Norsukamman Rare Replay-opas

RarewareLogoOld

Kuten allekirjoittaneen pelimausta ja preferensseistä saattaa päätellä, on omalla kohdalla Rare Replay yksi kovimpia pelivuoden nimikkeitä. Brittistudion pelit ovat läpi vuosien olleet täynnä laatua, kivoja ideoita ja ennen kaikkea sitä videopelaamisen ”essenceä” ja mikä olisikaan hienompaa kuin saada iso osa näistä klassikoista yhteen kätevään pakettiin ja vieläpä pilkkahintaan. Tämän vuoden E3-messuilla näihin rukouksiin saatiin jostain ylempää vastaus kun tämä hieno kokoelmapaketti julkistettiin ja näitä kyseisiä helmiä pelannut kansa oli lähestulkoon polvillaan näyttöpäätteidensä edessä.

30 peliä on valtaisa määrä pelattavaa jopa kovimmille ohjainsankareille joten PBC:n retrofiili Norsukampa tarjoaa tässä pienen läpileikkuun kokoelman peleihin ja kertoo mitä kannattaa pelata siltä kuuluisalta ”yhdeltä istumalta” ja mitä kannattaa jättää niihin aivan tylsimpiin iltoihin.

Let’s go!

maxresdefault

Jetpac – 1983
Tämä avaruusräiskintäklassikko on nähnyt vuosien varrella monenmoista erilaista versiota ja tämä mustanpuhuva ZX Spectrumin avaruusräiskintä kestää hyvin hi-score-tyylisen pelailun nykypäivänäkin.

Laatu: Taattua kasarin arcade-tehtailua positiivisessa mielessä
Tämän päivän standardeilla: Mukavaa pisteiden saalistelua pikkuvaivalla

Atic Atac – 1983
Spectrum-aikojen tummanpuhuva viivagrafiikka on vahvasti läsnä myös tässä old-school-seikkailupelien hengessä tehdyssä linnastoseikkailussa. Peli omaa vanhan ajan charmia mutta ei ehkä sovellu monotonisuutensa vuoksi aivan kaikille nykypelaajille

Laatu: OK-tason kamaa pienemmän mittakaavan Gauntlet-hengessä
Tämän päivän standardeilla: Karua ja kömpelöä. Nostalgikoille lämpimiä aaltoja aikaansaava tekele.

Lunar Jetman – 1983
Jetpacin jatko-osa joka laajentaa alkuperäisen pelimekaniikkaa tuomalla mukaan progressiivista ja aiempaa monipuolista etenemistä sekä ajoneuvon. Edeltäjäänsä huomattavasti kiehtovampi ja videopelimäisempi tapaus.

Laatu: Mainio peli kaikin puolin.
Tämän päivän standardeilla: Kontrollit ovat karut ja peli on hieman liian helppo mutta hieno kuvaus ilmestymisaikansa mallikelpoisesta jatko-osasta.

Sabre Wulf – 1984
Raren 80-luvun maskottihahmon ensiseikkailu on ruudusta toiseen etenemistä ajan hengen mukaiseen tyyliin niin hyvässä kuin pahassakin.

Laatu: Ilmestymisaikansa suurmenestys on todellinen harppaus niin graafisesti kuin ääniensäkin puolesta
Tämän päivän standardeilla: Lähinnä graafisille taskulaskimille ohjelmoidulta peliltä näyttävä väripläjäys näyttää lähinnä Jeff Minterin luomukselta.

Underwurlde – 1984
Sabre Wulfin jatko-osa jossa sankarimme Sabreman pääsee eiintymään hieman ”tasoloikkamaisempaan” tyyliin.

Laatu: Ei se mikään Super Mario Bros ole mutta mainio hyppelyseikkailu kaikin puolin.
Tämän päivän standardeilla: Kuvittele niitä freewarena ilmestyneitä MS-DOS-tasoloikkia 90-luvun alkupäiviltä mutta hieman heikompana.

knightloreKnight Lore – 1984

Sabremanin seikkailut muuttavat tässä pelissä muotoaan Commodore- ja Spectrum-aikojen ikoniseen isometriseen kuvakulmaan (esimerkkinä käyköön vaikka C64:n Batman-peli). Oman aikansa arvostelumenestys toimii mitä mahtavimpana esittelynä tähän sympaattiseen peliengineen ja sen saloihin, toimien myös ihan itsenäisenä pelinä.

Laatu: Erittäin hyvä ”isometrinen seikkailu” ja genrensä malliesimerkkejä.
Tämän päivän standardeilla: Peli ei ole menettänyt hohtoaan sitten yhtään. Ainoastaan Spectrum-ajan kolkot grafiikkanäkymät saattavat pelottaa kultasilmäisimmät pelaajat pakosalle.

Gunfright – 1985
Villin lännen maisemiin sijoittuva peli joka ottaa hieman enemmän irti Knight Loresta tutusta Filmation-enginestä.

Laatu: Ei mikään Raren kirkkaimmista tähdistä. Unohdettavaa ja viimeistelemättömältä tuntuvaa pelattavaa kautta linjan.
Tämän päivän standardeilla: Kunhan pelaaja saa naurun loppumaan peliruudun jopa nykypäivän standardeilla hudintäyteisen ulkoasun nähtyään, iskee seuraavaksi vastaan kömpelö pelattavuus ja kehnot äänet.

Slalom – 1987
Kättä lippaan sillä on kyseessä on niin kokoelman ensimmäinen NES-peli, kuin myös kokoelman ensimmäinen peli johon on musiikit tehnyt Raren hovisäveltäjä David Wise. Itse peli on mäenlaskua (vaikka se näyttääkin paippiputkessa laskettelulta) ja esteiden väistelyä.

Laatu: Peli jossa kaikki on enemmän tai vähemmän nähty jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen.
Tämän päivän standardeilla: Näitä pelejä pelattiin 2000-luvun alkupuoliskon kännyköillä joten ei mitään minkä vuoksi kannattaa juosta kotiin tätä kokoelmaa pelaamaan.

rcR.C. Pro-Am – 1987

NES-klassikko jossa pienet radio-ohjattavat autot kruisailevat pitkin esteitä pullollaan olevia ratoja kilpakumppaneita radalta löytyvillä esineillä kurmottaen… ja kaikki tämä useita vuosia ennen ensimmäistäkään Micro Machines-peliä.

Laatu: Erittäin toimivaa pelattavaa kunhan laittaa omaa musiikkia kuulokkeista soimaan pelin raastavan audiosuunnittelun vuoksi.
Tämän päivän standardeilla: Pelin pelattavuus ei ole huonontunut tippaakaan vuosien vieriessä. Helppo omaksua ja hauska pelata.

Cobra Triangle – 1989
Kuin em. R.C. Pro-Am mutta vedessä. Jollain tavalla tuntuu että grafiikka on kehnompaa kuin henkisessä edeltäjässään ja äänet ovat, jos vain mahdollista, vieläkin kamalammat.

Laatu: Hankalahko vaikeustaso yhdistettynä kannustamattomaan pelaamiseen.
Tämän päivän standardeilla: Vaikeustaso saattaa olla liikaa pullamössöön tottuneille pelaajille. Graafisesti OK-tasoa.

Snake Rattle ’n’ Roll – 1990
Kulttiklassikko isolla K:lla. Rokkaavan soundtrackin tahtiin isometrisiä kenttiä läpikäyvät käärmeet (myös co-op) tarjoavat haasteen niin pelaajan sorminäppäryydelle kuin happoisen tematiikkansa vuoksi aivoillekin. Huikeaa ja ennen kaikkea haastavaa hupia ja ehdottomasti yksi kokoelman helmistä.

Laatu: Näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä ja on ennen kaikkea hauska pelata.
Tämän päivän standardeilla: Jäykät kontrollit ja korkea vaikeustaso ovat asioita joihin pelaajien kannatta varautua hauskanpidon lisäksi.

Digger T. Rock – 1990
Outo luolastoseikkailu joka kärsii oudosta pelattavuudesta ja kehnosta ulkoasusta. Musiikitkin ovat kaukana David Wisen standardeista. Tämäkin pelinkuvatus menee reippaasti miinus-kategoriaan tässä pelikokoelmassa.

Laatu: Valmistaudu liikkumaan paljon seinien läpi, repimään korvasi irti soundtrackin huonouden vuoksi ja kärsimään hahmon huonoista kontrolleista.
Tämän päivän standardeilla: Ei mitään syytä miksi pelata. Jopa kokoelman 10 000 Gamerscorea kannattaa jättää saavuttamatta vain jos sen hintana on tämän pelin pelaamatta jättäminen.

Solar Jetman: Hunt of the Golden Warship – 1991
Kenties se tunnetuin Jetpacin aloittamasta Jetman-trilogian peleistä ja myös kokoelman ensimmäinen Raren ja Tradewestin yhteistyön helmi. Pelattavuudeltaan suomikulttihitti Wingsiä muistuttava NES-peli on haastava mutta pelaajansa palkitseva peli.

Laatu: Erittäin hyvä peli joka on vaikea mutta harjaantunut taitotaso palkitsee.
Tämän päivän standardeilla: Mainio mutta ehkä hieman sisällötön luolastolentely jonkalaisia totuimme kaikki pelaamaan ysärin lopulla MB Huvi&Hyöty-romppujen myötä (jonnet ei tietenkään muista).

Battletoads-logo

Battletoads – 1991
Peli joka ei esittelyjä kaipaa. Yksi NES:n parhaista peleistä joka hämmästyttää monipuolisella pelattavuudellaan sekä innovaatioillaan. Vaikeustaso on kovempaa kuin yhdeksässä nykypelissä kymmenestä ja co-op löytyy myös jos omaat kaverin joka on pelaamistaidoiltaan sensei-tasoa.

Laatu: Uskomattoman hieno peli jossa ei tylsää kohtaa tule vastaan. Tämän pelin läpäisy pitäisi kehystää ja kaivertaa hautakiveen.
Tämän päivän standardeilla: Battletoads on kuin yksi näistä nykypäivän laadukkaista indiepeleistä. Yksi tämän pelikokoelman isoimmista helmistä joka erottelee pelaajajyvät pelaaja-akanoista.

R.C. Pro-Am II – 1992
Jatko-osa R.C. Pro-Amille jossa jatko-osan lailla enemmän kaikkea hitusen paremmin toteutettuna. Grafiikka on jostain syystä hieman ykkösosaa persoonattomampaa mutta ykkösestä puuttunut moninpeli pelastaa paljon.

Laatu: Mainio moninpelattava ajelu joka nousee uusiin sfääreihin mitä enemmän pelaajia on ohjainten päässä.
Tämän päivän standardeilla: Karuhko ulkoasu on karuhkoa mutta moninpeli on juuri niin hauskaa kuin voi olettaakin.

Battletoads Arcade – 1994
Kokoelman ainoa peli joka ei koskaan saapunut kotikonsoleille. Kuvittele NES:n Battletoads mutta hivenen helpompana, hitusen vähemmän hauskoja innovaatioita sisältävänä ja ennen kaikkea perkeleesti paremman näköisenä niin saat lopputulokseksi Battletoads Arcaden.

Laatu: Lyhyestä kestosta hieman kilpeään tahriva side-scrolling beat’em up joka sopii paremmin niille jotka pakenivat paikalta ekan osan haasteen iskeytyessä vasten kasvoja.
Tämän päivän standardeilla: Laadukasta mättöä kautta linjan.

gfs_27914_1_3

Killer Instinct Gold – 1996
Jostain syystä kokoelmasta jäi pois SNES:n versio Killer Instinctistä mutta eipä tuo haittaa koska Gold on kuitenkin tämän pelisarjan jumalversio. Ultra Combot (jep, juurikin siihen kuuluisaan tyyliin laus… huudettuna) irtoavat partaveitsen terävien kontrollien myötä noviisiltakin ja pelattavuus on hauskempaa kuin monissa genren sisäisissä virkaveljissä.

Laatu: Vaikka arcade-version loistoon ei Gold yllä, on se silti maittava mättöpelikokemus joka tarjoaa aloittelijaystävällisen peliympäristön pelaajalleen.
Tämän päivän standardeilla: Hassua kyllä mutta Xbox Onen KI ei ole oikeastaan grafiikan lisäksi kovinkaan kaukana lähes 20 vuotta vanhemmasta isoveljestään. Hyvät tappelupelithän eivät tunnetusti vanhene, vai mitä Melee ja 3rd Strike?

Blast Corps – 1996
Tästä pelistä voidaan sanoa alkaneen yksi pelaamisen hienoimmista aikakausista, Raren N64-aikakausi, joka tarjosi pelaajille sellaista herkkua että ei paremmasta väliä. Tämä hi-scoreiluun keskittyvä tuhoamispeli koukuttaa pelaajan kierolla tavalla.

Laatu: Vaihtelevaa pelattavuutta ja ”vielä yksi kerta”-ideologiaa viljelevä peli on omiaan pikaisia pelisessioita varten. Syytä vain itseäsi kun se ”nopeasti vähän aikaa Blast Corpsia” muuttuukin useaksi tunniksi pelin hauskuuden vuoksi.
Tämän päivän standardeilla: Karun grafiikkansa alla Blast Corps on herkullinen pistesaalistelu joka tarvitsisi online-leaderboardeja enemmän kuin yksikään muu kokoelman peleistä.

Banjo-Kazooie – 1998
Voi veljet nyt ollaan laadun äärellä. Tasoloikkaklassikko joka teki N64:llä saman kuin firman aiempi tasoloikkasarja Donkey Kong Country SNES:llä, päihitti laadullisesti firman maskotin oman (helvetin laadukkaan) tasoloikkasarjan. Banjo-Kazooie on malliesimerkki 90-luvun lopun 3D-tasoloikasta. Värikkäitä kenttiä, hassuja hahmoja, rautaista pelattavuutta, korvia hivelevää äänimaailmaa. Tarvitseeko loistava videopeli muka mitään muuta?

Laatu: Karhun ja tämän lintukaverin seikkailut ovat kuin tasoloikkapelin oppikirjasta. Ainoa pikkuinen miinus on vaikeustaso joka voisi olla hieman korkeampi.
Tämän päivän standardeilla: B-K on edelleen maagisen kova tasoloikka ja ne jotka ovat netistä peliä pelaamatta lukeneet sanan ”fetch-quest”, voivat painua sinne kuuluisaan paikkaan ja pelata vaikka vielä enemmän fetch-quest-pelaamista tarjoavaa Arkham Knightia jossa kultaiset palapelin palaset on vain korvattu rikoksilla.

1306167010-jetforce-gemini

Jet Force Gemini – 1999
Kesken Raren kultakauden se yllätti meidät todellisella kulttihelmellä joka kertoo kahden nuoren (ja heidän piskinsä) taistelusta pahaa muukalaisimperiumia vastaan. Loistava räiskintäpeli jonka soundtrack hakee vertaistaan tämänkin päivän nykypeleistä.

Laatu: Helvetin kiehtova peli kaikin puolin. Tutkittavaa ja löydettävää löytyy vaikka muille jakaa ja pelin toimintaosuudetkin ovat sieltä paremmasta päästä.
Tämän päivän standardeilla: Kontrollit ovat hieman kömpelöt meille kahden tatin veteraaneille mutta kaikki muu on erinomaisella tasolla. Vihollistekoälylle ja sen korkealle laadulle erikoismaininta.

Perfect Dark – 2000
Raren megasuosioon nostanut Goldeneye joutui valitettavasti brittiagentin lisenssisyistä johtuen skippaamaan tämän pelikokoelman mutta viskataan yhdessä ravistetut martinit tämän naisia esineellistävän brittikeikarin kasvoille ja pelataan rautaisempaa peliä brittiläisellä naisagentilla ja vieläpä cyberpunk-maisemissa!! Perfect Dark on yksi parhaista koskaan konsoleille tehdyistä FPS-peleistä ja tämä on fakta.

Laatu: Mistä sitä aloittaisi? Loistava FPS-peli jossa on enemmän ultralaadukasta pelattavaa kuin pienessä pelejä täynnä olevassa kylässä. Kokoelman yksi parhaista peleistä.
Tämän päivän standardeilla: FPS-genre on mennyt eteenpäin ja Modern Warfarea tai Counter Strikea ensimmäisenä FPS-pelinään pelanneet saattavat tuntea olonsa epämukavaksi Perfect Darkin parissa. Se on toki heidän oma menetyksensä…

Banjo-Tooie – 2000
Banjo-Kazooien hauskasti nimetty jatko-osa tekee mahdottomasta mahdottoman ja parantaa alkuperäisestä joka osa-alueella, tuoden samalla myös rutosti lisää (mm. offline-moninpeli).

Laatu: Yksi Raren hienoimmista N64-hetkistä jota pelatessa ei lakkaa hymyilemästä.
Tämän päivän standardeilla: Genren eläessä pienimuotoista lamaa, on tässä kokoelmapaketissa yhtenä pelinä löytyvä Banjo-Tooie jo yksinään pelin hintalapun arvoinen kokemus. Parempia 3D-tasoloikkia ei ole historian aikana montaa ilmestynyt.

1104488-gfs_41917_2_70_mid

Conker’s Bad Fur Day – 2001
Kulttiklassikko joka muuttui kehitysvuosien aikana yltiösöpöstä lasten tasoloikinnasta, törkyhuumorin ja populäärikultuuriviittausten täyttämäksi ensemble-peliksi. Peli joka ensin viehättää värikkäällä ulkoasullaan mutta sitten potkaisee pelaajaa nyyteille (naispelaajia varmaan sitten alavatsaan) roisilla paskahuumorillaan jolle jopa Duke Nukem nauraisi.

Laatu: Vaihtelevuus on päivän sana tämän pelin parissa vaikka se punainen lanka onkin hieman kadoksissa. Erittäin hyvä peli pienistä puutteistaan huolimatta ja samalla yksi kaikkien aikojen hauskimpia pelejä dialoginsa ja kässärinsä puolesta.
Tämän päivän standardeilla: Komedia-arvo on yhä paikallaan mutta kontrollit ovat hitusen kankeat.

Grabbed By The Ghoulies – 2003
Raren ensimmäinen peli Nintendon kanssa päättyneen vuosien eksklusiiviyhteistyön jälkeen. Peli on pieni askel taaksepäin siitä mitä olettaa voisi sillä N64-rautaa monin verroin tehokkaammalla hardwarella, lopputuloksen voisi odottaa olevan jotain muuta kuin mitä Grabbed By The Ghouliesista loppupeleissä tuli. OK-tason peli se silti on tarjoten hieman Dead Rising-tyylistä pelattavaa mutta söpömmin. Musiikit sentään ovat mainiot firman toisen supersäveltäjän, Grant Kirkhopen, tykittäessä parastaan.

Laatu: Ei mikään hääppöinen peli. Unohdettava tapaus jonka musiikkeja sentään kuuntelee mielellään.
Tämän päivän standardeilla: GBTR on kuin latauspeli. Erittäin kevyttä pelailua joka on enemmänkin kertakäyttökamaa kuin kuolematon ikiklassikko.

Perfect Dark Zero – 2005
Jatko-osaa loistavalle Perfect Darkille saatiin odottaa yli kokonaisen konsolisukupolven ja lopputulos ei ollut kovinkaan kummoinen. Mainettaan hitusen parempi räiskintäpeli (alkuperäisen pelin esiosa) kaatuu lähinnä surkealta tuntuvaan haastavuuteensa sekä heikkoihin pelillisiin ratkaisuihinsa.

Laatu: Kaunis liikkeessä mutta ruma läheltä. Peli ei tunnu mitenkään osalta Perfect Dark-sarjaa.
Tämän päivän standardeilla: Kuten aiemmin tuli sanottua, on FPS mennyt genrenä kovaa kohti evoluution huippuaan ja PDZ kärsii tästä jopa edeltäjäänsä enemmän. Jos sinulla on kroonisia iho-ongelmia, älä katso pelin välianimaatioita.

20110218120719955535

Kameo: Elements of Power – 2005
Se toinen ja valitettavasti vähemmälle huomiolle jäänyt Raren Xbox 360:n julkaisupeli joka on lähempänä sitä rakasta Rarea johon N64-aikoina totuimme. Värikästä puzzleilua tasoloikkaseikkailun muottiin valettuna ja mikä parasta, grafiikalla joka kestää vertailun jopa tämän päivän pelien kanssa. Jatko-osaa vieläkin haikeana odotellessa…

Laatu: Kameo on kuin Zelda mutta ei oikeastaan lähellekään. Helvetin laadukas kokonaisuus jonkalaisia nähtiin pelin alkuperäisellä julkaisualustalla rikollisen vähän.
Tämän päivän standardeilla: Xbox-pelaajat ovat tottuneet räiskintään, räiskintään, räiskintään, vähän autopeleihin ja vielä hieman räiskintään joten tämä peli on kuin viileä tuulahdus kasvoille liian helteisenä kesäpäivänä. Hieno ja aliarvostettu teos.

Viva Pinata – 2006
Rare on tunnettu värikkäistä peleistään mutta Viva Pinata vääntää värimittarit Splatoon-tasolle tarjoten samalla hieman managerointia… pinatojen managerointia… mitä ihmettä täällä tapahtuu? Ei kannata antaa kirjoittajan höpötyksien hämätä sillä Viva Pinata on koukuttava ja ennen kaikkea oudosti rentouttava peli jonkalaisilla on tänäkin päivänä paikkansa synkässä ja hyperaktiivisessa pelimaailmassa.

Laatu: Kuvankaunista grafiikkaa ja yltiökoukuttavaa pelattavaa tunnelmallisen soundtrackin siivittämänä. Viva Pinata on hieno terapiatyökalu hektisten verkkoräiskintäsessioiden jälkeen käytettäväksi.
Tämän päivän standardeilla: Eipä ole Viva Pinata vanhentunut mitenkään. Upea grafiikka on vielä tänä päivänäkin sellaista että pelaajan silmät eivät sula ja pelattavuus on mukavan erilaista nykypeleihin verrattuna.

Jetpac Refuelled – 2007
Tämän on kokoelman viimeinen Jetpac-saagan peli, lupaan sen. Jetpac Refuelled on siis kaksinpelillä höystetty Jetpac jossa tietty grafiikka on tehty vastaamaan vuoden 2007 standardeja. NEXT!

Laatu: Tämä on Jetpac koreimmilla kuorilla ja siinä se.
Tämän päivän standardeilla: Täytyy ihmetellä että miksi tämä peli ylipäätään on mukana tässä kokoelmassa? Ehkä syynä on se että pelejä piti saada epäseksikkään luvun 29 sijasta pyöreät 30 mutta silti, olisivat korvanneet jollain muulla pelillä.

Viva Pinata: Trouble In Paradise – 2008
Viva Pinatan jatko-osa (älä saatana onko?!?) joka tuo pelailuun hitusen enemmän interaktiota ja tietty monipuolisemmin Pinatoja.

Laatu: Tyyppillistä Rarelle ominaista onnistunutta jatko-osaa on tämä peli pullollaan.
Tämän päivän standardeilla: Kts. Viva Pinatan ”Tämän päivän standardeilla”.

Banjo-Kazooie: Nuts & Bolts – 2008
Vihattu ja kiitelty jatko-osa Banjo-Kazooie-sarjaan jota sarjan vanhat fanit eivät voineet sietää ja asiaa ns. out of the box katselleet kiittelivät. Hyvä pelihän tämä on vaikka se poikkeaakin suuresti sarjan tasoloikkapelien muotista (tasoloikka on lähes statistin osassa ajoneuvojen rakentelun viedessä jalansijaa). Vihaajat vihaa ja karavaani kulkee, etenkin jos sen karavaanin tekee pelin ohjeiden ja osien mukaisesti.

Laatu: Kaunista grafiikkaa ja mukavaa pelattavaa tarjoava peli kompastuu kirjaimellisesti ajoneuvojen paikka paikoin paskaan fysiikkaan. Kun olet toista tuntia jumissa pikselin kokoisessa kivessä, tiedät mistä puhun.
Tämän päivän standardeilla: Mukavan erilainen peli kaiken kaikkiaan ja tämä siis positiivisella tavalla.

869548-935846_20080507_003

Rare Replay on kokoelmapaketti joka voittaa hinta-/laatusuhteessa jopa aiemman mestarin, Metroid Prime Trilogyn. Vajaalla kolmellakympillä saat saman verran pelejä joista iso osa kuuluu videopelaamisen yleissivistykseen ja osaan tulet takuuvarmasti rakastumaan ikiajoiksi jos satut niitä ensimmäistä kertaa pelaamaan. Myös kokoelmasta löytyvät NES Remix-tasoiset haastetilat ynnä muut pikkulisät tarjoavat porkkanaa niille, joille paketin jokainen peli on tuttu.

Rare on palannut hyvät naiset ja herrat ja toivon mukaan vuosien edetessä saamme aihetta uuteen Rare Replay-kokoelmaan.

nieuws20150728_rarereplay

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.