Joulukalenteri, Luukku 24

Dark Souls 2

Nykypelien pullamössöä, regeneroituvia elinpalkkeja ja kaiken maailman tiheään ripoteltuja checkpointeja pelaajalle tuputtava tarjonta sai muutama vuosi sitten kovan vastavoiman From Softwaren loisteliaasta PS3-yksinoikeuspeli Demons Soulsista. Peli oli kuin legendaarinen Ghosts ’n’ Goblins käännettynä synkempään ja nykyajan standardeja vastaavaan muotoon eikä se antanut pelaajalleen mitään suoraan kädestä saatikka anteeksi. Henkinen jatko-osa Dark Souls tarjosi parisen vuotta myöhemmin samaa kamaa joidenkin mielestä jopa paremmassa paketissa ja haastetta peleihin kaivannut kansa oli löytänyt uuden messiaansa. Pettymys oli lievähkö kun From Software aikoinaan ilmoitti uuden henkisen jatko-osan sijaan tekevänsä täysin suoran jatko-osan Dark Soulsille ja vieläpä ns. vanhoille konsoleille. Firma ei ole koskaan mennyt kuluttajien pillin mukaan eikä sitä siis tehnyt nytkään mutta oliko Dark Souls 2 sitten yhtä hyvä kuin kaksi edeltäjäänsä? Jos olet lukenut joulukalenteria tähän asti niin tiedät varmaan vastauksen.

ds1

Dark Souls 2 ei lähde rakenteeltaan ottamaan minkäänlaisia suuria harppauksia edeltäjiinsä nähden. Sen pääasialliset koukut koostuvat edelleen pelaajan omiin oivalluksiin ja riskeihin rohkaisevasta pelimekaniikasta sekä tietty siitä kuuluisimmasta, murhaavan tiukasta vaikeustasosta. Muutokset aiempiin osiin ovat lähinnä nyanssipuolella joten sarjaan täysin tutustumatonkin voi aloittaa pelaamisen (sarjan, ei videopelien) suoraan Dark Souls 2:sta sillä peli antaa kokijalleen aivan yhtä vähän siimaa kuin edeltäjänsäkin. Kokeneet sarjan veteraanit toki ovat alusta asti kuin kotonaan pelin sisäisten mekaniikkojen ja kontrollien kanssa, mutta vaikeustaso on sama kokemustasosta riippumatta.

Mikä sitten Dark Souls 2:sta tekee niin erinomaisen pelin kuin se loppupeleissä on? Se ei ole planeetan audiovisuaalisesti hämmästyttävin peli, sen idea on loppupeleissä aika itseään toistava, sen juoni ei ole kovin kummoinen eikä pelattavuuskaan tarjoa mitään minkä vuoksi pitäisi alkaa pitämään kakkukestejä. Dark Souls 2:n isoin valtti on kaiketikin sen erilaisuus ja in your face-asenne. Se eroaa niin paljon kaikin puolin nykypäivän peleistä joiden parissa ei haastetta saa muutoin kuin vaikeustasoa epäreilun vaikeaksi säätämällä tai typeriä grindaukseen painottavia saavutuspokaaleja keräämällä.

ds2

Dark Souls 2 on ennen kaikkea pelaajansa palkitseva peli. Se antaa sinulle turpaan armottomasti ja pakottaa sinut vain pelaamaan tai opettelemaan pelaamaan paremmin. Harva peli saa pelaajassa aikaan samanlaista onnistumisen tunnetta kuin Dark Souls 2 edeltäjineen ja yksinään tästä syystä voisi jokainen pelaaja panostaa peliin täyden hinnan. Tulisi varmasti motivaatiokursseja halvemmaksi. Se on myös PBC:n vuoden peli vuosimallia 2014 joten yksinään tämä seikka on helvetin hyvä syy hommata kyseinen peli ja jos et ole ikinä eläessäsi pelannut videopelejä etkä omistanut pelikonsolia, hommaat kyseisen pelin silti!

Näihin iloisiin tunnelmiin päättyy PBC:n joulukalenteri. 24 loistavaa peliä ja vielä kun otetaan huomioon että listan ulkopuolelle jäi muutama loistava nimike, voidaankin kysyä että olikos se pelivuosi sittenkään niin huono kuin listaa tehtäessä uumoiltiin?

Listan ulkopuolelle jäi myös usea peli ihan vaan puhtaasti siitä syystä että taso ei riittänyt vuoden 24:n parhaan pelin joukkoon… eikä 240:n… eikä edes 2400:n. Näistä peleistä kaavimme pöntön reunalta ne paskimmat ja listaamme ne PBC:n joulukalenterin extraluukussa ennen uudenvuodenaattoa joten be very afraid…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *