Kendojanarit yhtykää!

hqdefault Suomessa EA:n jokavuotinen NHL-sarja on kansallisurheiluun rinnastettava instituutio. Joka syksy kauppojen hyllyille ilmestyy sarjan uutukainen joka yleensä on vain hienosäätöä ja rosteripäivitystä viime vuoden versioon verrattaessa ja silti kauppa käy kuin häkä joka on purkitettu ilmaiseen ämpäriin. Vuosien aikana on matkalle osunut myös ihan oikeasti kehnoja vuosipäivityksiä mutta silti vain sarjan pelit pitävät hallussaan kotimaan myydyimpien pelien kärkisijoja. EA:n on toki helppona kukkoilla tunkiolla sillä vakavasti otettavaa kilpailijaa ei yhtiöllä ole lätkämarkkinoilla ollut sitten 2000-luvun puolivälin. Hattua, tai tässä tapauksessa potta-mallista Jofaa, pitää kuitenkin EA:lle nostaa sillä vaikka kaukalot onkin diktaattorimaiseen tyyliin vallattu, ei lafka ole kuitenkaan jäänyt lepäämään laakereilleen vaan muutamista harha-askelista huolimatta saanut sarjaa kehitettyä vuosien aikana. Kahden tatin ohjaustavan standardisoiminen, Youtubettajien suosikkipelimuodoksi (ne ”ihanat” överireaktiot…) noussut Ultimate Team ja monet muut kehitysaskeleet ovat muokanneet pelisarjasta samaa laatua edustavan dinosauruksen mitä samaisen yhtiön Madden-sarja on vuosi toisensa jälkeen edustanut 2000-luvun alusta asti ja NBA2K-sarja edustaa tänä päivänä.


image-imgVideopelaajat ympäri maailmaa ovat kuitenkin tunnetusti ilkeitä koneistoja vastaan taistelevia vasemmistolaisia kaikki ja näin ollen EA:n yksinvaltiaan asema ei ehkä ole kaikkien mieleen? PBC on näille pelaajille tässä tapauksessa kuin Tie Domi aikoinaan Teemu Selänteelle ja tulee turvaamaan näiden uljaiden virtuaalisirklaajien selustan jakamalla tietämystään vaihtoehtoisista lätkäpeleistä EA:n jokavuotisen rahaprintterin vastineeksi. Mukana ikiklassikoita ja muutama hieman harvinaisempi nimike joten ei muuta kuin erkkaa lapaan, biitti ylähuuleen ja kendoilemaan oikein urakalla!

Ice Hockey (NES)

Kun puhutaan NES:n lätkäpeleistä, nousee yleensä yksi nimi ylitse muiden. Konamin legendaarinen Blades Of Steel on syöpynyt pelaajien mieleen ilmaveivin lailla mutta allekirjoittanut on aina ollut enemmän nopeatempoisemman Ice Hockeyn fani. Tämä on nimenomaan SE jääkiekkopeli jossa sait valita neljän kenttäpelaajan joukkueeseesi pelaajat paksujen, laihojen ja normaalimman ruuminrakeenteen omaavien kiekkoilijoiden väliltä ja jossa pelin aikana tapahtuneet torikokoukset olivat nimenomaan piirretyistä tuttuja ihmissekamelskoja jossa raajat ja osallistujat saivat kyytiä. Kun muissa perheissä pelattiin Stigan klassista pöytälätkää, pelattiin meikäläisen taloudessa matsi Ice Hockey-peliä.


ESPN NHL 2K5 (PS2, Xbox)

NHL2K-sarja oli EA:n NHL-sarjalle se viimeinen vakavasti otettava kilpailija ja aivan kuin PES-sarja virtuaalijalkapalloilun puolella, oli Segan lätkäpelisarja tuolloin vielä se oikeasti laadukkaampi ja ns. asiantuntijapiirien mielestä parempi pelisarja. NHL-pelit olivat loistavan 2002-osan jälkeen melkoisessa syöksylaskussa ja niin vain tämä Dreamcastilla alkunsa saanut kiekkoilusarja pääsi yllättämään simulaatiomaisella otteellaan niin pelaajat kuin kriitikotkin täysin takavasemmalta. 2K-sarjan kirkkaimpana timanttina voidaan pitää ”kakskoovitosta” joka oli viimeistään se peli joka sysäsi EA:n pöhöttyneen ja laiskistuneen vuosipäivityksen syrjään kuin Eric Lindros parhaina päivinään. Peli tarjosi loistavan pelattavuutensa lisäksi hämmästyttävän määrän asetusvaihtoehtoja joiden avulla pelaajat saivat säädettyä pelistä aivan mieleisensä kaltaisen. Haluatko että kiekko käyttäytyy kuin superpallo tehden pelistä enemmänkin Benny Hill-tason komediaa? Be my guest ja säädä pelin asetuksista kiekon kitka ja laitojen kimmoisuus tappiin. Haluatko että peli on mikroskooppisen tarkkaa simulaatota oikeasta jääkiekosta? Tämäkin totta kai onnistuu joten ei muuta kuin hakemaan netistä oikeanlaiset asetusohjeet moiseen inhorealismiin. Tähän kaikkeen kun lisätään vaikkapa vasta viime vuosina EA:n NHL-sarjaan tuotu GM-moodi (jossa pelaaja asettuu pukuhommiin pyörittämään koko seuraa) ja ESPN-lisenssi joka mahdollisti A-luokan presentaation ja selostuksen, ollaan erittäin lähellä sitä täydellistä lätkäpeliä… siis ainakin yli kymmenen vuoden takaisilla standardeilla mitattuna. 2K-sarja voi olla keppitaistelun osalta kuopattu kuin ex-puolustaja Steve Chiasson konsanaan mutta vastaavaa laatua löytää halutessaan koripalloparketin puolelta NBA2K-sarjan tarjoamana.
xbox_espn_nhl2005_01Wayne Gretzky’s 3D Hockey (N64)

Edellinen kappale päätettiin koripalloon joten aloitetaan tämä kappale myös koripallolla. NBA Jam on ehkä se kaikkien aikojen paras urheilupeli ja mikä olisikaan kotimaan kendokiihkoilijoille sopivampi suositus kuin NBA Jamin tyylinen jääkiekkopeli? Katseet kannattaa tässä tapauksessa kääntää joko lajin suurmiehen nimikkopeliin joka oli yksi N64:n ensimmäisen aallon pelejä ja niin kuin moni muukin N64-peli, tarjoaa ”Väinön” oma pelikin loistavaa moninpelattavaa. Peli on neljän pelaajan moninpelinä yksi ilmestymisalustansa aliarvostetumpia helmiä ja viimeistään siinä vaiheessa kun maalivahti muuttuu maalillaan kirjaimellisesti tiiliseinäksi, on tiedossa että nyt ollaan suurien asioiden äärellä. Jos ”kuusnepa” (ei Commodore 64) löytyy jostain kaapin perukoilta ylimääräisten ohjaimien ja hyvää moninpelattavaa arvostavien kaverien lisäksi (kavereita ei ole toivottavasti siellä kaapin perukoilla), on Wayne Gretzky’s 3D Hockey ehdottoman suositeltava tapaus vaikka ei keppijumppa olisikaan lähellä sydäntä. Älkää kuitenkaan edes läpällä sekoittako tätä klassikkoa siihen Wiille ilmestyneeseen hirvitykseen jossa Gretzky poseeraa kannessa ja pelin mukana tuli konsolin liikkeentunnistusta hyödyntävä pienen lätkämailan muotoinen ohjain. Miksi edes vaivauduin mainitsemaan asiasta…


Eastside Hockey Manager-pelit (PC)

Jääkiekkoa ei aivan ensinäkemältä pysty mieltämään miettivän miehen lajiksi mutta niin vain myös tämä vauhdikas laji on kääntynyt mikromanageroitavaan muotoon ja mikä mahtavinta, suomalaistekijöiden pehmoisten käsien kautta. Risto Remes kynäili 2000-luvun alussa sivuharrasteena supersuositun Championship Manager-pelien (nyk. Football Manager) rungon päälle jääkiekkomanagerointiin keskittyvän simulaation. Championship Manager-sarjaa tuolloin hallinneen Sports Interactiven tyypit huomasivat vapaaseen levitykseen päätyneen kiekkomanageroinnin suosion ja ottivat piakkoin pelin osaksi Manager-tuoteperhettään. Peliä jalostettiin vuosipäivitysten muodossa ja luonnollisesti menestys ei ollut kuningaslajiin keskittyvän Championship Managerin luokkaa mutta silti pelisarja sai vuosien aikana tuhansia faneja ympäri maailmaa mikä on erittäin hyvä saavutus kun otetaan huomioon se tosiseikka että alkuperäinen vedos oli vain harrastuspohjainen sivutuote.

708537-927359_20060123_009Siinä olisi sitten sitä taitoluistelua kerrakseen. Mainittujen lisäksi markkinoilla on tietty nähty esim. Brett Hull Hockey 16-bittisillä laitteilla, NHL Face Off sekä NHL Breakaway-sarjat kilpailemassa EA:n mammuttia vastaan (spoiler: huonolla menestyksellä), EA:n omat irtiotot Mutant League Hockeyn ja 3vs3:n muodossa, nettiselaimella pelattava Kiekko.tk sekä monia muita. Näihin kaikkiin toki kannattaa kuluttaa aikaa vain jos kävelet sisälläkin luistimet jalassa ja et omista muita vaatteita kuin fanittamasi jääkiekkojengin riepuja. Muussa tapauksessa voit fiilistellä tässä tekstissä enemmän palstatilaa saaneilla peleillä, pelata tänään ilmestyvää uutta NHL17-peliä tai vaikka kirjoittaa kommenttikenttään oman suosikkisi lätkäpelien sekavasta kirjosta.

blades04

One thought on “Kendojanarit yhtykää!

  1. Pisteet Väinö 3d kendon lisäyksestä, tosin wiin NHL slapshot on ajanut pelistä arcade kiekkona ohi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *