Oikeaa pelimusaa

Pelien soundtrackit, tuo ikuinen hieno aihe josta voisi kirjoittaa blogitekstejä vaikka maailman ääriin. Mutta entäpä hieman ”erilaisemmat” pelien soundtrackit? Pelien soundtrackit jotka on tehty vain promoamaan tulevaa tuotetta ja sen sisältöä.

Näin kävi auvoisella 90-luvulla, jolloin belgialaislähtöinen teknopumppu The Immortals, iski kultasuoneen varsin tunnetulla Mortal Kombat -renkutuksellaan. Biisin alkuperäinen nimi, Technosyndrome, on sittemmin muuntunut ihan vaan Mortal Kombatin tunnaribiisiksi, ohi jopa ensimmäisen Mortal Kombat -pelin oman tunnussävelmän. Promoamaan Mortal Kombatin kotikonsoliversioita, tilasi Midway tältä belgialaiskaksikolta kokonaisen levyn jossa olisi biisit jokaiselle hahmolle. Kuten asiaan kuuluu, ei minkäänlaista taustatyötä tarvittu, vaan ukot saivat käsiinsä tyyliin A4:n, jossa oli kolmen lauseen kuvaus kustakin hahmosta, jonka jälkeen syntikat soimaan ja tekemään aivan täysin yksi yhteen hahmon olemuksen kanssa oleva kappale.

Käydään tämän viikon blogitekstissä läpi tämä upea levy hahmo hahmolta, hieman jopa levyarvostelun tapaan.

JOHNNY CAGE “PREPARE YOURSELF”

Mikä onkaan parempi tapa aloittaa, kuin hahmo josta koko Mortal Kombat sai alkunsa, jo siinä vaiheessa kun Midwayn piti käyttää Van Dammen mocap-mallinnusta ja tehdä Bloodsport-lisenssipeli. Johnny Cage, kuten biisissä sanotaan, ei pelkää kuolemaa ja tämä levyn avaava biisi ”Prepare Yourself”, huokuu tätä henkeä. 29-vuotiaaksi esiteltävä Cage, on niin vahvan nuoleskelun kohteena että ei tarvitse kauaa ihmetellä mistä hahmo sai tämän läpi koko pelisarjan progressiivisesti kehittyvän flegmaattisuutensa.

Biisi on myös täynnä triviaa. Esimerkiksi Johnny Cagen oikea syntymänimi mainitaan kappaleessa, joka on varmasti yllätys monellekin MK-fanaatikolle, jotka tähän päivään asti ovat luulleet että Johnny Cage olisi miehen oikea nimi. Myös hahmon moveset käydään näppärästi läpi biisin ekassa säkeistössä:

Fight Cage, Johnny Fight
Use your split punch and make ’em cry
Be tough, shoot your green fire
The shadow kick, we all admire, is strong
Fight for your life

Vielä kun olisivat näppäinkomennot näille liikkeille laittaneet niin siinähän olisi voinut koko biisi toimittaa ihan virallisen pelioppaan virkaa.

Arvosana: Kolme Mortal Kombat -logoa viidestä.

KANO ”USE YOUR MIGHT”

Sarjassa pahiksen virkaa toimittava naamapuoli Kano, muuntautuu tämän tanssibiitin tahtiin yhtäkkiä jostain syystä jopa hieman hyviksen virkaa toimittavaksi sankariksi. Koskettava kappale kertoo miten sankariamme vainotaan lain toimesta, ja miten kaunisääninen naislaulaja vannoo olevansa tämän ”langenneen enkelin” puolella.

”Test your might”, on minipeli Mortal Kombat -pelissä, ja biisin nimestä voidaan päätellä että Kano pääsee vihdoin käyttämään tätä taitoa, ja biisin päättävät pelistä tutut sanat ilmaisevat että mies käytti niitä voitokkaasti. Millaisessa maailmassa elämmekään kun pahisnilkkejä tällä lailla nostetaan jalustalle ja ylistetään?? Ei kun ai niin joo Trump on tällä hetkellä ihan jopa presidenttinä asti…

Arvosana: Yksi fatality viidestä (koska pahiksen romantisointi ja ihannointi)

SUB-ZERO ”CHINESE NINJA WARRIOR”

Huhhuh! Sitten päästäänkin siihen ns. pääruokaan. Sub-Zeron nimikkobiisi, joka nimestään päätellen voisi olla suositun kilpailusarjan kiinalaisversion tunnusmusiikkina, on sen verran kiehtova musiikillinen cocktail että oksat helvettiin. Ensimmäiset sekunnit ovat mystiikkaa täynnä, josta päästäänkin komealla teknobiitillä bridgeen, josta matka jatkuu lätkäareenoilta tuttuihin nostatusbiitteihin ja ei muuta kuin sama looppi uudelleen. Mitä hemmettiä täällä oikein tapahtuu?!?!?

Kiinalainen ninjasoturimme saa kyllä komean, kattavan ja ennen kaikkea hämmentävän esittelyn:

Ooh, Chinese Ninja warrior
With your heart so cold
Sub zero
Ooh, your life is a mystery
Warrior with a mask
Sub zero

Kirjainasusta voidaan päätellä että jäätymispistettä kuvaavat termit, eivät tässä tapauksessa ole tämän ikonisen hahmon nimeen viittaavia, vaan ihan siihen lämpötilaan. Mutta hei, kuten komeaääninen naikkonenkin biisissä useaan otteeseen ilmoittaa; freezing vibrations. Marky Mark taitaa haluta rojalteja tuon termin käytöstä?

Arvosana: Neljä projectile-spämmiä viidestä

LIU KANG ”BORN IN CHINA”

Aivan kuten HIFK:n futisjoukkuekin, jatketaan myös me Kiina-teemalla. Liu Kang, biisin mukaan Shaolin-munkki vaikka miehellä on tukkaa enemmän kuin kellään Mortal Kombat -peleissä, on kokenut pelisarjan varrella melkoisen tarinankaaren, joka huipentui uusimman pelin kirjaimelliseen jumalmoodiin. Pahoittelut tappelupelin yksinpelikampanjan spoilaamisesta kaikille. Saa laittaa palautetta. Tämä kyseinen biisi ei myöskään ole cover-versio Bruce Springsteenin legendaarisesta kappaleesta, kuten kappaleen kuuntelemalla voivat hyvällä nuottikorvalla varustetut kuulla.

Ehdottomasti mielenkiintoisin osuus biisistä on miehen liikkeiden mainitseminen nimeltä. Laulaja karjuu äänitorvensa kyllyydestä ikonisen ”fireballin”, mutta sitten päästään siihen ongelmalliseen osuuteen. ”Flying kick” on Liu Kangin ikoninen liike, joka kajautetaan ilmoille em. tulipallon jälkeen, mutta jotenkin kuulostaa että laulaja huutaa liikkeen nimen ”frying kick”. Tämä voidaan tulkita aasialaistaustaista etnistä pohjaa omaavien oletettujen pilkkaamiseksi, joten ehdottomasti koko biisi pois netistä, ja The Immortals tilille tästä lietsovasta rasismista. Eikö ResetERA ole tehnyt jo topicia tästä? Koska saadaan aikaan somekohu? Onko termi Mortalkombat-gate jo käytetty?

Arvosana: Nolla paistopotkua viidestä oksettavan rasismin takia

SCORPION ”LOST SOUL BENT ON REVENGE”

Nyt on aika ottaa käsittelyyn edellisen kappaaleen jääukkelin nemesis, ja sarjan ”se toinen ikoninen hahmo”. Keltaiseen asuun sonnustautunut kuoleman ja elämän rajamailla tasapainotteleva sysimustan yön ninjapinja, ei pahemmin biisissään säästele. Hullut reivit ovat tämän biisin soidessa enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ja se miten biisi sekä sen tunnelma sopivat yhtään synkkään lähdemateriaaliinsa, on toissijaista. Hieman brittiläisen tanssimusan ikoneihin, Underworldiin, kallellaan oleva kappale (ehkä vähän myös 90-puolivälin Mobyyn), on siitä mukava ilmestys että kappaleen nimi kerrotaan heti biisin alkuun, joten kuulijan ei tarvitse kaivaa Shazam-sovellusta puhelimestaan esiin. Muutenkin biisin lyriikat ovat erittäin kekseliäät. Kopioidaanpa ne suoraan levyn kansilehdestä tänne:

Scorpion, lost soul bent on revenge
Scorpion, lost soul bent on revenge

Ohoo hoho Ohoo hoho

Lost soul bent on revenge
Lost soul bent on revenge
Lost soul bent on revenge

Come here, get overhere. Come here, get overhere
Come here, get overhere. Come here, get overhere

Ohoo hoho Ohoo hoho
Ohoo hoho Ohoo hoho

Lost soul bent on revenge
Lost soul bent on revenge
Lost soul bent on revenge

Come here, get overhere. Come here, get overhere
Come here, get overhere. Come here, get overhere

Scorpion, lost soul bent on revenge

Ohoo hoho Ohoo hoho
Ohoo hoho Ohoo hoho

Voi helvetti. Nyt tulin vahingossa tunnustaneeksi että omistan kyseisen levyn.

