidaan toivottavasti vaalitentitkin hoitaa MMO-pelien raidien aikana tai vertailla presidenttiehdokkaiden Gamerscorea tai Trophyn määrää ja sen tiimoilta päättää kumpaa ehdokasta äänestää?

Ehkä jonain päivänä vielä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.