PBC:n E3-valinnat

Cerkerin valinnat

No More Heroes 3
Travis on mies, joka ei esittelyjä kaipaa. Ne jotka niitä kuitenkin kaipaavat, voivat katsoa Googlesta. Miehen seuraavaa kunnollista peliä on saatu odotella jo jonkin aikaa, ja vaikka Travis Strikes Again oli mainio välipala, jätti se odottamaan sitä oikeaa No More Heroesia, varsinkin piilotetun loppunsa kanssa. Suda kun on onneksi mies joka ei petä niin saatiinhan saagalle arvoistansa jatkoa. Trailerissa on mukana yliampuvaa menoa ja meininkiä populäärikulttuuriviittauksineen, Kamen Rider -asuineen ja wrestling-liikkeineen, eli juuri sitä mitä No More Heroesilta odottaa. Kun pakkaan lisätään vielä Sudan itsensä kirjoittama tarina, voimme odottaa TSA:sta tutun Sudaverse meiningin olevan vahva tässäkin. Tai sitten emme, Suda on mies jota on hankala ennustaa.

P.S. Käykää katsomassa F*ckhead versio trailerista.

Legend of Zelda: Breath of the Wild 2
Kyllä se Nintendo osaa yllättää. Kun suurin osa messuilla olevista peleistä on vuodettu ja Nintendon ”one more thingiksi” odotetaan uutta Metroidia, lyödäänkin nurkan takaa tiiliskivellä kun yksi tämän vuosikymmenen kovimmista peleistä saa suoran jatko-osan. Traileri antoi jo esimakua hiukan synkemmästä tunnelmasta, jonka hakemisen Aonuma vielä myönsi haastatteluissa, joten BotW 2:sta uskaltaisi odottaa Majoras Maskin kaltaista tapausta. Myös Zeldan läsnäolo ja samankaltaisuudet eräiden näytettyjen konseptitaiteiden kanssa, kielivät siitä että nyt saadaan todellakin erilainen Legend of Zelda-peli.

Andzerxin valinnat

Final Fantasy VII Remake
Rakastettu japanilainen roolipeliklassikko palaa takaisin uudestisyntyneenä ja tarjoaa nostalgiannälkäisille faneille täysin uuden, mutta silti niin kotoisan kokemuksen. Vuoropohjaisen taistelusysteemin vaihtuminen toimintapainotteiseen linjaan saa pelin näyttämään tuoreemmalta ja moderni ulkoasu tuo uutta eloa rakastettuihin hahmoihin. Pelin erikoinen julkaisumalli herättää tässä vaiheessa paljon kysymyksiä, mutta toivon mukaan Tetsuya Nomura tiimeineen onnistuvat viemään projektin kunnialla loppuun.

Borderlands 3
Alkuperäisen shoot ’n’ loot -sarjan odotettu paluu uuden sukupolven konsoleille tuo mukanaan tusinoittain aseita ja sekopäisiä hahmoja ammuttavaksi. Borderlands 3 vie tällä kertaa holvin metsästäjät Pandoran kotiplaneetalta kauas tähtiin etsimään legendaarisia holveja ja pysäyttämään uuden pahiskaksikon Calypso-kaksosten ylläpitämän anarkian. Avaruusmatkailu tarjoaa entistä enemmän variaatiota pelin värikkäisiin ympäristöihin ja toimintaa maustetaan monipuolisella asevalikoimalla ja hahmojen omilla erikoiskyvyillä. Gearbox Software ainakin pursuaa itsevarmuutta pelin esittelytilaisuuksissa ja he tietävät mitä pelisarjan fanit haluavat uudelta Borderlandsilta

Hazuki_exen valinnat

Final Fantasy VII Remake
Voi jukra kuinka tätäkin on saatu jo vartoa ja kauan. Aluksi saatiin odottaa vuositolkulla sitä, että Square-Enix julkistaisi ylipäätään edes tekevänsä kyseisen teoksen. Tämän jälkeen taas saatiin odottaa likimain toiset vastaavat vuodet vaan sitä, että koska se tulee oikeasti pihalle. Nyt meillä on jo jopa tiedossamme julkaisupäivä…. ainakin siis osalle peliä. Loppuosien määrästähän ei edes Square-Enixillä itsellään tunnu olevan vielä minkään sortin havaintoa. Mutta miksi sitten tämä on yksi odotetuimpia videopelejäni ja yksi tämän E3-vuoden valonpilkahduksista? No ensinnäkin:

1. Se on Final Fantasy VII Remake
2. Se näyttää aika helvetin hyvältä.

Squaren esityksessä nähnyt pikkupätkät pelikuvasta näyttivät maukkailta, ja tappeluissa tuntui olevan varsin nätti balanssi uutta sekä vanhaa. Ulkoasultaan peli näyttää aika käsittämättömältä (RIP PS4 Pro jo ennalta) ja äänimaisemakin ihanine musiikkeineen iski itseeni todella kovaa. Pelistä löytyy myös ihan oikea ääninäyttely, joten tuskin maltan odottaa päästä kuuntelemaan kuinka Barrett pääsee kiromaan Shinran syvimpään helvettiin. Ensi vuoden alkupuolisko näyttää näillä näkymin muutenkin varsin kiireiseltä ajalta mutta 3.3.2020 tulee varmasti olemaan sellainen päivä, jota en hetkeen unohda.
Animal Crossing: New Horizons
Niin mitä pääsinkään sanomaan siitä täyteen buukatusta maaliskuusta?
Animal Crossing -sarjan uusi tuleminen pääsi myöhästymään luvatusta 2019 -vuoden julkaisultaan ja alun alkujaankaan tämä ei olisi itseäni kauheasti haitannut, mutta nähtyäni E3-materiaalit kyseisestä pelistä, joutuu kyllä toteamaan että tulevat 9kk tulevat olemaan varsin hypepärinöiden vallassa olevat. Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa, että on aivan uskomaton saavutus studiolta saada peli näyttämään samalla äärimmäisen perinteiseltä sekä yksinkertaiselta Animal Crossing -peliltä mutta silti myös aivan jumalaisen kauniilta teokselta. Messujen esittelyvideomateriaalit olivat kauttaaltaan täynnä toinen toistaan nätimpiä silmäkarkkihetkiä ja tältä ehdottomasti HD-ajan Animal Crossing -kokemuksen pitääkin näyttää. Yö/päivärytmin aikainen valon vaihtelu näyttää varjoineen upealta, sadepisaroiden muodostuminen jokien pintaan tuo itsellekin lähes tipan linssiin ja tuuli näyttää oikeasti oikealta tuulelta. Myös kaupunginrakennus on viety jälleen aivan uusiin sfääreihin, kun koko kylän saa rakentaa aivan alusta asti. Homma alkaa kirjaimellisesti telttailulla ja tavaroiden rakentelulla, josta sitten sarjalle tuttuun rauhalliseen tahtiin edetään aina kohti sitä oman kylän rakentamista. Myös elukat ovat saaneet ihan uusia juttua osakseen ja tällä kertaa ne osaavat jopa pukeutua eri vuodenaikojen mukaisiin kuteisiin. Myös moninpeli on totaalisesti uudistettu ja nyt jopa kahdeksan pelaajaa voi hääräillä samalla saarella samanaikaisesti. On tavallaan todella harmi, että tämäkin peli meni valahtamaan ensi vuodelle mutta näin hyvää kannattaa jo ihan oikeasti odottaa. Valmis peli on kuitenkin aina parempi kuin keskeneräinen peli.

Teman valinnat

Outer Worlds
Obsidian on pirun kova roolipelitalo ja Fallout: New Vegas on varmaan nimenomaan roolipelinä kaikkien aikojen paras 3D-roolipeli. Outer Worlds vaikuttaisi olevan aikalailla New Vegasia avaruudessa, Falloutia omaperäisemmällä otteella. Toivottavasti kirjoituksen taso on saatu pidettyä samalla levelillä Obsidianin lukuisten miehistönvaihdosten jälkeenkin. Ainakin nähdyn materiaalin perusteella voisi näin kuvitella. Parasta tässä lienee se, ettei peliä tarvitse enää kovin pitkään odotella.

Ori and the Will of the Wisps
Oria saadaankin odotella sitten hieman pidempään, mutta herkkua varmasti luvassa. Moon Studiosin seuraava Metroidvania hypetyttää kovasti ja näyttää aivan älyttömän nätiltä, ehdottomasti koko messujen parhaan näköinen peli. Edellinen Ori sisälsi muutamia pieniä vikoja, jotka on toivottavasti korjattu jatko-osassa. Jään odottelemaan innolla.

Norsukamman valinnat

Final Fantasy VII Remake
2015 galaksit räjähti kun Sony laittoi ilmoille yhden kaikkien aikojen kovimmista E3-pressitilaisuuksista. Last Guardian, Shenmue 3 ja Final Fantasy VII Remake, iskeytyivät sen verran kovin päin verkkokalvoja että leukaa piti kaivaa sementistä vielä tunteja pressin jälkeenkin. Nyt vuonna 2019 noista kolmesta pelistä on ilmestynyt vain yksi, ja kaksi muuta on myöhästymisineen ja ”kattellaan kattellaan” -tyylisen kehitystahtinsa vuoksi muodostuneet jo vähän vitseiksi. Tämän vuoden E3-messuilla Square-Enixin tuote kuitenkin näytti, että se on kaikkea muuta kuin taas yksi Nomuran ikuisuuprojekti josta vääntää vitsiä. Tolkuttoman hienolta näyttävää menoa, ja pohjana toimii yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista videopeleistä. Tämän pelin materiaalia voi fiilistellä vaikka silmät kiinni, niin kaunista on kuunnella taas alkuperäisen klassikon hienoja musiikkiraitoja.
Animal Crossing: New Horizons
Ilkeimmät kielet ehtivät jo tuomita Animal Crossingin samanlaiseksi semi-vaporwareksi mitä Switchin muut MIA-nimikkeet, SMTV sekä Bayonetta 3, ovat. Sieltä se peli kuitenkin 9kk hiljaiselon jälkeen astui esiin, ja voi veljet sekä siskot mitä herkkua onkaan luvassa. Ulkoasupäivitys nyt oli sanomattakin selvää, mutta tuntuu että peli on tosiaan ottanut hieman lainaksi pelillisiä elementtejä ”maailman toiseksi parhaasta Animal Crossing -pelistä”, Stardew Valleysta. Craftaaminen, paremmat miljöön muokkausominaisuudet, toivon mukaan vihdoin tarkoituksellinen moninpeli. Maaliskuussa on aika jättää hyvästit oikealle elämälle ja siirtyä paratiisisaarelle oikeasti hyvien eläintyyppien seuraan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.