Mäkikotka on laskeutunut

Suomen kaikkien aikojen menestynein talviolympiaurheilija, Matti Nykänen, poistui keskuudestamme viime viikolla. Vaikka miehen mäkihypyn ulkopuolinen elämä ei ehkä kauhean suurta ihailua ansaitsekaan, ei miehen kaulaan ripustetun jalometallin määrää voi kukaan täysijärkinen väheksyä, eikä sitä tee myöskään PBC:n viikkoblogi, joka listailee tällä kertaa kovimpia mäkihyppypelejä.

Mäestä tippuminen on pienelle valtiollemme talviversio keihäänheitosta. Perinteinen laji, jossa jostain syystä on siniristilippu aina ollut kovaa valuuttaa menestysennustuksissa. Molemmissa lajeissa on suomalaisedustajilla pieni aallonpohja käynnissä, mutta onneksi meillä on aina videopelit, joita pelatessa voimme palauttaa mieliimme kunnian päivät näissä takavuosien menestyslajeissamme. Mitäs kaikkea onkaan tarjottimella?

Mäkiloikkapeleissä on käytännössä kaksi todellista kukkulan kuningasta, joista toinen on jopa kotimainen. Käsitellään ensin se ulkomainen edustaja, RTL Ski Jumping -sarja. Saksan suurimman mediayhtiön lehtolapsi, on tehnyt pitkän uran mäkimontussa. Sarja lähti liukumaan lähtöpuomilta jo 2000-luvun alussa vain kotimaansa kielisenä julkaisuna, ja meno jatkuu edelleen. Myös konsoleille asti levinnyt sarja oli kolmannen persoonan mäkiloikintaa, jossa pääpaino huippusuoritteessa oli tismalleen kuin oikeankin elämän versiossa; ponnistus, ilmalennon hallinta ja laskeutuminen. Ohjainta kädessä pidellessä muuttuivat nämä kolme muotoon: oikea-aikainen napinpainallus, suuntaohjainten painelu ja oikea-aikainen napinpainallus uudestaan. Ei mitään kovin syvällistä rakettitiedettä, mutta sitä ei näiltä pienen budjetin rajoitetuilta julkaisuilta oikein osannut odottaakaan. ”Mutta entä lisenssit?” kysyvät varmaan kaikki lukijat samaan aikaan. Niitä ei sarjan alkutaipaleilla ollut kuin pelkästään hyppypaikkojen kohdilla (joka ei ole kovinkaan vaikeaa sillä paikkakunnat harvemmin ovat minkään kattojärjestön omaisuutta), ei hyppääjillä. Nimet oltiin kuitenkin viety hauskasti Pro Evolution Soccer -tyyliin ns. sinne päin, joten Jan Sonininen ja Jani Ahola pääsivät edustamaan siniristilippua Jani Soinisen ja Janne Ahosen sijaan. 2000-luvun puolivälissä peliin saatiin onneksi jo ihan hyppääjien oikeat nimet.

Kyllä, näitte oikein. Ylempi kuva on ihan oikeasta mäkihyppypelistä. Puolassa kehitetty Skoki Narciarskie -sarja, oli maan dominoiva videopelituote 2000-luvun alkupuoliskolla. Pelin keulakuva oli maan mäkihyppysankari Adam Malysz, joka koristi komeilla viiksillään pelin markkinointimateriaaleja, ja oli myös ainoa hyppijä jonka nimi oli pelissä oikeassa muodossaan. Skoki Narciarskie -pelien paras puoli, oli ehdottomasti sen managerointiin keskittynyt puoli. Pelaaja pystyi pelkän mäestä putoilun sijaan ottamaan myös Mika Kojonkosken roolin (ennen miehen kabinettitöitä) valmennuspuolella, ja määrittelemään suojatilleen valmennusohjelmaa ja tiettyihin statseihin keskittymistä. Ehdottomasti parasta mitä polakkien maasta on tullut videopelien saralla.