Arvosana: Kolme kädestä lähtevää koukkua viidestä helposti muistettavien lyriikoiden vuoksi

SONYA ”GO GO GO”

Voi Sonya-raukkaa. Kun kaikki muut levyn biisit ovat muiden tahojen esittämiä ylistyslauluja pein hahmokaartille, joutuu sarjan tuolloin vielä ainoa naishahmo laulamaan itse laulunsa itsestään. Minä-muodossa laulettu kappale on kuitenkin sitäkin kovempi ralli, ja ehdottomasti yksi klassikkoalbumin kirkkaimmista helmistä.

Biisistä löytyy yhtäläisyyksiä levyn aloittaneen Johnny Cagen biisiin. Sonyan erikoisliikkeitä käydään läpi ihan nimien kanssa, ja tässäkin biisissä jostain kumman syystä mainitaan hahmon ikä. Syynä on mitä isoimmalla varmuudella se että The Immortals sai hahmoista myös pelin ohjekirjasta löytyvät fiktiiviset statsit, eli hahmon nimen, sukupuolen, syntymäpaikan ja iän.

Arvosana: neljä Sonic Ringiä viidestä (liikkeen nimi on siis Sonic Ring… Sonic ja Ring…!!)

RAIDEN ”ETERNAL LIFE”

Queen kysyi aikoinaan kauniissa kappaleessaan ”Who wants to live forever?”, ja tämä biisi on kai sitten nimeä myöden aika tyhjentävä vastaus tähän kysymykseen. Ukkosenjumalan elämästä annetaan kyllä sen verran haipakka kuva, että jokaista biisin kuullutta saletisti kiinnostelisi viettää edes viikko Raidenin luksuselämää.

Biisin perusteella Raidenilla ei myöskään ole silmiä, joka on jälleen tyylipuhdas osoitus siitä että The Immortals ei jälleen kerran tehnyt mitään taustatöitä biisin suhteen. Kunhan katsoivat Raidenin hahmovalintaruudun kuvaa jossa Raiden poseeraa valkoisin silmin, ja ei muuta kuin sekvensserit kaakkoon ja essot huiviin. Haistakaa jo paska The Immortals!!!

Arvosana: Kaksi ja puoli salamaniskua viidestä

GORO ”THE OUTWORLD PRINCE”

Ennen kuin innostutte, on varoitettava että nimestään huolimatta ei tämä kappale liity mitenkään Princeen, vaan nelikätiseen puolilohikäärmeeseen. Levyn ainoa ei-pelattava hahmo, sai osakseen kyllä hämyisen pelottavan biisin, josta on hankala nauttia ilman tajuntaa laajentavien vaikutusta (toim.huom. PBC ei missään nimessä suosittele huumausaineiden käyttöä missään kontekstissa tai tilanteessa. Tehkää läksynne, syökää vitamiininne ja lukekaa iltarukouksenne!).

Kyseessä on siitä harvinainen kappale, että se oikeasti jopa jotenkin sopii tunnelmaltaan ja teemoiltaan pelin hahmoon, ja se jos mikä on tässä albumikokonaisuudessa iso juttu. Synkät synariffit seuraavat toinen toistaan, ja lyriikat luovat uhkaavaa tunnelmaa kautta linjan. Olen pahoillani The Immortals että tuli sanottua ylempänä rumasti. Hoiditte sittenkin hommanne hyvin ja kunnialla.

Arvosana: Viisi 500 dollarin aurinkolasia viidestä

Kaiken kaikkiaan Mortal Kombat -levy, on ysärin estetiikkaa jokaisella solullaan huokuva ilmestys. Korville se on täyttä 90-luvun puolivälin tanssibiittiä ja viattoman kömpelöä yritystä, tehdä jotain todella coolia ja sillä hetkellä pinnalla olevaa. Ei tätä nyt hullukaan kotibileissä tai illanistujaisissa soita, mutta jotain kiehtovaa tässä on, joka laittaa esim. lenkkipolulla tai salilla volaa hieman lisää puhelimesta.

Samaan aikaan toisaalla, muuan jättielikoita sisältävä väkivaltainen tappelupeli höristi korviaan. ”Jos Mortal Kombatista saadaan aikaan tuollaista soopaa niin pistetään me vielä paremmaksi.” sanottiin Atarin suunnalta, ja näin alkoi syntymään Primal Rage -pelin soundtrack, josta jonain muuna päivänä sitten lisää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *