PBC 298: Kujan viimeinen Mustela putorius

PBCn 200-lukuisten jaksojen era on pian päättymässä ja sen kunniaksi parlamentti pitikin hiihtoloman joten paikalle eksyi lähinnä Hazuki, Andzerx sekä Rotten.
Keskustelut pyörivät vähän siellä, täällä ja tuolla mutta myös jotain asiaa videopeleistä saatiin ilmoille. Isoimpina juttuina kuitenkin Ivyn rintamus, monsterien metsästys sekä Marion ilmainen pallolaajennus.

00:30:52 Uutiset:
Sonic saa elokuvan – Mukana myös oikeita ihmisiä
Warhammer 40k saa jälleen uuden videopeliadaptaation
Soul Calibur 6 pitää sisällään pulleat purjeet sekä vähemmistön edustajan

00:44:57 Viikon pääaihe:
Sensuuri – Trump edition

01:05:40 Edellisen viikon kysymys:
Onko eSports pätevä valinta olympialajiksi?

Musiikit:
Dragon Ball FighterZ – Islands
Cosmic Star Heroine – Walking The Beat
Doki Doki Literature Club! – Dreams of Love and Literature
Golden Sun – Isaac Battle Theme
The Legend of Zelda: Breath of the Wild – Hateno Village (Day)
Soul Blade – Bravely Folk Song
Ace Combat 3 – Frozen Soul
Sonic Forces – Light of Hope

Viikon kysymys:
Onko videopelit aiheuttaneet sinulle vihaisia tuntemuksia ja jos on, niin mikä peli ja mihin purit vihasi?

7 vastausta artikkeliin ”PBC 298: Kujan viimeinen Mustela putorius

  1. Paskat pelit saa aikaan kiehuntaa mutta onneksi nykyään on niin paljon eri arvostelulähteitä niin näihin paskakasoihin ei tule astuttua kuin ehkä kerran parissa vuodessa. Oma primitiivireaktioni ei siis ole Tootsin tapaan kiljua kuin pikkuvauva ja pyytää äitiltä uutta peliä heti perään vaan ihan kylmästi suljen pelin ja vaihdan seuraavaan ilman mitään haluakaan mennä ammuskelemaan kouluihin.

  2. Monestikin ovat aiheuttaneet, mutta tärkeintä sellaisissa tilanteissa on vain löytää jotain johon purkaa vihansa.

  3. No onhan ne. Listata voisi hävyttömän monta 2000-luvulla julkaistua Sonic-tekelettä (onkohan joku oikeasti voinut nauttia Sonic Shufflesta) sekä paskalla kameralla varustetut 3D-tasohyppelyt.
    Esmes Earthworm Jim 3D on peli josta haluaisi pitää sillä paljon potentiaalia löytyy, ja moni asia on kumminkin kunnossa mutta se kamera, pomotaistelut plus muutama muu pikkuseikka pissivät naamalle sitä tahtia että sormi hivuttaituu virtakatkaisijalle alta aikayksikön. Puhtaasti paskoille tekeleille voi nauraa, mutta tämä pistää kyrpimään kun aika ajoin meno on enempi kuin kohdillaan, sitten yht’äkkiä kamera aloittaakin vammailunsa väärään aikaan ja pelinautinto katoaa sen sileän tien.

    Mutta koska olen tasapainoinen, ajatteleva ja ei-vammainen mies joka ottaa asiat rauhassa, niin ei ole tarvetta purra raivoa ohjaimiin, peleihin tai mihinkään muuhun olemassaolevaan. Hyväksyn suoraselkäisesti olevani joko paska, tai sitten pelin olevan paska.

  4. Penskana tuli paiskottua ohjaimia ja pleikkari kakkonenkin koki kovan kohtalon kun nyrkillä hakkasin sen tohjoksi. Sittemmin sitä on oppinut itsehillintää ja lompakko kiittää.

  5. Ensimmäisiä PC änäreitä pelatessa veljeni kanssa hävisin usein. Joka kerta häviöllä ollessani vitutus oli niin kova, että oli pakko painaa resettiä ennen pelin päättymistä.

  6. Enää ei tule suututtua pahemmin peleille mutta jos sattuu menemään hermot änärin nettipelissä niin stressipallo on aina siinä käden ulottuvilla ja siitä on puristeltu jo Terveystalon logot ainakin kuluneeksi kyljestä.

    Onko muuten kolmensadan jakson kunniaksi tulossa mitään erikoisempaa juttua?

  7. Olen niin rauhallinen ukkeli, etteivät videopelit saa juuri zeniäni häirittyä. No okei, joskus vaikkapa ajopeleissä yksittäisen ajovirheen takia voittamista jäänyt kilpailu kismittää niin, että pään sisällä kaikuvat ”Fak! Fak! Fak!” -huudot. Ja jos oikein toden teolla harmittaa, lyön sohvatyynyä.

    Lapsena eli joskus C64- tai Amiga-vuosina – hiiliajoitus ei ole tässä riittävän täsmällinen – tuli joskus paiskottua ilotikkua. Onneksi Competition Pro Ace -tikkuni oli niin vahvaa tekoa, että vaikka sillä olisi heittänyt Chuck Norrisia, olisi Teksasin rankeriin tullut pipi ja joikkariin ei naarmuakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.