Pelinkehittäjän viikko vuonna 2018

Kädestä suuhun elävä pelidevaaja oli saanut edeltävänä päivänä uskomattoman idean pelille joten…

13.11.2018 hän loi pelille päähahmon.

Samana päivänä feministi saapui paikalle ja kysyi miksi unelmaansa tavoitteleva devaaja ei tehnyt hahmostaan naista.

14.11.2018 devaaja muutti pelin päähahmoksi naisen.

Samana päivänä eräs toinen tunnettu feministi valitti pelinaisen mallinnetuista rinnoista ja väitti että rutiköyhä devaaja pitää pelihahmoaan objektina.

15.11.2018 devaaja pienensi pelihahmon rintavarustusta, tehden tästä erittäin sukupuolineutraalin päähahmon.

Samana päivänä homopariskunta sätti unelmiaan tavoittelevaa devaajaa siitä että päähahmoja pitäisi olla kaksi.

Samana päivänä tunnettu transihminen kysyi somessa devaajalta että miksi tämä ei voinut tehdä vain pelinsä päähahmosta sukupuoletonta.

Samana päivänä somen tunnetuin vegaani valitti hahmon asua koristavasta heinästä, koska heinää voi käyttää ruokana eikä ihmisille pidä antaa mielikuvaa että kallisarvoista ruokaa voi käyttää koristeena.

Samana päivänä devaajaa haukutaan somessa rasistiksi, koska päähahmo on valkoinen.

Samana päivänä tunnettu somen muslimiaktiivi vaatii, että pelin päähahmo tulee verhota huntuun.

Samana päivänä poliisit saapuvat menestyksestä haaveilevan devaajan luokse kertomaan, että joku on jossain suuttunut ja kokee itsensä loukatuksi.

16.11.2018 Somen eräs toinen tunnettu feministivaikuttaja valittaa uudelleen, että pelin päähahmon käsilaukkua etäisesti muistuttava tarvikelaukku täytyy poistaa, koska se viittaa stereotyyppisesti naisen rooliin.

Samana päivänä tasa-arvoministeri lähettää köyhälle mutta valoisammasta tulevaisuudesta unelmoivalle devaajalle ukaasin ja uhkaa vankeusrangaistuksella.

Samana päivänä YLE:n uutistoimitus ilmaantuu paikalle haluten tietää näkeekö koulutuksensa kautta ammattiaan pienin tuloin harjoittava devaaja eron mies- ja naishahmoilla. Devaaja vastaa: ” kyllä”, jolloin tämä tuomitaan seksistiseksi.

17.11.2018 Unelmiaan tavoitellut ja pelaajille hupia ja hauskuutta kehittämään lähtenyt devaaja, on uutisissa epäiltynä terrorismista, rasismista, homofobiasta.

Samana päivänä viranomaiset kysyvät devaajalta hänen mahdollisista rikoskumppaneistaan.

Samana päivänä viranomaiset vievät mahtavan peli-idean kehittäneen devaajan koneen ja tuhoavat kaikki kovalevyn sisällön tutkinnan jälkeen.

Pelialasta kauan haaveillut ja vuosia alalle opiskellut, köyhyysrajana alapuolella elänyt devaaja halusi vain tehdä ideansa pohjalta videopelin…

One thought on “Pelinkehittäjän viikko vuonna 2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *