Kaikki mielenkiintoiset asiat tapahtumat tapahtuvat aina pareissa. Ysärin loppupuolella saimme leffoihin lähes samanaikaisesti kaksi kappaletta tulivuoria käsitteleviä Hollywood-pläjäyksiä (Dante’s Peak ja Volcano) kuin myös maailmanlopun aiheuttavista asteroideista (Armageddon ja Deep Impact) ja jopa pelimaailma koki vastaavan ilmiön kun 2000-luvun taitteessa kansa sai pelattavakseen kaksi maailmanhistorian parhaimmistoon kuuluvaa tennispeliä (N64:n Mario Tennis ja Virtua Tennis) samaan julkaisuikkunaan. Tänä vuonna tuo ilmiö toistuu kun kaksi odotettua peliä sijoittuvat molemmat 1800-luvun lopun Lontooseen, ovat teemaltaan steampunkkia ja sattuvatpa molemmat sijoittumaan myös vaihtoehtoiseen todellisuuteen. 3DS:lle ilmestyvää Project S.T.E.A.M.:ia käsitellään sitten joskus myöhemmin mutta nyt ensin uunista otetaan ulos PS4:n yksinoikeuspeli Order 1886.


Silmädiabetes

Order 1886 on pitkään tekeillä ollut PS4:n yksioikeuspeli Ready At Dawn-studiolta. Pelitiimi on tullut tunnetuksi lähinnä menestyssarjojen eräänlaisten väliosien (mm. PSP:n God Of War-pelit sekä saman konsolin Daxter) laadukkaista tekeleistä ja tarinallinen toimintapeli Order 1886 onkin yhtiön ensimmäinen täysin oma lisenssillinen tuotanto. Pelin valmistusta on dokumentoitu tarkoin ja siitä nähdyt ennakkomateriaalit ovat olleet lupaavia. Graafinen ilme on antanut vihdoin viitteitä siitä mihin nykyraudalla voitaisiin päästä jos ei jokainen peli olisi pikselipäivitys viime sukupolven pelistä ja tarinasta on annettu ymmärtää sen olevan genren keskitasoa parempaa. Nyt kun peli on vihdoin pienien takapakkien jälkeen ilmestynyt, on aika ottaa selvää että onko kaikki ennakkokohina ollut ns. worth it?

Orderin ensimmäinen silmiinpistävä asia on sen ehdottomasti myös sen isoin valttikortti. Peli näyttää aivan jumalaisen kauniilta ja voisiko nokkavasti sanoa että vihdoin meillä on näillä tehokonsoleilla peli joka oikeasti näyttää siltä kuuluisalta ”next-geniltä” jota tässä ollaan jo pidemmän aikaa elettykin. Tyylitelty seepianomainen ulkoasu yhdistettynä komeisiin hahmomalleihin ja efekteihin ja hienosti toiminnan mukana eläviin partikkeleihin, ovat omiaan nostamaan tämän pelin PS4:n (ja samalla koko konsolisukupolven) ylivoimaisesti parhaimman näköiseksi peliksi. Nykypäivän grafiikkaelitistit toki vähentävät pelin loppuarvosanasta 90% pelin frameraten (”vain” 30fps) mutta normaalin ÄO:n omaavia ihmisiä tämän seikan ei luulisi haittaavan. Pelin audiomaailma on myös esimerkillisesti toteutettu ja ainoastaan Halo-teeman tyylisen jylhempää puolta edustavan korvamadon puuttuminen jäi hieman haittaamaan. Kokonaisuudessaan audiovisuaalinen anti on kuitenkin se syy miksi peli kannattaa jo hankkia sillä tämän paremmaksi eivät tällä saralla pelit tule konsoleilla vähään aikaan muuttumaan.

Mutta pelejä ei suinkaan pelata ohjain pöydällä ruutua tuijottaen (terkut David Cagelle) joten miten ne aistejamme hivelemättömät aspektit pärjäävät sitten vertailussa nykystandardeihin?

Peto mieheksi

Orderin tarina sijoittuu pelin otsikossa nähdyn vuosiluvun fiktiiviseen Lontooseen jossa oman aikansa pyöreän pöydän ritarit pitävät yllä kuria ja järjestystä vuosisatoja kestäneessä sodassa ihmispetoja vastaan. Tarina kattaa hyvin pelin taustat kertoen myös että miten ihmeessä ihmiskunta päätyi siihen vaihtoehtoishistorialliseen jamaan jossa pelin miljööt pelin tapahtumahetkellä ovat ja tämä on sangen mukava pieni lisä sillä harvassa samaa tyylisuuntaa käyttävässä pelissä harvoin kerrotaan että miten ja miksi pelin esittämä maailmanhistoria eroaa siitä jollaisena me sen opimme koulun historiantunneilla tuntemaan. Pelin neljä päähahmoa edustavat ritarikillan kärkeä omine, yllättävänkin epästereotyyppisine, persoonineen ja kuten arvata saattaa, pääsevät nämä neljä osaksi seikkailua jossa panoksena on huomattavasti enemmän kuin aluksi voisi luulla.

Orderin toiminta on sekoitus elokuvamaisia quick time eventtejä sekä kolmannen persoonan räiskintää. Räiskintä on sitä genrelle ominaista over the shoulderia suojautumismekaniikkoineen päivineen joten mitään uutta taivaan alla ei tämä aspekti pelaajalle tässä pelissä tarjoa. Kontrollit tottelevat pelaajan käskyjä kuitenkin jämäkästi joten äksöni on sujuvaa ja mutkatonta kautta linjan vaikkakin parissa kohdassa toiminnan tapahtuessa erittäin ahtaassa rajatussa tilassa, saattaa pelihahmo ottaa suojaa jostain mistä ei pitänyt joka hieman sotkee hyvää toimintasuunnitelmaa. Pääasiallisesti räiske kuitenkin toimii ja kuten alussa tuli mainittua, menoa tahdittaa pelin missikisalukemiin yltävä ulkoasu joten toiminta tuntuu jollain oudolla tavalla jopa freesiltä. QTE-touhut ovatkin sitten kaksiteräinen miekka jolla on maailmassa ystävänsä ja vihaajansa. Order 1886:n elokuvamaisen kerronnan ja välianimaatioita pelaajan silmille jatkuvasti tunkevassa maailmassa, QTE:t ovat jopa tarpeellinen lisä sillä varsinainen pelaaminen olisi ilman niitä melkoista Walking Dead-pelien kaltaista elokuvanäytöstä jossa välissä on pieni räiskintäosuus. QTE:n isoin ongelma on kuitenkin toistuvuus ja Order 1886 yrittää tätä seikkaa värittää lisäämällä mukaan myös analogitatilla ns. kiintopisteiden etsimisen QTE:n aikana joka myös tuo peliin, uskokaa tai älkää, hieman valinnaisuutta. Kun pelaaja on rystystivolissa vihollisen kanssa on vihollisella kiintopisteet niin haarovälissä kuin naamassakin. Jos pelaaja liikuttaa kursorin haaroväliin sijaitsevalle kiintopisteelle, ilmaantuu neliötä painamalla mahdollisuus antaa muulinpotku vihollisen sukukalleuksille mutta jos kursorin ohjaa naamataulussa olevalle kiintopisteelle, on haaruksille potkun sijaan neliön painalluksella luvassa vanhan liiton pubiheijari vihollisen otsikkoon. Pieni ja kosmeettinen lisä mutta sentään jotain pientä piristystä tähän ainaiseen reaktiotestailuun ja vanhoista Track&Field-peleistä tuttuun nappien hakkaamiseen.

Yhden illan juttu

Graafisesti homma on A-luokkaa, pelattavuus on OK-tasoa ja juoni on kutakuinkin kiinnostavaa tasoa mutta horisontissa siintää iso paha peikko, joka tulee jakamaan pelaajakunnan kahtia tämän pelin kanssa. Order 1886 on läpi parhaim… pahimmillaan yhdellä kunnon pelisessiolla. Kyllä, luitte oikein. Pelin menee vähänkään videopelejä pelannut pelaaja läpi reilusti alle kymmenessä tunnissa ja tämä on asia joka ei tee oikeutta pelin hinta-/laatusuhteelle. Peliä voisi puolustella sillä että sen tarina pysyy hyvän tiiviinä nimenomaan tuon peliskaalalla lyhyen kestonsa vuoksi mutta jos lähes viiden elokuvalipun tai neljän uutuuskirjan hinnalla saa pelattavaa juuri ja juuri kuudeksi tunniksi, mennään jossain metsään ja pahasti. Peli ei sisällä minkäänlaista moninpelioptiota ja sen uudelleenpeluuarvo perustuu enemmänkin WAU!-elämyksen uusimiseen joten pelin kokonaiskestoa voidaan pitää enemmänkin miinuksena kuin kompaktin paketin kasassa pitävänä plussana, etenkin kun tuosta noin kuudesta tunnista leijonanosa menee välivideoita katsellessa tai QTE:n kanssa yhdellä kädellä pelatessa.

Order 1886 on kunnianhimoinen viritelmä joka on omalla tavallaan kokemus. Se tulee olemaan hieno elämys tasan tarkkaan niin kauan kun videopelit eivät näytä standarditasolla näin komeilta mutta sitten kun samalta näyttäviä pelejä alkaa olemaan kauppojen hyllyt täynnä, tulee se jäämään unohduksiin. Sen toimivat osa-alueet ovat loistavia mutta miinukset myös kovin tuntuvia joten sen hankkimista täyteen hintaan kannattaa pohtia vakavissaan.

Miksi hankkia: Jos olet silmäkarkin ja elokuvamaisten pelien ystävä

Miksi ei hankkia: Jos haet peleiltäsi pitkäkestoista hupia ja kosolti vaihtelevaa pelattavaa

-Norsukampa