Kaikkien aikojen paras pelikonsoli

PS-Vita
DISCLAIMER: Muistathan ottaa hattusi pois päästä tämän viikon blogitekstiä lukiessasi. Asia on tärkeä ja sille pitää antaa sen ansaitsema arvo.

Tänään 23.8.2016 viettää (tavallaan) 25-syntymäpäiviään maailman kaikkien aikojen paras pelikonsoli. Kyseinen laite toki oltiin julkaistu eri nimellä (mutta PAL-alueen pelaajille tutummassa kuosissa) emämaassaan jo edellisenä vuotena mutta tismalleen 25 vuotta sitten nähtiin jenkeissä kauppojen hyllyillä (vanhalla mantereella melkein vuotta myöhemmin) sanapari joka tulisi jäämään pelaamisen historiaan. Tuo sanapari koostui sanoista ”Super” ja ”Nintendo”.

Jo itsessään nimi Super Nintendo saa vienon hymynkareen huulille. Nintendo oli tuolloin ja on tänä päivänäkin synonyymi laadukkaalle videopelaamiselle ja kun vielä tuota tosiseikkaa korostaa ylimalkainen ”Super”-voimasana, ollaan suurten asioiden äärellä. Super Nintendo oli jo nimensäkin perusteella merkki tulevasta tykityksestä jota pelaajat saivat tuolloin maiskuteltavakseen ja kiitos Nintendon hyvällä tavalla menneessä elämisen, saavat myös nykypelaajat tänäkin päivänä nauttia tuon mahtikonsolin kirkkaimmista helmistä Nintendon nykyvehkeiden latauspalveluiden avulla.

35792-Super_Metroid_(Europe)_(En,Fr,De)-14Joku saattaa tässä vaiheessa luulla että nostalgiahuuruissa pölisevä puristi on taas pönkittämässä omaa mielipidettään universaalina totuutena ja kieltämättä tämäkin teksti sisältää ehkä muutaman ylimääräisen superlatiivin mutta jos asiaa kysellään ihan pelialan ammattilaisilta ja huippuosaajilta, nousee Super Nintendo (tekstissä tästä lähtien SNES) kerta toisensa jälkeen ylistyssanojen määrässä mitattuna ykköspallille vaikka verrokkeina on sellaisiakin vaatimattoman menestyksen omaavia vehkeitä kuin kaksi ensimmäistä Playstationia sekä videopelaamisen valtavirtaistaneet NES ja Wii. Mikä sitten tekee tästä ihanasta laitteesta niin suuren ja hienon? Kuten softwarenkin arvioinnissa, on myös tässä tapauksessa otettava huomioon monta seikkaa joten ota kynä ja paperia käteen… eipäs kun ei tarvitsekaan, ne lukevat ihan tekstimuodossa tässä allakin.

885xSuper Famicom oli tosiaan nousevan auringon maassa nähnyt päivänvalon jo kauan ennen kuin Super Nintendo saatiin tänne lonkeropornottomiin maihin. Julkaisun hetkellä Super Famicomille oli saatavilla vain kaksi peliä; Super Mario World ja uutena IP:nä esitelty F-Zero. Laatu korvasi tässä tapauksessa määrän sillä molemmat näistä peleistä muistetaan nykyisin suurina klassikoina, asia joka aniharvan julkaisupelin on kuultu sittemmin olevan. Super Nintendon viivästynyttä länkkärijulkaisua hyvittämään saatiin lisää pelejä ja laatu pysyi edelleen korkealla. Em. huippukaksikon lisäksi pelaajien lompakoita tyhjentämään oltiin saatu huippuluokan 3rd party-nimikkeitä. PC:llä mainetta niittänyt Sim City (johon oltiin lisätty hieman Nintendomaisia elementtejä) toimi kuin toimikin helvetin hyvin myös uunituoreella kotikonsolilla ja SHMUP-räiskinnät Gradius III ja Super R-Type olivat loisteliasta esimakua siitä SHMUP-tykityksestä jota konsoli tulisi tulevaisuudessa osakseen saamaan. Myös konsolin tehorautaa ja uusia graafisia jippoja esittelemään luotu Pilotwings nousi suurmenestykseen ja osaksi Nintendon peliperhettä. Jos näiden kuuden huippuluokan peliyksilön lisäksi aletaan luettelemaan nimiä jotka konsolille julkaistiin ns. launch window’n (suom. muutama viikko julkaisun jälkeen) aikana niin alkaa pikkuhiljaa valkenemaan asiaan vihkiytymättömillekin että kuinka suurten asioiden äärellä tässä oikein ollaan. Final Fight, Actraiser, Final Fantasy IV, Super Castlevania IV… kaikki pelejä joita näkee tänäkin päivänä kaikkien aikojen parhaita pelejä käsittelevissä listoissa. Super Nintendon julkaisupelit olivat mielettömiä ja kun nykypäivänä hyvällä mäihällä konsolit saavat julkaisussaan yhden ostamisen arvoisen pelin, tuli niitä Super Nintendolle liukuhihnalta vielä tovi julkaisun jälkeenkin. Mutta miksi ostaa uutta konsolia kun vanhoilla laitteillakin (kuin myös tuohon aikaan kovimmalla kilpailijalla) on liuta tautisen kovia pelejä?

pilotwings-05Uusien pelikonsolien isoin koukku on aina uusi ja vallankumouksellinen teknologia (pyytäisin tässä vaiheessa PS4:ä ja Xbox Onea poistumaan huoneesta) ja SNES tarjosi sitä toden teolla. Genesis/Mega Drive oli jo pidemmän aikaa jyrännyt markkinoilla kuudellatoista bitillään ja mainoskikaksi luodulla ”blast processingillaan” joten SNES:n piti tarjota jotain todella spektaakkelimaista pärjätäkseen kilpailussa. Nintendo aseisti laitteensa Sonyn huippuluokan äänipiirillä ja Mode 7-teknologialla. Ensiksi mainittu takasi huippuluokan soundit peleihin ja vaikka tänäkin päivänä näkee vielä ikuisuustaisteluita siitä että kumman pelikonsolin (SNES ja Mega Drive) pelimusiikit onkaan parempia, on siihen syynsä että SNES-pelien ikonisia tilutteluja hyräillään ja remixaillaan Mega Driven vastaavia enemmän. Mode 7 sen sijaan oli grafiikkatila jollaista ei Mega Drivella ollut ja näin ollen sitä tykitettiin pelaajien verkkokalvoille armotta markkinointimielessä. Käytännössä Mode 7-tekniikka tarkoitti peleissä taustojen skaalausta eri tahtiin/suuntaan kuin ohjattava asia joka loi illuusion erilaisista syvyys- ja korkeusvaikutelmista joka puolestaan loi illuusiota 3D-ympäristöistä joka puolestaan loi illuusiota huomattavasti kehittyneemmästä raudasta. Tekniikan avulla pystyttiin mm. mallintamaan paremmin kohti ruutua liikkuvia objekteja ja piirtämään taustoja elävämmiksi. Nykypäivänä harmittavan usein teknologia jyrää alleen pelilliset seikat, luoden aikaiseksi vaan nätiltä näyttävän paskan pelin (voit laskea kätesi siellä luokan perällä David Cage). Nintendo kuitenkin valjasti uuden Mode 7-tekniikkansa peleihinsä loistavasti sillä pelien laatu ei kärsinyt laisinkaan ehkä joskus jopa hieman yli äyräiden menneestä Mode 7-kikkailusta. Pilotwings, F-Zero, Super Mario Kart ja jopa 3rd party-nimikkeet Super Castlevania IV ja Contra III: The Alien Wars etunenässä, käyttivät loistavalla tavalla uutta grafiikkajippoa.

contra3_zpsa1918e75Muutama vuosi vielä julkaisunsa jälkeenkin sai Super Nintendo osakseen uutta teknologiaa Super FX-sirun myötä. Sirua käytettiin tuolloin vielä lapsenkengissä olleeseen polygonimallinnukseen joka mahdollistaisi entistä paremmat mahdollisuudet 3D-elementtien käyttöön peleissä. Super FX-sirun johtotähdet ovat Argonaut Softwaren (joka myös kehitti kyseisen sirun) ja Nintendon yhteistyöprojektit Star Fox sekä Stunt Race FX. Ensiksi mainittu nousi niin suureen suosioon että se on yhä tänäkin päivänä olemassa oleva pelibrändi.


Super Nintendolla oli siis uutta ja mullistavaa tekniikkaa vaikka muille jakaa mutta kuten tuli tekstissä aiemmin todettua, ei tekniikalla tee mitään ilman kunnon peli-ideaa (David Cage nyt on ihan rauhassa siellä perällä) ja pelit ovat nimenomaan se mistä Super Nintendo ikuisesti muistetaan. PBC:n ikioma partasuu Oselot mainitsi aikoinaan eräässä PBC-jaksossa siitä miten Wii oli suurmenestys kaupallisesti samalla kun sen pelivalikoima oli kuitenkin täynnä Nintendon pelisarjojen huonoimpia osia. Tästä on ehkä hieman syyttäminen Super Nintendoa ja sen aivan jäätävän kovaa pelikirjastoa ja sen klassikkoasemaan nousseita nimikkeitä. Vaikka Metroid Prime onkin yksi Metacritic-sivuston kaikkien aikojen kovimpia pisteitä kerännyt peli, vannoo silti usea pelaaja tänä päivänäkin Super Metroidin nimeen. Ocarina Of Time on valittu useassa lähteessä kaikkien aikojen parhaaksi videopeliksi mutta niin vain usealta taholta saa kuulla Link to The Pastin olevan nimenomaan se paras Zelda-peli ja näin ollen kaikkien aikojen paras videopeli. Moni sanoo että 2D-tasoloikat taikka JRPG:t eivät ole parantuneet sitten Super Mario Worldin ja Chrono Triggerin ja kun näitä pelejä on vähintään kerran elämässään pelannut, voi näihin sanoihin yhtyä. On siis täysin validi väittämä jos sanotaan että Super Nintendo loi sen yhtälön Nintendon ja subjektiivisen laatutuotteen välille joka nykypäivänä kuvastaa firman pelejä.

Super Nintendon pelivalikoima ei kuitenkaan, toisin kuin nykyisin Nintendon kotikonsoleilla, ollut vain Nintendolle itselleen varattua parrasvaloissa keimailua. Laite oli pullollaan myös loistavia pelejä Kioton toimiston ulkopuolella majaansa pitäviltä tahoilta. Tässä hieman jäävuoren huippua molemmilta osapuolilta…:

1st party (suluissa Gamerankings.comin arvosana)
– Super Mario World (94,44%)
– Pilotwings (81,50%)
– F-Zero (82,83%)
– Yoshi’s Island (96,00%)
– Super Punch-Out! (80,08%)
– Super Metroid (95,50%)
– The Legend of Zelda: Link To The Past (92,87%)
– Super Mario Kart (93,60%)
– Earthbound (88,33%)
– Donkey Kong Country 2: Diddy’s Kong Quest (89,81%)
– Kirby Super Star (85,74%)

3rd party (suluissa Gamerankings.comin arvosana)
– Final Fantasy VI (93,96%)
– Secret Of Mana (87,28%)
– Mega Man X (88,50%)
– Chrono Trigger (95,64%)
– Super Castlevania IV (82,06%)
– Super Star Wars (84,57%)
– Contra III: The Alien Wars (86,35)
– Mortal Kombat II (85,87%)
– Final Fantasy IV (90,00%)
– Blackthorne (81,50%)
– Illusion Of Gaia (80,17%)

Sitten voi jokainen googletella kyseisten pelien nimiä yhdistettynä hakusanoihin ”best games ever” ja huomata kuinka moni löytyy niin pelialan ammattilaisten kuin ihan tavallisten pelaajienkin listoilta. Viime vuosien suositut ja hyviä arvosanoja keränneet nimikkeet kuten vaikka Fallout 4, LittleBigPlanet, Halo: Reach, Portal 2, Super Smash Bros Wii U, Dark Souls II tai Gravity Rush, ovat mainioita pelejä mutta mikään niistä ei taatusti tule saavuttamaan yhtä suurta asemaa pelaamisen folkloressa kuin useat yllä mainituista peleistä. SNES-peleistä ylipäätään kertoo myös paljon se että niiden audiovisuaalinen anti on ajatonta. Kun esimerkiksi ensimmäisen pleikkarin polygonit puhkoivat silmiä eikä N64:llä ei voinut ilman oksennuspussia mennä kiinteiden objektien lähelle (N64-sumusta puhumattakaan) ja PS2-pelien ihmismallit olivat kaikki samasta muovailuvahasta veistettyjä, ei SNES-pelien pelaaminen saa aikaan pahempia grafiikkayökötyksiä. Mode 7-tekniikka näyttää toki joissain peleissä hieman ikääntyneeltä ja Star Foxin kun antaa pelistä tai pelisarjasta tietämättömän pelattavaksi, joutuu hieman toki selittelemään mutta noin valtaosin ovat SNES-pelit juuri sellaista audiovisuaalista tyyliä jonka pariin on helppo palata vuosikymmenienkin jälkeen. Ei ole aivan sattumaa että kovin usea nykypäivän indietuotantolinjan peleistä edustaa juuri 16-bittistä sukupolvea kaikessa ”retroudessaan”. Sen kanssa on helppo työskennellä ja se kuvastaa videopelaamista parhaimmillaan.

41f220_bbd628f6a849411da40cd15667f49f6dPeli ja sen koristeena toimiva teknologia voivat olla vaikka kuinka hyvät tahansa mutta jotta niiden yhteistyön helmistä pääsee nauttimaan, tarvitaan pelaajan ja pelin yhdistävä objekti; peliohjain. SNES:n ohjain moninkertaisti nappien määrän edeltäjänsä NES:n suorakulmaiseen kapulaan nähden ja loi samalla pelialan standardeja jotka voit löytää niin PS4:n, Wii U:n kuin Xbox Onenkin (käsikonsoleista puhumattakaan) ohjaimissa. Neljä ristin muotoon sommiteltua toimintanappia sekä olkanäppäimet ovat asia jotka SNES:n virtaviivainen ohjain esitteli pelaajille ja loi täten standardin josta vain Nintendo itse on myöhempinä vuosina uskaltanut poiketa (onnistuneesti toki kuten Gamecuben ja N64:n ohjaimet todistavat). Jos haluaa kokea SNES:n ohjaimen ns. täydellisenä kokemuksena niin suosittelen pelaamaan F-Zeroa nimenomaan alkuperäisen SNES-ohjaimen kanssa. Kun pelissä huomaa ajavansa täydellisessä flow-tilassa sormien käyttäessä L- ja R-näppäimillä pelin ajokkien ilmajarruja refleksimäisen pehmeällä otteella, ollaan lähellä videopelinirvanaa. Siihen on syynsä miksi allekirjoittanut aina New 3DS:nsä avatessa hymyilee nähdessään näppäimien värityksen.

Snes_controlVoisin kirjoittaa tähän vielä tuhansia rivejä tekstiä siitä miten SNES on tosiaan se kaikkien aikojen paras konsoli mutta eiköhän tällä ole saatu valistettua niitä jotka eivät tätä faktapohjaista seikkaa jostain ihmeen syystä vielä tienneet. Jos et halua lataustaukoja, ylimääräistä pikkukrääsän (muistikortit) ostelua, päivitysten latailua, maksullista moninpelaamista tai muutakaan sitä kaikkea paskaa johon nykypelaamisessa törmää valitettavan usein, pelaa SNES:llä, tuolla aikamme viimeisellä todellisella pelikonsolilla.

Päätän tämän blogin ilonkyynel silmäkulmassani kaikkien aikojen parhaaseen videopelin lopetukseen. Kyseessä on vähemmän yllättäen SNES-peli ja en oikeastaan pysty edes laskemaan kuinka monta kertaa olen kyseisen kohtauksen lopputeksteineen nähnyt ja taustalla kuultava ratkiriemukkaan kappaleen kuullut. Se tuo aina mieleeni ajat tämän mahtavan konsolin kanssa ja vaikka omistankin harrastuspohjalta joka ainoan vuoden 1985 jälkeen ilmestyneen valtavirtakonsolin, on SNES se ainoa josta en ikimaailmassa mistään rahasta luopuisi.


Hyvää 25-vuotissyntymäpäivää SNES!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.