Mäkihyppy on ollut osana lajitarjontaa myös likimain kaikissa talviolympialaisten lisenssipeleissä. Kuka voisikaan unohtaa curlingin jälkeen Konamin kyhäilemän Nagano Winter Olympics 1998 -nimihirviön parhaan lajin, mäkihypyn, kuin myös Vancouverin kisojen samanmoisen, joskaan ei Konamin kynästä sillä kertaa? Marion ja Sonicin yhteisissä olympiapeleissäkin, oli mäkihyppy oleellinen osa minipelivali… lajivalikoimaa. Tasoloikkaikonit olivat siunanneet nimensä käytön pelin otsikossa, joten onko mitään sopivampaa kuin kyseiset keikarit tasoloikkimassa mäkitornista alas? Itse mäkihyppääminen oli sitä jo totuttua huttua, eli paina nappia hyppyrin äärimmäisessä nokkapisteessä ja säätele hahmon asentoa myrskytuulten heitellessä hahmoa vasemmalle ja oikealle (aina niin ihanilla liikekontrolleilla totta kai). Päätä kaikki telemarkkiin nappia painamalla ja olet jälleen lähempänä talviolympiaunelmaa. Sarjan kahdessa talviolympiaversiossa hyppyjen aikana kuitenkin ehtii sattua ja tapahtua kun hahmon voi ohjata ilmavirtaukseen lisämetrien toivossa. Jonkinlaista bullet timea on selkeästi hyödynnetty, sillä ilmalennot kestävät parhaimmillaan minuutin tai puolitoista. Harmi vaan että hahmojen omia kykyjä ei pääse hyödyntämään, joten esim. Tailsilla ei pysty liihottelemaan naapuripitäjään asti vaikka kuinka hahmon häntä vipattaisi ilmassa.

Ehkä kuitenkin se kaikkien aikojen autenttisin mäkihyppykokemus, löytyy yllättäen osana kaikkien aikojen kasuaalipeliä, Wii Fitiä. Pelin sisuksista löytyy ihan erillinen mäkihyppyosionsa, jossa pelaajan pitää Balance Boardia hyödyntäen ponnistaa, jaella kroppansa painopistettä ilmalennon aikana eri puolille kehoa, ja lopuksi vielä laskeutua oikeaoppisesti. Tämä nyt ei tee yhtään hyvää tämän tekstin lukijamäärille kun 75% sulki välilehden nähtyään tekstin käsittelevän urheilupelejä, ja nyt jäljelle jääneet 25% sulkivat selaimen kun täällä alettiin puhumaan kuntoilusta.

Sitten päästään vihdoin siihen kotimaiseen osastoon, jota ehdittiin jo tekstin alkupäässä lupailemaan. Deluxe Ski Jump (tuttujen kesken DSJ), on mäkihyppypeleille sama, mitä Pro Pilkki on pilkkimispeleille, eli suomalainen huipputuote. Jussi Koskelan elämäntyö, on ehtinyt jo 18-vuotisella taipaleellaan saamaan neljä osaa, ja evoluutio on selkeästi nähtävissä. Kun ensimmäinen DSJ oli vielä kotikutoisen kaksiulotteista simppeleine mekanismeineen, on sarjan vuonna 2011 päivänvalon nähnyt neljäs osa, ihan yhtä korean ulkokuoren ja mekaniikat omaava, kuin tekstissä aiemmin mainitut ison rahan tuotoksetkin. DSJ ei kuitenkaan ole ensimmäinen mäkihypyn luvatussa maassa kehitelty videopeli aiheen tiimoilta. Jo kultaisella 90-luvulla, saivat virtuaalinykäset nauttia Ski Jump Internationa -freewaresta, joka keräsi aikoinaan massiivisen kulttisuosion, joka siirtyi sittemmin DSJ:n fanikantaan. Kuin pokeri, ovat kotimaiset mäkihyppyepookit helppoja omaksua, mutta haastavia oppia. Palkitsevia tekeleitä ne kuitenkin ovat jokainen.

Eiköhän siinä ollut mäkihyppyä tarpeeksi yhdelle viikolle? Useat näistä peleistä löytyvät netin syövereistä ihan ilmaisina (ei serkkujen tai varmuuskopioiden kautta vaan ihan virallisia teitä), joten jos Ahosen, Nikkolan, Hautamäen tai monen muun entinen päivätyö houkuttelee, ei muuta kuin virtuaalisukset jalkaan ja kohti ääretöntä, ja sen yli! Nykäsen elämää jos haluaa elää niin Postal 2 lienee siihen paras vaihtoehto…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *